Mainos

HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 495 597
  • 3 548

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lasch olisi tosiaan loistava todellinen vahvistus joukkueeseen, mutta olen ymmärtänyt, että haluaa palkkaa 400k käteen, jolloin vero% ollessa 50 pitäisi maksaa 800k. Onko Ifk:lla tai millään muullakaan joukkueella liigassa rahkeita tai halua maksaa tätä?

Suhtaudun hiukan skeptisesti 400 tuhannen euron nettopalkkoihin, puhutaan sitten Liigasta tai Elitserienistä. Liigassa ja tuskin myöskään Elitserienissä mikään joukkue ei ei käsitykseni mukaan ole, normaalien veroprosenttien puitteissa, maksanut tuota tasoa olevia nettopalkkoja kenellekkään pelaajalle. No oli niin tai näin, raja kannattaa tällekin kaudelle asettaa kolmosella alkaviin bruttoansioihin.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niskala oli varmaankin sellainen pelaaja, johon IFK:lla ei ollut realistisia mahdollisuuksia; Lukolla on tunnetusti hynkkyä ja Niskala sellainen "oma poika", jonka eteen seura oli varmasti valmis tekemään kaiken mahdollisen ja ehkäpä Niskalalla ei ollut edes mitään halua pelata toisessa liigaseurassa varsinkin, kun Lukon paketti näyttää urheilulliseltakin kantilta ihan kilpailukykyiseltä.
 
Viimeksi muokattu:

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulipa masentunut fiilis, kun luki Lukon TJ:n haastattelun ensi kauden joukkueenrakennuksesta... Siinä missä Rajala ei ole laskenut Niskalan sopimuksen varaan mitään, niin Tomppa oli laskenut kaiken Keräsen, Raannan ym. varaan, jolloin muu joukkue koostuu täysin sekundakamasta... Lisäksi kateutta herättää Lukon puolustuksen koostumus, paluumuuttajien arvostus, sekä ilmeinen puutteisiin reagoiminen. Niin ja Lukon jengihän on yhtä sentteriä vaille valmiina, kun taas HIFK:n puutelista on hieman suurempi...

Se on tosin Tompan puolustukseksi sanottava, että HIFK ja Lukko kamppailevat täysin eri sijoituksista Liigassa ensi kaudella...
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Näinhän se on että lukko taistelee sijoista 1-4 ja HIFK sijoista 8-10. Ja ollaanhan me stadin paras jengi, se on plussaa...
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin ja Lukon jengihän on yhtä sentteriä vaille valmiina, kun taas HIFK:n puutelista on hieman suurempi...

Tuosta Lukkoa koskevasta jutusta vielä sen verran, että Gagnonin kanssa on myös varasuunnitelma olemassa eli 4-5 potentiaalista korvaajaa on tiedossa. Yleisesti on tiedossa, että juuri Lukolla on yleensä aika pitkät kandidaattilistat joukkuetta rakennettaessa, en tiedä johtuuko siitä että budjetti on tarvittaessa nopeasti joustava. Mutta positiivista on se, että hyökkääjämarkkinat eivät ole tyhjät.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dallas Starsin GM väläyttelee vaihtoehtoa, että Julius Honka tulisi ensi kaudeksi pelaamaan Suomeen miesten sarjaa. Nyt Töpö-Tomppa hereillä! Siinä olisi se the liideri pakistoon. Taitaa vaan olla niin, että ei meillä ole mitään tsäänssejä saada tuollaista puolustajan alkua kokoonpanoon.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Tuosta Lukkoa koskevasta jutusta vielä sen verran, että Gagnonin kanssa on myös varasuunnitelma olemassa eli 4-5 potentiaalista korvaajaa on tiedossa. Yleisesti on tiedossa, että juuri Lukolla on yleensä aika pitkät kandidaattilistat joukkuetta rakennettaessa, en tiedä johtuuko siitä että budjetti on tarvittaessa nopeasti joustava. Mutta positiivista on se, että hyökkääjämarkkinat eivät ole tyhjät.

Hmmm. on tässä kyllä jotain hassua. Pari vuotta sitten Lukon menestyksen esteenä pidettiin organisaatiota, josta ei edes vaihdettu johtoa. Nyt tässä ketjussa on jopa vähän kadehtimisen makua, olisiko kysymys kuitenkin ruohon väristä :)

Kannattaisi ehkä keskittyä kesän viettoon tämän melankolian sijaan. Nyt kun näyttää, että Stadiinkin on tullut taas syksyn jälkeen kesä.

Ei tuosta jengistä puutu kuin 3-4 todellista tekijämiestä ja sillä voi hyvin menestyä. Siinä on perusta kuitenkin hyvässä kuosissa.

Tietysti kaikkia ketuttaa, että on sössitty taas kärkiäijien osalta. Mutta oli hyvä kuitenkin yrittää esimerkiksi Kerästä. Se kannattiko sopimus edes julkaista on hyvä kysymys. Siitä olisi voinut enemmin laittaa huhut liikkeelle, kun mekastaa. Lopputulos olisi markkinoinnillisesti ollut varmaan vielä parempi.

Sen Lukko kyllä hoiti Niskala Casessa paljon tyylikkäämmin. Oli jopa kuva miehestä joukkueen kanssa Facebookissa. Mutta ennen kuin oli varmaan, että mies jää, niin seura julkisuudessa kiisti kaiken.

Oikeastaan pahinta HIFKin kannalta on, että joudutaan varmasti rakentamaan ja etsimään toimivia kokonaisuuksia. Eli ne varmasti tulevat kärkimiehet ei riitä. Vaan on tärkeintä, miten joukkueen muu osa toimii ja saadaan hitsautumaan yhteen. Siinä on isoin työ ja voi hyvin mennä rakentamiseksi ensi kauden osalta. Tosin onhan näitä suonenvetoja - Kärpät ja Ässät etenkin pari kautta sitten.
 
Tuosta Lukkoa koskevasta jutusta vielä sen verran, että Gagnonin kanssa on myös varasuunnitelma olemassa eli 4-5 potentiaalista korvaajaa on tiedossa. Yleisesti on tiedossa, että juuri Lukolla on yleensä aika pitkät kandidaattilistat joukkuetta rakennettaessa, en tiedä johtuuko siitä että budjetti on tarvittaessa nopeasti joustava. Mutta positiivista on se, että hyökkääjämarkkinat eivät ole tyhjät.

Kyllä ne on HIFK:ssakin ollut joustavia ainakin tähän asti. Tietysti jos Tompalle antaa puoli milliä ja tehtäväksi hankkia sillä laatua, niin jätkä hommaa kolme sadantonnin rampaa ja viisi 40 tonnin NCAA/ECHL-ukkoa. Nyt pohjan pitäisi olla kunnossa ja haussa pelkkää timanttia, saa nähdä mitä jää käteen. Ja tuosta, että on laajat kandidaattilistat, niin pitäisi toimia kyllä jokaisessa organisaatiossa. Jos Lukolla on kunnioitettavan pitkä lista, HIFK:ssa ei taida mitään listaa ollakaan. Tomppa ottaa lasillisen brandya ja avaa Eliteprospectsin (Teksti-TV:stä ei näe NCAA-tilastoja) ja katselee sikarinsavussa uusia vahvistuksia, kun edellisen katoamisesta on kulunut muutama viikko.

Vajausta joukkueessa on minimissään yhden todella taitavan hyökkääjän ja oikeastaan minkätyylisen hyvän puolustajan verran. Preseasonilla pitää kuitenkin nyt jo pelin olla edes jossain määrin uomissaan, CHL-pelejä olisi taloudellisestikin mukava jatkaa alkusarjan jälkeen.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Vajausta joukkueessa on minimissään yhden todella taitavan hyökkääjän ja oikeastaan minkätyylisen hyvän puolustajan verran. Preseasonilla pitää kuitenkin nyt jo pelin olla edes jossain määrin uomissaan, CHL-pelejä olisi taloudellisestikin mukava jatkaa alkusarjan jälkeen.

Vähintään kaksi hyökkääjää ja vähintään yksi tai kaksi pakkia. Veskoja ei ole pilattu iällä, mutta se on ehkä paikka, missä junnut voivat oikeasti kantaa joukkuetta. Määrää ei tarvita yhtään enempää. Vaikka eihän pari arpaa mitään haittaa, ei niissä paljon menetäkään. Omia junnuja olisi hyvä saada mukaan vai mistä tulee uudet peltoset?

Jo saapuneista kiinnostaa kovasti nähdä, mihin asti Grillfors riittää vai onko vain turisti. Luotto siihen, että Törmänen tietää mitä saa on kova. Oikeastaan Törmänen on se, mihin ensi kauden ja tulevien kausien toiveet pitkälti rakentuu.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Omia junnuja olisi hyvä saada mukaan vai mistä tulee uudet peltoset?

Ne taitaa olla ensi kaudella C-junnuissa vielä ;).

Mutta samaa mieltä että paperilla ei näytä katastrofaaliselta vielä, jos nuo pari pakkia ja hyökkääjä saadaan hommattua, mutta itsellä pieni kysymysmerkki juurikin Kuparinen ja Ramstedt jotka eivät kumpikaan esiintyneet vakuuttavasti viime kaudella ja Kuparinen oli sen lisäksi saikulla melkein koko kauden.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tuosta tulevan kauden jengistä. Moni tuntuu olevan tyytyväinen Ramuun, Kupariseen, Luttiseen jne muihin "vanhaan kaartiin" kuuluviin. Joo, paperilla ovatkin ihan hyviä nimiä, mutta jos peilaa viime kauteen niin varsinkin Ramulta pitää tulla huikea tasonnosto ja Kuparisen on lunastettava häneen kohdistuvat odotukset, muuten ei pelata edes sijoista 6-10. Ei tuo kyllä millään muotoa vakuuta. Näyttää keskinkertaiselta jengiltä jolla ei todellakaan asiaa edes 8 sakkiin. Tällaista HIFK;ta todella halutaan? Ei sen puoleen, Nybbe saa takuuvarmasti tulevallakin kaudella hukattua 3,5 milliä ilman että sijoitus viime kaudesta muuttuu mihinkään.

Liikaa on kysymysmerkkejä ja ehkä liikoja odotuksia nykyisen rosterin suhteen. Törmänen on varmasti loistava valmentaja mutta tuskin ihmeidentekijä.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veskoja ei ole pilattu iällä, mutta se on ehkä paikka, missä junnut voivat oikeasti kantaa joukkuetta.

Jaa? Minulle veskari on pelipaikka, jossa arvostan kokemusta enemmän kuin missään muualla. Husso pelasi hyvän viime kauden, mutta junnuilla voi taso heilahdella pahasti, ja näen todella isona riskinä sen ettei ole edes kunnon kakkosta.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Missä Niklas pelaa ensi kaudella, onko sopimusta Wildiin vielä jäljellä? Rukoillaan, että Nikke palaisi kotiin ja sen jälkeen olisi loistava parivaljakko Bäckström - Husso. Ja tuosta tandemista ja sen toimivuudesta olen aiemmin kirjoittanut, olisi loistava kombinaatio. Ja muistakaa, pelejä on ensi kaudella paljon.

Kahta pakkia ja laitahyökkääjää tuo joukkue vielä kaipaa. Miksi IFK ei voisi tehdä sopimusta esim. Laschin kanssa niin, että pelaisi vasta marraskuun alussa IFK:ssa ja säästetään kustannuksissa? Tarvitaan vain neuvottelutaitoa ja kontakteja niin asiat saadaan hoitumaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hmmm. on tässä kyllä jotain hassua. Pari vuotta sitten Lukon menestyksen esteenä pidettiin organisaatiota, josta ei edes vaihdettu johtoa. Nyt tässä ketjussa on jopa vähän kadehtimisen makua, olisiko kysymys kuitenkin ruohon väristä :)

Kannattaisi ehkä keskittyä kesän viettoon tämän melankolian sijaan. Nyt kun näyttää, että Stadiinkin on tullut taas syksyn jälkeen kesä.

Ei tuosta jengistä puutu kuin 3-4 todellista tekijämiestä ja sillä voi hyvin menestyä. Siinä on perusta kuitenkin hyvässä kuosissa.

Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut assosioida Lukon tekemisiä suoraviivaisesti HIFK:n joukkueen rakentamiseen vaan esittää Lukon toimintasuunnitelma esimerkkinä siitä, miten mahdollisiin tilanteisiin voidaan /yritetään varautua.

Olen kanssasi samaa mieltä, että kahdella laatuhyökkääjällä ja yhdellä korostetun kiekollisella puolustajalla HIFK:n ensi kauden joukkue on hyvässä kuosissa. Kesää on vielä jäljellä ja vielä on aikaa kirjoittaa vaikka kuinka monta sopimusta ennen kuin ensimmäinen harjoitusmatsikaan on. Ulkomaalaispelaajien osalta on hyvä muistaa, että useana vuonna aiemmin kesällä joukkueeseen kiinnitetyt pelaajat liittyvät joukkueen mukaan vasta heinäkuun lopussa/elokuun alussa.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Missä Niklas pelaa ensi kaudella, onko sopimusta Wildiin vielä jäljellä? Rukoillaan, että Nikke palaisi kotiin ja sen jälkeen olisi loistava parivaljakko Bäckström - Husso.

Bäckströmillä on vielä kaksi kautta sopimusta jäljellä Wildin kanssa ja ainakaan minun silmiini ei ole osunut uutisia, joissa olisi spekuloitu mahdollisella sopimuksen ulosostoilla tai vastaavilla. Viime kaudella jengissä ollut Ilja Bruzgalov on NHL:n sivujen mukaan UFA ja ei vissiin ole tehnyt vielä sopimusta mihinkään vai? Mutta siitä voitaneen olla suhteellisen varmoja, että jos Bäckström vielä joskus liigassa pelaa, niin seura on varmaan HIFK.
 

Stigu

Jäsen
. Miksi IFK ei voisi tehdä sopimusta esim. Laschin kanssa niin, että pelaisi vasta marraskuun alussa IFK:ssa ja säästetään kustannuksissa? Tarvitaan vain neuvottelutaitoa ja kontakteja niin asiat saadaan hoitumaan.
Turbulenssi on ohittanut tuollaisen puuhasteluvaiheen jo ajat sitten. Päivän sana on tehdä sopimus pelaajien kanssa, jotka eivät pelaa yhtäkään ottelua seurassa. Näin säästyy pitkä penni, jonka voi sijoittaa Gardenin seetripuisiin baarikaapin oviin.

Itse odotan, että vielä Puustinen ja Söde poistuvat jengistä. Sen jälkeen voidaan puhua kaikien aikojen nimettömimmästä IFKsta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Miksi IFK ei voisi tehdä sopimusta esim. Laschin kanssa niin, että pelaisi vasta marraskuun alussa IFK:ssa ja säästetään kustannuksissa? Tarvitaan vain neuvottelutaitoa ja kontakteja niin asiat saadaan hoitumaan.

Miksiköhän esim. Lasch tuollaiseen diiliin suostuisi? Tuon kaltaisella pelaajalla on valtit käsissään, koska hänelle riittää kysyntää kaikissa Euroopan huippusarjoissa. Ei hänellä ole mitään intressejä ryhtyä verokikkailuihin, kun maksuhalukkaita seuroja löytyy joka tapauksessa.

Ja toisaalta senkin voi tässä kohtaa sanoa, että ei tuo CHL vissiin hirveän iso juttu ole, jos sen kilpailun runkosarjassa ei vielä seuran huippuvahvistusten tarvitsisi pelata. Vie vähän pohjaa pois koko viritelmän hehkutukselta.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi IFK ei voisi tehdä sopimusta esim. Laschin kanssa niin, että pelaisi vasta marraskuun alussa IFK:ssa ja säästetään kustannuksissa? Tarvitaan vain neuvottelutaitoa ja kontakteja niin asiat saadaan hoitumaan.

Näitä ideoita on kyllä helvetisti helpompi heitellä foorumeilla kuin sitten oikeasti käytännössä saada aikaan. Miksi ihmeessä joku Lasch suostuisi pyörittelemään peukaloitaan työttömänä marraskuuhun asti, ja sitten vetää pelkän loppukauden ihan vaan että seuran ei tarvitsisi maksaa niin paljoa?
 
Bäckströmillä on vielä kaksi kautta sopimusta jäljellä Wildin kanssa ja ainakaan minun silmiini ei ole osunut uutisia, joissa olisi spekuloitu mahdollisella sopimuksen ulosostoilla tai vastaavilla. Viime kaudella jengissä ollut Ilja Bruzgalov on NHL:n sivujen mukaan UFA ja ei vissiin ole tehnyt vielä sopimusta mihinkään vai? Mutta siitä voitaneen olla suhteellisen varmoja, että jos Bäckström vielä joskus liigassa pelaa, niin seura on varmaan HIFK.

Niin, Bäckström on käsittääkseni tällä hetkellä loukkaantuneena ja näin ollen buyoutia ei saa Nikkeen käyttää. Ja Nikke itse ei 100% varmuudella tuota sopimusta lähde purkamaan, kun taloudellinen tappio olisi kuitenkin miljoonia. Sitäpaitsi, rampana ja viime kauden näytöillä saisi taistella Lankisen kanssa kakkosvahdin paikasta.

Kyynikko tuolla toi esiin skeptisyytensä Ramuun, Luttiseen ja Kupariseen ynnä muuhun kokeneeseen kaartiin. Täytyy muistaa, että jos viime kaudelta jatkon ansaitsisivat pelaajat, jotka esiintyivät hyvin koko kauden, jengissä olisi saanut jatkaa tasan Pakarinen ja Söderholm, varauksin Elkins ja Puustinen. Kaikki loput olisi voinut lähettää suoraan kilometritehtaalle. Ja vaikka Törmänen ei ole Harry Potter, saattaa hän olla sitä verrattuna Voldemortiin aka Raimo Summaseen. Aika paljon lähtee kuitenkin siitä, että henkisesti joukkue on terve ja sillä on hyvä olla. Siinä on kuitenkin vissi ero, pelkääkö epäonnistumista tai vihaa epäonnistumista.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Miksi ihmeessä joku Lasch suostuisi pyörittelemään peukaloitaan työttömänä marraskuuhun asti, ja sitten vetää pelkän loppukauden ihan vaan että seuran ei tarvitsisi maksaa niin paljoa?

No siksi että seura maksaa enemmän palkkaa. Säästetään verotuksessa jolloin maksetaan se kotona peukaloiden pyöritys ja siihen päälle vielä sievoinen summa rahaa. Näinhän on toimittu jo kauan liigassa, miten tää on jotenkin uusi asia?? Tuota oli viime kaudelta esim. Fernholmin sopimus. Aina voidaan toki sopia että kaveri pelaa tuntuman takia jossain sen syys-lokakuun, mutta yhtälailla voi pyöritellä niitä peukaloitakin.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Lueskelin tässä eilistä hesaria jossa todettiin Dallasin GMn suulla että Julius Honka pelaa ensi kauden Suomessa. Olisikohan siinä meidän puolustukseen vahvistus?
Pahoittelut jos tätä on jo spekuloitu täällä, olin viikon lämpimässä ja ihan kaikkia sillä aikaa tulleita keskusteluja en ole jaksanut, sateesta huolimatta, lukea.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Lueskelin tässä eilistä hesaria jossa todettiin Dallasin GMn suulla että Julius Honka pelaa ensi kauden Suomessa. Olisikohan siinä meidän puolustukseen vahvistus?

No miksi ei. Toivottavasti Nybari ja kumppanit tämän asian tiedostaa ja Honkaa yritetään tänne saada, jos kerta Suomessa pelaa. Eri asia sitten taas tuleeko se tänne.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
No miksi ei. Toivottavasti Nybari ja kumppanit tämän asian tiedostaa ja Honkaa yritetään tänne saada, jos kerta Suomessa pelaa. Eri asia sitten taas tuleeko se tänne.

Kuulemma JYPiin on menossa kyseinen sankari. Itse en jaksa uskoa sekuntiakaan miehen tulevan HIFK:hon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös