Mainos

HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 495 587
  • 3 548

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutenkin aika hiljaista siirtomarkkinoilla. Onko mitään pelaajahuhuja kuulunut kenenkään korviin? Sillä kyllä tuo joukkue tarvitsee täydennystä joka osa-alueelle katsottiin sitten miltä kantilta tahansa.

Kotimaisten pelaajien osalta tilanne on todennäköisesti aika lailla pattitilanteessa lähiviikot - jengit ovat siirtyneet omatoimisille jaksoille ja toimiston väki kesälomille. Ulkkaripelaajia on kuulemma tarjolla kun mm. osa Keski-Euroopan seuroihin tyrkyllä olleista pelaajista on siirtänyt katseensa kohti Pohjoismaita. Eli todennäköisemmin lähiviikkoina joukkueisiin kiinnitetään ulkkaripelaajia.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En pidä Ramstedtista; heppoinen neppailija, joka katoaa kuvasta kovassa paikassa. Mua myös häiritsee ja herättää kysymyksiä, kun kovapalkkaisella ja parhaassai iässä olevalla huippu-urheilijalla on Juti-posket, jotka näkyvät takaapäinkin.

Toisaalta, Marjamäen opissa Ramu sai luistelunsa kuntoon ja dominoi ennen lähtöä itään. Ei ollut silloinkaan mikään lommoposki muistaakseni.

Kun IFK viimeksi menestyi, Kari Jalonen luotti pudotuspeleissä mieluummin Joni Töykkälään 3. ketjun sentterinä, Ramun runkosarjatehoista huolimatta.

Joo, todella hyvä vertaus. Jengissä oli silloin mm. Granlund, Kibe ja Peltonen taitopuolelta mainittuna. Poistapa Ramu tuosta nykyjengistä niin ei siellä ole enää juuri ollenkaan taitopelaajia. Keränenkin on hyvä unohtaa ilmeisesti. Lisäksi Jalosen mestaruudesta on jo kohta ikuisuus, ei niitä kannata enää muistella.

Ramstedt ei ole se mihin kaadutaan. Tuo pakiston kapeus ja taidon puute jengistä sen sijaan hyvinkin voi olla jos noilla lähdetään kanisterijahtiin. Kannattaa muistaa ettei Ramu ole yksinään tulosvastuussa, kyllä siellä on yhtä paljon(ellei enemmänkin) paineita Hirvosella ja Kuparisella.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun IFK viimeksi menestyi, Kari Jalonen luotti pudotuspeleissä mieluummin Joni Töykkälään 3. ketjun sentterinä, Ramun runkosarjatehoista huolimatta.
On tosiaan heikko vertaus.

Jalosen HIFK oli todella viisaasti kasattu porukka jossa oli järkevästi kasatut viisi kentällistä. Ramstedt putosi kokoonpanosta, mutta eihän hänen sijoittamisessaan Järvisen ja Wärnin/Ahtolan keskelle olisi ollutkaan mitään järkeä. HIFK:lla oli sivussa Hamilton jonka kanssa Ramu olisi muodostanut hyvän offensiivisen kentän. Ramun epäonneksi Hamilton oli loukkaantunut, joten pelipaikkaa ei irronnut. Mutta jos Hamiltonin olisi pelannut ei hänen sentterikseen olisi ollut mitään järkeä laittaa Töykkälää. Muistetaan nyt tosiaan se, että noista peleistä oli sivussa parhaimmillaan/pahimmillaan kolmikko Hamilton-Ramstedt-Petrell. Kaikkien ollessa terveinä tuo kolmikko olisi pomminvarmasti ohittanut Töykkälät.

Ottakaa ne Ramu-on-paska-lasit pois päästä ja koittakaa nyt edes vähän miettiä asioita syvemmältä.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Eikös silloin keväällä 2011 huhuttu, että Ramstedtilla olisi loppunut kunto kesken ja siksi hänelle ei Jalonen nähnyt playoffeissa käyttöä yhtä peliä lukuun ottamatta.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Eikös silloin keväällä 2011 huhuttu, että Ramstedtilla olisi loppunut kunto kesken ja siksi hänelle ei Jalonen nähnyt playoffeissa käyttöä yhtä peliä lukuun ottamatta.

Tässä voi olla totuuden siemen. Itselle jäi sellainen kuva ettei pystynyt toteuttamaan silloista pelitapaa ja varmasti isona vaikuttajana tässä on voinut olla heikko kunto.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Eikös silloin keväällä 2011 huhuttu, että Ramstedtilla olisi loppunut kunto kesken ja siksi hänelle ei Jalonen nähnyt playoffeissa käyttöä yhtä peliä lukuun ottamatta.

Ramstedt oli ainakin kausi pari sitten vielä kunnon pullasorsa. Nykyisestä kunnosta ei kyllä ole mitään käsitystä. Harmittavaa kyllä, että muutaman pelaajan läpimurto suurempiin ympäröihin jää tekemättä suurimmalta osin siitä syystä, että kaverit eivät osaa pitää itseään huippu-urheilijan vaatimassa kunnossa.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös silloin keväällä 2011 huhuttu, että Ramstedtilla olisi loppunut kunto kesken ja siksi hänelle ei Jalonen nähnyt playoffeissa käyttöä yhtä peliä lukuun ottamatta.

Minä en muista lukeneeni yhtään tuollaista huhua, mutta loukkaantumisesta taisi olla huhuntynkää, vaikka Ramstedt oli terve loppukaudesta ja Ramuhan kitisi lehdistölle tuolloin, ettei ymmärrä miksi Kojo ei päästä häntä kentälle, vaikka hän on täysin terve.

Steegilin tavoin ihmettelen myös miksi ammattiurheilijaksi ryhtynyt henkilö ei pistä itseään fyysisesti erinomaiseen kuntoon, sillä sehän on herranjumala hänen ammattinsa ja minä ainakaan en keksi mitään hauskempaa tapaa tienata leipää kuin treenaamalla. En viittaa tällä nyt Ramuun, koska en tiedä missä kunnossa se kaveri on tällä hetkellä, mutta HIFK:n kesävideoita katsellessa siellä näkyy aika paljon sellaista ''löysää'' lanteilla, jota ei pitäisi ammattiurheilijoiden kropasta löytyä.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä minä kanssa enemmän uskon siihen että on jotain pientä loukkaantumista ja yritetään vaan sinnitellä kausi loppuun. Voi näyttää ulospäin siltä ettei jaksa/viitsi/läskit painaa.

Kyllähän esim. Fernholmkin alisuoritti koko loppukauden meillä ja leikkaukseenhan hänkin suunnisti saman tien. Ja sanoikin suoraan jossain haastattelussa jälkeenpäin että pelasi loukkaantuneena.
 

Carlos

Jäsen
Harmittavaa kyllä, että muutaman pelaajan läpimurto suurempiin ympäröihin jää tekemättä suurimmalta osin siitä syystä, että kaverit eivät osaa pitää itseään huippu-urheilijan vaatimassa kunnossa.

Kääntäen voisi varmaan sanoa että Suomessa olisi ihan eritasoinen pelaajisto änäriä myöten, jos vaikka 95% alkaen 8-vuotiaista kiekkoilijoista pelaisi koko uransa huippu-urheilun edellyttämällä tavalla. Säännöllistä treeniä monta kertaa viikossa, siihen lisäksi pihahöntsäilyä kavereiden kanssa, autotallin oven hajottamista, hyppyharjoituksia, tasapainoharjoituksia, kuntopyörää, leuanvetoa, uimista, jne miten sattuu. Ja sitten ruokavalio tarkkaan syyniin, ei mitään ylimääräisiä rasvoja eikä sokereita, juuri oikea määrä juuri oikeita aineita, riittävästi lepoa tämän kaiken lisäksi, ei liikaa televisiota, ja sitä rataa. Kun ikää tulee lisää, niin viinalla ei läträtä eikä röökiä vedetä.

Uskaltaisin väittää että suurin osa kiekkojunnuista omaa riittävän geneettisen potentiaalin kiekon korkeimmalle huipulle, mutta se on nimenomaan se lajille omistautuminen mikä sitten erottaa jyvät akanoista.
 

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Tässä voi olla totuuden siemen. Itselle jäi sellainen kuva ettei pystynyt toteuttamaan silloista pelitapaa ja varmasti isona vaikuttajana tässä on voinut olla heikko kunto.

Pelitavallinen ongelmahan se oli. Omissa soi kaiken aikaa, kun ei pystynyt noudattamaan Jalosen haluamaa pelitapaa omassa päässä. Se ainakin oman käsityksen mukaan oli syy koirankopitukseen. Toisaalta joukkue oli kova ja pelasi todella hyvin ilman Ramuakin eli parhaiten toimivalla miehityksella mentiin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
"Kiiskinen" - Elkins - Puustinen
"Lasch" - Ramstedt - Partanen
Luttinen - Kuparinen - Rask
Lamberg - Nykopp - Ikonen/Leinonen
+ Leino, Blomqvist jne

Mielestäni ei pidä tyytyä vain yhteen hankintaan tuonne kärkiketjuun vaan niitä on ihan pakko saada sinne pari. Partanen on täysin kysymysmerkki tuolla top-6 roolissa ja eikä sinne Puustisen lisäksi ole yksinkertaisesti ketään "varmaa" tuloksentekijää. Kiiskinen ja Lasch kaksikko olisi aika unelma stadiin, toivottavasti Nybari pystyisi edes jommankumman tänne naaraamaan.

Grillfors - Söderholm
"Kousa" - Taipalus
Auvitu - Honkaheimo
Teppo, Tarkkanen, Nyqvist jne...

Pakistoon nyt ainakin se yksi kiekollinen rightin pakki, minimi vaatimus Nybondakselle ennen kauden alkua.

Husso
XXX
Lankinen
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun KHL on hajoamassa, niin HIFK:n PITÄÄ ja ON PAKKO olla hereillä pelaajamarkkinoiden suhteen. Nybari hei, kaikki muutkin jengit nimittäin ovat ja nyt olisi tilaisuus näyttää ja ottaa talteeen huippupelaajia. Pakki + änärijätkien korvaajat, kiitos!

Maalivahdilla ei ole kiire kuin vasta joulukuussa kun Husso lähtee nuorten kisoihin. Tällä hetkellä on turha kiinnittää mitään keskinkertaisuutta avaamaan Villen luukkua vaan välttämättömyyshankintojen jälkeen molari. Hussolle reilu mahdollisuus näyttää syksyllä ja jos jostain syystä on vaikeaa niin sitten ostetaan vahva ykkösveskari, mutta jos kaikki toimii kuin pitääkin niin sitten joku Lindström/Lundström varalle.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Nybondas on lomalla ja silloin ei tehdä töitä! Nybbe alkaa sitten syyskuussa tutkailemaan markkinoita vain todetakseen että markkinat on kuivat. Turha kuvitella että Nybbe käyttäisi hyväkseen Lev Prahan tai Donbassin tilanteet.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Nybondas on lomalla ja silloin ei tehdä töitä! Nybbe alkaa sitten syyskuussa tutkailemaan markkinoita vain todetakseen että markkinat on kuivat. Turha kuvitella että Nybbe käyttäisi hyväkseen Lev Prahan tai Donbassin tilanteet.

Kyllä. Varsinkin, kun joukkue on niin valmis. Jos kävelisi kadulla vastaan niin heittäisin Nybarille päin naamaa, että painu vittu duuniin siitä.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Mitä väliä joukkueen menestyksellä on mikäli palkka on vakio eikä menestys tuo mitään henkilökohtaisia bonuksia (huom! henkilökohtainen oletus).

Kun tilanne on edellämainittu voi puuhastella toimistolla mitä vain kun palkka juoksee kuin tuntityöläisellä.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Onko teillä siis tieto, että Tomppa vetää tällä hetkellä lonkkaa?

Pitääkö hänen istua pöytänsä takana, että olisitte tyytyväisiä? Täälläkin pitäisi herätä siihen tosiasiaan, että faxien aika on ohi, nykyään HIFK:n kaltaista seuraa voi pyörittää lasikuituisen Soliferin sohvalta oikein kivasti.

Ps. Näin kerran, että Nybondas saapui hallille arkipäivänä klo 11.42.

Vitun Nybari!
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Pakistoon nyt ainakin se yksi kiekollinen rightin pakki, minimi vaatimus Nybondakselle ennen kauden alkua.

Massit kiinni ja Niskala meille. Varmasti pystytään vastaamaan rahallisesti Lukon tarjoukseen, eri asia toki jos Tzadi ei kiinnosta.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Massit kiinni ja Niskala meille. Varmasti pystytään vastaamaan rahallisesti Lukon tarjoukseen, eri asia toki jos Tzadi ei kiinnosta.

Eikö Niskalalla ole jo sopimus Raumalle?

Vai onko kaikki Niskala-jutut ollut mutua?

Aiemmin viitattiin rightin-puolen pelaajan tarpeeseen. Niskala on left-kätisyydeltään.

Kelpaisi kyllä IFK:hon.
 
Viimeksi muokattu:

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
"Kiiskinen" - Elkins - Puustinen
"Lasch" - Ramstedt - Partanen
Luttinen - Kuparinen - Rask
Lamberg - Nykopp - Ikonen/Leinonen
+ Leino, Blomqvist jne

Kiiskinen ja Lasch kaksikko olisi aika unelma stadiin, toivottavasti Nybari pystyisi edes jommankumman tänne naaraamaan.

Sen verran kommentoin, kun näyttää olevan hinku muissa seuroissa sijoitella Kiiskistä kokoonpanoon, että Kiiskinen ei varmasti ole HIFK:n tulossa. Jos Suomessa pelaa on seura KalPa. On todennut tämän itsekin. Nybondas joutuu nyt etsimään jonkun toisen jahka kerkiää lomailuiltaan.
 

KallesS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid
Sen verran kommentoin, kun näyttää olevan hinku muissa seuroissa sijoitella Kiiskistä kokoonpanoon, että Kiiskinen ei varmasti ole HIFK:n tulossa. Jos Suomessa pelaa on seura KalPa. On todennut tämän itsekin. Nybondas joutuu nyt etsimään jonkun toisen jahka kerkiää lomailuiltaan.

Niinköhän KalPalla riittää rahat? Pelaa siellä mistä saa eniten rahaa ja se ei valitettavasti ole KalPa.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
No asiahan on sillä selvä, jos pelaaja on noin sanonut. Koskaan ei ole tuollaista sanonut pelaaja nimittäin syönyt sanojaan ja pelannut toisessa seurassa.

Kiiskisen vaihtoehdot ensi kaudeksi ovat: KHL, SHL, KalPa. Eli toki voi pelata toisessa seurassa muttei Suomessa. End of story.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kiiskisen vaihtoehdot ensi kaudeksi ovat: KHL, SHL, KalPa. Eli toki voi pelata toisessa seurassa muttei Suomessa. End of story.

Lapsellista uskoa näihin juttuihin, se on niin monta kertaa nähty tässä jääkiekkoilijoiden maailmassa. Mutta aivan sama, Kiiskinen ei ole sitä mitä HIFK tarvitsee joten se tästä casesta!
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Lapsellista uskoa näihin juttuihin, se on niin monta kertaa nähty tässä jääkiekkoilijoiden maailmassa. Mutta aivan sama, Kiiskinen ei ole sitä mitä HIFK tarvitsee joten se tästä casesta!

Jopas se nyt otti koville helsinkiläisille kun ei olekaan Kiiskinen tulossa. Täälläpäin on vielä sellaista olemassa kuin seurauskollisuus ja paluu juurille. Jokelakin palasi juuri. Ehkä IFK:ssakin olisi hyvä löytää taas oma identiteetti eikä roudata äijää joka puolelta ja pelata miten sattuu.
Kertomani ovat Kisun omia sanoja tältä kesältä. Tarkoitus olla muutama vuosi ulkomailla ja sitten takaisin Kuopioon. Talokin on ostettuna juuri. On se sitten lapsellista tai mitä tahansa niin tänne hän tulee. Zori vaan, jos ottaa koville siellä hesassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös