Mainos

HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 495 528
  • 3 548

F#21

Jäsen
Itse haluaisin, kuten jo muutamaan kertaan todennut, sen "kankaanperän" huomattavasti mieluummin, kuin hyökkäävää kaveria. Ja "kankaanperällä" en tarkoita mitään Tuukka Mäkelää, vaan selvää top4-puolustajaa, jolla on kyky tehdä peliä edistäviä, yksinkertaisia asioita. Ja tietysti maalin edessä pelata niin perhanan kovaa. Tosin mitään kiirettä ei hankinnalla ole, vaan täsmähankinta, kun jostain KHL:stä tms. vapautuu kova ja konseptiin sopiva pelimies.

Itsellä samoja ajatuksia, tosin sillä erotuksella ettei sen puolustajan tarvitse olla älyttömän fyysinen, kunhan hoitaa puolustuspelaamisen sekä maalinedustan siivouksen kiitettävästi. Tähän lisäksi se, että antaisi sen helpon ensimmäisen syötön sekä luistelu olisi kohtuullisella tasolla.

Eli aika lailla Kankaanperän tapainen pelaaja olisi kiva saada, vaikka vähän rajoitetummalla fyysisyydellä. Tällaisen kaverin vieressä esim. Mobergin olisi paljon helpompi pelata.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse haluaisin, kuten jo muutamaan kertaan todennut, sen "kankaanperän" huomattavasti mieluummin, kuin hyökkäävää kaveria.
Avausottelu Bluesia vastaan kyllä karulla tavalla osoitti, miten kepeä meidän puolustus on omaan maalin edessä ja sen läheisyydessä. Bluesin ukot ajoivat surutta maalille eikä kukaan pakeista pystynyt vastaamaan huutoon. Makuupaikkoja ei jaettu ja Bluesin hyökkääjät siirsivät surutta pakin sivuun tai maalivahdin syliin. Olen samaa mieltä näkemäni perusteella, että puolustukseen prioriteetti yksi on kova, omanpään luutija ja kykenee hyvään peruspeliin. Grillfors pelasi ihan ok pelin Bluesia vastaan, mutta oli yllättävän lapanen omassa päädyssä. Ilkeydestä ei ollut tietoakaan. Söderholm ja etenkin Honkaheimo tulevat tätä puutetta tosin korvaamaan.

Mutta hei please, ei verrata Kousaa Auvittuun edes leikillään. Auvitulla on hyvä luistelu, mutta ei toistaiseksi mitään muuta, jos pisteitä alkaa tulemaan kauden mittaan sinne 20 pinnan nurkille, niin aletaan olemaan Kousan kanssa samalla sivulla kartalla. Kannattaa muistaa, että tähän mennessä Auvitun paras pistekausi on ollut 5 pinnan tietämillä.

Taipalus on aloittanut hyvin. Positiivinen yllätys tähän mennessä.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuolla kaudellahan Kovanen tuli vasta siirtorajan kynnyksellä ja samaa kaavaa voitaisiin noudatella nyt. En sinänsä pidä näitä pelaajakohtaisia vertailuja arvossa, mutta jos nyt suuntaa antavasti laittaa, niin...

Jep, mutta muuten pakisto oli tasapainoisemmassa kunnossa, kuin mitä se nyt on, sillä mestaruuskauden puolustajat olivat taidoiltaan nyt näitä verrokkejaan parempia. Minäkään en liiemmin välitä pelaajien välisestä vertailusta, koska joka kaudella se joukkueenrakenne muuttuu vähän, eikä vertailu tästä johtuen ole mielekästä, mutta jääräpäisenä hölmöläisenä vertaan nyt kuitenkin:

Söde (2010) - Söde (2014), Söde 2010 on lähtökohtaisesti minun papereissani parempi kuin 4 vuotta vanhempi Söde;
Kurvinen - Honkaheimo, voi kääntyä Honkkiksen voitoksi, ja mielestäni Honkaheimo on oivallinen hankinta;
Vallin - Auvitu, en pidä Auvitua niin kiekollisesti lahjakkaana, että häntä olisi mielekästä verrata Kousaan, enemmän yleispuolustaja, joka voi onnistuessaan päihittää 2010 vuoden Vallinin;
Järventie - Taipalus, nämähän ovat päivänselvät verrokit, Mara oli aivan fantastinen mestaruuskaudella, joten hienoista otteista huolimatta Taipaluksen täytyy onnistua erinomaisesti, jotta meinaa pärjätä Maralle;
Kankaanperä - Grillfors, Kangelle ei tarjottu vertailukelpoista sopparia ja tilalle otettiin, minuun tällä hetkellä pettymyksen tehnyt Grilleri, selvästi Kangelle;
Melart - Teppo, Melartilla oli selvä rooli pelotteena, kun taas Teppo on yleispuolustaja
Kousa - ?
Kovanen - ?

Minun mielestäni siis puolustuksesta puuttuu vielä kaksi pelaajaa jo ihan laajuudenkin takia, sillä Heikkisellä ja Salmella ei tulisi olla mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon, ja Moberg on hienoista otteistaan huolimatta vähän heiveröinen miestenpeleihin. Joskin Mobergilla on oivallinen mahdollisuus täyttää Kousan tavoin kiekollisen pelaajan rooli puolustuksesta, sillä sen verran lahjakkaalta kaverilta hän vaikuttaa.

Nathan Oystrick ratkaisisi kaikki puolustuksen ongelmat kertaheitolla. Ihan vain vinkkinä, jos ei aiemmista viesteistäni ole tullut selväksi (Tomppa...).
 
F#21

Jäsen
Mutta hei please, ei verrata Kousaa Auvittuun edes leikillään. Auvitulla on hyvä luistelu, mutta ei toistaiseksi mitään muuta, jos pisteitä alkaa tulemaan kauden mittaan sinne 20 pinnan nurkille, niin aletaan olemaan Kousan kanssa samalla sivulla kartalla. Kannattaa muistaa, että tähän mennessä Auvitun paras pistekausi on ollut 5 pinnan tietämillä.

Auvitun paras kausi on 12 (3+9 44 pelissä) pistettä, eli samoissa luokissa kuin Kousan paras kausi meille tullessaan.

Kousalla on kyllä hyökkäyspäässä isompi potentiaali kuin Auvitulla, mutta ovat muuten aika tasoissa Kousan ekan kauden kanssa.

edit. Tietysti ero on siinä, että Kousa tuli meille 22 vuotiaana kun Auvitulla on ikää 25v.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Auvitun paras kausi on 12 (3+9 44 pelissä) pistettä, eli samoissa luokissa kuin Kousan paras kausi meille tullessaan.

Mistä muuten löydät SM-liigan vanhat tilastot nykyään? Voisin melkein vannoa, että Auvitun paras kausi pisteissä on lähempänä 5 pistettä kuin 10 pistettä.

Onhan Auvitun ja Kousan potentiaalissa aivan valtava ero. Kousa tuli nuorena "kollina" (oliko ikää 21-vuotta) Lahdesta. Muutti elämäntapansa alkoi harjoitella ja vastasi sitä kautta huutoon. Potentiaali oli jo junnuvuosista saakka tiedossa. Auvitun lähtökohdat eivät ole lähelläkään Kousaa HIFK:n siirryttäessä. Ikää 25-vuotta, läpimurtoa yritetty jo pitkään Liigassa eikä omaan mitään erityistä potentiaalia. Hyvä perussuorittaja ja siihen tulee jäämäänkin.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Auvitun paras kausi on 12 (3+9 44 pelissä) pistettä, eli samoissa luokissa kuin Kousan paras kausi meille tullessaan.

Pahoitteluni. Näin ulkomuistista ei vaan kaikkea muista. Auvitun paras kausi tehojen muodossa on juuri se mitä kirjoititkin. Kousan ensimmäinen kausi HIFK:ssa toi pisteet (10+12) 22. On siinä kyllä eroa Kousan hyväksi aikalailla, jos lähdetään vertaamaan kummankin pelaajan parasta kautta Liigassa tehojen muodossa, niin Auvitu (3+9) 12, Kousa (12+22) 34. Ero on kyllä huikea Kousan eduksi.

Viuhahtaja. Kiitos vastauksesta.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz

Eikös tässä ollut kuitenkin tarkoitus verrata Auvituta siihen Kousaan joka saapui HIFK:hon? Mikäli näin oli, ei sinun logiikkasi toimi pätkääkään. Toki Auvitu ei ole saman luokan lahjakkuus kuin Kousa, mutta jääkiekkoammattilaisena Auvitu vaikuttaa olevan astetta tai kahta kovempi kuin Kousa. Katsotaan nyt miten tuo ero lopulta kallistuu, mutta kyllä itse mielummin katson joukkueessa Auvituta kuin Kousaa. Kousan viimeisen parin kauden näytöt ovat kuitenkin tasan nolla.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös tässä ollut kuitenkin tarkoitus verrata Auvituta siihen Kousaan joka saapui HIFK:hon?.
Sitähän tässä on verratukin. Kousan ensimmäinen kokonainen kausi liigassa ja HIFK:ssa (10+12) 22. Auvittu ensimmäinen kausi liigassa (3+9) 12. Verrokkina oli pisteitä tekevä pakki, muuhun ei otettu kantaa. Tehoissa jo silloin 10 pongoa eroa. Samalla tuli mainituksi, että parhaat pisteet liigassa ovat Auvittu (3+9) 12 ja Kousa (12+22) 34. Missä kohti logiikka ei toimi?
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Sitähän tässä on verratukin. Kousan ensimmäinen kokonainen kausi liigassa ja HIFK:ssa (10+12) 22. Auvittu ensimmäinen kausi liigassa (3+9) 12. Verrokkina oli pisteitä tekevä pakki, muuhun ei otettu kantaa. Tehoissa jo silloin 10 pongoa eroa. Samalla tuli mainituksi, että parhaat pisteet liigassa ovat Auvittu (3+9) 12 ja Kousa (12+22) 34. Missä kohti logiikka ei toimi?

Alkuperäinen vertailu tehtiin mestaruuspakistoon 2011. Tässä kohtaa kautta vertailut on tehtävä kauden 2010-2011 odtuksiin, koska emme tiedä kuinka nykyinen pakisto suoriutuu, samalla tavalla kuin emme tienneet sitä myöskään syyskuussa 2010. Lisäksi, kuten Beagle Boy jo ansiokkaasti totesi, Kousan ensimmäinen täysi liigakausi oli 2008-2009, jolloin Kousa tehtaili tehot 1+9). Kyllä minusta sinulla logiikka pettää oikein kunnolla. Lähtökohtaisesti kauden 2010-2011 Kousa tuntuu kyllä minusta loistavalta verrokilta kauden 2014-2015 Auvitulle.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkuperäinen vertailu tehtiin mestaruuspakistoon 2011.

Vertasin pelaajia nimeltä Auvittu <--> Kousa puhtaasti pelaajina. En mihinkään mestaruuspakistoon 2011. Mielestäni Auvittua ja Kousa kuitenkin poikkeavat toisista roolituksiltaan. En näe että Auvittun ansiot ovat niinkään hyökkäävässä pelissä (tehot eivät anna ainakaan näin olettaaa) enemmän yleipakki, jolla on hyvä liikkuvuus. Kousa on puhtaasti hyökkäävä pakki, joka elää vain ja ainoastaan tehoista.

Lähtökohtaisesti kauden 2010-2011 Kousa tuntuu kyllä minusta loistavalta verrokilta kauden 2014-2015 Auvitulle.

Mielestäni ei millään mittapuulla. Kousan ensimmäinen kausi HIFK:ssa oli pisteiden valossa 10 pistettä tehokkaampi kuin Auvitun paras kausi liigassa. Kousa oli kuitenkin raakile, kun tuli HIFK:n. Aloitti Kojon ja Kairan opissa treenaamaan ja vastasi sitä kautta huutoon. Potentiaali oli kokoajna tiedossa. Kyse oli vaan siitä pääseekö eroon "laiskuudestaan" treenauksen suhteen. Auvittu on ollut urheillullinen koko ajan. Jypissä kuitenkin saanut vastuuta, mutta tehoja ei ole odotetusti kuitenkaan tullut. Loukkaantumiset toisin sotkivat kausia jonkin verran. Mielestäni Auvittu on nyt jo sitä mitä voi odottaakin.

Jos halutaan puhtaasti verrata Kousan ensimmäistä kautta HIFK:ssa ja Auvitun ensimmäistä kautta HIFK:ssa, niin vastausta siihen ei löydy ennenkuin kauden jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Nyt tullaan huutelemaan taas väärälle puolelle, mutta pitäähän sitä joskus. Jotenkin tuntuu, että Törmäsen astuttua ruoriin, on jokainen pelaaja nostanut tasoaan ja ennen kaikkea nuoret. Siellä on noussut nimimiesten takaa Partasta, Leinoa, Lambergia, Nykopia ja Teppoa ihan vain muutama mainitakseni. Hyökkäys on jo hyvällä tasolla ja samoin maalivahti. Puolustukseen toki tarvitaan se 1-2 tasokasta puolustajaa, mutta jotenkin on semmoinen kutina, että tänä vuonna HIFK on neljän sakissa. Eikun onnea kauteen vaikka Pelicansin puolesta nykyään Liigassa liputankin.
 
Stigu

Jäsen
Pakiston osalta täällä on jo kaikki tarpeellinen sanottu, eniten itseäni ihmetyttää, että IFK:n maalille ajetaan surutta, ja siellä on seisomapaikkoja jopa viidelle vastapuolen pelaajalle. Hyökkäyspäässä meiltä puuttuu ns. raskaan laukauksen omaava mörssäri. Söde on laukauksissa omaa luokkaansa, toki Taipalus ja Auvitu ovat myös OK, mutta yhtä kaikki- laukaisuvoimaa puuttuu ja se näkyy esim. ylivoimissa. Suurennetun hyökkäysalueen myötä vetopaikkoja olisi yhä helpompi pelata pakeille.

No, tänään mitataan tuon pakiston kestävyys Liigan ehdotonta mestarisuosikkia vastaan.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Vertasin pelaajia nimeltä Auvittu <--> Kousa puhtaasti pelaajina. En mihinkään mestaruuspakistoon 2011. Mielestäni Auvittua ja Kousa kuitenkin poikkeavat toisista roolituksiltaan. En näe että Auvittun ansiot ovat niinkään hyökkäävässä pelissä (tehot eivät anna ainakaan näin olettaaa) enemmän yleipakki, jolla on hyvä liikkuvuus. Kousa on puhtaasti hyökkäävä pakki, joka elää vain ja ainoastaan tehoista.

Alkuperäisen vertauksenhan teki aivan muu kirjoittaja kuin sinä. Tuossa viestissä nimenomaisesti verrattiin nykyistä puolustusta HIFK:n puolustukseen 2010-2011 kaudella. Sinun alkuperäinen kontribuutio oli se, että Auvituta ja Kousaa ei voi verrata keskenään. Perustelut olivat ja ovat perusteluina valideja, mutta alkuperäisessä keskustelussa täysin väärässä paikassa. Tässä kohtaa sinun logiikkasi petti tämän keskustelun osalta. Mikäli vertaamme Auvitun ja Kousan rooleja, niin kyllä me huomaamme niiden olevan hyvin lähellä toisiaan. Kumpikin elää pisteistään. Kummankin vahvuudet ovat hyökkäyspäässä. Lisäksi vielä kumpikin puolustaja perustaa pelinsä erinomaiseen liikkeeseen. Kousa tuli HIFK:n laiskana harjoittelijana, jonka ura ei ottanut tuulta siipiensä alle Lahdessa. Auvitu saapui HIFK:n vähemmän lahjakkaana mutta ilmeisen ammattimaisesti harjoitelleena jo usean kauden ajan. Auvitun kannalta suurimpana kantona kaskena on ilmeisimmin ollut Jypin laadukas pakisto viimeisten vuosien aikana. Viime kaudella Auvitu sai Jypissä roolia, ja ilmeisen hyvin roolinsa täytti, siinä määrin tuntui Auvitun lähtö harmittavan Jyväskylän suunnalla.

Mielestäni ei millään mittapuulla. Kousan ensimmäinen kausi HIFK:ssa oli pisteiden valossa 10 pistettä tehokkaampi kuin Auvitun paras kausi liigassa. Kousa oli kuitenkin raakile, kun tuli HIFK:n. Aloitti Kojon ja Kairan opissa treenaamaan ja vastasi sitä kautta huutoon. Potentiaali oli kokoajna tiedossa. Kyse oli vaan siitä pääseekö eroon "laiskuudestaan" treenauksen suhteen. Auvittu on ollut urheillullinen koko ajan. Jypissä kuitenkin saanut vastuuta, mutta tehoja ei ole odotetusti kuitenkaan tullut. Loukkaantumiset toisin sotkivat kausia jonkin verran. Mielestäni Auvittu on nyt jo sitä mitä voi odottaakin.

Mikä lopulta on Mikko Kousan taso jääkiekkoilijana? Minusta alkaa kovasti vaikuttaa siltä, että HIFK:ssa oli olosuhteet Kousan kannalta kohdillaan. Tätä perustelen sillä, että Kousa ei ole onnistunut missään muussa seurassa, ei ennen eikä jälkeen HIFK-aikaansa. Auvitulla on kaikki tarvittavat ominaisuudet ollakseen loistava hyökkääväpuolustaja Liigassa. Herralla on pelikäsitystä, henkilökohtaista taitoa, liikettä ja vetokin tuntuu menevän maalille hyvällä pronsentilla. Mikä sin, minä tai kukaan muukaan on sanomaan, etteikö HIFK:ssa voisi olla olosuhteet kohdallaan Auvitulle samalla tavalla kuin ne olivat Kousan kohdalla? Kyllä Auvitussa on aivan järkyttävä potentiaali. Nyt on Stögön ja muun valmennustiimin tehtävä kaivaa tuo potentiaali esille.

Jos halutaan puhtaasti verrata Kousan ensimmäistä kautta HIFK:ssa ja Auvitun ensimmäistä kautta HIFK:ssa, niin vastausta siihen ei löydy ennenkuin kauden jälkeen.

Nimenomaan kato. Toki joku fiksu voi tästä vielä päätellä sen, että annetaan nykyisten pelaajien näyttää ennen ristiinnaulitsemista.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkuperäisen vertauksenhan teki aivan muu kirjoittaja kuin sinä. Tuossa viestissä nimenomaisesti verrattiin nykyistä puolustusta HIFK:n puolustukseen 2010-2011 kaudella.

Näin teki. Minä vertasin pelaajia Auvittu <--> Kousa pelaajina. En ottanut kantaa HIFK:n puolustukseen 2010-2011 kaudella.

Sulla on ihan järkyttävän positiivinen kuva Auvitun potentiaalista. Luuletko, että Jyväskylässä se pelipaikan saaminen oli siitä kiinni, että Jypillä oli laadukas pakisto. Enemmän se oli siitä kiinni, että Auvitun rahkeet eivät riittäneet lunastamaan sitä pelia-aikaa enemmän. Potentiaali ei vaan riittänyt. Auvitun vahvuus on liikkuminen, pelikäsitys on kohtalainen ja laukaus luvalla sanoen ei niin erikoinen. En jaksa vääntää tästä enempää. Oikeus mielipiteesensä molemmilla. Kausi sitten näytää, mikä Auvitun panos tulee olemaan. Ja en dissaa Auvittua. Hyvä yleispelaaja ja ei erityisen huono oikein missään, mutta ei myöskään loistava poislukien luistelu. En vaan käsitä näiden pilvilinnojen rakennusta ilman mitään totuuspohjaa.

Peace. Kausi sitten näytäää, missä Auvitun kohdalla mennään.

Se verran vielä, että muuan Sami Vatanen kuitenkin murtautui siihen Jypin kovaan pakistoon. Potentiaali ja potentiaali.
 
No silloin sinun logiikka petti jo lainauksen kohdalla. Ei siinä, tämä keskustelu voitaneen unohtaa.

Ei minun näkemykseni Auvitun potentiaalista ole järkyttävän positiivinen. Se petustuu puhtaasti niihin otteluihin mitä olen ranskikselta viimeisen parin kauden aikana nähnyt. Miehellä on hyvä pelikäsitys, minkä ansiosta hän kykenee jakamaan hyviä syöttöjä. Liike miehellä on suorastaan erinomaista ja laukauskin löytää tiensä maalille hyvällä prosentilla. Kyllä tuossa on hyvän, ehkä jopa erinomaisen, kiekollisenpuolustajan osatekijät kasassa. Minä en ole rakentamassa mitään pilvilinnoja, kuhan totean sen minkä jokainen on omilla silmillään voinut herrasta todeta. En sano hänen onnistuvan varmuudella, sanon vain, että hänellä on kaikki edellytykset lyödä itsensä läpi isosti. Vastaavasti minä ihmettelen, miksi kaikessa pitää aina nähdä pelkkää paskaa.

Niin, Sami Vatanen on lupaavin kiekollinen puolustaja mitä Suomesta on tullut ties kuinka pitkään aikaan. Miehen nimen mukaanvetäminen puhuttaessa Yohann Auvitusta ja Mikko Kousasta osoittaa, että sinulla ei ole pienintäkään suhteellisuudentajua tai ymmärtämystä pelaajien ominaisuuksista ja potentiaalista.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se petustuu puhtaasti niihin otteluihin mitä olen ranskikselta viimeisen parin kauden aikana nähnyt. Miehellä on hyvä pelikäsitys, minkä ansiosta hän kykenee jakamaan hyviä syöttöjä. Liike miehellä on suorastaan erinomaista ja laukauskin löytää tiensä maalille hyvällä prosentilla.

Se että näkee pelejä ei kerro mitään. Niistä olisi myös hyvä ymmärtää jotain. Jos sanon Auvittua hyväksi peruspelaajaksi, niin se on kaiken näkemistä paskana. Herää jo. En ala hypettämään pelaajaa, jos siihen ei ole mitään aihetta. Ihme, ettei NHL ole jo vienyt tätä superlupausta ja suorittajaa. Kyllä HIFK on nyt onnellisessa asemassa.

Niin, Sami Vatanen on lupaavin kiekollinen puolustaja mitä Suomesta on tullut ties kuinka pitkään aikaan. Miehen nimen mukaanvetäminen puhuttaessa Yohann Auvitusta ja Mikko Kousasta osoittaa, että sinulla ei ole pienintäkään suhteellisuudentajua tai ymmärtämystä pelaajien ominaisuuksista ja potentiaalista.

Et tosiaan ymmärrä tai haluat tahallisesti ymmärtää asiat väärin. Vatanen oli verokkina siitä, että jos pelaaja on tarpeeksi hyvä ja lahjakas niin se pelipaikkansa ja aikansa ansaitsee. Väitit, että Jypin kova puolustus oli esteenä Auvitun "läpimurrolle". Oikea este oli se, että Auvittu ei ollut vaan tarpeeksi hyvä. Vatasta en verrannut Kousaan tai Auvittun, minkä varmaan ymmärsitkin, mutta on kiva vääristää toisten sanomisia tarkoituksella.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Se että näkee pelejä ei kerro mitään. Niistä olisi myös hyvä ymmärtää jotain. Jos sanon Auvittua hyväksi peruspelaajaksi, niin se on kaiken näkemistä paskana. Herää jo. En ala hypettämään pelaajaa, jos siihen ei ole mitään aihetta. Ihme, ettei NHL ole jo vienyt tätä superlupausta ja suorittajaa. Kyllä HIFK on nyt onnellisessa asemassa.

Sinä et ole missään kohtaa viitannut mihinkään muuhun kuin tilastoihin. Onneksi sinä ymmärrät lajista minua paremmin niiden perusteella. En viitannut mielipiteeseesi Auvitusta, kun kirjoitin kaiken näkemisestä paskana. Mä olen ihan hereillä. Sinulla vaan tuntuu olevan ymmärryksessä vikaa. Se, että toteaa jollakin pelaajalla olevan ominaisuuksia johonkin, ei ole hypettämistä. Jos olisin väittänyt Auvitun olevan täysin suvereeni hyökkääväpuolustaja Liigaan, olisin hypettänyt häntä. Nyt vain totean hänellä olevan edellytykset olla hyvä, ehkä jopa loistava, hyökkääväpuolustaja Liigassa. Se on vielä pakko todeta, että on järjenköyhyyttä pitää 25-vuotiasta jääkiekkoilijaa superlupauksena. Mikä tekee Auvitusta suorittajan? Mikä on suorittaja jääkiekossa? Minä haluaisin kuulla vastauksen näihin kysymyksiin.

Et tosiaan ymmärrä tai haluat tahallisesti ymmärtää asiat väärin. Vatanen oli verokkina siitä, että jos pelaaja on tarpeeksi hyvä ja lahjakas niin se pelipaikkansa ja aikansa ansaitsee. Väitit, että Jypin kova puolustus oli esteenä Auvitun "läpimurrolle". Oikea este oli se, että Auvittu ei ollut vaan tarpeeksi hyvä. Vatasta en verrannut Kousaan tai Auvittun, minkä varmaan ymmärsitkin, mutta on kiva vääristää toisten sanomisia tarkoituksella.

Olenko nyt sitten ymmärtänyt senkin väärin, että Auvitu ja Vatanen pelasivat samassa joukkueessa? Yritä nyt sinä ymmärtää, että Vatanen oli osa sitä Jypin pakistoa, mikä esti Auvitun nousun vakiokokoonpanoon. Kirjoitustesi perusteella, en voi sanoa arvostavani sinua siinä määrin, että uskoisin sinun kykenevän ymmärtämään tarkoituksella väärin.
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kirjoitustesi perusteella, en voi sanoa arvostavani sinua siinä määrin, että uskoisin sinun kykenevän ymmärtämään tarkoituksella väärin.

Hyvin korjattu, mutta kyllä modet alkuperäisen kirjotuksesi sieltä kaivaa. Hienoa mennä henkilökohtaiselle tasolle. Osoittaa kyllä täysin tasosi kirjoittajana.
 
Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Hyvin korjattu, mutta kyllä modet alkuperäisen kirjotuksesi sieltä kaivaa. Hienoa mennä henkilökohtaiselle tasolle. Osoittaa kyllä täysin tasosi kirjoittajana.

Totuus sattuu vai? Antaa modejen kaivaa mitä tarpeelliseksi näkevät. Haluan kuitenkin sen verran osoittaa, että sinähän se ensin minun ymmärrykseni asetit kyseenalaiseksi.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Hyökkäys näyttää näin ensialkuun yllättävän hyvältä, eikä välttämättä tarvitse ainakaan alkukaudesta lisähankintoja, mutta puolustuksessa on edelleen samat aukot paikkaamatta. Vaikka Söde ja Taipalus ovat melko tasokkaat pelaajat ykköspariin, niin alemmissa kentissä Auvitu/Moberg/Teppo tuskin ovat vielä tällä kaudella mestaruuskontenderille riittävät kiekolliset pakit. Ja mestaruutta pitää tavoitella. Yksikään näistä viidestä ei oikealta lauo, josta kärsii lähinnä YV, mutta toisaalta hyökkääjissä on rightin jätkiä ihan kivasti (pelaavassa kokoonpanossa Rask, Leino, Puustinen, Lamberg, Kuparinen). Ihan hyvin ovat toki Auvitu, Teppo ja Moberg aloittaneet, joten antakoot lisää näyttöjä. Tason pitää silti jatkaa suoraviivaista nousua keväälle asti, johon en näe potentiaalin riittävän. Tässä ei nyt toisaalta mitään tulipalokiirettä ole, mutta jos jostain on saatavilla RafuZidiSmurffi jo alkukaudesta, olisi tämä todella tärkeä palanen matkalla menestykseen, joten siihen pitäisi iskeä kiinni heti.

Grilli ja Honkaheimo edustavat varmistavampaa pelaajatyyppiä, mutta ovatko riittävän vahvoja siivoamaan jatkuvasti rutiinilla kaikki vastustajat pois Husson lähettyviltä ja toisaalta riittävän taitavia siivoamaan (~kaikki) kiekot turvallisesti keskialueelle, mieluiten vielä omille vauhtiin? Oletuskohtaisesti tämän pitäisi runkosarjan helpoissa otteluissa onnistua hyvällä prosentilla, ja kummankin tulisi taistella +- lukemansa reilusti plussan puolelle. Ovat pahasti epäonnistuneet jos eivät tässä onnistu. Kovan intensiteetin isoissa peleissä taso voi kuitenkin jäädä vähän vajaaksi, jättäen Husson liian yksin. Kolmannen tämän pelaajatyypin puolustajan, mieluiten kolmikon parhaan(varmimman), soisi vielä joukkueeseen liittyvän.

Söderholm, Taipalus, Auvitu, Teppo, Moberg, Grillfors, Honkaheimo. Siinä on vain seitsemän pakkia, joten vaikka taso riittäisi ei tuo pakisto yhtäkään loukkaantumista kestä. Ja jokainen yllämainituista on left. Teppo, Moberg, Karjalainen, Tarkkanen, Heikkinen ja Nyqvist ovat kyllä ilmeisen potentiaalin omaavia, mutta saa tapahtua vielä isompi kasvaminen isoihin saappaisiin kuin hyökkäyksessä, jotta taso heillä riittäisi kevään pudotuspeleihin tai CHL-jatkopeleihin.

Olen edelleen sitä mieltä, ettei yksi ostrich tai oyster riitä, vaan jo määrällisesti tuonne on saatava kaksi pakkia. Kousa ja Kanki, nehän nostaisivat tuon kokoonpanon kertaheitolla mestarisuosikkikastiin, yhdessä Kärppien ja Lukon kanssa (ohi TPS:n ja Tapparan).
 
Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Minun mielestäni tappara ei ole mestari suosikki muutakuin paperilla. Chl mennyt vihkoon eikä liigakaan ole alkanut ruusuisesti! Tapolan harppaus kolmos valmentajan pallilta tukkajumalan korvaajaksi on liian iso, Tapparan oma soppa! Runko pysynyt hyvin kasassa mutta tehtyjen maalien määrä näyttää neljää (4). TPS ja kultakaitsun honeymoon on seksitön ja kylmä niinku työmiehen rukkanen. Vähän offtopic mutta oli pakko työntää nenä paskaan :)

E. Rukkanen muuttu tikkaseks t: autocorrect
E. Eihän tuossa yllä olevassa edes puhuta Tapparan mestaruuden puolesta. My bad!
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Hyökkäys on tällä hetkellä niin hyvässä tikissä puolikuntoisella Zaborskylla ja tasoaan hakevalla Elkinsillakin, ettei sinne ole ilman suurempia tasonpudotuksia tai pitkiä loukkaantumisia tarvetta ketään hakea. Puolustuksen vahvistuksiin rahat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös