JHag: Aika velikulta pitää olla, että Nissisestä saa onnistujan.
2-0 oli käsittämätön söhellys, jossa äijäpaha tuikkasi irtokiekon omaan pörsään. Ottelun avainmaalin 3-1 Nissinen imaisi siniviivasta ilman maskia. 4-1:ssä mies tuntui liu'uttavana itsensä ja jo torjutun keikon pömpeliin, ja 8-1:ssä Nissinen torveili Harkinsin syötöksi tarkoitetun kiekon suojustensa kautta sisään. Näistä ainakin IFK:n toinen, kolmas ja kahdeksas maali olisi ehdottomasti pitänyt torjua. Todella surkea esitys.
Ottelu oli muutenkin kieltämättä kummallinen. Vasta IFK:n kuudes maali oli jotain muuta kuin lahja Ilves-pelaajilta tai uskomaton onnenkantamoinen. Viides oli nimittäin ohjaus, joka niin korkealta ilmasta tehtynä on kuin lottovoitto, ja ensimmäisessäkin kiekko tuli kuin flipperinä maalin eteen. Selvyyden vuoksi on kuitenkin ehdottomasti todettava, ettei tämä tottavie ole mikään selitys; Ilveksellä oli lukuisia paikkoja tulla peliin mukaan, mutta kun ei niin ei. Oma vika, siis. Vaikka loppunumerot olivat näinkin murskaavat, ottelun ehdottomasti paras pelaaja seisoi nähdäkseni IFK:n tolppien välissä. 4-2-kavennus vielä kolmannen erän alussakin olisi voinut vielä muuttaa pelin kulkua, mutta paskanmarjat. IFK on Ilvekselle kerta toisensa jälkeen todella hankala vastus, koska kummankaan maalin edessä Ilveksellä ei kertakaikkiaan tunnu olevan oikein mitään jakoa.
Positiivisiakin asioita vierailijoiden pelissä toki oli. Tuloksellisesti näistä suurimmat ovat ilman muuta Viitakosken maalittoman putken katkeaminen upealla one-timerilla, Murphyn kaksi syöttöpistettä ja ylivoimapelin parantuminen. Pelillisesti toinen ja varsinkin ensimmäinen erä oli Ilvekseltä aktiivista ja yritteliästä kiekkoa, jossa paremmalla viimeistelyllä ottelun luonne olisi voinut olla toinen. Stathos oli kuitenkin jäätävä.
Eipä ollut Helmisen ilta, ei. Pappa jopa kaatuili omia aikojaan. Kuningas pystyy toisaalta edelleenkin paljon parempaan, joten en hakisi rollaattoria aivan vielä. Harkins oli eilen kiistatta 100-0 parempi. Kaikille "wannabe"-vinoilijoille toteaisin kuitenkin, että tsot-tsot, pientä respectiä. Katsotaan, mitä Harkins touhuaa kuuden vuoden päästä. Eikä tainnut miehelle tulla Ruotsistakaan pistepörssin voittoa, kuten eräille. Ylipäätään on joka tapauksessa mielenkiintoista havaita, miten samankaltaisia pelaajia herrat ovat. Loistavia, kunnon Wanhan ajan kiekollisia ja peliä rakentavia senttereitä. Näitä lisää.
Pitkämäen loukkaantuminen oli hirvittävä menetys. Eikö näitä perkele ole jo yhdelle joukkueelle tullut tarpeeksi? Ja aina parhaasta päästä.
BTW, haukkukaa vaikka pikkumaiseksi kitisijäksi, mutta paukahtipa kuitenkin vituttamaan se kolmannen erän kuulutus: "Seura kiittää 6053:a upeaa IFK-katsojaa", vai miten se nyt meni. Mää kun en nääs pentele oo mikään IFK-katsoja! Olen maksanut (sikahinnan) lipusta ja näin omalta osaltani tukenut HIFK:n toimintaa, joten pidän tuollaisia kuulutuksia erittäin mauttomina. "Tämän ottelun yleisömäärä 6053. HIFK kiittää ja toivottaa kaikki tervetulleeksi seuraavaan kotiotteluun." Esimerkiksi näin se hoidettaisiin tyylikkäästi.
Ranger