Die salaisuus von unserem voitto
Viime kaudella, useampikin muistanee että minun ilmestyessä matsiin, Hifkin peli jäätyi totaalisesti. Siitä syystä täällä jo ehdotettiin minulle henk. koht. piikin avaamista The Hadankaan. Se oli viime kausi se.
Näin HPK & Narri-pelin paikan päällä, molemmista tuli komea voitto. Tänään oli tasainen, vaisu ja tylsä peli, josta yleensä tulee enintään tasuri. Tänään tuli murskavoitto siksi että tein yllätys-pika-visiitin, ja olin paikalla todistamassa tätä maalijuhlaa! Olen siis tällä kaudella nähnyt nyt livenä 3 peliä, niistä on tullut 6 pistettä, ja maalisuhde 15-3. Eli ei paha. No Nicce on näistä tehnyt 9+6, mutta silti.
Sitten inaf bullshit, ja itse peliin.
Loppunumerot eivät tosiaan kerro pelistä yhtään mitään. Alussa oli hankalaa, ja minunkin mielestäni Stathos olisi ansainnut paikan ottelun tähdistöön, sillä hän pelasti jo ensimmäisessä erässä 3-4 ns. idioottivarmaa maalipaikkaa. Ilman hänen "ilmiöitään" olisi voinut tulla vaikka takkiinkin. Voittava maalivahti teki sen mitä vaadittiin voittoon.
HIFK sen sijaan ei tavoilleen uskollisena saanut maalia mistään paikoista ensimmäisessä erässä, mutta teki silti kaksi, ilman paikkojakin. Oli vaikeaa edes taputtaa niille, niin olivat räkämaaleja että huhhuh.
Taisin katsoa eri peliä kuin joku muu edellä, mutta ihailin juuri IFK:n puolustuspeliä. Erityisesti kun pidetään mielessä että Jere ja Beny olivat poissa (eikö nyt vittu voida jo kieltää pelaajia osallistumasta näihin scheisse-maajoukkuepelleilyihin, aina tulee loukaantumisia avainpelaajille!!!), oli suoritus hieno. Koko viisikko oli alhaalla ottamassa vastaan hyökkäyksiä, pahoja laukauksia blokattiin erittäin kovalla prosentilla, eikä Elvis-pelurit juurikaan viettäneet aikaa maalintekosektorilla. Hienosti pysyi paketti koossa.
Kaksi puolustuksen kulmakiveä olivat Kultanen ja Turunen. (molemmat ottivat muuten kiinni yhden vaarallisen 2-ykkösen, Kultanen toisenkin) Turunen parantaa koko ajan, on jo lähes ilmiömäinen, mutta en voinut myöskään olla ihailematta Honeyn (lausutaan "Honeyn", suom.huom.) ammattimaisia otteita. Erityisesti viivassa näki eron ns. liigajyrään. Kun vastustajan karvaaja tuli oli jo silmillä syötön tullessa itselle, normaalisti tehdään hätäsyöttö, mutta Kulti kiskaisi nopeasti hyvän lämärin, vieläpä maalia kohti. Sen lisäksi erittäin hienoja avauksia, kovia syöttöjä ja suoraan lapaan. Tämän hetken Hifk:sta vain Söde yltää edes osin samantasoisiin avauksiin. Toinen juttu pisti silmään Ilveksen päästessä jälleen 2-1 hyökkäykseen. Yksi Ilves-pelaaja otti Kultsista kiinni kahdella kädellä, yrittäen päästää joukkuekaverin läpiajoon. Mitä tapahtui? Kultanen rimpuili irti, polkaisi pari kertaa vauhtia jättäen tämän roikkujan kuin seisomaan, ja ehti vielä ottamaan kiinni tämän yksinäisen hyökkääjänkin. Sen näki Jarskin ilmeestä ja päättäväisyydestä että "ja ***kele, sähän et muuten tee maalia".
Näiden näkemieni kolmen pelin perusteella sanoisin että meillä on nyt 2 todellista ammattilaista puolustuksessa (Beny ja Honey), toivotaan että Jerekin sinne joukkoon vielä pääsee. Söde on loistava hyökkäyspäässä, mutta omassa päässä on vielä hiukan ongelmia. Sekin siitä ajan myötä korjaantunee.
Enivei, kokonaisuutena ensimmäinen erä oli kokolailla haukotusten täyttämä. Yleisökin tuntui lähinnä nukkuvan, voi kiesus että oli hiljaista.
Sitten toiseen erään tuli jo lisää vauhtia, ja ajoittain alkoi näyttää siltä että olen kuin olenkin SM-liiga -matsissa. Ilves pelasi esimerkillisen yv-kuvion, ja kun ampujan paikalla on Viitakoski sanomassa BÄNGBÄNG, niin maalihan siitä tulee. Tässä kohtaa Ilves sai paljon lisää tahtoa, ja aloin olla huolissani siitä miten Hifk:n käy. Sitten tulikin pelastus. Palopostimme (näköjään osaa myös syöttää) käänsi selän takaa keskialueella vauhdissa olevalle Holmalle, joka teki Banhamit, ja tykitti heti viivan jälkeen kiekon reppuun. Komea maali, tässä kohtaa jo meikäläinenkin nosti perseen penkista riemunkarjahdusten saattelemana. Efekti oli sama kuin toissa kauden finaaleissa. Yksilön voimalla tehty näyttävä maali ruksautti vastustajan selkärangan poikki, ja loppupeli oli sitten enää pelailua. Tähän loppui selvästi Ilveksen usko. Jottei räkämaalit kesken loppuisi, näimme vielä kertaalleen semmoisen toisessa erässä. (huoh)
Tajusin muuten juuri tänään miten tärkeä pelaaja Vopat on joukkueelle. En siksi että hän tekisi kovaa töitä, tai tekisi paljon pisteitä, tai olisi poliisi, vaan hän on todellinen johtaja kentällä, joka luo uskoa muihin. Ei millään tekemisillään, mutta olemuksellaan. Hän pelaa kuten ammattilainen, on iso, näkyvä, tuo kokemusta, ja hän on semmoinen pelaaja jonka takaa nuoret ja kehittyvät pelaajat voivat ponnistaa. Hän on eräänlainen esikuva, henkisen vastuun kantaja, tukipilari, mutta mikä tärkeintä, hän tuo joukkueeseen uskottavuutta sisä- ja ulkopuolella. Erittäin tärkeä mies joukkueelle. Ilman Vopattia tämän kevään mitalipelit voidaan unohtaa kyllä suoraan, uskallan näin sanoa. Tähän kun vielä lisätään se että hän OSAA pelatakin, TEKEE töitä, OSAA olla poliisi, ja OSAA tehdä maaleja, on meillä tässä todella sopivasti karkea timantti. The Mr. HIFK. The God. The Roman.
Ja sitten case-Laine. Beesaan tässä nyt brotha JHagia aika voimakkaasti, mutta tämä mies on puhdas&kylmäverinen maalintekijä. Wau. Tänään tosiaan yksi paikka, hyvä sellainen (kiitos Viitaluomalle), mutta ei tuosta itse Bondrakaan olisi varmempaa häkkiä tehnyt. Hän on kuin suomalainen sotamies talvisodassa; paukkuja on niin vähän tarjolla, että joka kudin on osuttava. Lisää peliaikaa vaan, ja kuka helvetti on muuten Jukka Hentunen?
Aralle bointsit muuten siitä että yrittää herätellä koko joukkuetta ketjumuutoksilla. Hän ei tyydy siihen että ykkönen mättää maaleja, vaan jakaa näitä herroja muuallekin. Tulostakin tuntuu syntyvän.
Kibe ja Jone voivat olla kova tutkapari kuin vauhtiin pääsevät ja tottuvat toisiinsa. Kannattaa pitää yhdessä. Hirso ei ole oikea mies keskelle, mutta Eetua kannattaisi ehkä kokeilla enemmänkin, uskon että sitten meillä olisi 2. kenttä. Ja voi helvetti että teki muuten gutaa nähdä taas Kiben tekevän maali. Enkä muuten istunut senkään maalin jälkeen. :-)
Ihan yleisesti vielä Hifkin pelistä pitää sanoa, että 2 asiaa pisti silmään. Taklauksia koko pelissä oli ehkä about 5 kpl, mutta ne aloitukset... Valehtelematta Ilves vei niistä vähintään 85 prosenttia, ei mitään jakoa meillä. Tämän kanssa ollaan vielä lirissä kauden mittaan, ja jos narrit halutaan voittaa toistamiseenkin, aloituksia on pakko ottaa enemmän. Tämä on tällä hetkellä suurin ongelmamme, kirkkaasti.
Grünn alkoi näyttää tänään elonmerkkejä, uskoni kaveriin alkoi palautua. Viime pelissä ei ollut liikettä eikä uskoa, nyt oli jo liikettä, ja selvää iden löytymistäkin oli havaittavissa. Kyllä siitä hyvä tulee. Pidän myös Häppölästä, kaveri liikkuu hyvin ja tekee paljon sitä kuuluisaa näkymätöntä työtä. Nytkin tärkeä, mutta vuoden 2009 finaaleissa jo ihan varmasti yksi avainpelaajia. (toivotaan että Hifkin paidassa)
Mutta siis, voiton salaisuus oli minun läsnäoloni ja Niccen 3+2 tehot, sen lisäksi asiaan vaikutti ratkaisevasti (minun mielestäni):
- Stathos
- Tiivis omanpään peli
- Nuorten pakkien esimerkillinen peli
- Rouva Fortuna
- Holman 3-1 maali
- Elviksen kassarin heikohko ilta
- Joka pelaajan silmiinpistävä halu voittaa
Mutta siltikin, narrit antavat kylmää kyytiä torstaina jollei tästä paranneta vähintään about 15%.