Mainos

HIFK Gimmat

  • 168 791
  • 970

scholl

Jäsen
Minusta hanke on tärkeä kahdesta syystä. Ensinnäkin sen vuoksi, että koska naisten jääkiekko on kuitenkin ollut kasvussa ja Suomi on saavuttanut lajista olympiamitaleitakin, niin on ollut oikeasti jotenkin omituista, ettei HIFK sitä ole pelannut. Toinen syy on puhtaasti tasa-arvoinen. Miehiä on syyllistetty siitä, että naiset tienaavat urheilussa vähemmän. Keväällä oli paljon todella miesvihaa sisältäviä ohjelmia asian puitteessa. Nyt naisilla on tilaisuus näyttää, että käyvät peleissä ja vievät sinne miljoonia, jolloin palkat seuraavat perässä. Ainakin mahdollisuus on annettu. Hienosti ovat saaneet jo sponsoreita, joten asiaa ei ole aloitettu vasemmalla kädellä. Taitaa olla jo nyt enemmän sponsoreita kuin mitä Espoo Unitedin miesten jengillä oli.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tykkään IFK:N nykyjohdon toiminnasta että kun jotan tehdään niin asia valmistellaan huolella ennen kuin tullaan sen kanssa julkisuuteen. Nytkin on hyvin saatu sponsoreita ja muutenkin tuntuu että aika hyvällä mallilla on. Suomessa liian usein puhutaan etukäteen kaikkea mutta ne jää vain puheeseen. Salonoja tästä tietysti huonoin esimerkki.
 

antsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mahtava juttu, hyvä gimmat!
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
"Kun pelaamista ei tarvitse itse kustantaa, jää huomattavasti enemmän aikaa urheiluun ja tavoitteitteni toteuttamiseen kohti naisten maajoukkuetta, sanoo Sanni Ahola."

Tuskin siitä hirveästi maksetaan, mutta jos vaikkapa opintotuen voi käyttää kokonaan ruokaan, niin kyllähän se helpottaa elämää.

Katsojaluvut eivät alkuinnostuksen jälkeen taida kummoisia olla, mutta Kingit ja kaikki muutkin mukaan kuitenkin kauden avauspeliin vähintään. Tuleekohan pelkkiä naisten kausikortteja myyntiin, niitä voisi etäkannattaja ostaa useamman.

Miesten kortilla varmaankin pääsee ilmaiseksi.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Hieno asia tämä! Vähän tosin hämää tuo , Stadin GIMMAT, ois nyt voinu symmetrian vuoksi käyttää nimeä Stadin Mimmit mikä on Fudiksen puolella käytössä.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Joo, Blues / Espoo United - naiset vailla kotia, kovan ryhmän saavat halutessaan kasaan... Ja hieno homma, että gimmatkin skulaa!
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Tämä on hieno juttu. Varmasti menen katsomaan jokusen pelin. Tsemii Röda!
 

scholl

Jäsen
Hieno asia tämä! Vähän tosin hämää tuo , Stadin GIMMAT, ois nyt voinu symmetrian vuoksi käyttää nimeä Stadin Mimmit mikä on Fudiksen puolella käytössä.

Mimmifutis on ollut aina yleisnimi naisten jalkapallolle. Ainakin 80-luvulta alkaen. Niinpä on hyvä, ettei käytetä samaa nimeä. Gimmat on minusta stadilaiselle kaksikieliselle joukkueelle parempi nimi kuin mimmit.

Toivottavasti tässä ei nyt käy niin, että muutaman vuoden päästä valitetaan, ettei naisia kiinnostakaan katsoa lätkää, vaan ovat mieluummin taitoluistelun parissa. Kannatan sitä, että varsinkin parisuhteissa kysellään vähän sen perään, aikooko nainen olla lätkäfani vai eikö.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hyvä HIFK! Varmasti menen jokusen matsin katsomaan, mikäli vaan viikonloppuna on joutoaikaa.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Aika hyvin on Gimmat saaneet jo näkyvyyttä mediassa. Ylen Uudenmaan uutisissa oli valmentaja Saara Niemen lyhyt haastattelu. Osuus alkaa suunnilleen ajasta 1.10.
 
Viimeksi muokattu:

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hieno homma, tosin ihan Mestiksestä aloittavat ja se Bluesin jengihän pelaa jo Naisten SM-liigaa. Enkä oikein ymmärrä miksi oletetaan että naisten nyt pitäisi kansoittaa lehterit kun naiset pelaa, eihän siellä miestenkään matseissa pelkkiä miehiä istu. Mutta olen käynyt Red Wingsien matseja jo katsomassa, ihan viihdyttäviä ovat olleet, eikä sinne voikaan mennä vertailemaan peliä miesten matseihin. Kaikkinensa minusta hyvä ja tervetullut juttu ja hyvät vetäjätkin ovat saaneet naarattua.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tämä on koko Suomen naiskiekolle iso juttu. Jos kaikki menee nappiin niin voi olla että kohta aletaan maksaan jo pieniä korvauksiakin pelaajille.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Positiivinen asia ilman muuta ja varmasti tulee jotain pelejä katsottua aikataulujen salliessa. Talvilajeissa tosin riittää niin paljon ryysistä, että tämä jäänee yhteentörmäystilanteissa niin junnulätkän (ainakin A), käsipallon (miehet/naiset) kuin jääpallonkin taakse, mutta silti pitää jokuseen peliin järjestää itsensä paikalle. Missähän jengi mahtaa pelata kotipelinsä? Red Wings on kai pelannut Malmillla? Se olisi aika nihkeä paikka, mutta jospa ne saisi jollain sopudiilillä Nordiksen pääareenalle.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ehkä HIFK on tarpeeksi vahva "brändi" ja pääkaupungista saadaan nostetta koko maan naiskiekolle. Vaikka muualla maassa on "gimmat skulannut" lätkän kanssa jo vuosia, niin kovin marginaalissa se edelleen on.

Esim. täällä Raumalla on ollut Lukolla jo muutaman vuoden naisten joukkue ja edetty Mestiksestä Naisten Liigaan, mutta minkäänlaista buumia ei ole nähtävissä.

Toki olympiamitamistit Tapani ja Suonpää olivat ansaitusti framilla lopputalvesta, mutta seurajoukkuetasolla Lukko-naiset ovat vain yksi joukkue seuran junioriorganisaatiossa (Lukko ry) ja yleisöä ei peleissä taida käydä muutamaa kymmentä silmäparia enempää vaikka kotimatseihin on yleisöllä vapaa pääsy.

Tsempit kuitenkin Stadin mimmeille uuteen aluevaltaukseen!
 

markusst

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS | Miami Dolphins
Suuri chapeau HIFKille, tämä on loistava asia suomalaiselle naisjääkiekkoilulle. Uskoisin, että liiganousussa ei kauaa mene. Ja käydään kaikki tahoillamme myös naisten matseja katsomassa ensi kaudella, vaikka siellä ei aina peli silmää hivele, niin mimmit pelaa suurella sydämellä ja aidosti rakkaudesta lajiin.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Tämä on kyllä HIENO uutinen! Toivottavasti moni muukin seuraa esimerkkiä
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mimmifutis on ollut aina yleisnimi naisten jalkapallolle. Ainakin 80-luvulta alkaen. Niinpä on hyvä, ettei käytetä samaa nimeä. Gimmat on minusta stadilaiselle kaksikieliselle joukkueelle parempi nimi kuin mimmit.

Jopa 70-luvulta alkaen, jolloin sain olla ihan alusta mukana. Kuin naisfutis lanseerattiin, pelattiin "Mimmiliigaa". Gimmat on mainio nimi, hienoa HIFK!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Gimmat skulaa ja meitsi pääsee bongaamaan Mäntsälän Jäähallin, jonne aiemmin ei ole ollut mitään asiaa kun ei ihan mutasarjaa eikä Naisten Mestistä oon jaksanu tätä ennen katsoa. Vapise JääTiikerit !
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuosta ensimmäisen viestin videosta paljastuu ainakin kaksi huomioitavaa asiaa:

- Joukkueen ensimmäinen matsi on harjoituspeli Bluesia vastaan Haminan jäähallissa 4.8. Ellei muuta ohjelmaa tuolle päivälle (lauantai) ole, niin voisi vaikka koittaa mennä paikan päälle, niin bongaisi samalla eksoottisen hallin.

- Tuoreelle päävalmentajalle tarvittaneen varsin piakkoin lomittajaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös