Mainos

HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 493 084
  • 7 163

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
DeSantis on kyllä ollut koko kauden aivan väärässä sarjassa. Ihan käsittämättömän huono kaveri. Tekee sen yhden (tai jopa useamman) totaalisen alokasmaisen virheen, joka lopulta johtaa vastujan maalijuhliin. Muutenkin kaverin avaussyötöt tulee aina liian taakse tai eteen yrittäessään avata peliä, jolloin kiekko päätyy vastustajalle ja edessä on pitkä pyöriminen omassa päässä. Ulkkareista Elkins on ammattilainen, joka ansaitsee paikan joukkueessa ja Hari sekä Block kavereita, jotka omaavat mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa korkoa. Kaiken kaikkiaan joukkueesta on vaikea muodostaa todellista kuvaa, kun pelaajia on liikaa telekalla. Tällä hetkellä ei kuitenkaan hyvältä näytä millään sektorilla. Toivottavasti Husso pelaa tiistaina Oulussa ja riistää omille edes yhden "itseluottamuspisteen"...sitä meinaan tarvittaisiin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ässistä vapautuu kohta oikea peruspakkien peruspakki Alexander Ribbenstrand

Onko Nybari hereillä, kannattaisi jo etukäteen pirauttaa Toivolalle, ettei kukaan muu ehdi napata välistä??
 

Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
Ässistä vapautuu kohta oikea peruspakkien peruspakki Alexander Ribbenstrand

Onko Nybari hereillä, kannattaisi jo etukäteen pirauttaa Toivolalle, ettei kukaan muu ehdi napata välistä??

Toivottavasti ei, kun HIFK ei tuollaisia Ribbenstrandeja tarvitse, kun tarvitaan niitä Fernholmeja ja Kousia/Melartteja.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Toivottavasti ei, kun HIFK ei tuollaisia Ribbenstrandeja tarvitse, kun tarvitaan niitä Fernholmeja ja Kousia/Melartteja.

No ei se nyt huonompi voi olla kuin Desantis tai että Pakarista joudutaan peluuttamaan puolustajana. Kyllä kelpaisi ihan melkein kuka vaan puolustaja nyt tuonne tuon numero kakkosen tilalle. Oli se niin silmiinpistävän huono eilen. Mutta kyllähän tämä on surkuhupaisaa kun sitä on pakko peluuttaa kun ei muitakaan ole. Vaikka se Teppo tai Nyqvist sinne tilalle seuraavaksi, ihan sama, huonommin eivät ainakaan voi pelata ja saa junnutkin pelejä alle.
 

Hartnell

Jäsen
Ensimmäinen viestini!

Terve kaikille!
Muutamat vuodet seurattu palstaa ja nyt sain tunnuksenkin toimimaan.
Ulkomaan "avut" ovat kyllä olleet surullisia tapauksia. Muita joukkueita tullut jonkin verran katottua tänä vuonna ja pistää miettimään mitä jos meille olisi saatu esim. tepsin ulkkarit? Huh!
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meni enemmän tämän ketjun asiaksi, joten lainaus peliesitykset-ketjusta.

Mä uskon edelleen niin Raimoon kuin joukkueeseenkin.
Samoin. IFK on jo esittänyt yllättävän valmista peliä, joten palaset ovat kyllä olemassa mutta eivät vaan loksahtaneet pysyvästi kohdilleen. Samoin tuo loukkaantumistilanne nyt ei vaan voi olla vaikuttamatta, esim. perjantain paikallispelissä meillä oli 3 liigatason pakkia (Söderholm, Jokela ja Forsberg) joista Söde pelasi aivan katastrofaalisen pelin ja Jokela oli myöskin huono. Kurvinen, Eklund ja Salmi takaisin kehiin ja 1 verorajapakki sisään niin jalkeilla on jo huomattavasti uskottavampi miehistö.

Toki Kurvisen ja Eklundin loukkaantumisherkkyydellä ei ole kovinkaan varmaa voidaanko näiden herrojen varaan laskea mitään keväälläkään, joten useampaa pakkia kyllä kaipailisin lisää. DeSantisilla ei mikään pelaamisen osa-alue ole riittävää liigatasolle ja Birch pelaa parhaimmillaan ihan hyvää peruspakin peliä, mutta hyvän ja huonon päivän ero on liian suuri ja niitä huonoja pelejä tulee liian usein. Wargh on myöskin turhake, joka saa lähteä sillä sekunnilla kun saadaan saikulta apuja. Tarkkanen ja Teppo kelpaavat korkeintaan rotaatioon ja kummallakaan ei pitäisi olla pleijareissa asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Salmen kohdalla jää nähtäväksi, miten pitkä loukkaantuminen on vaikuttanut kehityskaareen ja pelivireeseen. Toivottavasti saadaan kaverista se Melartin korvaaja, johon Birchistä ei ainakaan vielä tällä kaudella ole. Apuja olisi saatava suht pian, jotta voidaan lopettaa älytön hyökkääjien peluutus pakkeina ja saadaan pakkiparit muodostettua.

Hyökkäyksestä sitten todettava tuo paljon parjattu sentteritilanne. Toki osaksi sentteriosaston kapeutta selittää Raimon omaperäinen peluutus, esim. viime peleissä meidän kakkosketjumme (Leinonen-Hari-Somervuori) veti ilman sentteriä ja Jokerit-pelissä Fata-Pakarinen-Block oli sekin aika älynväläys: alkukauden ilmiliekeissä vetänyt laituri sentteriksi ja laidoille kaksi sentterilaituria. Jotain Summanen kuitenkin näillä hakee ja jää nähtäväksi, onko MNH täysi floppi, vallankumouksellinen uusi pelitapa vai jotain tältä väliltä. Valmentajan potkuihin en usko, ellei joukkue nyt vajoa sarjataulukossa aivan täysin. Kotietuun kuitenkin pitäisi tähdätä ja siihen on jo nyt matkaa 10 pistettä, IFK:lla toki yksi peli vähemmän pelattuna.

Hyökkäyspuolelta sisään tarvittaisiin McLeanin korvaaja ykköseen ja mahdollisesti nelosen sentteri, mikäli Nykopp tai Luttinen eivät riitä. Elkins-Kuparinen riittää kakkoseen ja kolmoseen ja laituriosasto on vähintäänkin kunnossa, kun Salmelainen ja Talajakin vielä saadaan jäälle. Sivuhuomiona pakko kyllä ihmetellä Luttisen tilannetta, entisellä ykkösketjun kaverilla tekee tiukkaa mahtua edes kokoonpanoon, eikä tulosyksikköihin ole enää mitään asiaa.

Maalivahtipuoli onkin sitten kimurantimpi. Vielä hetki sitten meillä oli 3 voittavaa maalivahtia, mutta nyt tuntuu ettei oikein kenelläkään koppi tartu. Olisiko taas Husson vuoro vetää pari peliä jo ihan joukkueen herättelynkin kannalta? Toisaalta, tuon Tappara-pelin hörpyn jälkeen voisi olla hyvä idea antaa Thiessenille mahdollisuus koota itsensä jo heti seuraavassa pelissä, mikäli tähän mieheen aiotaan luottaa keväälläkin. AHL:n parhaaksi veskaksi ei kuitenkaan ketään ihan turhakkeita valita, joten kyllä ne taidot siellä ovat. Itseluottamus on vaan kateissa ja puolustus ei auta yhtään: valmennukselle hommia siis. Jos homma ei kuitenkaan lähde toimimaan nyt nähtyä paremmin, tarvitaan se "Ortio"kin vielä ennen siirtorajaa.

Jos puheet budjetin täyttymisestä pitävät paikkaansa, se tulee paukkumaan rajusti tämän kauden osalta mikäli aiotaan vielä menestyä. Sisään kuitenkin tarvitaan vielä se 2-5 ykköskorin jätkää, jotka eivät pelaa ilmaiseksi. Joukkue on kasattu päin helvettiä pakkien ja sentterien osalta, joten nyt pitää vaan myöntää virheet ja kaivaa kirstusta sen verran, että tilanne saadaan vielä korjattua. Menestys pleijareissa korvaa kuitenkin aika monen vahvistuksen palkan ja mestaruutta kai tässä edelleen havitellaan tältä kaudelta?
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Nyt voisi Tomppa olla kerrankin hereillä, mikäli siis sillat eivät ole tällä herralla Raimoon palaneet (tai kehenkään muuhunkaan, joka kuuluu HIFK:n palkkalistoille.)

Salmela kuuluu niihin pelaajiin, jotka eivät tule varmasti koskaan pelaamaan Raimon joukkueessa. Sen verran luuseri jätkä, että eipä paljon harmitakaan.
 

Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
Nyt on Salmela taas vapaalla jalalla, ei hyväksynyt Örnsköldvikiläisten sopimustarjousta.

Nyt voisi Tomppa olla kerrankin hereillä, mikäli siis sillat eivät ole tällä herralla Raimoon palaneet (tai kehenkään muuhunkaan, joka kuuluu HIFK:n palkkalistoille.)

Linkki: Anssi Salmela jätti Ruotsin liigan | Jääkiekko | Iltalehti.fi

Salmela meni HV71:een. Eli ei ole enään vapaana.

HV71-kotisivulla artikkeli.

Mutta tälläinen kaveri on lähdössä pois Ufasta.

Anton Babchuk

Hyvä isokokoinen puolustaja, joka osaa tehdä myös pisteitäkin. Itse ainakin kelpuuttaisin kaverin jengiin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Anton Babchuk

Hyvä isokokoinen puolustaja, joka osaa tehdä myös pisteitäkin. Itse ainakin kelpuuttaisin kaverin jengiin.

Kovin harvoin, jos koskaan, KHL/NHL-tasoisia venäläissyntyisiä (joo huomasin Babchuk on alunperin Ukrainasta) pelaajia Liigassa nähdään. Näille on ottajia kotimaassa ja saavat liigatasoista palkkaa varmaan divarissakin.
 

The Loft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, VfB Stuttgart, QPR
Anton Babchuk

Hyvä isokokoinen puolustaja, joka osaa tehdä myös pisteitäkin. Itse ainakin kelpuuttaisin kaverin jengiin.

Muistan Babchukin Flamesista. Tykkäsin kovasti kaverin pelityylistä. Vaikkakaan ei veli venäläisiä paljon tässä liigassa nähdä, niin Nybarina alkaisin jo pistämään tälle jätkälle tarjousta, että saataisiin nähdä soppariuutiset kymppiuutisissa.

Parempi kuin Jere.
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Janne Pesosta
Lähtee kyllä monella lapasesta tämän kauden joukkueen kasaus. Luuletteko oikeesti, että meillä on rahaa ulostaa lähes kaikki ulkkarit ja hommaa edes liigan tusinapelaajia tilalle? Mitä helvettiä jätkät?
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähtee kyllä monella lapasesta tämän kauden joukkueen kasaus.
Lopeta! Realismi pilaa tämän hauskan tarinan. Miten niin muka HIFK:n resursseilla ei ole mahdollista pistää ulos miljoonan arvosta pelaajasopimuksia ja hankkia pikkaisen parempia, eli kalliimpia, pelaajia tilalle?

Taas kerran, jos nää desantikset ja blockit pelaa meillä ihan päin v*ttua, ei joku HPK niitä osta ainakaan sopimuksen täydestä arvosta. Ja miksi edes ostaisi, siellä on aika moni joukkue sarjataulukossa korkeammalla--> heillä on jo parempia pelaajia. Ei tää oo niin vaikeeta.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Lähtee kyllä monella lapasesta tämän kauden joukkueen kasaus. Luuletteko oikeesti, että meillä on rahaa ulostaa lähes kaikki ulkkarit ja hommaa edes liigan tusinapelaajia tilalle? Mitä helvettiä jätkät?

No jos nyt ihan oikeasti miettii noita ulkomaalaisia, joita IFK:ssa on nyt, niin Thiessen, Fata, DeSantis ja Gillies taitavat olla palkkatasoltaan ja suunnitellulta rooliltaan sellaisia, joita ei noin vaan lähdetä potkimaan pois. Nuo Blockit, Birchit ja Stloukalit vetelevät todennäköisesti aikalailla "ruokapalkalla", joten jos päätetään heidät vaihtaa, niin eihän siinä ongelmaa ole. IFK on aivan 100-varmasti varautunut palkkaamaan pari pelaajaa verorajan jälkeen. Wargh tuskin saa jatkaa, joten homma jäänee tryoutiin.

1-2 kovaa pakkia ja yksi taitava sentteri tarvitaan. Ja luotetaan nyt vielä, että oikeita vahvistuksia saadaan vielä.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jos nyt ihan oikeasti miettii noita ulkomaalaisia, joita IFK:ssa on nyt, niin Thiessen, Fata, DeSantis ja Gillies taitavat olla palkkatasoltaan ja suunnitellulta rooliltaan sellaisia, joita ei noin vaan lähdetä potkimaan pois.
Luulisin että Fata ja Thiessen saavat noin 200 tonnia talvesta kumpainenkin, DeSantis ehkä 150 ja Gillies ehkä saman, mikä on muuten maailman suurin vääryys. Siihen kun lisätään näiden Blockien ynnämuiden 50-75 tonnia per ukko niin ollaan miljoonassa. Niin sitä rahaa vaan palaa...Paljonkohan nämä Jesse Mankiset ja muut Giliatit Saipassa tienaa?
 

The Loft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, VfB Stuttgart, QPR
Luulisin että Fata ja Thiessen saavat noin 200 tonnia talvesta kumpainenkin, DeSantis ehkä 150 ja Gillies ehkä saman, mikä on muuten maailman suurin vääryys. Siihen kun lisätään näiden Blockien ynnämuiden 50-75 tonnia per ukko niin ollaan miljoonassa. Niin sitä rahaa vaan palaa...Paljonkohan nämä Jesse Mankiset ja muut Giliatit Saipassa tienaa?

Luulen, että ne McLean -rahat lohkaisevat jo aika ison palan noista ulkkaripalkoista pois.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä itse potkisin ainakin DeSantiksen vittuun koko jengistä, vaikka ei yhtään uutta ukkoa saataisi sisään. Se on sitten ihan sama, että onko siellä Nyqvist, Teppo tai vaikka Tuohilampi luutimassa. Jotain koron kasvua sentään on mahdollista tulla. Nyt DeSantista roikotetaan väkisin mukana, vaikka kaikki tietävät, että herra ei joulua täällä näe.

Näistä ulkkarihankinnoista Birch -8, Wargh -5 (7 peliin), Block -5, DeSantis 0. Lisähuomion Matti Kuparinen -6 ja Ville Peltonen -5. Janos Hari HIFK:n paras +5.
 

AnotherBrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canadiens
Erittäin tervetullut uutinen. Vaihteeksi win-win -soppari kyseessä ja ainakin yksi järkevä askel pakiston vakiinnuttamiseksi otettu.

Seuraavaksi eroon 2-3 tyhjästä arvasta ja vastaavasti 1-2 tasonsa osoittanutta ukkoa tilalle omilla junnuilla höystettynä, niin kelpaisi. Itse uskon, että tauolla tapahtuu.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Hyvä ja odotettu ratkaisu. Kolmospariin sopiva kaveri Salmen/Kurvisen kanssa.

DeSantisin suhteen alan itsekin kääntää rotsiani, ei tunnu riittävän taso tähän liigaan sittenkään. Birchin tilanne sama, ei riitä.

Tällä erää tuntuu lisäksi siltä, että jengissä olisi tilaa yhdelle kolmikosta Hári, Somervuori, Leinonen. Kaksi tuosta muualle. Luttiselle voisi tehdä hyvää päästä muualle, parin kauden takainen Pelsujen ykkösketjun jätkä vetää häthätää nelosessa. Toki puolustavassa roolissa arvokas pelaaja.

Päivitetty pelipaikkakartta näyttää viikonlopun jälkeen edelleen karua kertomaa:

Pakarinen-XXXX-Salmelainen*
Söderholm-XXXX

Peltonen-Elkins-Puustinen
Eklund*/XXXX-Jokela

Fata-Kuparinen-Somervuori
Kurvinen*/Salmi*-Forsberg

Luttinen-Block/Nykopp-Talaja*/Gillies

Thiessen
Ore

* Loukkaantuneena.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mä olen edelleen (ilmeisesti) vähemmistössä sen suhteen, että mielestäni ykkössentteriksi nykyliigassa pitää riittää Elkins. Sen sijaan meiltä puuttuu kolmos/nelossentteri riippuen siitä, kummaksi Nykoppin laskee.

Päivän Hesarin mukaan Töykkälä on edelleen vailla työpaikkaa, mites olis? Rumat miinukset ja huonot fiilikset viime kaudesta, mutta sitten taas parin vuoden takaa paremmat tilastot ja muistot. Tästä ehdotuksesta mut varmaan kivitetään verbaalisesti, mutta olis yksi vaihtoehto lisää ketjurulettiin. Ja sellainen joka kuitenkin on ihan oikea sentteri.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mä olen edelleen (ilmeisesti) vähemmistössä sen suhteen, että mielestäni ykkössentteriksi nykyliigassa pitää riittää Elkins. Sen sijaan meiltä puuttuu kolmos/nelossentteri riippuen siitä, kummaksi Nykoppin laskee.

Nykopp ei hyvällä tahdollakaan ole riittävä kolmossentteri, hyvä kun tällä kaudella on ollut edes riittävä nelosessa. Muutenkin, nelosketju on ollut suurimman osan kaudesta surkea. Yleensä kiekko pyörii vain omassa päässä, oli siellä nelosketjussa sitten ketkä tahansa. Ja sehän ei ole tämän ketjun tehtävä, kiekko pitäisi saada vastustajan päähän ja pitää siellä. Nolla-nolla on tavoite joka ottelussa, nyt se on toteutunut pari hassua kertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös