Mainos

HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 492 989
  • 7 163

Pununuttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, KalPa, Habs
Takaisin juurille

MakGarat ja muut ehdottomaan rääkkiin sioutumattomat saavat lähteä ja toivottavasti lähtevätkin helpommille maille.
Olisi viimein aika palauttaa IFK juurilleen siihen peräänantamattoman raadannan pariin, jolla seura 60-luvulla suuruutensa loi ja usean vanhemman fanin sydämenkin lunasti.
Täst' edes aina vaativin vapaanaoleva valmentajan pestattava ja sitoutuneet soturit palkkalistoille - ja keväällä nostellaan kattilaa tai kaadutaan kaikkensa antaneina saappaat jalassa. Muuta en IFK:lta koskaan odota.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täst' edes aina vaativin vapaanaoleva valmentajan pestattava ja sitoutuneet soturit palkkalistoille - ja keväällä nostellaan kattilaa tai kaadutaan kaikkensa antaneina saappaat jalassa. Muuta en IFK:lta koskaan odota.

Tähän sama. Minulle henkilökohtaisesti tällä hetkellä kelpaa ensi kaudeksi vaikka Kollit sinne pelaamaan, kunhan pelissä on tekemisen meininki ja oikea draivi. En käy hallilla katsomassa yksilöitä ja heidän taikatemppujaan (poislukien Ortio tällä kaudella, joka oli lähes yksin ainoa syy jonka takia jaksoi koko runkosarjan "kärsiä" kausaripaikalla).

Rami tekee pari täsmähankintaa, hommaa väkevän 1. ketjun ja veskarin ja loput sitten sotureita, jotka pelaavat jokaisen matsin viimeiseen vaihtoon asti taistellen tai löytävät itsensä penkin päästä ja uusi kaveri tilalle.

Ei ketään väsyneitä NHL/KHL-jäähdyttelijöitä kiitos.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Nyt täällä menee taas vellit ja puurot sekaisin. On aivan eri asia olla vaativa koutsi ja sitten taas psygopaatti. Rami on molempia ja siinä tulee se ongelma. Aika harva täälläkään jaksaisi kahta viikkoa kauemmin kuunnella sitä henkilökohtaisuuksiin pureutuvaa paskaa. En epäile lainkaan, että kukaan nyky pelaajista ei olisi valmis tekemään töitä ja lujaa. Mutta aika harva nykyään jaksaa kuunnella 6 tuntia päivässä henkilökohtaista vittuilua. Veikkaan että tämänkin palstan uhoajille tulisi aika nopeasti tiimalasi täyteen Ramin kanssa.

Edellämainitusta johtuen pelkään, että HIFK:lla on ongelmia saada halumansa pelaajat, vaikka raha riittäisi. Rami tiedetään ja valitettavsti kukaan ei jaksa sitä paskaa enää vaan kuunnella. Ja suurin ongema on nuorilla, sillä he eivät ole tottuneet 80-luvun "haista vittu" kulttuuriin. Ja jokainen nuori tuntee Ramin tavat. Näitä vaativia koutseja kun markkinoilla on vaikka kuinka paljon ilman tätä psygopaattista ominaisuutta.

Oma veikkaus on, että Rami oli HIFK:lta paha huti jälleen kerran. Ei tule kaveri näkemän ensi kevättä.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt täällä menee taas vellit ja puurot sekaisin. On aivan eri asia olla vaativa koutsi ja sitten taas psygopaatti.

Juuri näin! Otetaan vertailukohdaksi vaikka K.Jalonen. Vaativa valmentaja, mutta ei tunnetusti haistata pelaajille vittua tai hauku heidän äitejään huoriksi.
En usko, että pelaajat jotka ovat nyt Ramin(persoonan) takia lähdössä ajattelisivat samoin, jos valmentajana olisi esim. Nokka.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on "psykopaatti" Suomen kielellä :)

Muuten vahva sama ja juurikin tästä syystä olisin halunnut Nokan mielummin valmentajaksi. Nokka on anaalisen tarkka kaikesta, mutta ei sentään sekopää.
Mutta osaava koutsi Rami toki on ja täydellisen intohimoinen lätkää kohtaan, mikä tässä tilanteessa missä IFK rämpii on vain plussaa.

Vähän kuin katkaisuhoitoa.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Uskon, että lähes kaikki fanit ja pelaajat ( heh, oli pakko ) ottaisivat mielummin Nokan koutsiksi kuin Ramin, mutta Nokka ei ilmeisesti ollut mahdollista saada (???) joten Rami on ehkä paras vaihtoehto mikä oli mahdollista tänne saada.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon, että lähes kaikki fanit ja pelaajat ( heh, oli pakko ) ottaisivat mielummin Nokan koutsiksi kuin Ramin, mutta Nokka ei ilmeisesti ollut mahdollista saada (???) joten Rami on ehkä paras vaihtoehto mikä oli mahdollista tänne saada.

Tähän vahva sama. Uskon, että Nokka on tuleva maajoukkuevalmentaja.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon, että lähes kaikki fanit ja pelaajat ( heh, oli pakko ) ottaisivat mielummin Nokan koutsiksi kuin Ramin, mutta Nokka ei ilmeisesti ollut mahdollista saada (???) joten Rami on ehkä paras vaihtoehto mikä oli mahdollista tänne saada.

Näin on. Nokkahan ilmoitti itse epäsuorasti että turha kysellä liigaan, sillä se ei ole vaihtoehto. Muun muuassa Sveitsistä on tullut kyselyitä miestä kohtaan. Kait sillä KHL:ssäkin on vielä vientiä?
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Kyllä, Nokka Gautama olisi varmasti ollut se paras mahdollinen, mikäli olisi ollut saatavilla. Rami tulee puhtaasti menestykseen tähtäävässä toiminnassa omissa papereissani hyvänä kakkosena (lyhyellä tähtäimellä jopa ykkösenä). Ja koska täällä tämmöisistä asioista näköjään nyt puhutaan, niin Rami on mielenterveydelliseltä diagnoosiltaan lähempänä maanikkoa, kuin psykopaattia.

Aikamoisia mielikuvia on taas joillakin Raadosta ja hänen valmennustyylistään. Eihän kukaan ihan oikeasti luule, että Rami huutaa vittusaatanaa kuusi tuntia putkeen ja ehtii siinä samalla vielä loukata henkilökohtaisella tasolla jokaista pelaajaa erikseen kolme tuntia. Rami huutaa silloin, kun joku siihen antaa aihetta (sluibailee). Melart pelasi ihan paskasti pleijarit runkosarjatasoonsa nähden, joten setä Raimo päätti vähän herätellä. Siitä, onko Summasen herättelymenetelmä se kaikista hedelmällisin, voidaan olla montaa mieltä. Epäilemättä se tehoaa osaan pelaajista hyvin, osa taas musertuu entisestään.

Profeetta Jalonen ei toki huutanut pelaajille vaihtoaitiossa matsin aikana ollenkaan samalla intensiteetillä, kuin Rami, mutta kyllä Kojokin osaa olla ihan täys kyrpä. Kaikkihan tietää nämä legendat baareihin seuraamisesta, ruokalistojen laatimisesta ja kotiintuloaikojen määrittämisestä. Totuus on, että "kivat koutsit" ei huippu-urheilussa pärjää. Tuorein esimerkkimme on Soppa, joka yritti olla, kuin yksi pelaajista. Suuri virhe. Valmentajan pitää olla se joukkueen ylin auktoriteetti, ohi Ville Peltosten ja Kimmo Kuhtien. Totta kai valmentaja saa (ja pitääkin) arvostaa näitä pelaajia, mutta silti kokoajan täytyy pitää selvänä se, kuka vastaa.

Auktoriteettisen valmentajan tarve korostuu IFK:n kaltaisessa seurassa. Jengissä on isoja egoja, osa ansaittuja ja osa ansaitsemattomia. Jos noita kaikkia egoja ei saa hallintaan, niin silloin joukkue ei ole hyppysissä. Kojo sai natsimeiningillään jengin handuunsa kauden harjoittelun ja kuonan poistamisen jälkeen. Matikainen oli hauska figuuri, joka saattoi silloin tällöin sanoa jotain hassua tai ilmestyä munasillaan moottorisaha kädessä pukkariin. Soppa oli toivoton tapaus alusta alkaen.

Yhdestä asiasta olen varma; Raimo Summanen on tällä hetkellä Helsingin IFK:n pukukopin kuningas, yksinvaltias ja presidentti.
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikamoisia mielikuvia on taas joillakin Raadosta ja hänen valmennustyylistään. Eihän kukaan ihan oikeasti luule, että Rami huutaa vittusaatanaa kuusi tuntia putkeen ja ehtii siinä samalla vielä loukata henkilökohtaisella tasolla jokaista pelaajaa erikseen kolme tuntia. Rami huutaa silloin, kun joku siihen antaa aihetta (sluibailee). Melart pelasi ihan paskasti pleijarit runkosarjatasoonsa nähden, joten setä Raimo päätti vähän herätellä. Siitä, onko Summasen herättelymenetelmä se kaikista hedelmällisin, voidaan olla montaa mieltä. Epäilemättä se tehoaa osaan pelaajista hyvin, osa taas musertuu entisestään.

Jes! Juuri näinhän se on. Olisi maailmankirjat sekaisin jos pelkällä vittusaatanalla mentäisiin KHL:n finaaleihin runkosarjan voittajana, World Cup hopealle jne. Tosta Summasen herättelymenetelmästä olen sitä mieltä, että voisi siihen yrittää tuoda jonkun muunkin vaihtoehdon. Ihan aina ei se järjetön vittuilu tai pääpunasenahuutaminen auta ja tähän toivoisin itsekin jotain vaihtelua koska se olisi jo pelkästään tuloksellisesti kannattavampaa. Mutta Rami vetää tyylillään ja tulokset puhuu puolestaan, sekä negatiivisesti että positiivisesti.

Profeetta Jalosen ja Rami Raukean erohan on siinä, että Raukea vaatii tiimiltä kaiken ja kiristää ruuvista viimeisetkin jengat jos sitä vaaditaan voittamiseen. Profeetta rakentaa kärsivällisesti pienintä yksityiskohtaa myöten tiimin niin tiukkaan kondikseen ettei mikään voi yksinkertaisesti mennä pieleen.

Joukkuetta rakentaessa olisi erittäin huojentavaa saada uutisia mv-puolelta. Ei unohdeta kuitenkaan että se on pelaajista tärkein menestyksen kannalta ja tuskin kukaan uskoo että Raanta Nordikselle saapuu. Tässä mielessä Ortion tämänkauden uroteot teki hyvää koska se näytti että a) nuori muualta tullut voi pärjätä Nordiksella b) täällä on vihdoin asiantuntevaa mv-koutsausta. Ei olisi enää yhtään kivaa jos HIFK palaisi takaisin aikaan jolloin mv-pelin tärkeyttä ei tajuttaisi. 1-sena ja 1-sniper yeah, pakiston liiderit tottakai mutta sitäkin tärkeämpää on se huippuykkösveska.

Jaffalassa todettiin tämä tossa vähän aikaa sitten =)
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Hifk on ja on aina ollut joukkue, joka tarvitsee erittäin vaativan henkilön koutsiksi, jos menestystä halutaan. "Hulluuskaan" ei ole välttämättä huono asia.

Nössöt Kiva kivat eivät Hifk:lle mestaruuksia valmenna.

Itse näen Ramin henkilönä, joka mestaruuden voi hyvinkin tuoda. Vaikka riskitkin ovat ilmeiset, otan mielummin hänet kuin "Soppa-kakkosen", jonka johdolla mestaruus olisi täyttä utopiaa.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aikamoisia mielikuvia on taas joillakin Raadosta ja hänen valmennustyylistään. Eihän kukaan ihan oikeasti luule, että Rami huutaa vittusaatanaa kuusi tuntia putkeen ja ehtii siinä samalla vielä loukata henkilökohtaisella tasolla jokaista pelaajaa erikseen kolme tuntia.

Tähän voisi vastata, että aikamoisia mielikuvia joillakin pelaajista ja heidän henkisestä kantista. Eihän kukaan oikeasti luule, että pelaaja joka ei Summasen joukkueessa halua pelata on ainoastaan mukavuudenhaluinen kritiikkiä kestämätön löysäilijä.

Voin ihan faktisesti sanoa, että Summasen vittu-saatana palaute ei valitettavasti aina edes vaadi pelaajan huonoja esityksiä. Raivo on kiistatta hyvä valmentaja, jolla on loistavat meriitit. Mutta sieltä taustalta löytyy myös pimeämpi puoli, joka ei varsinkaan pitkässä juoksussa ole kannattavaa. Ja kuten useampi kirjoittaja on maininnut, niin kuinka moni meistä jaksaisi omassa työssään pomoa, joka on kiistatta tuloksen tekijä mutta ihmissuhde taidot on luokkaa mulkku.

Tottakai itsekin toivon, että Summanen on saanut tuon huonomman puolensa haltuun ja jatkossa IFK:hon on imua pelaajien osalta ihan valmentaja Summasen takia. Mutta valitettavasti tällä hetkellä ei siltä näytä ja kaudelle 2014-2015 on haussa taas uusi valmentaja....ja pahimmassa tapauksessa lisäksi savuavat rauniot...
 

Esmeralda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Heki,Tinatuopit
Kysyn teiltä kaikilta Summas -faneilta; miten suhtautuisitte, jos valmentajasi pelin erätauolla, kun kaikki pelissä on mennyt pieleen, tulisi huutamaan eteesi kaikkien kuullen; " ÄITISI ON HUORA" ?
Nämä jutut kiertää meidän ex ja nykyisten pelaajien keskusteluissa ja varmasti tulevat aina liittymään Raimo Summaseen !
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Mutta valitettavasti tällä hetkellä ei siltä näytä ja kaudelle 2014-2015 on haussa taas uusi valmentaja....ja pahimmassa tapauksessa lisäksi savuavat rauniot...

Ja mitä HIFK:lla on tällä hetkellä? Siis ennen Summasta. Urheilullisesti harrastelijaporukkaa muistuttava löysäilevä liigajoukkue, joka menestyi tälläkin kaudella todella surkeasti liigassa. Yli 3 miljoonan budjetilla sijalla 8. Jee, hyvin on käytetty sekin raha.
On vaan hyvä asia että tämä edari-porukka häipyy joukkueesta, kun Summanen valmentaa. Edari-meininki on nyt kahtena kautena nähty ja se, mihin sillä liigassa ylletään. Menkööt muualle pilaamaan uransa sillä ettei harjoittelu ja kova työ kiinnosta
Summanen on HIFK:lle tällä hetkellä ylivoimaisesti paras vaihtoehto valmentajista joita on saatavilla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kysyn teiltä kaikilta Summas -faneilta; miten suhtautuisitte, jos valmentajasi pelin erätauolla, kun kaikki pelissä on mennyt pieleen, tulisi huutamaan eteesi kaikkien kuullen; " ÄITISI ON HUORA" ?

Yrittäisin tietysti pelata ensi kerralla paremmin, ettei paljastuis, että "ISÄSI MYÖS!". Vakavasti puhuen en ymmärrä, miksei Rami osaa pidättäytyä tuollaisista henkilökohtaisista älyttömyyksistä. Huutaminen ja vittuilu varmasti sopii jotenkuten useimmille, mutta monella menee varmaan raja noissa. Toinen mikä hiertää on käsittääkseni ennakoimattomuus. Useimpien valmentajien kohdalla pelaajaa tietää, milloin on paskaa tulossa niskaan, mutta Ramin purkaukset tulevat milloin mistäkin syystä, milloin mihinkin aikaan. Mutta heikkoudet kuuluvat kokonaispakettiin, minkäs teet.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kattelen Summaskortin ihan mielelläni, vaikka monia - etenkin muiden jengien faneja - tuntuu kovasti IFK:n tulevan kauden kuviot huolestuttavan.

Miksi teen näin? No sen takia, että kahdella viime kaudella IFK:lla on kaikkien puheiden mukaan ollut valmentajana todellisia "pelaajien valmentajia", jätkiä jätkien joukossa. Mitä jäi näistä kausista käteen?
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Kovasti täällä tuntuu olevan tietoa siitä kuinka Summanen on psykopaatti ja kaikki HIFK-pelaajat vihaavat sitä ja Summanen on huudellut sitä tätä ja tota.

Kuinkakohan moni noista väitetyistä tapahtumista on sitten oikeasti tapahtunut?

Se on tottakai totta, että kaikki eivät tule kaikkien kanssa toimeen eikä pidäkään. Kojolla meni sukset ristiin tiettyjen pelaajien kanssa ja niin meni Petullakin ja ihan varmasti menee Summasellakin.

Mutta jos oikeasti kukaan ei kestäisi Summasta niin ei HIFK kävisi niin monen pelaajan kanssa neuvotteluja kun käy. Ja tuskin Salomäkikään tulisi tänne pelaamaan jos Summasen kanssa ei voisi tulla toimeen.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ja mitä HIFK:lla on tällä hetkellä? Siis ennen Summasta. Urheilullisesti harrastelijaporukkaa muistuttava löysäilevä liigajoukkue, joka menestyi tälläkin kaudella todella surkeasti liigassa. Yli 3 miljoonan budjetilla sijalla 8. Jee, hyvin on käytetty sekin raha.
On vaan hyvä asia että tämä edari-porukka häipyy joukkueesta, kun Summanen valmentaa. Edari-meininki on nyt kahtena kautena nähty ja se, mihin sillä liigassa ylletään. Menkööt muualle pilaamaan uransa sillä ettei harjoittelu ja kova työ kiinnosta
Summanen on HIFK:lle tällä hetkellä ylivoimaisesti paras vaihtoehto valmentajista joita on saatavilla.

HIFK on alisuorittanut nyt pari vuotta, siitä ei kahta sanaa! Onko alisuorittamisen taustalla ainoastaan nössö-valmentaja, joka ei saa "edareita" kuriin? Vai voiko alisuorittamiseen vaikuttaa useammat asiat, kuten joukkueen rakenne sekä valmentajan kyky reagoida vastustajaan? Mitä muuten tämä ns. edari-meininki on? Onko siis IFK:ssa ollut aina edari-meininkiä, kun kausi on mennyt paskasti? Ei Nordiksen kirkkaissa valoissa tarvitse tehdä sen enempää töitä, kuin vaikka jossain synergia-hippoksella. Vai väittääkö joku, että esim. Nykäskylässä, Oulussa tai suamen turuus ei olisi liigan voittajajoukkueista löytynyt pelaajia, jotka olisivat kovan työnteon rinnalla myös näyttäytyneet jossain ravitsemusliikkeissä. Itse en usko, että tämä "edarius" tapahtuu vain IFK:ssa ja tarkoittaa, että pelaajat ovat vaan liian laiskoja ja kunnianhimottomia tekemään raakaa työtä.

Kovasti täällä tuntuu olevan tietoa siitä kuinka Summanen on psykopaatti ja kaikki HIFK-pelaajat vihaavat sitä ja Summanen on huudellut sitä tätä ja tota.

Kuinkakohan moni noista väitetyistä tapahtumista on sitten oikeasti tapahtunut?

Nyt mennään taas niin se on joko / tai alueelle. Usko tai älä, niin suurin osa noista tapahtumista mitä Summasen uralla on tapahtunut ja joita mm. täällä Jatkoajassa kirjoitellaan on totta. Mies on kiistatta huippuvalmentaja, mutta omaa valitettavasti yhden puutteen joukkueen johtamisessa.

Yleisesti ihmettää tietynlainen sinisilmäisyys koskien Raimo Summasta, kun hän nyt IFK:ta valmentaa. Siis jos joku pelaaja ilmoittaa Summasen valmentamalle joukkueelle ei kiitos, niin hän on välittömästi "edari" jota ei kiinnosta tehdä työtään kunnolla. Ikäänkuin Summasen tyyli on ainoa jolla tehdä tulosta Sm-liigassa. Ja sanotaan nyt, että olin tyytyväinen mitä Summanen sai aikaan tällä kaudella. Parempaan ei varmasti olisi kukaan pystynyt. En myöskään ole millään tavalla sitä vastaan, että Raato valmentaa myös ensi kauden ja toivottavasti myös vie joukkueen vähintään top 4:ään. Kuitenkaan en itse ole täysin luottavainen tämän asian suhteen, ihan vaan jos peilaa miehen historiaa...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kysyn teiltä kaikilta Summas -faneilta; miten suhtautuisitte, jos valmentajasi pelin erätauolla, kun kaikki pelissä on mennyt pieleen, tulisi huutamaan eteesi kaikkien kuullen; " ÄITISI ON HUORA"?!

No ensin tietysti täytyisi tehdä tarkistus, etta on onko "kohteen" äiti tehnyt maksullista seksityötä. Jos on, niin kyseinen ilmaus on täysin aiheellinen/osuva.

Näissä pitää olla tarkkana. Monessa tapauksessa on tosi isosta vehkeestä kyse!
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko kenenkään muun korviin kantautunut huhua, että Teemu Pulkkinen pelaisi ensi kaudella HIFK:ssa?

Kuulostaisi kyllä vähintään kummalliselta. Miksi Pulkkinen vaihtaisi sm-liiga seuraa jos edes jatkaa täällä? Ei siinä kyllähän Pulu kelpaa mulle, mutta epäilen hyvin vahvasti tätä...
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onko kenenkään muun korviin kantautunut huhua, että Teemu Pulkkinen pelaisi ensi kaudella HIFK:ssa?
Ilmeisesti on, koska tässäkin ketjussa on Pulkkishuhua jo käsitelty aikaisemmin, ei savua ilman tulta. Kelpaisi kyllä rightin maalintekijänä.
 

Kuzmin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nallipyssyketju
Tähän ei muuta kuin 1.4.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ensi kauden joukkueeseen toivon hankittavan todellisen ykköskentän, sama keitä siellä on, kunhan ovat liigan paras ykkönen. Kakkoseen nuori ja nälkäinen ketju, Grandlun, Salomäki ja joku kolmas, kolmonen Talajan ja Pakarisen varaan, sentteriksi se fyysinen Virtanen. Nelosen voisi rakentaa nuorten varaan, esim. Leinonen, Nykop, Partanen. Sitten vielä se vielä fyysinen puoli kuntoon yhden "intiaanin" kanssa ja Töykkälä viidenneksi sentteriksi. Kauden aikana hankitaan tarvittaessa 1-2 hyökkääjää, jos kaikilla ei nappaa. Wärn ja Ahtola olisivat toiveunta tietysti joukkueeseen.

Puolustukseen nykyisistä Söderholm, Melart, Salmi ja Varakas. Uusina sisään Vainonen ja kaksi kovaa vahvistusta, toinen fyysiseen osastoon ja toinen se johtava kiekollinen pakki. Kurviselle maltillinen sopimus, jos pystyy pelaamaan edes 25-30 peliä. Maalivahdit tietysti liigan parhaimmistoa. Ei tämä ole sen vaikeampaa ja uskon Summaseen tässä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Venäläisillä keskustelupalstoilla on huhuja, että Summanen haluaisi KHL:stä tuntemansa puolihullu Jeremy Yablonskin ensi kauden IFK:hon. Erittäin mielenkiintoinen hankinta jos toteutuu ja nimet lyödään papereihin vaikkapa jo tänään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös