Mainos

HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 492 989
  • 7 163

Koffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä muuten vituttaa jos Granlund lähtee kävelemään. Oli sitten syynä mikä tahansa. Ja mihin lähtisi, toivottavasti ei ainakaan naapuriin
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Piti lisätä vielä sen verran, että vaikka Makke kuinka taitava jääkiekkolija onkin, niin jos dokaaminen on tärkeämpää kuin duuni, voi mun puolesta siirtyä pelaamaan esimerkiksi Hollannin liigaan. Siellä varmasti taitava jätkä pärjää jointti huulessa ja stobe kädessä.
Ihmettelen monen muun tavoin myös sitä, ettei jätkät ole valmiita antamaan kaikkeaan ja ovat kummallisia mielensä pahoittajia, jos joku sanoo pahasti. Vittu, duunissa saa olla kivaa, mutta duuni on duunia. Tuskin tälle palstalle kirjoittavista ihmisistä kovin moni on alkanut itkemään, jos duunissa on tullut paskaa niskaan. Varsinkaan, jos kottikärryllinen paskaa on ansaittu. Kummaa jengiä.

Toivottavasti kaveri ottaa itseään niskasta kiinni ja hyödyntää sellaiset syntymälahjat, joista moni muu olisi valmis antamaan mitä vaan.

Jes, pelikäsitys on tämän maan eliittiä. Ja pelikäsitys on sellainen taito, joka joko on tai sitä ei ole. Sitä ei voi ostaa mistään, hioa olemassa olevaa pelisilmää toki voi.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Olen sitä mieltä, että kun on ammattilaisurheilusta ja tulosurheilusta ylipäätänsä kysymys, niin jos tässä vaiheessa jo tuntuu siltä, että ensi kausi edes vähänkin mietityttää, on parempi hypätä kelkasta pois jo nyt. Varmaa on, että tuleva kausi menee reisille ko pelaajalla. Tällä kaudella nähtiin, että ns kaverimeiningillä ei sm-liigassa pärjää. Summasen vaatimustaso on varmaan korkea, mutta niin on lipun ostajankin vaatimustaso. Tulevilta pelaajilta toivon kykyä tehdä maaleja, liikkua pelissä vähintäänkin vastustajan tasolla, sekä luovaan ja nopeaan kiekon liikutteluun perustuvaa yv-pelin pyörittämistä. Se mistä nämä pelaajaat saadaan, on sen vastuulla jolle siitä maksetaan.
Ulkomaalaisvahvistukset olleet IFK:ssa viime vuosina lähinnä vitsejä. Mieluummin isolla rahalla yksi oikea vahvistus, kuin kolme turhaketta samalla rahamäärällä. Ja Summanen saa kaiken tuen minulta. IFK:ssa pitää pelata ne pelaajat, jotka siellä oikeasti meille lipun ostaneille ja muille faneille haluavat pelata. Jääkiekkomatseissa käynnin pitäisi tuottaa hyviä fiiliksiä katsojalle, ja vastapainoa arjen harmaudelle. Peli voi olla viihdyttävää monellakin tapaa. Viime kauden viimeinen kotipeli jätti onneksi hyvän muiston, se oli oikeasti hyvä peli kotijoukkueelta.
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmettelen monen muun tavoin myös sitä, ettei jätkät ole valmiita antamaan kaikkeaan ja ovat kummallisia mielensä pahoittajia, jos joku sanoo pahasti. Vittu, duunissa saa olla kivaa, mutta duuni on duunia. Tuskin tälle palstalle kirjoittavista ihmisistä kovin moni on alkanut itkemään, jos duunissa on tullut paskaa niskaan. Varsinkaan, jos kottikärryllinen paskaa on ansaittu. Kummaa jengiä.

Tämä. Kuin omalta näppikseltä. Kuinka monta kertaa ollaan kauden alla ja aikana luettu kotisivuilta tai katsottu jotain videoklippejä missä puhutaan 'meillä on tuolla kopissa hyvä porukka, meillä on hyviä treenejä, joka jätkä antaa kaikkensa, blaavitunblaa'? Sitten kun pelit pyörähtää käyntiin, ei olekaan niin hauskaa tai niin hyvin asiat.

Tässä kohtaa otan esiin kaudet 09-10 ja -11 mestaruuskauden. Noilla kausilla todella näkyi että porukalla oli hyvä fiilis ja otteet kaukalossa vastasivat sitä. Ok, 09-10 otettiin kärsään mutta vuotta myöhemmin korjattiin hedelmät sitten.

Lätkäjengissä ammatikseen pelaavien kaverien pitää olla sekä kunnianhimoisia(oman uran eteneminen) että voitontahtoisia(liigamestaruus HIFK:ssa eikä mitään muuta). Näillä pärjätään ja näillä voitetaan. Sitten on erikseen nämä Kibet, Lennut ja Lunkat ja Kurviset ketkä on noiden kaikkien lisäksi vielä Kilpilogon rakastajia. Mulle on ihan sama jos joka kausi meillä olisi 2-3 näitä Logofaneja ja loput olisi kliinisiä ammattilaisia ketkä haluavat edetä urallaan-> vaatii onnistumisia-> vaatii voittoja-> kaikki tehdään 120% tosissaan ja ammattimaisesti.

Ei enää pelkkiä mercenary tai omatpojat- yrityksiä. Nyt tarvitaan helvetin kovia työntekijöitä sekä taidokkaita voittajia. HIFK ei saa olla mikään opettelupaikka valmentajalle tai takuuvarma pelipaikka omalle junnulle. Näytöt, asenne ja intohimo. Niitä kaivataan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä. Kuin omalta näppikseltä. Kuinka monta kertaa ollaan kauden alla ja aikana luettu kotisivuilta tai katsottu jotain videoklippejä missä puhutaan 'meillä on tuolla kopissa hyvä porukka, meillä on hyviä treenejä, joka jätkä antaa kaikkensa, blaavitunblaa'? Sitten kun pelit pyörähtää käyntiin, ei olekaan niin hauskaa tai niin hyvin asiat.

Asiaa. Tuosta hyvänä esimerkkinä viime kesän treenit, jotka olivat kai jo alusta pitäen lähteneet ihan vihkoon. Mikään muu ei selitä sitä, että pelaajien pohjakunto oli niin vaillinaista kuin se oli ja sitä, että edes alkeellista pelitapaa ei ollut kehittynyt yhteisten harjoitteiden ja tekemisen kautta. Ja siinä vaiheessa kun Sormunen astui kehiin, vahinko lienee ollut jo suurelta osin sattunut.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmetyttää kyllä tuo kesäharjoittelu... Vaikea uskoa ettei siellä seurattaisi kehitystä treenijakson aikana. Kuntoaan vaaliva taviskin osaa käyttää puhelimessaan kaikenlaisia härpättimiä, miksei sitten ammattimainen organisaatio? Kuvittelen, että korjaavia juttuja voisi tehdä kaudenkin aikana, jos kauden alussa tulokset näyttävät huonolta.

En ymmärrä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pakko muistuttaa, että Sormunen oli valmentajana koko kesäkauden ajan ja päävalmentajana suurimman osan kesästä. Liigajoukkueillahan on sopimuksella sovittu loma-aika, joten kesäharjoittelun reisille meneminen on todella selvästi Sormusen, ei Matikaisen harteilla.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko muistuttaa, että Sormunen oli valmentajana koko kesäkauden ajan ja päävalmentajana suurimman osan kesästä. Liigajoukkueillahan on sopimuksella sovittu loma-aika, joten kesäharjoittelun reisille meneminen on todella selvästi Sormusen, ei Matikaisen harteilla.

Tämä ei pidä paikkaansa. HIFK:n uusi kausi alkoi toukokuun alussa ja Sormunen palkattiin HIFK:n päävalmentajaksi 30.7 eli vajaat kuukausi ennen ensimmäisiä harjoituspelejä. Hän oli paikalla ihan varmasti kesän harjoituksissa mutta niin siellä on ollut käsitykseni mukaan myös vastuun kantava päävalmentaja aikavälillä toukokuu-heinäkuu. Päävalmentajan vastuuseen kuuluu myös se, että pelaajille rakennetaan oikeat harjoitusohjelmat kesän omatoimiselle jaksolle ja myös kontrolloida sitä, että näitä ohjelmia noudatetaan. Kesäharjoittelulle ei ole hirveästi tehtävissä elokuun alussa, valitettavasti.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Itse luotan vahvasti, että tulevan kauden jengi on varsin kilpailukykyinen ja jopa kanisterista taisteleva porukka, mutta sitä en ole koskaan tajunnut, että IFKn tähtisikermä kovassa paikassa pelatessaan "nimettömiä" jengejä vastaan ovat aivan kusessa. Joskus tuntuu että hommattaisiin vaan A-junnuista pari kentällistä ja loput paikat täytettäisiin muilla miehillä. Karmeaa katseltavaa kun Zidlicky, Bednar, Caloun etc aivan kuutamolla kun vastassa kekkonen, kukkonen ja löppönen, eikä se ole vaan yhtenä vuotena, vaan joka ikinen kausi sama hengen pidättely kun alkaa ihan oikeat pelit.

Kaikkien huhujen ja mutujen jälkeen Jergus taitaa olla kuitenkin tulossa ja ainakin itselleni kelpaa varsin mainiosti. Olkoon Vainosen kanssa parina ja opettakoon pojalle samalla jotain:)
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Kaksi pelaajaa neuvottelee sopimustensa irtosanomisesta ja syynä herra Summanen.

Hei hei! Tervemenoa. Jos joku nillittää, että meillä on valmentaja kuka vaatii, niin VÄLITTÖMÄSTI sopimuksen purku. Voivat mennä muissa jengeissä sitten baariin.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Hei hei! Tervemenoa. Jos joku nillittää, että meillä on valmentaja kuka vaatii, niin VÄLITTÖMÄSTI sopimuksen purku. Voivat mennä muissa jengeissä sitten baariin.

Aivan. Toistan mitä toiseen ketjuun jo rustasin, eli voihan nyyhkis, olisipa vielä Soppa puikoissa ja avuksi hommattaisiin Alphonse ja kivakiva vielä koristamaan palettia. Kaikilla olisi kivaa ja tilillä mukavasti massia, eikä itkettäisi.
 

scholl

Jäsen
Teemu Pukki sanoi, että kun hänellä oli lomaa ja kävi Suomessa Kotkassa niin hänellä oli mukana sykemittari, jolla lenkit tallennettiin, jotta saksalaiset pystyivät niitä sitten analysoimaan. Eli joku Garmin mukaan joka jätkälle, joka lomailee niin seura pystyy halutessaan hyvin tarkasti vaikka joka päivä tarkastamaan, mitä on tehty ja kuinka treenit menneet.

Fakta on vain se, että epäilen, ettei ole vaadittu mitään. Se koskee osin kuntoharjoittelua, mutta luulen, että myös kaikki joukkueharjoittelut ovat olleet ennen sarjan alkua vähän sinne päin. Jos tehdään vähän huonommin ja vähän vähemmän joka päivä kuin joku kilpaileva joukkue niin se on pitkässä juoksussa iso ero. Jos motivaatio on huono niin helposti käy niin. Sluibaillaan kun ei uskota juttuun tai ei jakseta yrittää kunnolla tai jos helpommallakin pääsee. Joukkuelajeissa on se ero vaikkapa keihäänheittoon, juoksuun, hiihtoon tai mäkihyppyyn, että palkka tulee joka tapauksessa, pelasi sitten hyvin tai huonosti.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Hei hei! Tervemenoa. Jos joku nillittää, että meillä on valmentaja kuka vaatii, niin VÄLITTÖMÄSTI sopimuksen purku. Voivat mennä muissa jengeissä sitten baariin.

En usko että on kyse vaatimisesta, kyllä se jortikka ja rautakorpi tai suikkanen vaatii kans. En tietenkään joukkueen sisältä mitäään oo kuullut, mutta The Ongelma on ilmeisesti summasen persoona ja sen pelottavuus. Eikö se isoista nimistä mm. Jagr jopa ihmetellyt mimmoinen tyyppi toi on.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Käsittääkseni osasyy Makken keississä on pelaajaa himottava tarjous Suomen rajojen ulkopuolelta.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Itseäni ainakin syö, jos Makke vaihtaa maisemaa. Kyllä, hänestä näkee ajoittain, että tiettyä nöyryyttä puuttuu ja suu saattaa käydä peleissä turhaan. Toisaalta taas puhumme kaksikymppisestä kiekkoilijan alusta, joka on molemmilla liigakausillaan rikkonut 30 pisteen rajapyykin, vaikka koko joukkue on ollut aikamoisessa myllerryksessä näiden kahden vuoden aikana. Näin lahjakkaita nuoria kasvaa joka oksalla, eiku?

Muistan vielä, kun nuorempi Granlund pelasi ensimmäistä kauttaan ifk:n junioreissa, ja silloin näytti siltä, että hyvä kun tämä linnunluu pääsee ikinä tunkemaan itseään läpi ifk-hyökkäykseen. Makke on sen jälkeen tehnyt töitä ja paljon.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käsittääkseni osasyy Makken keississä on pelaajaa himottava tarjous Suomen rajojen ulkopuolelta.

Jos tämä on tilanne, pitäisi IFK:n ehdottomasti päästää Makke kokeilemaan siipiään muualla kuin IFK:ssa. Kasvamaan henkisesti ja tulemaan toimeen omillaan. "Ero" hyvässä hengessä ja katsotaan myöhemmin uudestaan, jos intressit kohtaavat. Ja sama koskee lähes kaikkia muitakin sopimuksestaan irti haluavia pelaajia.

En näe millään tavalla järkevänä, että IFK pitäisi joukkueessa sellaisia pelaajia, jotka eivät ole touhussa mukana jokaisella solullaan ja sielullaan. Tottakai se on haastava tilanne myös joukkueen rakentajalle ja valmennuksellekin, kun sopimuksenalainen pelaaja pitää korvata, mutta maailma on täynnä korvaajia. Ei muuta kuin haalarit päälle ja hommiin.

Kyllä mä Markus Granlundin pitäisin itsekin mielelläni joukkueessa, mutta vain sillä edellytyksellä, että itse haluaa meillä pelata ja sitoutuu joukkueeseen 110%:sti. Lahjakas pelaaja, kiistatta, mutta ei suinkaan sellainen pelaaja, jonka yhtäkkinen lähtö suistaisi joukkueen raiteiltaan. Tai jos näin on, joukkueessa on kyllä jotakin pahasti vialla.
 

VSP73

Jäsen
HIFK:n kopissa on ollut tarjolla huikeaa tietotaitoa maailmaa nähneen ja poikkeuksellista Leijonamenestystä saavuttaneen kapteenin muodossa. Siitä on ammentanut moni pelimies, esim. Mikael Granlund. Jos nuorempi ei tajua, mitä huipulle pääseminen vaatii, voi katsoa peiliin. Ihan rauhassa. Kera ajatuksen.

Sinänsä hävettää ottaa kantaa henkilöön, jota en henk.koht. tunne (MaG). Varsinkaan täältä luetun ns. toisen käden tiedon perusteella. Makke on kuitenkin taidoiltaan niin lahjakas, että voin vain toivoa hänen ymmärtävän, ettei se lahjakkuuden osa-alue kerta kaikkiaan voi riittää. Jos nopea, iso raha ottaa vallan - se tie on osoittautunut lyhyeksi.

Aina.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärppien sisäpiirilähteen mukaan Miikka Salomäellä on diili IFK:hon. Mikäli totta, tervetuloa Stadiin.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärppien sisäpiirilähteen mukaan Miikka Salomäellä on diili IFK:hon. Mikäli totta, tervetuloa Stadiin.

Jos totta, niin hyvä kakkos-kolmosketjun laituri. Fyysinen ja hyvä luistelemaan.
Silti kaipaisin enemmän infoa tulevista ykkös- ja kakkossentteristä, etenkin jos/kun Markus Granlund on lähdössä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärppien sisäpiirilähteen mukaan Miikka Salomäellä on diili IFK:hon. Mikäli totta, tervetuloa Stadiin.

Huikean luotettava lähde on twitter-tili jolla on parikymmentä seuraajaa. Voi toki pitää paikkaansakin, mutta odotelkaas nyt varmistusta. Miikalla on kyllä kova hinku ollut rapakon taakse pelaamaan...
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jos totta, niin hyvä kakkos-kolmosketjun laituri. Fyysinen ja hyvä luistelemaan.
Silti kaipaisin enemmän infoa tulevista ykkös- ja kakkossentteristä, etenkin jos/kun Markus Granlund on lähdössä.

Mä kaipaan ykkössentteriä joka tapauksessa. Granlund ei missään nimessä riitä sille tontille, jos halutaan menestyä puolivälieriä pidemmälle. Granlundin ja Salomäen varaan voisi rakentaa kyllä kakkosketjua.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Harmi homma jos Makke on lähdössä sillä hänen ympärilleen saisi rakennettua kyllä hyvän kakkosketjun ja kumminkin potentiaalia ihan ykkösketjun mieheksi hänessä on. Melartista sen verran, että hänenlaisia pakkeja ei ole missään tarjolla joten HIFK:n kannattaa maksaa hänestä sen verran mitä Melart ja agenttinsa pyytävät. Ja Melartin kehitys on ollut aika huimaa pari viimeistä vuotta niin tuskin se nyt olisi ainakaan pysähtymässä.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Maken pitäisi käsittää se, että hän on juuri nyt siinä vaiheessa uraansa, josta joko noustaan kovalle tasolle tai jäädään nyhvertämään 3-4 -ketjuihin seuraavaksi 10 vuodeksi. Toivon tälle kaverille pelkkää hyvää, vaikka lähtisikin HIFK:sta, mutta turha on Markuksen luulla, että jossain muussa jengissä olisi oikoteitä huipulle. Haluttomuus treenata lujaa ja pistää itsensä likoon on pelaajan oma vika, ei siitä tarvitse valmentajaa syyttää. Pidän Makea joillain alueilla jopa Mickeäkin lahjakkaampana. Hän on suoraviivaisempi ja nopeampi. Toivottavasti kaveri ottaa itseään niskasta kiinni ja hyödyntää sellaiset syntymälahjat, joista moni muu olisi valmis antamaan mitä vaan.
Mulle tulee Makesta usein mieleen Balle Ramsted, jotenkin laiskanpulskea ja taitava taiteilija. Molemmat hieman vauvanpyöreitä eikä extreme kova rääkki kai kiinnosta. Balle löysi parin vuoden harhailun jälkeen KHL tason ja tilin, muttei änäriin ehkä koskaan. Onko Makella sama tulevaisuus? Löysempää treeniä maakuntajengissä, pari vuotta KHL: lää ja muihin hommiin varakkaana 30v eläkeläisenä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös