Hifk 2002-2003

  • 1 302 985
  • 10 974
Tila
Viestiketju on suljettu.

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
En tiedä olenko ymmärtänyt eräiden kirjoituksia oikein. Ehkä kirjoittajilla on ollut liikaa tunnetta kirjoituksissaan.
Itse en ole huoamnnut, että joku olisi "kieltänyt" kritisoimasta IFK:ta tai Ape:a, mutta olen huomannut, että eräät ovat sitä mieltä, ettei sais kritisoida kritisoijia (???) ja heidän kritikkiään.

Minä itse kannatan sellaista IFK:ta joka ei nöyristele minkään valtakunnan Urpoja tai Hjördiksejä vaan pelaa omaa ryminä kiekkoa, johon kuuluu kunnon taklaukset ja raivoisa maalinedustapeli. Jos nykyisen tuomarilinjan mukaan tulee jäähy, niin sitten tulee. Mikäli IFK yrittää luoda itselleen sellaisen pelityylin, jossa vältetään taklauksia ja muutenkin kontaktia, niin minua se ei miellytä pätkääkään.

Minä en pidä valmentajaa, joka on saanut kenkää mitenkään huonona valmentajana. Kaikki valmentajat eivät vain sovi kaikkiin jengeihin olkoon kuinka hyvä tahansa tai olkoon saanut kenkää kuinka monta kertaa tahansa. Vertailkaa vain esim. futikseen muualla euroopassa.

Toivon hartaasti ettei herrat myyntipäällikkö ja markkinointijohtaja yritä luoda IFK:n hallista sellaista hiljaista ja rauhallista liikemiesbunkkeria missä syödään, juodaan ja rupatellaan mukavia. Siinä ohessa jokunen joukkue pelaa ohimennen jääkiekkoa, joka joskus oli pääasia nyt sivuasia.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Menneistä kausista

Eräs asia tuntuu unohtuneen tämän kauden esityksiä ja nykyistä IFK:ta ruodittaessa. Nimittäin että suurin osa suomalaisista (ja helsinkiläisistä) jääkiekko-otteluista on umpisurkeaa ja tylsää puhaltelua, jossa toinen joukkue lopettaa pelaamisen hyvissä ajoin tai aloittaa sen vastaavasti myöhässä. Näin on ollut ainakin tuosta 80-luvun puolivälistä asti, josta minä olen lajia aktiivisesti seurannut. Tämä koskee yhtä hyvin IFK:ta kuin muitakin seuroja.

IFK on ollut aina viihdyttämpi kuin mikään muu jengi, sitä ei käy kiistäminen. Mutta valitettava tosiasia on se, että runkosarjapeleistä suurin osa on aina ollut enemmän tai vähemmän tylsiä, jos niitä vertaa niihin klassisiin peleihin, joissa sekä IFK, että vastustaja ovat olleet tosissaan ja punaiset pelanneet hurmiossa.

Näitä hurmion hetkiä löytyy tietysti löytyy myös pidempinä jaksoina, joista mainittakoon kevät -98, jolloin IFK:lla oli satumainen momentum, jolloin onnistui kaikki. Samanlainen momentumhan oli myös alkuvuodesta 2001 ennen kuin Caloun tuli takas. Momentum loppui ja kaudesta tuli farssi.

Sitten näitä negatiivisempia hetkiä löytyy niin ikään pidempinä jaksoina, joista mainittakoon mm. Eavesin kausi ja viime kausi suurimmaksi osaksi. Se, että Vihko ajeli veskarin Porissa ei tee kaudesta vielä ikimuistoista rymistelykautta. Eikä mikään muukaan. Calounin paluumatsissa sattunut noutaja-episodi oli sentään viihdyttävä, vaikka sen jälkeen mentiinkin sekä pelillisesti että tuloksellisesti alamäkeä. Muitakin esimerkkejä löytyy viimeisen 10 vuoden aikana, jolloin on pudottu pleijareissa milloin minkäkinlaista jengiä vastaan.

Eli summa summarum: tällä kaudella IFK:n peli on ollut paikoitellen ihan hyvää ja taklauksia sisältävää, mutta enimmäkseen umpisurkeaa muniinpuhaltelua. Ainekset hyvään ovat kuitenkin olemassa ja toivon, että kevättä kohti mentäessä Apen IFK saa sosiaalipsykologiasta tutun joukkohurmoksen päälle eikä sitä pysäytä mikään eikä kukaan. Näin ei välttämättä kuitenkaan käy ja silloin on oikeus ja kohtuus haukkua kaikki mahdolliset tahot. Nyt ei kuitenkaan pitkää pimeää kautta ole vielä nähty, joten kaikki on mahdollista.
 

Golden Years

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Apesta ja muustakin

Ollaan kuitenkin aloitettu tämä kausi hienosti mitä tulee sarjasijoitukseen ja lukuisiin nousuihin tappioasemasta; kerran jopa kuun pimeältä puolelta, joten minulta lähtee niistä kiitokseni pelaajien lisäksi (ja PENAn!) myös valmentajille ja koko organisaatiolle. Ollaan siellä paljon oikeitakin asioita tehty. Pitkäaikaisena HIFK:n kannattajana kaipaan palavasti kuitenkin sitä ilkeää IFK:ta enkä halua nähdä kundien pelaavan jäähypelossa; se sotkee monella tavalla muitakin kuvioita kaukalossa. Vopat ja T.Ruutu ovat erittäin HIFK:n näköisiä pelaajia. Ja Jere tietenkin.
Ainahan meidän jengimme on ollut tapetilla ja suurissa otsikoissa missä huutomerkkejä eikä kirjainkokoa olla säästelty. Vaikkei peli aina viihdytä niin kiihdyttäviä kokemuksia ollaan itse saatu ja sitä on riittänyt vastustajillekin jaettavaksi.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Niin, totuus valmentajistahan on se, että niitä on kahdenlaisia: heitä, jotka ovat saaneet potkut ja heitä, jotka eivät vielä ole saaneet potkuja. Eihän potkut tietenkään tällaisessa spesiaaliduunissa ole mikään huonouden mittari. Kaikki tietävät, että valmentajan voi vaihtaa, joukkuetta ei.

Hyvä, että on keskustelua erilaisine mielipiteineen. Sorry, jos joku pahastuu, että meikäläisellä ainakin on lähes aina tunteet mukana, kun HIFKistä on kysymys. En missään tapauksessa, siis missään tapauksessa voi vastustaa kritiikin kritiikkiä, koska en vastusta kritiikkiäkään...:) Jos näin tekisin, olisin kuin tv-haastattelija ja muuten mukavan näköinen kissa Susanne Päivärinta, joka kyllästyy haastateltavaan nanosekunnissa, jos hän ei sano juuri sitä, mitä Ms. Päivärinta haluaa. Antaa palaa vaan, Apen puolustajat!

Joku sanoo, että ei ole väliä miten pisteet tulevat, kunhan tulevat. Itse edustan toista kantaa. Ja näille, jotka tykkäävät pisteistä myös 7-6 ja 6-5 tyyppisillä tuloksilla: katsokaas huvikseen loppupelien menestysjoukkueita. 7-6:det kuuluvat runkosarjaan, viimeistään pleijareissa pitää minimoida omiin tehdyt maalit, jos haluaa menestyä. Minusta sitä olisi hyvä treenata jo runkosarjassa. Sillä niiden kauan kaivattujen pisteidenhän pitäisi lopulta johtaa menestykseenkin, vai mitä? Runkosarjamenestyjät ovat erikseen, kiinnostavia ovat pleijarimenestyjät.

Tottahan se on, että runkosarja pääosin kaikilta jengeiltä on nysväystä ja energiansäästöä. Mutta onko se joku syy liittyä nöyränä mukaan tähän systeemiin? Mikä peruste se on, että onhan meillä ennenkin ollut tylsää, POIKKEUKSENA 97-99. Miksi sen pitää olla poikkeus? Tehdään siitä sääntö. Vai olenko missannut aamupalaverin, jossa todettiin, että nyt tehdään niinkuin muutkin?

Taklauksista: kovalla taklauspelillä on suora suhde onnistumisen mahdollisuuteen (vauhti ja usko pois vastustajalta) ja ikävä kyllä SM-liigan kyseessä ollen myös suora suhde jäähyjen määrään. Tähänkin sanon, että ei voi mitään. Miksi menisimme tässäkin jonkun yleisen keskivertolinjan mukaan? Tai jos mennään, niin jätetään sitten herranjumala nämä lihapelaajat mallia Vopat, Kantor, Piku etc. hankkimatta. Tähän asiaan voi suoraan copypeistata Svanten mielipiteen, koska se ei poikkea mitenkään omastani ja näin säästän kirjoittamisen vaivan:
-----
Svante:
Minä itse kannatan sellaista IFK:ta joka ei nöyristele minkään valtakunnan Urpoja tai Hjördiksejä vaan pelaa omaa ryminä kiekkoa, johon kuuluu kunnon taklaukset ja raivoisa maalinedustapeli. Jos nykyisen tuomarilinjan mukaan tulee jäähy, niin sitten tulee. Mikäli IFK yrittää luoda itselleen sellaisen pelityylin, jossa vältetään taklauksia ja muutenkin kontaktia, niin minua se ei miellytä pätkääkään.
-----

On kahdenlaisia valmentajia. Niitä jotka varovat ja pelkäävät sekä niitä jotka vetävät omaa linjaa.

PS. Apen puolustajat. Ihan oikeasti ja ilman minkäänlaista provoa: lukekaa Apen oma kirja. Hämmästytte.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag

PS. Apen puolustajat. Ihan oikeasti ja ilman minkäänlaista provoa: lukekaa Apen oma kirja. Hämmästytte.

Minä olen vielä jonkin aikaa (toivottavasti pitkään) Apen puolustaja ja kirjankin luin heti tuoreeltaan. En minä siitä mitenkään hämmästynyt. Petyin ehkä vähän, koska olisin halunnut lukea sisäpiiriläppää änäristä, mutta ajattelevan ja järkevän suomalaisen siviilihenkilön mietteinä amerikanmaalla vastuullisessa tehtävässä se oli antoisa lukukokemus. Jääkiekkokirjahan se ei ole, mutta ei kai tarvitsekaan. Se voisi olla ihan hyvin, vaikka jonkun yrityspampun kirjoittama, tuntemukset voisivat olla samanlaisia.

Mitä muuhun tässä ketjussa käsiteltyyn tulee, en voi kuin yhtyä kaikkiin niihin, jotka haluavat taklauksia ja ryminää. Mutta taklauksia on tällä kaudella pari nähty, joten mahdollisia ne ovat ja uskoisin, että jatkossa nähtyä yleisempiä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Sinä päivänä kun taklauksen poistetaan amerikkalaisesta futiksesta laji kuolee. Niin tekee IFK:n lätkä minun silmissä kun ei enää taklata.
Taklaukset ovat oleellinen osa jääkiekkoa ja sehän on osa taktiikkaakin. Mikäli Suvit, Urpot ja Hjördikset ovat tätä elementtiä poistamasta niin voihan.......!!

Muistelen monasti niitä iltoja kun skolen jälkeen mentiin halillle katselemaan miten Lalli ajaa Jokereiden Hiirosta takaa tai miten Osku Kuusisto Jokereista yrittää teloa IFK:n Väpi Kolkkaa. Koskaan ei tiedetty mitä sattuu, mutta aina sattui. Nykyään ei tiedä mitä sattuu, mutta mitään ei satu. Siinä ero.
 

bystander

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Mika Saukkosen lenkkikengät
Edelleen toistelen hieman itseäni. Eli meikäläiselle valmentajakysymyksessä ei ole olennaista kaukalon ulkopuoliset tekijät - siis esim. koutsin kirjoittamat kirjat, jakelema kritiikki, lehdistötilaisuudet, vapaa-ajan harrastukset saatika seksuaalinen suuntautuneisuus. Näytöt kaukalossa ovat ne, jotka ratkaisevat. Muistaakseni joskus totesin hieman kärjistetysti, että minun joukkueeni koutsi saa lehdistötilaisuuksissa vaikka heilutella helikopteria tai kertoilla puutarhanhoidosta - aivan sama, ei kiinnosta. Ei kiinnosta, kunhan meikäläinen viihtyy itse ottelussa. Eli saan vähille opiskelijan rahoilleni vastinetta vauhdikkaan pelin, taklausten ja ennen kaikkea loppuun asti taistelevan ja omistaan puolta pitämisen muodossa. Pisteet tulee, jos ovat tullakseen.

Toistaiseksi olen ollut ihan tyytyväinen näkemääni, huolimatta kaikkien tiedostamista ongelmista (eli omiin menneiden määrästä, veskaritilanteesta ja muutamien profiililuutijoiden kolaamisesta jne). Ja nyt täytyy ottaa huomioon, että kausi vasta alussa ja kaikilla joukkueilla on pakka aivan taatusti vielä levällään. Ape ja kumppanit saavat meikäläiseltä siis edelleen puhtaat pahvit. Kuten todettua, paljon täytyy kuitenkin muuttua, jos keväällä meinataan olla iskussa. Mutta niinpä täytyy monella muullakin porukalla, ja onhan tässä aikaakin kevääseen. Sekin on aivan pakko todeta, että ajatus kaikista runkosarjan kotiotteluista värikkäinä ja elämää suurempina tapahtumina on utopiaa. Valitettavaa, mutta näin vaan on. Pakostikin joukkoon mahtuu sysipaskoja muniinpuhaltelupelejä - eikä vähiten runkosarjaotteluiden suuren määrän takia. Eli tämänkin seikan takia toivoisin hieman perspektiiviä ja kärsivällisyyttä kritiikkiin.


Jotenkin vaan mulla on sellainen kutina, että suurin osa kritiikistä on pelkkää valitusta valituksen riemusta. Aikaisempina kausinahan meillä on ollut ihan oikeasti todella paljon valittamisen aihetta, ja nyt kun keikutaan lähes sarjakärjessä värikkäiden otteiden jälkeen, on pakko ollut kaivamalla kaivaa piipittämisen aihetta. En tiedä, saatan olla väärässäkin.


Ja tämä viesti ei ollut suunnattu kenellekään skribentille henkilökohtaisesti, kunhan vaan taas päästelen menemään ajatusvirtaani ihan spontaanisti. Yhteisellä asiallahan tässä kaikki punaiset loppupeleissä ollaan.


[edit: Ja Horst Matikaiselle synttärionnittelut täältäkin]
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
IFK-faneilla on etuoikeus vaatia TÄYDELLISTÄ PELIÄ heti ekassa harkkamatsissa mikäli haluavat. Se on osa IFK:n lätkäkulttuuria ja tämä etuoikeus ei ole syntynyt 90-luvulla tai sen jälkeen. Se syntyi jo aikoja sitten.

Taannoin tuli töllöstä ohjelma, joka kertoi futisfaneista mm. Italiassa (Lazio) ja Argentiinassa (Boca Juniors?).
Lazion fanit eivät olleet tyytyväisiä joukkueensa peliesityksiin joten päätettiin fanijohtajan johdossa pitää lakko!!
Fanit tulivat matsiin mutta mitään suosionosoituksia ei annettu omille, vaikka oma jengi voitti 5-0!!!
(Yks fani erehtyi taputtamaan ja sai turpaansa).

Eli, peliesitys (lue "tyyli") ei miellyttänyt ja siitä sitten lakkoilemaan.

Ehkä ajattelemisen arvoista IFK-fanien joukossa mikäli 7-7, 6-5 tai 5-5 matsit jatkuvat ilman minkäänlaista kontaktia/jäähyjä.
(paljonkohan IFK:lla oli jäähyjä viime kaudella 8 pelatun ottelun jälkeen??)
Älkää nyt ymmärtäkö, että pyydän jäähyilemään. Minä vaadin kontakteja ja raivoisasti taistelavaa IFK:ta jo tässä vaiheessa kautta ja mikäli tuomareiden mielestä kontakteista annetaan jäähy niin sitten jäähy otetaan mukisematta vastaan.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Taklailusta

En tiedä olenko missannut jotain, mutta esim. IFK-HPK pelissä IFK ajeli ja lujaa ja koko ajan. Jos joku kehtää väitää että IFK ei siinä pelissä taklannut, väitän että IFK ei ole sitten ikinä takalannut. Jos taas olette kanssani samaa mieltä tuosta pelistä, meillä ei ole mitään hätää. IFK ajelee varmasti kun vain tarvis vaatii.
 

coolman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika hauskaa katsoa sarjatilannetta ja maalivahtitilastoja (siis torjunta %), joukkue on toisena ja molarit häntäpäässä.
Yhtä ristiriitaisin tuntein tulee seurattua pelejä:
-Kivaa kun voitetaan ja peli viihdyttää, tulee paljon maaleja ja maalithan on pelin suola
-Ikävää kun ei oo kunnon ryminä kiekkoa..... nooh, tulis jäähyjä lisää, vähemmän maaleja, vähemmän voittoja....
Sen verran olen optimistinen vaikka olen realisti niin uskon/toivon et keväällä kun alkaa PELIT niin saadaan "kompromissi-peliä".
Eli vähän lisää taklauksia, tarkempaa puolustamista ja sitä kautta ei tarvii tehdä ite seitsemää maalia, koska nykykiekossa jos taklaat niin jäähyjä tulee ja jäähypenkiltä ei tehdä seitsemää maalia.
Tulipas sekavaa mutta toivottavasti ymmärsitte mitä ajoin takaa.
Nyt meen hakee punaisentölkin ja etsin radiokanavan josta kuuluu kahden kissapedon taistelunääniä.....
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen vähän samoilla linjoilla kuin Bigreds ja Snakster. Jos katsotaan ajassa taaksepäin vaikka viimeistä 10-15 vuotta ja kysytään kuinka paljon (lyhyttä W & S - episodia lukuunottamatta) todellakin ollaan pelattu sitä perinteis-myyttistä IFK-kiekkoa, niin tuskinpa sen enempää mitä IFK tällä hetkellä tekee. Suurin ero on siinä että nyt tehdään maaleja ja voitetaan otteluita. Sarja on toki vasta alussa mutta kyllä minusta silti kahdeksan matsin tappioton putki (milloin tähän muuten on viimeksi runkosarjassa pystytty?) kertoo ettei kaikki ole täysin päin helvettiä.

Parantamisen varaa toki on ja paljonkin, mutta pudotuspeleihin on aikaa vielä puoli vuotta enkä minä ainakaan vaadi että kaiken pitää olla tiptop jo tässä vaiheessa. Niin kun ei aikaisemminkaan ole ollut. Kun päällimmäisenä on ollut mielessä umpisurkea viime kausi, on tuntunut hyvältä että maaleja osataan taas tehdä. Olisin paljon huolestuneempi jos hyökkäyspeli olisi edelleen sitä samaa kädetöntä räpellystä kuin koko viime kausi.

Hieno homma on minusta se, että nuoremman kaartin esiinmarssi on edelleen jatkunut, että maaleja kyetään iskemään laajalla rintamalla ja että joukkue on lähes jokaisessa matsissa osoittanut henkistä kanttia nousemalla tappioasemista voittoon tai ainakin tasoihin - viime kaudellahan käytännössä pari maalia vastustajalle riitti katkaisemaan meikäläisten selkärangan. Huonoa on tietysti ollut päästettyjen maalien määrä sekä otteiden epätasaisuus matsien, jopa erien sisällä. Parantamisen varaa siis edelleen on, kuten sanottu.

Sarja on edelleenkin alkutekijöissään eikä tässä vaiheessa ole aika ruveta mitään suuria julistuksia antamaan. Yritin yllämainitulla vain perustella miksi en itse juuri nyt pysty näkemään tilannetta niin lohduttoman synkkänä kuin mitä jotkut kirjoittajat tuntuvat tekevän. Homma on - ajoittain - toiminut todella hyvin eivätkä raportit viimeisimmästä eli Ilves-matsista hirveän huonoilta kuulosta. Söderholmin ottama vitonen saatiin tapetuksi, ylivoimalla tuli onnistumisia, peli kuuluu olleen IFK:n kontrollissa. Itse matsiketjussahan nimimerkki Rike (Ilveksen mies) kehuu IFK:ta niin että suorastaan ihmettelee onko kyseessä tosiaan se sama ikävystyttävä ja neppaileva HVM-jengi joka häpäisee brändin pelipaidan ja perinteet?

Johtunee viimeisen kolmen vuoden surkeudesta ettei sitä enää kerta kaikkiaan jaksa olla jatkuvasti pessimisti IFK:n suhteen. Enkä minä saa mitään kicksejä siitä että sitten kun niitä tappioita rupeaa tulemaan pääsee huutamaan kaikille "mitä minä sanoin" ja vaatimaan sivaria hirteen etc. Mutta taaplatkoon kukin tässäkin asiassa omalla tyylillään, tylsäähän se olisi jos jos aina oltaisiin samaa mieltä kaikesta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Baariparlamentissa (kiistaton totuus) tulimme tulokseen että on vaihteeksi mukava huomata että yv -maalejakin tehdään. Kibelle varauksettomat kehut ja muut. Tämä siis kannatajien syvistä riveistä. Luotto on kova, Kantor saa ansaittua glooriaa. Molempiin Romaneihin uskotaan, Vopatista pidetään hieman enemmän mutta kukapa ei pitäisi. Emme ota kantaa veskareihin, koska niistä on jo sanottu pari sanaa.
 

kallu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag

Joku sanoo, että ei ole väliä miten pisteet tulevat, kunhan tulevat. Itse edustan toista kantaa. Ja näille, jotka tykkäävät pisteistä myös 7-6 ja 6-5 tyyppisillä tuloksilla: katsokaas huvikseen loppupelien menestysjoukkueita. 7-6:det kuuluvat runkosarjaan, viimeistään pleijareissa pitää minimoida omiin tehdyt maalit, jos haluaa menestyä.
}

Aina ei pysty olemaan JHagin kanssa samaa mielta. Kuitenkin nyt, kun puhutaan taklaavasta ja rymistelevasta HIFKsta, ei voi kuin yhtya edelliseen. Henkilokohtaisesti minua kiinnostaa jaakiekossa maalit, JOS ne tulevat kovalla pelilla ja taistelulla. Taklaukset, peraanantamaon taistelu ja se, etta missaan tilanteessa ei peraannyta, on HIFK:ta omimmillaan.

Talla kaudella en olosuhteiden pakosta (suurimmaksi osaksi viime kaudelle patee sama) ole nahnyt yhtaan ottelua. Siis yhtaan jaakiekko-ottelua, puhumattakaan HIFK:n matseista. Jos kuitenkin nuo raportit taklauspelin vahenemisesta pitaa paikkansa, on todellakin syyta huolestua. HIFK:hon rakastuin, ja suuriin osa rakastui varmastikin, juuri pelityylin takia, ei menestyksen tai varien tai jonkun muun sekundaarisen argumentin takia. Jos se menetetaan, voidaan saman tien vaihtaa paidan vari siniseksi ja maalata siihen esim. ilmapallon kuva kuvastamaan ajatusten lennokkuutta.

Olin ylpea HIFK:sta silloin kun se oli ainoa SM-liigajoukkue, joka ei koskaan ollut vaihtanut koutsia kesken pelikauden. Kuitenkin, jos pakkorako tulee, sita ei saa eparoida. Paasaannoksi voisi nostaa, kuten JHAG vihjaisi, ei tehda niinkuin muutkin vaan tehdaan niinkuin HIFK tekee.

Palaan asiaan, kunhan palailen suomeen, ja paasen nakemaan edes yhden HIFK:n matsin.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
ASIAA

Viestin lähetti Henkku
Olen vähän samoilla linjoilla kuin Bigreds ja Snakster. Jos katsotaan ajassa taaksepäin vaikka viimeistä 10-15 vuotta ja kysytään kuinka paljon (lyhyttä W & S - episodia lukuunottamatta) todellakin ollaan pelattu sitä perinteis-myyttistä IFK-kiekkoa, niin tuskinpa sen enempää mitä IFK tällä hetkellä tekee.

Täältä löytyy yksi saman linjan mies lisää. Tämä W&S-valtakausi
on sokaissut monen silmät ja odotukset ovat joka kausi
pelillisesti liian suuret. Sellaista joukkuetta ja pelityyliä
ei ihan heti tulla uudestaan näkemään S/M-liigassa. Aivan
samaa sekoilua on ollut ennen ja jälkeen tämän ajan.
Isona erona on se "goonin" puuttuminen joukkueesta.
Siihen on IFK:ssa totuttu ja tämä on hoitanut tarvittavat
noudot ja viemiset. Nyt tuntuu joku pala puuttuvan joukkueesta
ja tämä onkin saanut monet epäilemään Apen linjaa.

Taklauksia löytyy aivan varmasti tarvittaessa ja itse olen ollut
tyytyväinen näkemääni (kotipelit poislukien Blyys). Vieraissa
ei taklauksilla kotoisassa urpoliigassa pelejä voiteta. Kotipeleissä
Apen tuoma nopea keskialueen ylitys on jopa toiminut
välillä todella hyvin. On tullut paljon 2 vastaan 1 hyökkäyksiä,
jotka puuttuivat viime kaudella kokonaan. Taklauksia on viety
loppuun asti pelikurin pitäessä. Turhat huitomiset ja koukut
ovatkin melkein karsiutuneet pois. En usko IFK:n pelaajan
kääntävän poskeaan jos vastustaja heittää haasteen ja
kyllä joukkueesta kovuutta löytyy aivan riittävästi.

Mitäköhän tälläkin yritin järkeillä? Apea en ainakaan ole
viemässä saunan taakse. Vielä jos Pärssinen, Z ja Simicek
parantavat on luvassa hyvää lätkää ja tukalia hetkiä
vastustajille petoluolassa. Ai niin, se ykkösmv pitäisi
The Penan vielä hoitaa. Hillopurkki auki ja hommiin.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ajatelkaa jos meidän nelosketju olis ollut Nielikäinen-??????-Mäkkäri kun se nyt on Grunn-Viitaluoma-Pikkarainen (tai oli nelosketju kauden alussa).Vaikka se olis kuinka hauskaa heittää toi lihakenttä kentälle niin tulosten valossa Viitaluoman kenttä on ehkä hieman parempi.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Apen arvostelijoille!

En voi kuin hämmästellä näitä Apen arvostelijoita. 13 pinnaa 9 pelin jälkeen ja vielä jaksetaan valittaa. Käsittämätöntä.

Ei myöskään pidä paikkaansa että IFK ei taklaisi. Tyyli on vain muuttunut sellaiseksi, jonka nykykiekko suo. Silti välillä nähdään kunnon niittejä. Tyhmät jäähyt on jätetty, mikä ei minua sureta pätkääkään.

Esim. Mäkiahon perään on surkuhupaisaa itkeä. Viimeisinä kausinaan tämä äijä oli täysi nolla. "MCBeast" ei edes takalannut enää. Onneksi ei tarvitse nähdä häntä surffailemassa.

IFK:n peli on ollut vauhdikasta ja sisältänyt suurimmaksi osaksi hyvää tsemppiä. Uutta on myös se, että IFK nousee tappioasemasta. Se on ollut keskimäärin todella harvinaista (12 kauden kausarikokemuksella nähtynä). Nuoret ovat pelanneet aivan loistavasti. Kun "vanha kaarti" pääsee tasolleen ja puolustuspeli saadaan toimimaan, on mahdollisuuksia koska vaan haastaa Narrit.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tällainen tappiottomien otteluiden putki aina vähän kyllä sokaisee. Nyt on kiva leijua, suotakoon se meille. On tästä niin pitkä aika, kun olemme olleet sarjassa toisena.

Meidän nelosketju on tällä kaudella vähän rooliton. Onko tarkoituksena, että siinä pelaa aina ne, joilla ei oikein kulje. Nyt olemme saaneet tulosta koko rintamalla. Jopa tämä meidän nelosemme on tehnyt maaleja (Mikko Laine). Minulla tämän ketjun toisena laitahyökkääjänä olisi pelaaja, joka tarvittaessa hoitaisi hanskaamiset ym. vastaavat tehtävät. Nyt vastustaja voi ottaa jollain Jerkovitshillä tai Sandwithillä jonkun sellaisen meidän pelaajan pois pelistä, jota me tarvitaan kaukalossa. Me olemme vähän aseettomia tässä mielessä.

Miten jatkossa, kun kohtaamme esim. viime vuoden finalistit jokerit tai tapparan. Luotetaanko me edelleen, että maaleja syntyy aina enemmän kuin vastustaja kykenee tekemään. Onko meillä mitään puolustuspeliin keskittyvää pelisysteemiä takataskussa, kun maaleja ei synnykään.

Jos törmäämme kuumaan maalivahtiin, esim. Kari Lehtoseen, mitä sitten. Ilmeisesti me hyökätään vielä vähän enemmän. Tehdään sama kuin Spinal Tap-leffassa. Kun tarvitaan lisää potkua, väännetään nuppia kympistä yhteentoista.

Ok, syksy ja talvi on pitkä ja maaliskuulle on aikaa. Peliä ehditään kehittämään vielä paljon. Meidän joukkue ei ole vielä valmis. Joitakin muutoksia kokoonpanoon varmaan tehdään, jotka tuovat tasapainoa peliin.

Ollaan nyt tyytyväisiä paljon pisteitä tuoneesta alkukaudesta. 13 pistettä yhdeksästä pelistä on enemmän kuin varmaan kukaan uskalsi meistä toivoa ennen kauden alkua.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Juu ehkä innostuin liikaa ja tottakai kritiikkiä pitää olla, sehän kuuluu meille;) Itseäni vain alkoi vituttaa kun joudun joka matsissa kuulemaan yhden lähellä istuvan kaverin monologista itkua " ei IFK:sta ole mihinkään, kuka ostaisi kausari, aina kun vihulainen hyökkää, kuuluu kaverin monologi : se on sitten varma maali etc...Saas nähdä kuinka käy kauden mittaan, tuleeko sanottua tälle kyseiselle kaverille pari valittua sanaa:) No joo mun mielestä ei ole nyt valittamisen aihetta, täähän on jatkumo ja yleensä hommat ei ole valmiina heti kauden alussa ja sitten samaa rataa se 56 peliä. Jossain vaiheessa kavereilta vauhti hyyttyy ja sitten nähdään varmaankin sitten sitä kaivattua sumppukiekkoa pojilta. Tuosta valmentajaasiasta vielä sen verran että kuka sitten olisi parempi kuin Ape? Antaa nyt ukon näyttää, mielestäni Apella on sen verran ammattitaitoa, että kaveri tietää kuinka tälläistä suht nuorta paljon taitoa ja potentiaalia omaavaa joukkuetta luotsataan, mielestäni hänellä on paljon enemmän edellytyksiä hoitaa homma kuin Mälkiällä, Ismo Ihmemiehellä. Ottaisinko Raivo Raimon tilalle, no en, pieni vilkaisu millaista kiekkoa Raivo Raimon joukkue nykyään pelaa, Jokerit tuo Helsingin Pelicans, ei kiitos! Hannu Jortikka, ei kiitos joukkuetta jossa kaikki ovat Kimmo Rintasia, Kai Nurmisia ja Marko Kiprusofeja. Juhani Tamminen, vitsi, mailman yliarvostetuin valmentaja, Ika, Mälli, Mykkä, juu vitsi, vitsi. Kahva hannut, Aravirta ja Kapanen, never!
Mielestäni IFK:n kanntattaisi suunnata energia tuohon puolustajan hankintaa, jos ja kun Jere tällä kaudella IFK:ssa pelaa, tarvittaisiin ykkös-kakkoskentän kiekollinen pakki, jos tälläinen saataisiin, olisi IFK:n puolustus tasavallan eliittiä, verrattuna ihan mihin tahansa liigajoukkueen puolustukseen, kun kuitenkin katsotaan maalivahtitilannetta, ei Drapperilla ole kuin yksi katastrofipeli, Tappara sellainen, no kuka takaa että seuraava kanukki/Jenkkiveskari olisi sitten parempi, aika riskaabelia, Jos verrataan esim, Elliottiin, ei hänkää aina ole niin vakuuttavia ole esittänyt, vaikka Detroitin kolmosvahti viime kaudella olikin, Drapperilla on yksi huono Blues kausi, Lukko kautena oli ilmiömäinen ja viime kaudellakin vähintään parempaa keskitasoa, muistelen kyllä että Nurmisen Pasille meni kyllä melkein kaikki sisään kun sille päälle sattui, mielestäni kannattaisi antaa Tompalle aikaa, mielestäni maalivahtiongelma ei ole akuutein ongelma IFK:lle, vaan kannattaisi uhrata nekin rahat kunnon pakin hommaamiseen (mistäs sen kotimaisen kassarin saa, jos ulkomaalainen pakki joudutaan hankkimaan, tästä Apelle miinus), edelleenkin mikä lienee Järventien tilanne jne... Lehtosesta ei päästäne eroon kapteeniuden vuoksi ja Saarisestakin voi olla vaikeaa kun on kahden vuoden soppari, hassu hedberg voidaan pitää reservissä goonina jos hyökkkäyspäässä tulee loukkaantumisia;) Voi voi kun sen Riksmannin piti lähteä, eilen nollapeli Modossa, meillä olisi ollut maalivahtipuolikin kunnossa, Drapper ja Riksman, no hätä...
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
No kun kerran osa kirjoituksista on selkeästi osoitettu mm. minun suuntaani kerron nyt vielä, ehkä selkeämmin, mitä ajan takaa.

Kyllä minäkin olen tyytyväinen menestykseen ja kakkos sijaa, mutta vielä tyytyväisempi olisin mikäli tähän saavutukseen oltais päästy sillä tunnetulla IFK-tyylisellä pelillä. Ape on mielestäni kirkkaasti parempi kuin Mälkiä, jolle olin muuten "äänekkäästi" vaatimassa kenkää aikaisessa vaiheessa viime kaudella.
Apesta en kuitenkaan vielä osaa sanoa muuta kuin, että on ainakin saanut IFK:n pelityylin muuttumaan ja maalejakin saadaan nykyään tehtyä.

Tästä pelityylistä ehkä selkein vastaus tulee kun muistelee menneitä MM-kisoja. Neuvostoliitto pelas klap-klap-tyylistä peliä ja oli täysin ylivoimainen tarvitsematta edes antaa kaikkensa. Kuitenkin pidin itse enemmän Canadan (ja USA:n) pelityylsitä, jossa jengi taisteli loppuun saakka ja taklauksia ei säästetty, joskus hieman sääntöjen vastaisestikin pelailen, mutta sehän oli pääasiassa "psykologista sodankäyntiä" , jossa pyrittiin horjuttamaan vastustajaa.

Jos nyt IFK menestyisi tällä uudella pelityylillä minun tulee vain se hyväksyä, mutta se on tuskallista ja vie aikansa - joten ymmärrystä ja aikaa hyvät ystävät.
 

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
No ei ollut sulle Svante tarkoitettu, eikä kenellekkään erityisesti. Sitä mä vaan ihmettelen että mihin helvettiin IFK:n pelityyli on muuttunut, käsittääkseni eilenkin Ilvestä vastaan taklattiin. Ja jos vertaillaan Ismo "verkkopallo" Lehkosen , heikki "tyyli jäi epäselväksi" Mälkiän aikaan verrataan, ei voida puhua että IFK mitään hiirulaiskiekkoa pelaisi, Lehkosen aikaan IFK ei pelannut mielestäni IFK-tyylillä, onnetonta verkkopalloa, kun kaikki hiirulaiset lyllersi kentällä, Nieminen, Pirjetä...Ja kuten sanoin, katsokaas minkälaista kiekkoa Summasen Jokerit, tuo Helsingin Pelicans pelaa, IFK pelaa mielestäni paljon enemmän fyysistä kiekkoa, taklaa etc. itse en henk.koht pidä poikapainityylistä, vaan katson että oikeaa fyysistä peliä on juurikin taklaaminen ja reipas oman pään pelaaminen ja eilenhän Söderholm joutui juurikin tästä syystä suihkuun, ei pitäisi olla valittamista... Ja mitä itseeni tulee itse kannatan todellakin fyysistä kiekkoa, mutta SM-liigassa sitä ei valitettavasti näe, mutta kyllä IFK on mielestäni tällä osastolla ihan hyvin leiviskänsä hoitanut.Kuten sanoin en ole lukenut Apen artikkelejä, mutta vaikuttaisi että silmät on ummistettu ja niitä on luettu kuin piru raamattua ja nyt sitten hoetaan samaa mantraa, tapahtui kaukalossa mitä tahansa... Mikäs joukkue muuten liigassa on taklannut eniten tällä hetkellä ja kuinka monentena IFK tässä tilastossa on, veikkaan että aika kärjessä.
 

Tarantula

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Re: Nettikauppa avattu

Viestin lähetti Janos
Oliko tämä jo täällä? Eli http://signalpack.com/reg/shp/ksbsp/go.php3?lid=fin&idCat=5 a.k.a KSB- sportin IFK:n nettikauppa on avattu näköjään nyt. Vielä pelipaitoja en löytänyt, mutta kaikkia muita tuotteita löyty kalvosinnapeista ergonomisiin työtuoleihin (!). Kannattaa käydä tsekkaamassa.

Sorry chatti

Oli vaan pakko mainita et Häbä on pistetty oikeen malliks esíttelemään takkivalikoimaa (hymiö)

Onkos muuten tietoo miltä näyttää ne farkkupaidat, kuvat kun ovat "unohtuneet" tuolta sivuilta...

-tarantula-

edit:
Kumpaa sukupuolta edustaa henkilö joka esittelee boxereita? Mikäli mies, kiva koru ja kivat kynnet
Mikäli nainen, hyvät "varusteet" (kaks hymiöö ja papukaijamerkki)
 
Viimeksi muokattu:

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Leveyttä

Yksi IFKn alkaneen kauden vahvuus on ollut onnistuminen maalinteossa leveällä rintamalla. IFKssa on 14 miestä allaolevin pistein, jotka ovat tehneet pisteitä 4 tai enemmän yhdeksässä ottelussa. Kelpo alku.

1. Grünn Carlo 6 4 10
2. Ruutu Tuomo 3 7 10
3. Kantor Robert 5 4 9
4. Vihko Joonas 5 2 7
5. Pärssinen Timo 3 4 7
6. Simicek Roman 2 5 7
7. Zidlicky Marek 0 7 7
8. Kuhta Kimmo 5 1 6
9. Viitaluoma Ville 2 4 6
10. Vopat Roman 2 4 6
11. Häppölä Toni 0 5 5
12. Laine Mikko 3 1 4 4
13. Pikkarainen Ilkka 3 1 4
14. Söderholm Toni 0 4 4

eli onnistujia on kaikista ketjuista.

Muilla on ollut 'neljä tai yli' -pelaajia vastaavasti:

Jokerit 7
Blues 7
HPK 4
Tappara 8
TPS 6
Ilves 6
Saipa 10
Jyp 5
Ässät 7
Pelicans 6
Kärpät 9
Lukko 6

Tosin vain IFK ja Jokerit ovat pelanneet 9 ottelua, muut 7-8 kpl, mutta taulukko lienee kuitenkin suuntaa-antava.

Yleisöä on tähän mennessä ollut matseissa kiitettävästi. Viime kaudella yleisöä kävi keskimäärin 6350/ottelu. Nyt syksy on alkanut yli 6700 katsojan keskiarvolla, johon seuran taloudenpitäjä (a.k.a Pena) lienee tyytyväinen.

Ylivoimatehokkuudessa IFK on 5. sijalla 18,33 % tehokkuudella, mutta alivoimalla olemme tähän asti koko joukon heikoin: 52 alivoimaa ja 13 kertaa on omissa soinut eli joka neljännellä kerralla. Bad, very bad.

Tehopörssissä kahdenkymmenenviiden huonoimman pelaajan joukossa ei ole yhtään IFK-pelaajaa. + puolella parhaat ovat olleet IFKsta Kantor, Z ja Grunn, joilla kaikilla plus/miinussarakkeiden erotuksessa komeilee +7. Näillä mennään.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei syytä paniikkiin, ei ollenkaan.

Pelissä on paljon positiivista, mutta niin on paljon negatiivistakin. Tässä vaiheessa kautta se on luonnollista, joten vielä ei ole mitään syytä huoleen, aikaa on.

Monia on silti sokaissut pistepussimme, joka voisi olla huomattavasti pienempi huonommalla onnella. Useana vuonna onnea ei ole ollut, joten josko nyt saamme takaisin menetettyjä onnenpotkuja.

Palstalla on selkeästi jakauduttu kahteen ryhmään Hifki leirissä.
Osa kannattaa taklaavaa Hifkiä, vaikka siinä sivussa menisi muutama runkosarjapiste, osa tyylistä vapaata Hifkiä, kunhan vain pisteitä tulee. Tämä siis pelkistetysti.

Itse en ole antamassa Apelle kenkää tällä hetkellä. Näen pelissä paljon positiivista, ja luotan vielä Apeen.

Peliin tulisi silti saada lisää agressiivisuutta ja jarruttelu jättää muille. Toki tällä tavalla tulee muutama minuutti lisää jäähyjä pelissä, mutta muuten se heijastaisi peliin positiivisella tavalla. Vastustaja ei ajaisi liian herkästi maalille tai hyökkäysalueelle, samalla surkea alivoima prosenttikin parantuisi. Keväällä kuitenkin voittaa se joukkue, joka osaa puolustaa ja kovemmat kontaktiti kuuluvat myös kevääseen.

En odota, että jokaisessa ottelussa koemme suurta taklausjuhlaa ja täydellistä peliä. Maksavana katsojana odotan silti, että jokainen pelaaja kaukalossa pelaa punaisenpaidan edellyttämällä tavalla, suurella sydämmellä ja ylpeydellä.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
LEIJUTAAN KORKEALLA

Naapureiden ilmalaketjussa verrataan jokeleita jo Detroitin
punasiipiin. Jos jokelit on Red Wings onko IFK Blackhawks,
Flyers vai Bruins? Jos ilmalasta kysyttäisiin olisimme
varmaankin Wild, Lightning tai Trashers.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös