Vanhaa henkeä pihisee yhä
IFK ja Jokerit, Jokerit ja IFK. Siinä paha missä mainitaan. Paikalliskilpailija. Ja kyllä, tänä vuonna on aika katkaista se turhan pitkä voitoton putki IFK:n osalta. Valmentajia on ollut ja mennyt muutamana vuotena ja joukkuetta rassattu oikein urakalla ja jos en nyt ole aivan väärin tulkinnut, niin IFK:n viimeinen voitto Narripakasta on Timo Blomqvistin alaisuudesta, kun IFK murjoi tylyt lukemat 6-1 valotaululle kotona 18.2.2001.
Vaikka Ismo Lehkosesta on riittänyt juttua jo aivan kylliksi ja aikaakin valmennuksesta on jo kulunut, niin kiitosta täytyy antaa itselleni tärkeästä asiasta, eli aina oli miehellä halua Jokeri-poppoon voittamiseen, toisin kuin esimerkiksi Raivo-Ramilla ja Aivolla. Aivohan lähti peleihin kokonaisuuden merkityksen kannalta, eikä yksittäinen peli jotain Jokereita vastaan tuntunut missään, hävittiin tai voitettiin. Jopa voitokkaan EHL-pudotuspelisarjan jälkeen Werkka ei tuloksesta sen enempää tunteita nostanut. Vaa´assa ilmeisesti painoi osittain myös neuvotteluyhteydet Ilmalan suuntaankin jo silloin. Summaselle puolestaan tuntui merkitsevän kaikkein eniten jotkin Tappara-koitokset. Tai ainakin se siltä minusta tuntui.
Mielestäni Alpo Suhosesta tietyllä tapaa huomaa samoin kuin Lehkosestakin huomasi, että paikallisotteluiden merkitys on aivan eri. Fiilistä siis riittää vaihtoaitiossakin, vaikkei sitä aina ulospäin välttämättä näe. Jokeri-ottelun jälkeiset tunteenpurkauksetkin menee lähinnä sinne puolelle. Todennäköinen lopputulos olisi ilman Saarisen ulosajoa ollut 2-2. Samapa tuo, vanhoja juttuja voi aina käännellä ja väännellä, eivätkä ne siitä miksikään tulosten valossa muutu.
Sitä paitsi oman hiekkalaatikon pojat myös haluavat jokerien hattua (vrt. ilveksen tai kärppien päänahkaa) enemmän kuin esimerkiksi tamperelaiset, turkulaiset, jyväskyläläiset ym. kiekkoilijat, eikä siinä ole yhtään mitään omituista. Samanlaista se on siellä Tampereella, Porissa ja Raumallakin, paikallisottelut kuitenkin merkitsevät aina hieman enemmän, vaikka sitten muuta toitotettaisiinkin ulospäin. Tappion kalkki on silloin hankalinta niellä, kun vastakkain on kaksi tasavertaista vastustajaa.
Vanha jokeriratsu Strömbergin panos oli IFK:ta vastaan jopa yllättävän suuri, kyllä se IFK näytti tätä "eläkeläispappaakin" innostavan. Kautonenkin oli aina halukas kohtaamaan Jokerit, eikä niihin otteluihin lähdetty häviämään. Iiro Järvi myös viihtyi viime vuosikymmenen kiekkoilijoista Jokereita vastaan, vaikka tunnetila ei aina pysynytkään kontrollissa. Jos nyt oikein muistan, niin Iirohan teki ainakin yhdessä jokeri-ottelussa 3 maalia ja syötti Jere Karalahden uran avausmaalin, vaikka olisi voinut itsekin vetää tyhjiin.
Historiaa, mutta kovin kauaa emme joudu seuraavaa ottelua enää odottamaan. Kun täällä on monenlaisia viritelmiä ja päätelmiä esimerkiksi valmennuksesta ja sen johtotavasta esitetty, niin itse arvostan kaikkein korkeimmalle yksityiskohdista Jokeri-voitot. Kausi on silloin mennyt piloille jo tietyssä mielessä, jos hävitään korttiporukalle ne viimeisetkin alushousut. Tämä yhtälöhän oli viime kauden lopussa nähtävissä, vaikka kundit ihan hyvin taistelivatkin monessa matsissa Ilmalan Tigereita vastaan. Ei vaan uskallettu voittaa. Nuppi pimeni silloin, kun sitä mahdollisuutta tarjottiin.
Toivon hartaasti, että seuraavassa matsissa Häppölät, Kuhdat ja Grünnit pistävät vieläkin kovempaa vastaan ja kukistavat Ilmalan ufossa kotiyhdistelmän, jota myös Jokereiksi kutsutaan.
PS. Miksi aina kaikki entiset IFK-laiset jokereihin mennessään muuttuvat joiksikin hampaattomiksi äijänkäppyröiksi? Onkohan Sihvonenkin jo samassa kunnossa? Kysynpähän vaan. [hampaaton]*Hymiö*
