HIFK-Ässät 25.2.2003 klo 18.30

  • 16 137
  • 162

1Euro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin katkeraa on tappion karvas kalkki.

Ennen peliä HIFK-kannattajien mieli oli iloinen. Olihan Ässien, tuon henkisen ystävyys-seuran kannattajista jotkut jo kertoneet toivovansa HIFKin voittoa Lukon kiusaksi. Veikkauksen yli neljän vierasvoittokerroinkin vahvisti sen: HIFK voittaa Ässät... Pieni pelko kuitenkin eli taka-alalla. Kourallinen pelaajiakin oli sairastuvalla.

Pelin ensimmäisen erän tapahtumat puhuttivat jälkikäteen. Pitkään oli ollut selvää, että kaikki SM-liigan säännöt ja niiden tulkinnat ovat HIFK-vastaisia. Mutta, että päähän kohdistuva taklaus koskee myös isoja pelaajia, miksei sitä ole ennen kerrottu? Videoltakin näki selvästi, että Vopat oli Wessliniä isompi ja taklaus vain osui päähän ei siinä mitään kohdistumista näkynyt. Mikä se semmoinen kohdistuminen on? Kuulostaa tahalliselta toiminnalta. Nythän Vopat vain yritti vahingossa taklata olkapäällä. Tai joitakin totisia kirjoittajia mukaillen: Wesslinin pää osui Vopatin taklaukseen...

Tuon nyt olisi voinut vielä sulattaa, jos HIFK olisi voittanut. Olisi sitten kehuskeltu HIFKin kovalla pelitavalla joka tulee jostain pelaajien alitajunnasta, kun saavat kantaa tuota perinteikästä punapaitaa (kumpi oli ensin peto- vai pata-?). Mutta HIFK ei tehnytkään edes yhtään maalia! Kaivetaan jostain latteita selityksiä... löytyi: kahdesta paskasta vähemmän paska voitti. Faksataan Saukkoselle...

Okei nyt on selitykset koossa: Paska tuomari, käsittämätön jäähy(faksataan Saukkoselle), ja paska peli yleensä... laajemmin: koko nyky SM-liiga on paska. Siksi HIFK hävisi.

Ansaitut tai vähemmän ansaitut kehut muistetaan lähettää Porin suuntaan. Kunhan nyt tajuatte, että olihan siinä tuuria ja huono tuomari ja paska peli ja...

Erityiskehut saa jääkiekko-showtaan laajalla rintamalla perinteitään kunniottaen esittävä Ässä-ikoni Jari Korpisalo. Siis pienen Porin mittakaavassa tuo kaveri on varmaan legenda. Kunhan nyt tajuatte, että pelaajana hän ei enää ole kova luu.
 

Canuck

Jäsen
Viestin lähetti TheAnimal
Vopat ei käynyt ennen ottelua pyytämässä kirjallista (kolmena kappaleena, yksi erotuomarille, yksi vastustajalle ja yksi itselle) lupaa ottaa kontaktia vastapuolen pelaajan kanssa ajassa 18.38. Vastapuoli voi myös kieltäytyä kontaktista ja se on hyvä asia, koska demokratiaa täytyy kunnioittaa.

Erityisen raskauttavaa on se, että Vopat ei ilmoittanut ja varoittanut etukäteen, että nyt hän tulee ja siksi vastustaja ei ollut valmis ottamaan taklausta vastaan. Eihän nimittäin voi olettaa, että SM-liigan ammattilainen osaisi ottaa taklausta oikein vastaan ja ymmärtäisi pitää päätä ylhäällä, vaikka junnuille niin opetetaankin. Vielä sitäkin raskauttavampaa on se, että Roman on kasvanut isoksi mieheksi. Sellaiseksi ei saa kasvaa, joten on ihan paikallaan antaa siitä myös rangaistus.

unohdit pari tärkeää seikkaa mitkä tekevät vopatin takluksesta vielä pahemman. hänellä oli päällä punainen hifk:n paita ja toiseksi selässä oli nimi vopat. siinä vasta sikailua...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Oven kohtalosta huolestuneille

Viimeisimmät tiedot kertovat, että Vopatin runtelema ovi on joutunut pilliruokintaan ja hänen ammattilaisoven uransa on vaarassa. Paikka Montealin Molson-areenan lehdistötilojen ovena oli jo varma ensi kaudeksi ja sieltä farmin puolelta oli tarkoitus päästä ennen pitkää harjoitushallin oven vakanssin kautta itse pääareenalle. Suomalaisia ovia ei ole liiemmin NHL-kaukaloiden pääovina nähty. Enempi farmeissa ja jonkun verran seurojen toimiston ovina. A-studio haastattelee ovea huomenna sen maatessa Töölön tapaturma-asemalla. Lisäksi oman painavan sanansa tulee sanomaan suomalaisen urheilulääketieteen ja sallittujen lisäaineiden asiantuntija Pekka Peltokallio, jonka mukaan oven saamat vammat ovat ikävä uusi trendi urheilussa. Toista oli hänen aikanaan 70-luvulla, jolloin ovet kestivät jopa Lalli Partista. Mutta silloinhan ovien testausmenetelmät olivat toki lapsenkengissä nykyiseen verrattuna. Ovi saattaa joutua myöhemmin keväällä ortopedi Sakari Oravan leikkauspöydälle, missä sen rikkonaisia jänteitä korjataan. Myös saranapuolelle tuli jotain vammoja, jotka selviävät vasta magneettikuvauksessa. Toivotaan, että tämä on ovelle vain ohimenevä vastoinkäyminen. Olisi sääli, jos jo junioriaikoina, nukkekodin ovena aloitettu ura tyssäisi tähän. Vopat on sika.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Oven kohtalosta huolestuneille

Viestin lähetti JHag
Vopat on sika.

...joka taisi unohtaa, miltä hakattavasta ovesta tuntuu. Syytön se siihen jäähyyn oli. Reppana. Pikaista paranemista ja tsemppiä ovelle. Tule sitten entistä ehompana takaisin. In door we trust!
Ehkä muiden hallien terveet ovet osoittavat sympatiaa tälle loukatulle ovelle narisemalla pari viikkoa.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen pointti asiassa on se, että kun yllättävän monet ovat nähneet Vopatin saaman tuomion ihan oikeana, niin Ässien päävalmentaja Toivolan mielestä 2+2 minuuttia olisi riittänyt ja sitäkin hän perusteli loukkaantumisella, eikä itse teolla.

Sinällään olisi ihan onnellinen juttu, jos kyseessä olisi vain yksittäistapaus ja pelkkä virhe Favorinilta. Mutta niin onnellisessa asemassa ei olla. Lähes saman tason linjanvetoa nähtiin esimerkiksi Siipolta hänen tuomitessaan muutama päivä sitten ottelurangaistukset Rajamäelle ja Robertsonille.

Tässä on kyse nyt paljon isommasta asiasta ja vakavammasta jutusta kuin siitä, että oliko joku yksittäinen tuomio oikea vai väärä. On kyse siitä, että minkälaista linjaa SM-liigassa ylipäätään vedetään ja mitä kaukalossa sallitaan.
 

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
Tuttipulloa Poriin

Viestin lähetti 1Euro
Okei nyt on selitykset koossa: Paska tuomari, käsittämätön jäähy(faksataan Saukkoselle), ja paska peli yleensä... laajemmin: koko nyky SM-liiga on paska. Siksi HIFK hävisi.

Ansaitut tai vähemmän ansaitut kehut muistetaan lähettää Porin suuntaan. Kunhan nyt tajuatte, että olihan siinä tuuria ja huono tuomari ja paska peli ja...
Onnea Ässille voitosta.

Olisi kai paikallaan lisätä Jatkoajan sääntöihin maininta,että jokaisessa otteluketjussa hävinneen joukkueen kannattajat muistavat rehdisti onnitella voittajaa,ettei vahingossakaan pääse syntymään erilaisia mielipiteitä sisältävää keskustelua.Muistakaa konsensus!Samalla pelissä paikalla olleilta tulee kieltää kaikenlainen tunteita nostattava kirjoittelu omista sekä varsinkin vieraista,koska siitä voi joku pahoittaa mielensä,ja silloin Urpo-setä on hyvin,hyvin,hyvin vihainen.

Onhan se nyt törkeää keskustella Roman Vopatista samalla,kun parempi voitti (näinhän siinä yleensä käy),sillä tämän voivat jotkut ymmärtää tappion katkeruutena,eikä katkeruus sovi jääkiekkoon tai elämään yleensä,koska katkeruus on niin ikävä asia.Ikäviä asioita ei saisi olla,maailma paremmaksi heti tai mä en ala.Muistakaa: "Peli on hyvä",ja se pyhittää kaiken.

Onnea Ässille voitosta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taklaajan vastuu

En ota kantaa Vopatin taklaukseen.

Suurempi asia on taklaajan vastuu. Muistan kun sääntöihin piti lisätä E -junioreiden nauha pakko kun valmentajat peluuttivat yhtä kahta kaveria koko pelin ja muut istuivat penkillä. Tällöin säännön aiheutti valmentajien toiminta.

Miksi sääntöihin on jouduttu lisäämään esim. päähän kohdistunut taklaus ??

Sääntö on tullut ( tai sitä on tarkennettu ) siksi koska aivotärähdyksiä on tullut viime vuosina todella paljon ja moni kaveri on lähellä pysyvää aivovammaa. On mielestäni turhaa keskustella tähtäsikö Vopat päähän vai ei. Pyrkimyksenä on vähentää vakavia loukkaantumisia ja tällöin ylireagoiminen on mielestäni sallittua.

Olen myös sitä mieltä että jos taklaaja tähtää kroppaan niin hän osuu siihen eikä päähän. Mutta tänä päivän taklaajan tarkoitus on usein satuttaa vastustajaa ja jo junioreissa on opittu taklaamaan päähän. Näitä taklaajia löytyy yllättävän paljon liigasta ja suuri osa on näitä "roolipelaajia" joilla ei ole kiekon kanssa mitään tekemistä vaan tehtävänä on luistella ja karvata ( lue: taklata ja hakata ).
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Taklaajan vastuu

Viestin lähetti TosiFani
En ota kantaa Vopatin taklaukseen.

..................

Olen myös sitä mieltä että jos taklaaja tähtää kroppaan niin hän osuu siihen eikä päähän. Mutta tänä päivän taklaajan tarkoitus on usein satuttaa vastustajaa ja jo junioreissa on opittu taklaamaan päähän. Näitä taklaajia löytyy yllättävän paljon liigasta ja suuri osa on näitä "roolipelaajia" joilla ei ole kiekon kanssa mitään tekemistä vaan tehtävänä on luistella ja karvata ( lue: taklata ja hakata ).

Heh, TosiFanissa on poliitikon ainekset kasassa. Ei tosiaan tainnut olla kantaa Vopatin taklaukseen, ei ainakaan suoranaisesti. Onneksi rivien välit (ja sieltä lukeminen) on keksitty.

Pikaista paranemista paitsi Samulle, myös Vopin törkeästi telomalle Ovelle. Ja Vopille itselleen pikaista palaamista kaukaloon, sua tarvitaan varsinkin narreja vastaan.
 

JanJ

Jäsen
Alpo on tartuttanut uikutuksen jo faneihin?

Eikö kannattaisi ennemmin purnata sitä, että Ässät pyöritti peliä pelatessaan alivoimallakin (toisin kuin rebel asian näkee). IFK oli pelissä mukana ensimmäiset 10 minuuttia, sitten he odottelivat summerin soimista. Ainoastaan Luttinen ja Järvinen jaksoivat luistella Ässäpakkien ohi, kun paikkoja kerran oli. Ai niin, ja Zidlicky, joka antoi suurinpiirtein 3 syöttöä omille ja 10 Ässien pelaajalle. Kun ei nappaa pelata niin ei nappaa. Mistä moinen johtuu? Alpo? Pena? Nicke? Faksi?

Ennen ottelua aavisteltiin, että Ässät tekee 1-2 maalia. Mutta IFK:n piti tehdä enemmän. Ei vaan kiinnostanut. Siihen ei Vopatin pituus ja näennäinen kovuus vaikuta mitenkään.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Re: Niin katkeraa on tappion karvas kalkki.

Viestin lähetti 1Euro


Tuon nyt olisi voinut vielä sulattaa, jos HIFK olisi voittanut. Olisi sitten kehuskeltu HIFKin kovalla pelitavalla joka tulee jostain pelaajien alitajunnasta, kun saavat kantaa tuota perinteikästä punapaitaa (kumpi oli ensin peto- vai pata-?). Mutta HIFK ei tehnytkään edes yhtään maalia! Kaivetaan jostain latteita selityksiä... löytyi: kahdesta paskasta vähemmän paska voitti. Faksataan Saukkoselle...

Näköjään voiton kalkki on Porissa vielä katkerampaa.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Taklaajan vastuu

Viestin lähetti TosiFani
Pyrkimyksenä on vähentää vakavia loukkaantumisia ja tällöin ylireagoiminen on mielestäni sallittua.


Tarpeeksi pitkälle kun ylireagointi viedään, niin ei kaukalossa taklaa enää kukaan. Silti vakavat loukkaantumiset ei lopu. Ja riittävän kauan kun asioihin ylireagoidaan, niin peli ei enää ole jääkiekkoa ollenkaan. Vakavat loukkaantumiset ei lopu silloinkaan. Niitä sattuu aina kun urheillaan huipputasolla ja taatusti usein silloin, kun on kyse jääkiekon kaltaisesta fyysisestä kontaktilajista. Jos sitä ei kykene hyväksymään, niin on olemassa myös muita lajeja, jotka ovat vähemmän vaarallisia.

Ja mikä muu joukkue kuin HIFK voisi olla puhumassa sen puolesta, että loukkaantusmisriskiä halutaan nykyistä oleellista pienemmäksi? Ei mikään. HIFK on kärsinyt massiivisesti loukkaantumisista, mutta siitä huolimatta minä en halua ryhtyä muuttamaan jääkiekkoa pumpulikiekoksi. Jääkiekko on jääkiekkoa ja loukkaantumiset kuuluvat lajin luonteeseen.

Mutta tänä päivän taklaajan tarkoitus on usein satuttaa vastustajaa ja jo junioreissa on opittu taklaamaan päähän.

Kuka valmentaja ja mikä joukkue opettaa junioreita taklaamaan päähän? Täysin vieras asia ainakin minulle.

Näitä taklaajia löytyy yllättävän paljon liigasta ja suuri osa on näitä "roolipelaajia" joilla ei ole kiekon kanssa mitään tekemistä vaan tehtävänä on luistella ja karvata ( lue: taklata ja hakata ).

Itseasiassa tuon kaltaisia roolipelaajia on nykyään paljon vähemmän kuin aiemmin. Nykysuuntaus on sellainen, että pelaajat ovat mahdollisimman monipuolisia ja edes varsinaista puolusta/hyökkääjä-määrittelyä ei enää välttämättä tehdä. Viisi pelaajaa puolustaa ja viisi pelaajaa hyökkää. Yhtälailla yleistä on nykyään sekin, että nelosketjustakin löytyy ratkaisijoita.

Pelkästään Roman Vopat on loistava esimerkki siitä. Moni väittää, että hän on juuri tuollainen roolipelaaja, jonka tehtävänä on vain ja taklata ja hakata. Kuitenkin mies voitti harjoituspelien pistepörssin ja on seitsemänneksi eniten tehnyt pisteitä IFK:n paidassa. Pisteitä enemmän tehneistä hyökkääjistä tällä hetkellä on loukkaantuneena neljä pelaajaa. Vopat on siis malliesimerkki nykykiekkoilijasta. Äärimmäisen monipuolinen pelaaja, joka on käyttökelpoinen missä tahansa roolissa.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Viestin lähetti JanJ
Alpo on tartuttanut uikutuksen jo faneihin?

Jopa perinteinen legenda, joka elää kaikkien ei IFK-fanien mielissä. Ape itkee. Voi voi. Fanit itkivät paljon ennen kuin Ape, että kyllä me oltiin siinä ensimmäisiä.

Eikö kannattaisi ennemmin purnata sitä, että Ässät pyöritti peliä pelatessaan alivoimallakin

Purnata? Miksi pitää vittu purnata. Eiköhän meidän faneissa ole ihan tarpeeksi purnaajia, kerrankin ollaan jostain samaa mieltä, niin teidän porilaisten pitää sekin harmonia ja halausten kavalkadi meiltä viedä. Ainoa, jota tässä on valiteltu on, että Vopat lähti ulos ja että ovea varmasti sattui. Samoinhan IFK-pyöritti peliä pelatessaan alivoimallakin, mutta ei se tulosta mitenkään muuta.

Ensimmäisen erän jälkeen olisin ollut tyytyväinen, jos peli olisi lopettu siihen. IFK:lta selkeää hallintaa ja vielä yksi väärä tuomio, josta saatiin yleisö heräämään. Jos pettynyt siitä erästä IFK:n peliin pitää olla, niin se oli siinä, että ilmeisesti Langkowta kunnioitettiin liikaakin. Jokaista paikkaa luotiin niin monella syötöllä, etteivät ne kaikki voi missään vaiheessa onnistua. Eli suoraviivaisuutta olisi eilen kaivattu. Ja käsiä.

Sitten IFK hätäili käsittämättömästi, vaikka sillä ei ollut Ässiä vastaan hätään missään vaiheessa ottelua. Pökkelöiden ohittamiseen olisi tarvittu vain hieman enemmän rauhallisuutta. Ei tuollaista sähellystä.

Ai niin, ja Zidlicky, joka antoi suurinpiirtein 3 syöttöä omille ja 10 Ässien pelaajalle.

Kyllä, mutta kolmesta syötöstä kolme oli niin upeita, että niistä olisi pitänyt tehdä jokaisesta maalit+yksikään Ässä-pelaaja ei sellaisia ole esittänyt koko kaudella. Mrazekin paikka oli niin upea, että en kehtaisi Frankina näyttää hetkeen naamaani jäähallilla. Ja niistä kymmenestä, IFK-pelaajista jokainen antoi noin 10 harhasyöttöä Ässien lihamuurille, joka seisoi keskiviivan ja sinisen välissä.
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti Rebel
yksikään Ässä-pelaaja ei sellaisia ole esittänyt koko kaudella.
Poislukien tietysti Ässien toinen maali.

Sitten vaan katse seuraaviin matseihin. IFK:lla taitaa olla nyt pakkovoitto edessä kaikissa seuraavissa matseissa.
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Taklaajan vastuu

[QUOTE
Vopat on siis malliesimerkki nykykiekkoilijasta. Äärimmäisen monipuolinen pelaaja, joka on käyttökelpoinen missä tahansa roolissa. [/B][/QUOTE]

Älä nyt suutu, mutta Vopat on kaukana monipuolisesta pelaajasta. Vopat on voimahyökkääjä, eikä muuta. Roolissaan liigan eliittiä ja ollut yksi suosikeistani heti Pelicansiin tultuaan ja yhä suuri suosikkini (Vaikkei ole Kerhossa pelannut.). Mutta jos monipuolisista puhutaan, katso kuka on pistepörssissä kolmantena.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Oven kohtalosta huolestuneille

Viestin lähetti Senior

Ehkä muiden hallien terveet ovet osoittavat sympatiaa tälle loukatulle ovelle narisemalla pari viikkoa.


Alpo on aloittanut tämän narinan jo kauan aikaa sitten, mahtoiko aavistella tulevaa?!
Onnea Ässille! Olitte parempia!
 

Apuvalmentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jotenkin rupeaa tuntumaan siltä, että nyt haukutaan väärää "puuta" jos Ässien eilisiltaista esitystä ruvetaan moralisoimaan. Kyllä pökkelöt löytyivät aivan jostain muualta kuin Ässistä. Zidlickyn peli oli mitä oli, helvetin hienoa mailatekniikkaa hetkittäin löytyy, mutta kyllä lätkässä saa pelivälinettä lainata myös kavereille. Yksin yrittämisellä ei voitettu eikä tulla jatkossakaan voittamaan yhtään peliä...

Täytyy mainita vielä tapaus Vopatista, että kyllä taas syntyy turhan suuret aallot tapauksen johdosta. Ei Ifk ole ainoa, joka tämän kauden tuomarilinjasta on kärsinyt. Edellisellä Ässien vierailulla Gladin taklaus Ruutua kohtaan oli vieläkin puhtaampi. Kyseinen "mikki hiiri" vain aiheutti Gladin ulosajon typerällä filmaamisellaan. Tapaus meni tuolloin lävitse olankohautuksin, kun taklaajana ei ollut Ifk:n pelaaja. Mielestäni tällä kaudella pelaajien filmaamiset ovat kasvaneet aivan samassa suhteessa kuin taklaukset ovat vähentyneet ja näin ollen entisestään vaikeuttaneet tuomarointia. Nykyisessä Sm-liigassa on toisin sanottuna paljonkin korjattavaa, jotta tuote saataisiin edes hieman katsottavampaan kuntoon.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Taklaajan vastuu

Viestin lähetti JasonMiller
Älä nyt suutu, mutta Vopat on kaukana monipuolisesta pelaajasta. Vopat on voimahyökkääjä, eikä muuta. Roolissaan liigan eliittiä ja ollut yksi suosikeistani heti Pelicansiin tultuaan ja yhä suuri suosikkini (Vaikkei ole Kerhossa pelannut.). Mutta jos monipuolisista puhutaan, katso kuka on pistepörssissä kolmantena.

On vaikea olla pitämättä Vopatia monipuolisena pelaajana, kun tietää miten ja missä rooleissa mies kykenee pelaamaan. Hän kykenee pelaamaan molemmissa laidoissa, sentterinä ja pakkina. Ali- ja ylivoimassa. Maskissa, kulmissa ja kovuus on sitä luokkaa, että muut liigapelaajat ovat aika kevyttä tavaraa vertailussa. Vopatin voi huoletta heittää mihin ketjuun vaan. Vopatilla on kyky ja tahto hoitaa oma tehtävänsä kaukalossa kunnialla oli tehtävän kuva sitten mikä tahansa. Valmennusportaan taholta on tehty selväksi mitä ei häneltä hyväksytä ja sen vuoksi hanskat ei ole jäähän lentäneet, vaikka poskea on käynyt hänelle paukuttamassa turkulaiset rottapojatkin. Vopat on purrut hammasta ja ei ole lähtenyt myllyttämään, koska joukkuepelaajana ymmärtää sen mitä se oikeasti tarkoittaa ja kuka joukkueessa määrää miten pelataan.

Miettistä pidän loistavana kiekkoilijana, yhtenä tämän hetken liigan parhaimmista ja todennäköisesti hän pelaa viimeistä kauttaan Suomessa. Miettinen on täysin erilainen pelaaja kuin Vopat, joten ei heitä voi oikeastaan edes vertailla. Erittäin monipuolisia kavereita molemmat. Miettinen on monta luokkaa taitavampi kiekon kanssa, mutta myös Vopatilta löytyy ominaisuuksia, joissa hän on Miettistä parempi. Eikä tämä tarkoita sitä, että pitäisin Miettistä huonompana pelaajana kuin Vopatia. Ei todellakaan.

Sinällään on kohtalaisen turha nostaa vain muutamaa nimeä esiin, koska kuten aiemmin totesin, niin suuntaus on siihen, että lähes jokaiselta pelaajalta vaaditaan tänä päivänä monipuolisuutta. Ei jääkiekossa pärjää enää yksipuoliset pelaajat.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti 1Euro


Tuon nyt olisi voinut vielä sulattaa, jos HIFK olisi voittanut. Olisi sitten kehuskeltu HIFKin kovalla pelitavalla joka tulee jostain pelaajien alitajunnasta, kun saavat kantaa tuota perinteikästä punapaitaa (kumpi oli ensin peto- vai pata-?). Mutta HIFK ei tehnytkään edes yhtään maalia! Kaivetaan jostain latteita selityksiä... löytyi: kahdesta paskasta vähemmän paska voitti. Faksataan Saukkoselle...

--------------------------------------------------------------------------------

Rebel:

Näköjään voiton kalkki on Porissa vielä katkerampaa.

--------------------------------------------------------------------------------

Kävin lukaisemassa vanhat matsiketjut tältä kaudelta eli Ässät-HIFK 4-5 alkusyksystä ja 1-1 edellinen matsi. Varsinkin ekan matsin eli HIFKin vierasvoiton jälkeen huomio kiinnittyy osaaviin ja analyyttisiin porilaiskirjoittajiin, jotka eivät juurikaan kirjoita oman joukkueen pelaajista ja pohdi omien tuhlattuja paikkoja. Heiltä on täysin poissa tämä omien ja tutumpien hemmojen seuraaminen. Lisäksi HIFK saa asianmukaiset reilut kiitokset voitosta ja fraasia "molemmat oli paskoja, vähemmän paska voitti" ei juurikaan siellä näe. Olkaamme nöyriä Helsingissä ja oppikaamme arvostamaan vieraita. Käykää ihmeessä katsomassa :)

JanJ: Kirjoitin about samat analyysit matsista. Ihmettelin ja ihastelin kömpelöiden Ässien taktiikkaa eli vauhti pois kahdesta ekasta erästä ja kolmannessa olikin hyvin virtaa torpedoida Taktiikan Mestarin Abelaardon miesten yritykset. Oletko itse nähnyt aikoihin matsia, jossa Ässät pystyy luistelemaan jalta alta joltain ryhmältä? Heh.

Tällaisissa vaikeissa matseissa mitä eilen nähtiin, nousevat joukkueista esiin ne elämää suuremmat yksilöt ja ikonit, jotka voivat joko henkilökohtaisella taidollaan kääntää ottelun tai sitten henkilökohtaisilla mentaalisilla ominaisuuksillaan, jos taitoa ei juurikaan ole. Pärästä olen sanonut ennenkin, että niin taitava ja hieno kiekkoilija kuin hän onkin, hän on vain meillä töissä. Hänellä ei ole edellytyksiä, enkä häneltä sitä odotakaan, nousta henkiseltä kantiltaan HIFKin uudeksi Ville Peltoseksi. Pelaajana hän toki on vähintään samaa tasoa ja minun makuuni itse asiassa enemmän kuin Peltonen, koska taitaa myös taklaukset. Toni Söderholm otti rajusti vastuuta eilen - tuloksia ei valitettavasti tullut. Järvisillä ja Holmilla ei tällaisia otteluita voiteta.

Ja Zeta oli muuten harhasyötöistään huolimatta jääkiekkoilijana aivan eri planeetalta kuin kukaan muu kentällä ollut. Huikeaa meininkiä ja minkäs Zeta tsekkiläisyydelleen voi; syöttöpaikkaa haetaan viimeiseen asti.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JanJ
Poislukien tietysti Ässien toinen maali.

Siihen syöttöön olisi siitä paikasta pystynyt myös Esa Tikkasen mummo.

Ei se Zidlickyn syy, ettei esim. Turo Järvisellä ole käsiä ottaa koko kentän läpisyöttöjä vastaan.

Asiasta sadanteen.

Nyt puristetaan mailaa. Kahdessa viimeisessä erässä Zetaa lukuunottamatta kukaan ei saanut edes kolmen metrin hiljaista syöttöä kiinni. Pärssinen oli aivan kuutamolla ja silläkin pomppi kiekot lavoista minne sattu.

IFK:n peli hajosi täysin siihen Vopatin jäähyyn. Mzarek näytti jopa jääkiekkoilijalta siinä ottelun alussa Vopatin vierellä. Loppupelissä mies palasi turistiksi.

Ja sitten seuraava havainto. Alussa peli hyökkäyssinisellä toimi. Avaukset lähti nopeasti ja hyvin ristikulmiin ja molemmat laidat olivat täydessä liikkeessä hyökkäyssuuntaan. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä huonommin ajoitus toimi. Laiturit olivat sinisellä seisovin jaloin ja Ässä pakeilla ei ollut mitään kiirettä hakea kiekkoa kulmista. Luulisi edes tälläisen perusasian olevan ammattilaisilla kunnossa, mutta ei näköjään IFK:ssa. Nyt kun kaikki "kädet" on lasaretissä, pitäisi pystyä pelaamaan "nikkarikiekkoa". Kiekko päätyyn, laiturit perään, miestä maalille ja kiekkoja sinne. Ei näillä jäljellä olevilla kavereilla mitään kolmen jätön ja yhden jalkakikan kuvioita kannata pelata. Yksinkertaisuutta peliin, ei sen pitäis olla niin vaikeeta.

...tu!

StevieY
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Re: Re: Re: Re: Taklaajan vastuu

Viestin lähetti TheAnimal


On vaikea olla pitämättä Vopatia monipuolisena pelaajana


Tässä on mielestäni kiteytettynä hyvin arvio Roman Vopatista. Jos minä olisin valmentaja SM-liigassa, tässä on tyyppiesimerkki pelaajasta jonka haluaisin joukkueeseeni. Luulen myös että jokainen fani myös sisimmässään haluaisi Vopatin joukkueeseensa, ainakin minä haluaisin. Ihan sama ilmiö kuin Pasi Nielikäisen kanssa, kovasti tuntuu mies kelpaavan Kärppä-leiriin, mitä en yhtään ihmettele.

TheAnimal tuossa jo ansiokkaasti luettelikin Vopatin parhaat puolet, sopeutumisen eri rooleihin. Haluaisin vielä lisätä, että oman arvioni mukaan Vopat olisi jopa kykenevä 40-50 pisteen kauteen oikeassa roolissa, vrt. esim. Tony Arima aikoinaan Matti Hagmanin rinnalla.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Taklaajan vastuu

Viestin lähetti TheAnimal


Tarpeeksi pitkälle kun ylireagointi viedään, niin ei kaukalossa taklaa enää kukaan. Silti vakavat loukkaantumiset ei lopu. Ja riittävän kauan kun asioihin ylireagoidaan, niin peli ei enää ole jääkiekkoa ollenkaan. Vakavat loukkaantumiset ei lopu silloinkaan. Niitä sattuu aina kun urheillaan huipputasolla ja taatusti usein silloin, kun on kyse jääkiekon kaltaisesta fyysisestä kontaktilajista. Jos sitä ei kykene hyväksymään, niin on olemassa myös muita lajeja, jotka ovat vähemmän vaarallisia.

Ja mikä muu joukkue kuin HIFK voisi olla puhumassa sen puolesta, että loukkaantusmisriskiä halutaan nykyistä oleellista pienemmäksi? Ei mikään. HIFK on kärsinyt massiivisesti loukkaantumisista, mutta siitä huolimatta minä en halua ryhtyä muuttamaan jääkiekkoa pumpulikiekoksi. Jääkiekko on jääkiekkoa ja loukkaantumiset kuuluvat lajin luonteeseen.



Kuka valmentaja ja mikä joukkue opettaa junioreita taklaamaan päähän? Täysin vieras asia ainakin minulle.



Itseasiassa tuon kaltaisia roolipelaajia on nykyään paljon vähemmän kuin aiemmin. Nykysuuntaus on sellainen, että pelaajat ovat mahdollisimman monipuolisia ja edes varsinaista puolusta/hyökkääjä-määrittelyä ei enää välttämättä tehdä. Viisi pelaajaa puolustaa ja viisi pelaajaa hyökkää. Yhtälailla yleistä on nykyään sekin, että nelosketjustakin löytyy ratkaisijoita.

Pelkästään Roman Vopat on loistava esimerkki siitä. Moni väittää, että hän on juuri tuollainen roolipelaaja, jonka tehtävänä on vain ja taklata ja hakata. Kuitenkin mies voitti harjoituspelien pistepörssin ja on seitsemänneksi eniten tehnyt pisteitä IFK:n paidassa. Pisteitä enemmän tehneistä hyökkääjistä tällä hetkellä on loukkaantuneena neljä pelaajaa. Vopat on siis malliesimerkki nykykiekkoilijasta. Äärimmäisen monipuolinen pelaaja, joka on käyttökelpoinen missä tahansa roolissa.


Jääkiekko on jääkiekkoa, mutta on turha puolustella aivotärähdyksiä aiheuttavia taklauksia. Hyvät puhtaat taklaukset kuuluvat peliin ja niitä näkee, mutta valitettavan usein näkee näitä "vahinko" taklauksia päähän. Esimerkiksi Tuulola, Kantor tai Porkka eivät usein lennä ulos kentältä, mutta taklaavat kovaa. On turha väittää että taklaukset loppuvat jos ylireagoidaan, ne vaan muuttavat muotoaan.

Kuinka usein käyt seuraamassa C tai B -junioreiden pelejä ?? Häkit kolisevat lähes jokaisessa taklauksessa. En väitä että valmentaja opettaa taklaamaan päähän, mutta usein tuntuu ettei junnuille opeteta lainkaa taklaamista tai sen vastaanottamista.

Tänä päivänä on liikaa esimerkkejä joilla ei jääkiekon kanssa mitään tekemistä. Kuuluisimpina Mäkinen, Valtonen ja Nielikäinen. Kun katselee joukkueiden neloskenttiä ja vertaa niitä esimerkiksi omiin A -junioreihin, löytyy junnuista huomattavasti taitavampia kavereita. Mutta neloskentän tarkoitus on tänä päivänä pelata nolla nollaa ja ärsytää vastustajaa. Ne taitavat junnut menevät yleensä Mestikseen ja tulevat vasta muutaman vuoden päästä liigaan eikä silloinkaan neloseen vaan pelaavaan kenttään, Jokerit on tästä ääri esimerkki. Onneksi on loukkaantumisia jolloin nuoret saavat tilaa...

Vopat on hyvä voimahyökkääjä, ei yhden roolin pelaaja.
 

Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Re: Taklaajan vastuu

Viestin lähetti TosiFani
En ota kantaa Vopatin taklaukseen.
Olen myös sitä mieltä että jos taklaaja tähtää kroppaan niin hän osuu siihen eikä päähän. Mutta tänä päivän taklaajan tarkoitus on usein satuttaa vastustajaa ja jo junioreissa on opittu taklaamaan päähän.

Kyseisessä Vopatin ulosajoon johtaneessa taklauksessahan Vopat yritti vartaloon osua, mutta minkäs teet, kun taklattava on päätä lyhyempi? Olisiko Romanin pitänyt kyyristyä ennen niittiä?

Pitäisiköhän sääntöihin lisätä kohta, jossa kielletään pienemmän pelaajan taklaus? Eihän tuossa ole mitään järkeä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Taklaajan vastuu

Viestin lähetti Sonic Empire
Kyseisessä Vopatin ulosajoon johtaneessa taklauksessahan Vopat yritti vartaloon osua, mutta minkäs teet, kun taklattava on päätä lyhyempi? Olisiko Romanin pitänyt kyyristyä ennen niittiä?

Pitäisiköhän sääntöihin lisätä kohta, jossa kielletään pienemmän pelaajan taklaus? Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Ensiksi:
Mistä tiedät Vopatin ajatukset ??

Toiseksi:
Jos säännöissä kielletään päähän taklaus niin se on silloin kiellettyä, eikö ??

Taklaaja on vastuussa taklauksesta, jollei taklattava kyyristy, käännä selkää tms. Tässä tapauksessa Wesslin käsittääkseni luisteli pystyssä eteenpäin ja Vopat taklasi, eikö ??

Kyllä, Vopatin olisi pitänyt kyyristyä
 

Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Ei, en tiedä, mitä Vopat ajatteli.

Mutta jos kohtalaisen pitkän miehen pitää kyyristyä, jotta saa/voi taklata, niin äly hoi.
Oletko pelannut koskaan lajia, nimeltä jääkiekko? Siinä lajissa taklataan pienempiään, isompiaan ja vieläpä samankokoisiakin. Ethän hyppääkkään, kun pitää ajaa isompaa miestä, ethän?
Ei jokaista taklausta, joka sattuu osumaan pään korkeudelle voi tuomita päähän kohdistuvana taklauksena. Ainakaan minun mielestä. Eikä näin ole aikaisemmin tehtykkään.
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Voi vitja!

On se kyllä harmi, kun Ässät meni Hifk:n voittamaan, ja näin auttavat Lukon play-off-haaveita :)

No kyllä se voitto ihan mukava juttu on, kun niitäkään ei tällä kaudella ole kylliksi tullut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös