Hermes HT 1992 - 2008
Vaikka kaikki oleellinen on varmaan sanottu, on minunkin pakko avautua viimeistä kertaa tällä sivustolla kun jostain syystä tässä selvin päin olen vaikka maailman hienoimman seuran taru on nyt sitten lopullisesti ohi. Kokkolan Hermes on siis nyt haudattu, ja samalla loppu myös sivullekirjoittaneen kiinnostus jääkiekkoa kohtaan. Itse laji ei oikein ole sytyttänyt moneen vuoteen (oikeastaan liigan sulkemisen jälkeen), jääkiekkoa olen vain seurannut Hermeksen takia. Nyt loppui sekin – vaikka Kokkolassa pelataan todennäköisesti Suomisarjatasolla taas kaudella 2010/2011, viimeistään ensi keväällä syntyvä muoviseura ei voisi vähempää kiinnostaa.
Useimmat syyttävät Tommy Niemistä tästä fiaskosta, ja varmasti ihan aiheesta. Se, että mies on kaikenlisäksi kadonnut maan alle, ei nosta hänen osakkeitaan. Ne olivat muutenkin melko alhaalla – muistan hyvin tapahtuman kaudelta 2005/2006 kun edellisen kerran puhuttiin konkurssista. Silloin huhut levisivät Vaasasta Sportin leiristä. Näitten huhujen takana oli sisäpiiritietojen mukaan itse TN, joka oli ilmeisesti paljastanut Sportin johtohenkilöille, että Hermes on kuopattu. Vaikka ei nuo puheet silloinkaan ihan tuulesta temmattuja olleet - Hermes oli varmasti pahoissa vaikeuksissa - silloisenkin johtokunnan jäseneltä olisi toivonut parempaa pelisilmää ja ennen kaikkea lojaalisuutta.
Mutta ei Nieminen ainoa syyllinen ole. Tämän kauden osalta ehkä kyllä, mutta kyllä Hermes (HT) on kulkenut kohti väistämätöntä kuolemaa jo 1990-luvusta lähtien. Aina on eletty yli varojen, eikä yksikään puheenjohtaja, toiminnanjohtaja tai valmentaja ole pystynyt luomaan seuraan minkäänlaista pitkäjänteistä strategiaa, ei edustukseen eikä junioripuolellekaan. Kädestä suuhun on menty kaudesta toiseen ilman sen kummempaa päämäärää.
Omalta osaltani Hermes tavallaan kuoli jo putoamiseen yhteydessä keväällä 2006. Ajoin silloin Kokkolasta Heinolaan loputtomassa lumimyrskyssä todistamaan hautajaisia. Jo silloin tuntui, ettei tästä enää nousta. Suomisarja-touhu ei itseäni missään vaiheessa jostain syystä oikein sytyttänyt, ja oli varsin surullista huomata viime kausien aikana, ettei tappiot enää edes vituttanut.
Eilen illalla tuli sitten tieto, että Hermeksen viimeinen peli on pelattu. Ei sitä oikein pysty tajuamaan miten tällainen voi olla mahdollista. Totuus valkeni vasta tänään jäähallissa, käytävillä oli todella ahdistava fiilis; valmentajat ja pelaajat hakivat tavaransa pois hallilta ja kävelivät päät painuksissa viimeistä kertaa pois työpaikaltaan. Se oli sitten siinä.
Mutta kaiken epätoivon keskellä on myös mukava muistella kaikkia hienoja hetkiä – uskomaton nousu keväällä 1993, Fazerliigan voitto 1996 (olin hieno tunne olla paikalla Hermesfanien kanssa kun ykköstila varmistui vierasvoitolla Kärppiä vastaan) ja samaan kevään liigakarsinnat SaiPaa vastaan, Ika Lehkosen aika ja viiden ottelun karsintasarja Kärppiä vastaan, Mestis-pronssit 2001 ja 2004 (jolloin itse näin paikan päällä melkein 40 ottelua vaikka asuin Helsingissä), hienoja valmentajia, pelaajia ja tietenkin myös kavereita, joihin olen vuosien varrella tutustunut Hermeksen ansiosta.
No se siitä, ei auta itku, elämä jatkuu. Kohta alkaa taas jalkapallokausi.
