Herkin hetkeni urheilun parissa

[infidel]

Tähän olisi niin mukava laittaa, että Sportin Liigaan nousu, mutta ei voi mitenkään.
Jääkiekossa -95 ja 11 molemmat aiheutti mielihyvää, mutta ei riehaannusta.
Herkimmät hetket tulee omalta urheilu-uralta, mutta ei niistä enempää-

 

[Flou]

2009 ja 2012 mestaruudet on sieltä iloisimmasta päästä. Etenkin 2009 vuoden mestaruus oli jotain mitä ei ikimaailmassa osannut odottaa esim. viisi vuotta aiemmin.

2011 mestaruuspäivä on kanssa hyvin muistissa. Kummipojan ristiäiset aiemmin päivällä ja myöhemmin illalla serkkuporukalla katsomaan finaalia. Ainoastaan kaupungilla hulinoiminen jäi omaa tyhmyyttä väliin. 1995 finaalia katsoin juuri ja juuri teini-ikään päässeen silmin. Vaikka iloita tuosta osasinkin niin muistot siitä ovat jo aika hämärän peitossa.

Ducksien mestaruudessa oli kanssa jotain hienoa, vaikka en varsinaisesti seuran fani silloin ollutkaan. Selänteen takia tuota tuli seurattua ja oli hienoa, että ura sai ansaitsemansa kruunun tuona keväänä.

Jukka Keskisalon EM-kulta oli kanssa jotain mikä on pinttynyt mieleen. 80-luvun lapsena ei ole tottunut näkemään kuinka suomalaiset juoksijat voittavat mitään.

Katkerimmasta päästä lienee Torinon finaali. Sitä tunnetta ei vaan voita mikään urheilunsaralla. En puhunut useampaan päivään kenellekkään, skippasin noin puolet kouluviikosta, kun ei vitutukselta/surulta vain pystynyt.

 

[Siivu]

Varhainen marraskuun ensimmäisen aamu hyvin valvotun yön jälkeen Allun Grillissä vuonna 1998. Kävin Suzukan kisan aikana muistaakseni kolme kertaa paskalta, jännitys oli valunut vatsaan asti. Koko Häkän siihenastinen McLaren ura oli opettanut odottamaan lähes poikkeuksetta vain uusia pettymyksiä, enkä uskonut mestaruuteen edes Schumacherin ryssittyä autonsa lähtöruudussa sammuksiin. Kolmannella istunnolla kuulin vessaan Kyllösen epäuskoisen selostuksen "Onko pacecar? Ei vaan Schumacher!", jonka jälkeen meni hetki, kunnes tilanne kristallisoitui niin Matille kuin myös vessan asiakkaalle.

Sitten me pojat itkettiin, juotiin ja käytiin onnittelemassa Ailaa ja Harria.

 

[Snagari]

Torino 2006. Oli aika suomalainen olo kun samaan aikaan itki, kirosi että miksi aina meille käy näin ja samalla mietti että vitun ruotsalaiset.

Mikään tappio ei ole ottanut niin koville.

 

[Läskisalo]

Vuodelta 2006 tunneskaalan molemmat ääripäät. Torinon finaali, katkennut maila, kaaliperhonen, Jokisen tontti ja tyhjyys. Hyvin Suomalainen olotila.

Ehdottomasti ykkösenä kuitenkin 22.04.2006 Isomäki, Pori. Lampun pukukoppimaalin jälkeen alkoi mieleen hiipiä ajatus, että voisiko se tosiaan olla? Kaikkien näiden pettymysten jälkeen? Jännitti niin saatanasti aina Loikaksen maaliin asti, jolloin Valkoisen Intiaanin turhautumisesta kävi ilmi, että Pori luovutti. Siitä hetkestä loppusummeriin asti oli hyvin herkkä hetki. Summerin jälkeen herkät hetket jatkuivat, mutta enemmän riemun kautta.

 

[Jaws]

25.01.2014 - Ysäriklassikko - TPS ja Jokerit kohtaavat (toistaiseksi) viimeistä kertaa samalla sarjatasolla Turkuhallissa.

Tämä oli Kettuherralta hyvä löytö. En ehkä herkistynyt kyseisessä ottelussa, mutta se oli yksi parhaista kokemistani jääkiekko-otteluista. Itse peli oli käytännössä ihan sivuseikka. Muistan olleeni tuolloin TPS:n kannattajakatsomossa, ja Hunajata-laulannan aikana menivät kylmät väreet, kun Jokerien ja TPS:n kannattajat lauloivat Tepsin maalilaulua samanaikaisesti. Jäin kunnioittamaan ottelun päätyttyä Jokereita vielä sen verran, että katselin jokeripelaajien ja -kannattajien encoren. Lopputuloksesta huolimatta hieno tapahtuma, josta kävin jokunen viikko sitten kirjoittamassa viestin Jokerien osioon.

 

[alwahla]

Mika Myllylän 30 km ja 50 km hiihdot Ramsaussa sekä tuo vuoden 2011 jääkiekon maailmanmestaruus.

Myllylästä voi sanoa mitä tahansa, mutta 90-luvulla hän oli suorastaan hirvittävän kovassa kunnossa. Katsoin molemmat hiihdot alusta loppuun ja se tapa, jolla Mika hoiti hommat kotiin, veti hiljaiseksi. Valehtelematta tunsin ylenpalttista isänmaallisuutta sekä varsinkin jälkimmäisen hiihdon päätyttyä pari kyyneltä silmäkulmissani, sillä olihan se hienoa päästä tuollaista kokemaan (telkan välityksellä, mutta kuitenkin).

En vuoden 2011 kisojen alussa odottanut mitään joukkueelta, mutta katsoin kuitenkin ottelun sieltä, toisen täältä. Venäjä-matsin jälkeen aloin jännittämään finaalia mielessäni kaikki ne hävityt ottelut rakkaalle länsinaapurille ja pelonsekaisin tuntein rupesin seuraamaan ottelua. Ruotsin tekemän aloitusmaalin jälkeen olin jo hetken aikaa pohtimassa, että tässäkö se nyt taas oli, kunnes Immonen latasi kiekon maaliin juuri ennen taukoa. Seuraavissa erissä Leijonien latoessa kiekkoa oikein kunnolla Fasthin taakse aloin hurmioitumaan oikein kunnolla ja kun summeri lopulta soi, en voinut olla huutamatta kovaan "Hyvä Suomi!".

Kunniamaininta vielä Samppa Lajusen huikealle suoritukselle Salt Lake Cityssä.

 

[Aunt Wang]

Vuosi oli 2011, kun Sogelau Tuvalu juoksi sata metriä aikaan 15,66. Oli niin herkkä hetki, että vieläkin itkettää.

 

[Jack Daniel's]

Positiivisessa mielessä:

25.1.2014 TPS-Jokerit ja ottelua edeltävät seremoniat. Tepsin kannattajien tifo, eli lakana, jossa luki "kaikki taistelut päättyvät joskus - muistot jäävät". Turkuhalli, kaikki muistot, nautitut alkoholijuomat ja ympärillä monta tuhatta Jokerikannattajaa. Tämä yhtälö sai raavaan miehen kyyneliin. Niitä harvoja hienoja hetkiä siltä toistaiseksi viimeiseltä liigakaudelta.

Negatiivisessa mielessä:

11.10.1997 Suomi - Unkari

Paikanpäällä en ollut ja ikääkin oli se 10v, mutta oli se silloin kova paikka Unkarin SEN tasoitusmaalin jälkeen. Meni kaiken muun lisäksi vielä multa ja faijalta iso pitkäveto-voitto sivu suun samalla. Itkin. Kylmää edelleen katsoessa pätkää youtubesta...

 

[UnenNukkuja]

Saku Koivun paluu syövän jälkeen. Tokikin pelotti Sakun diagnoosi, kun ei tuommoisia Suomi-pojille ollut aiemmin minun seuraaminani ollut tullut. Sakukaan ei omia suosikkejani ollut, mutta tuon hetken katsominen aiheuttaa edelleen aivan valtavat väristykset. Kansa rakastaa miestä ja mies kansaa.

Tämä minullekin, ilman isompia selittelyjä. Tästä osaan ennustaa toisen herkistävän hetken: Saku Koivun paita kun nousee kattoon HK Areenalla.

 

[sekolust]

Jos positiivisessa mielessä katsoo, niin varmaan Selänteen ja Bourquen kannunkohotukset. Jotenkin molemmat olivat aivan helvetin hienoja hetkiä inhimillisesti ajatellen, varsinkin kun Selänne sai Cupin ns. omassa seurassaan. Vieläkin joskus herkkinä hetkinä noita katsoessa voi kyynel vierähtää allekirjoittaneella. Timosen Cupin nostelusta olen vain nopean clipin katsonut, joten tätä on vaikea kommentoida.

Yksittäisistä runkosarjamatseista sitten on pakko nostaa esille tuo ensimmäinen kotimatsi SKAta vastaan. Jos pari kuukautta aiemmin olisi joku voinut kuvitella vastaavan pumpin tuohon vaiheeseen kautta, niin hullunahan sitä olisi pidetty. Helvetin levottomin mielin tuli oltua koko päivä ja sisällä kiiri kuin vanhassa kunnon Nordiksen derbyssa konsanaan. Ja toisin kuin noissa, jengi oli erittäin yksimielisesti yhden joukkueen takana. Jotenkin tuossa matsissa, varsinkin kun ottelutapahtumat menivät kuin käsikirjoituksen mukaan, tuntui olevan uskomattoman yhtenäinen tunnelma. Jotenkin oli huikea varsinkin ajatella, että vielä pari kuukautta aiemmin oli joukolla todistettu ettei näissä matseissa ole tunnetta, ketään ei kiinnosta ja vastaavaa. No kyllä vittu kiinnosti ja paljon!

Tappioista sitten tuo Torino oli jotain aivan hirveää. Siinä olisi varmaan koko kansakunta voinut yhtä Nummisen kyyneliin, sen verran paha tilanne kaikkinensa oli. Tuo ei ollut mikään puhdas "vitutustappio" ala 2003 tai vastaavat, vaan ihan puhtaasti herkkä hetki. Toinen vastaava oli Unkarin ja Suomen futiskohtaaminen viime vuosituhannen puolella pimenevässä illassa. Vielä tänäkin päivänä tekisi mieli kysyä miten noin voi käydä.

Toki futiksen puolelta löytyy sitten hyviäkin muistoja. Saksa on ollut itselleni ns. ikisuosikki futiksen puolella ja brasseihin on juurtunut irrationaalinen inho. Unelmafinaalihan tuo viime kisojen finaali oli otteluparin osalta ja itse ottelu oli sitten jotain aivan uskomatonta. Tuossa ei ainoastaan viety mestaruutta kotijoukkueelta, vaan suorastaan nöyryytettiin vastustajaa suvereenilla esityksellä. Ottelu ei ratkennut mihinkään yksittäiseen tilanteeseen, epäonnistumiseen tai onnistumiseen, vaan täysin rehelliseen yliajoon. Siinä panzerwagen veti yli niin että koko manner hiljeni.

 

[SamSal]

Kimi Räikkösen maailmanmestaruus 2007.
Tai sitten Mika Myllylä wins the 50km in Trondheim 1997 - YouTube

 

[bebeto]

Oma herkin hetkeni sattui 80-luvulla jalkapalloa pelatessa. Murtauduin vastustajan puolustajan ohi mutta ajauduin melko pieneen kulmaan. Lisäksi maalivahti tuli vastaan ja heitti kyljelleen samalla hetkellä kun potkaisin oikeallani, pallo suoraan veskarin sääreen josta kovalla kimmokkeella suoraan minua naamaan.Pallo pomppi maaliin ja minulta veret nenästä ja vedet silmistä. Se oli herkkää se.

 

[Joope]

Kevät ja alkukesä 2011 oli kokonaisuudessaan hienoa aikaa jääkiekkofanina. Ensin MM-kulta ja sitten Bruinsin Stanley Cup. MM95 oli toki ikimuistoinen myös, mutta olin kuitenkin tuolloin vielä sen verran nuori, ettei sen merkitystä ehkä ihan täysin tajunnut, vaikka innoissaan toki silloinkin oli. Vuosien 1995 ja 2011 välissä oli ehtinyt kokea jo sen verran monta katkeraa tappiota, että uutta mestaruutta arvosti eri tavalla kuin ensimmäistä.

Yksittäisistä otteluista tunteellisin on ehkä ollut vuonna 2013 Bruins - Maple Leafs sarjan 7. ottelu. Sen ottelun aikana ehti kyllä käydä läpi koko tunneskaalan. 4-1 tappioasemassa epätoivo ja vitutus, sitten hiljalleen pienen pieni toivon kipinä Bruinsin tullessa maali maalilta lähemmäs ja lopulta tasoitus. Kaikki purkautui sitten Bergeronin voittomaaliin jatkoajalla. Lucic oli peto tuossa ottelussa, ikävä tuli noita hetkiä viime kauden muniinpuhaltelua katsellessa.

Vaikken mikään suuri Selänne-fani ole koskaan ollutkaan, niin kyllähän Sotshin pronssipelin maalissa oli kuitenkin jotain erityistä, joka iski tunteisiinkin. Yksi ympyrä siinä tavallaan sulkeutui.

 

[Denverin Munasyndi]

Vuoden 2011 MM-kulta, voitot Venäjästä olympiakisoissa 2006 ja 2014, Coloradon cup-voitto 2001 ja Joe ojentamassa kannun suoraan Raylle... Tuossa varmaan ne tunteikkaimmat kiekon osalta.

Silti sählymiehenä suurimman tunnekuohun ja karjahdukset saivat aikaan MM-kisojen 2006 ja 2008 finaalit. Molemmat ratkesivat vasta jatkoajalla erittäin raastavien vaiheiden jälkeen. Vuonna 2006 Suomella oli joukkueellinen täynnä legendoja, Ruotsi joutui todella ahtaalle ja sitten yksi typerä jäähy/raju tuomio pilasi kaiken. 2008 taas nopea 4-0 -johto, josta 4-6 tappiolle, tasoihin viime hetkillä missatusta rankkarista huolimatta. Jatkoajalla Ruotsin nopea kolmeykkönen, Toivoniemen refleksivenytys olka/rintapielellä, Suomen nopea kääntö ja pallo maaliin. Silloin tuli huudettua. Edelleen parhaiten käsikirjoitettu Suomen minkään lajin maajoukkueen pelaama voitollinen ottelu.