Herkin hetkeni urheilun parissa

[Klose16]

Penkin puolelta kaikki tietää sen oikean vastauksen, mutta jättivät kohteliaisuudesta minulle. Yksi toki liippasi jo vähän likeltä.

Kesä 2014. Jalkapallon MM-kisat ovat jälleen... huipentumassa spektaakkelimaiseen finaaliotteluun. Vastakkain kisojen ehdottomasti kaksi parasta ja kovinta joukkuetta, niin totutusti jälleen kerran: Saksa ja Argentiina. Ylivoimainen, wunderbar Deutschland ja inhottava, mutta jääräpäinen aiemmin myös menestyksekäs Argentiina. Saksa oli juuri löylyttänyt brassit, tuostahan on pääasiassa vain etua? Puhumattakaan joukkueiden aiemmista kohtaamisista, joissa Saksa (mikäs muu) oli pudottanut Argentiinan jatkosta hyvin, hyvin tylyillä tavoilla. Rankuilla aiheuttaen Argentiinan ainoan MM-tappion niissä ja vielä 4-0 toisessa.

Pelin alussa draamaa. Khedira ei pysty pelaamaan, ja tilalle tullut Kramer menettää tajuntansa. Jopa aina niin varma Kroos pomputtaa. Argentiina pelaa oivalla strategialla ja peli on suht tasainen. Maalinsa tukkeena seisova Neuer toki vakuuttaa ja Saksan diesel toimii...

Mennään kuitenkin loppuminuuteille. Jatkoajalle. Saksa hallitsee palloa Argentiinan laskiessa harppuunoiden, jopa rankkujen varaan. Tässä vaiheessa pohjustukseksi pitää todeta todenneeni brassiystävälleni jo 2011, että niissä teidän kisoissa tuleekin olemaan Kova Saksa, varokaa. Linkkinä laitoin luonnollisesti erään nuorukaisen oivan maalin juuri Brasiliaa vastaan harjoitusottelussa. Ei kommentoinut.

Loppuminuuteilla toiselle ystävälleni hehkuttama toinen noihin aikoihin maajoukkueeseen läpimurtonsa tehnyt nuorukainen Andy Schürrle ottaa saksalaisille niin tyypillisen vaivattoman mainion syötön jälkeen juoksuvoimaisena ohjia, kuljettaa palloa eteenpäin.. puolustus vastassa mutta äkkinäinen syöksy syvälle vasemmalle antaa tilaa, seuraa nopea kiskaisu kaaripallona maalintekosektorille, jossa näkyy supervaihtomies Mario Götze vapaana, pallo laskeutuu täydellisesti... maalivahti edessä... JA PALLO ON SILLÄ SALAMAN HETKELLÄ MAALISSA! TORRRR! Tajunnan täyttää aivan uskomattoman tietoinen olo täyttymyksentunteesta, että näinhän tämä olikin. Näinhän tässä taas käy. Saksalaispelaajien juhliessa huudan täyttä kurkkua niin monesti etten edes itse pysynyt laskuissa mukana. Nyrkit ilmassa tottakai.

Tuo juhlanhetki on herkin, koska sen parempaa en tule enää kokemaan tämän elämäni aikana (urheilussa). Jalkapallo palasi kotiin.

 

[Ostoskassi]

2006 Torinon olympiafinaali tappio Ruotsille. Kyllä itkin. Kohta kymmenen vuotta mennyt, mutta edelleen se vain sattuu.

 

[Kulttimörkö]

Neljä asiaa tulee mieleen.

- JYPin ensimmäinen mestaruus. Ratkaisu vielä Raksilassa tylyn sarjan päätös.
- JYPin toinen mestaruus ja erityisesti Perrinin jatkoerämaali. Oikea mies ratkaisi. Perrin ansaitsi tehdä sen maalin. Oli hienoa nähdä miten Perrin sitä juhli heti maalin jälkeen ja kannua nostellessa fanikatsomon suuntaan.
- Raipen maajoukkueuran viimeinen tehopiste aivan ottelun lopussa. Oli asiaan kuuluvaa että Raipen viimeinen tehopiste oli syöttö ja maalin pääsi laukomaan sisään meitin Pile.
- Erään nuoren JYPin kannattajan muistoa kunnioittanut hiljainen hetki. Tämä kyseinen nuori mies menehtyi syöpään. Viimeisenä kannattajan eleenään hänet haudattiin JyP HT:n pelipaita päällä hänen viimeistä tahtoa kunnioittaen.

 

[Barnes]

Janne Ahosen viides mäkiviikon voitto oli erittäin herkkä hetki. Olosuhteiden ollessa vaikeat päätöskisan ensimmäisellä kierroksella, tuli pelättyä, että käykö Kuninkaalle huonosti, mutta kyllähän Janne sen klaarasi.

 

[Mechalo]

Claude Lemieuxin Conn Smythe Trophyn voitto ja kyyneleet 1995.

Olihan Mike Pelusollakin tunteet pinnassa siinä kun olen jälkikäteen katsellut niitä clippejä, mies pyyhki toisella kädellä silmiään ja toisella kätteli vastustajansa. Valitettavasti vain omalta kohdaltani tuo finaalisarja päättyi suosikkini tappioon.

 

[Larionov #8]

1997 Steve Yzerman luovuttaa pokaalin seuraaville herroille (Fetisov ja Larionov). Tuo hetki oli niin monella tapaa merkityksellinen. Kaksi tienraivaajaa saivat viimein palkintonsa, Fetisov vielä ihan uransa viime metreillä. Molemmat olleet suuressa roolissa siinä, että allekirjoittanut ylipäänsä päätyi lätkää seuraamaan.

 

[JYP#44]

Kyllä se on JYPin kevät 2009. Vaikka 09 en ollut mitenkään pelitapahtumien äärellä, niin olihan se hieno hetki. Peli telkkarista ja sen jälkeen Cityltä (taisi olla silloin vielä Radio Jyväskylä) lähetystä useampi tunti. Oli helvetin hieno fiilis mennä nukkumaan. Olin tuolloin vielä yläasteella, jos muistan oikein niin heräsin poikkeuksellisen aikaisin seuraavana aamuna, menin klo 7 kauppaan josta ostin jotain "juhlaevästä" ja jo vähän jälkeen seitsemäksi koululle istumaan parin kaverin kanssa. Siinähän se tunti ennen koulun alkua meni eilisestä pelistä jutellessa.

MM2011 ei sekään huono ole. Olin vielä tuolloin nippanappa alaikäinen, joten sekin meni kotona fiilistellessä. En tiedä olisiko tuolla Jyväskylän keskustassa ollutkaan mitään suurempaa juhlaa. Mutta kyllähän ehkä onnellisimman kesäni 2011 muistot liittyvät hyvin pitkälle tuohon MM-kultaan. Jokaisissa bileissä luukutettiin Häissä ja Poika saunoo, ja kiskottiin sitten niitä Karjalan 6-1-olusia.

Ja oikeastaan tuo elämäni onnellisin vuosi-puolitoista päättyilee JYPin 2012 juhliin. Silloin olin paikanpäällä Synergialla katsomassa peliä, ja ai että sitä fiilistä kun Perrin iski jatkoajalla. Sitten siitä jatkettiin keskustaan, jossa ajettiin varmaan 100km edestä pillurallia pelkästään keskustan alueella, ikkunat auki, JYPin liput liehuen ja jotain JYPin biisejä luukutellen. Ja Hippokselle mentiin bussia vastaan. Aamuyöhönhän se meni, ja vielä selvinpäin, mutta hauskaa oli!

 

[penkinlämmittäjä]

Herkin hetki on ollut oman aktiiviuran viimeisen pelin päättyminen.

"
Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
"

Kakkosena sitten melko suurella todennäköisyydellä JYPin ensimmäinen mestaruus, JYPin toinen mestaruus sitten ja neljäntenä Happeen mestaruus vuosi takaperin.

 

[V-G-]

vaikuttaa siltä, että kaikki lähti spontaanisti jonkun yhden känniläisen "ideasta"

Ensinnäkin upea kirjoitus! Luin käsivillat pystyssä tekstiäsi!

Mitä Hunajataan tulee, se ei ollut yksittäinen spontaani känninen läppä, vaan juuri kuten sanoit, irvailua ja kunnioitusta. Samanaikaisesti molempia. Ensimmäisen kerran lauloimme sitä enemmän vittuilumielessä Jokereiden maalin kunniaksi, kuten toisella erätauolla olin kuullut capojen sopineen. Toisen kerran sitä laulettiin Tepsin iskiessä lopussa kavennusmaalin.

Huikea reissu! Toivottavasti lähivuosina pelataan taas samaa sarjaa!

 

[Roger Moore]

Mietitääs:

-Ari Vallin 2004
-Juhamatti Aaltonen 2014
-Sebastian Aho 2015

Bonuksena sitten vielä paikan päällä koettu toinen finaali keväältä 2008, pelipaikkana Espoo. Rapiat 90 minuuttia taulussa, ja Antti Ylönen aloittaa kiekon kuskaamisen omalta alueelta. Ei ole oikein väylää syöttää, joten ei muutaku hyökkäyssiniselle, liikkuvat taakse ja silmät kiinni ja sinne päin. Kiekko meni sitten Bluesin Bernd Brücklerin läpi maaliin. Oli hieno hetki se. Hetkeä aiemmin kiekko muuten pyöri jossain Kärppien maaliviivalla, mutta otti osuman johonkin Tuomas Tarkin mailan tuppeen tai vastaavaan ja ei mennyt sisään.

 

[Rushlow]

En muista, että olisin kyyneltä vieräyttänyt minkään urheilutapahtuman takia, mutta vahvoja tunteita ovat herättäneet lähinnä Leijonien ottelut. Olympialaisten mitalipelit mieleenpainuvimmat ottelut tottakai. Selänteen pelien loppuminen maajoukkuepaidassa tuntui minussakin.

Kimmo Timosen Kuopioon tuoma Stanley Cup jää myös mieleeni ikuisesti. Sillä hetkellä kun pytty nousi ensimmäisen kerran Timosen suorille käsille torijuhlassa, oli fiilis aivan sanoinkuvaamaton. Tässä videota tuosta hetkestä. Video ei ole minun kuvaama.

 

[Jack of Spades]

Tiedä häntä onko ikimuistoisin hetki, mutta jostain syystä puhkesin itkuun seuraavan maalin jälkeen, vaikka kyseessä ei ollut kuin Suomen lohkovoiton varmistuminen. Kai se oli kaiken sen jännityksen laukeaminen kun Suomi saalisti maalia kuin sudet ja sai sen aikaiseksi 2 sekuntia ennen loppua! Halasin silloista tyttöystävääni ja itkin. Legendaarista maalissa on se, kuka antaa siihen syötön.. jälleen kerran! Suomi - Venäjä (Tasoitus ajassa 59.58) - YouTube

 

[ernestipotsi]

Harmittavasti sekä 1998 että 2011 Mestaruuksien aikaan olin estynyt menemästä paikanpäälle, mutta näin molemmat matsit tietysti TV:stä. Ysikasin mummolassa pienen Saloran rakeiselta ruudulta ja 2011 mestaruuden Vaasassa eräässä sporttibaarissa.

Kuitenkin ykköseksi nousee saman mestaruuskevään game 7 Jokereita vastaan. Syystä, että kyseessä on ylivoimaisesti paras ja tunteellisin urheilutapahtuma missä olen ikinä ollut paikanpäällä. Oikeastaan olisin toivonut, että Jokerit olisi siirtynyt jo tuolloin KHL:ään niin viime vuosien paska (benamor-case sekä pelillisesti varsin latteat kohtaamiset) olisi jäänyt pois.

 

[BrendanShanahan]

- Jokerit - HIFK Game 6 Hartwall Areenalla 2011. Ottelusarja tilanteessa 2-3 Jokereille ja HIFK hävinnyt edellisenä päivänä kotiottelunsa Jokereille Nordiksella. Facebook täynnä JVG-janarien ja Teemu Selänne telttapaitojen ''trevlig sommar''-hehkutuksia. Totesin Hentusen päästessä kuuluisaan läpiajoonsa: ''tämä oli tässä'', onneksi ei ollut ja loppu on historiaa. En muista koskaan juhlineeni yksittäisen matsin voittoa, niinkuin Haatajan jatkoaikamaalin jälkeen. Harmi vain, että Jokerit saivat kostonsa vuotta myöhemmin.

- HIFK:n nousu Veikkausliigaan 2014. Viimeinen kierros, HIFK:n tulisi voittaa päätöskierroksella kotonaan Jazz ja KTP:n tulisi jäädä vähintään tasapeliin kotonaan jo varmaa putoajaa JIPPOa vastaan. Heti toisen puoliajan aluksi Jazz siirtyi 1-2 johtoon, jolloin taivas synkkeni. Päivitin samalla taukoamatta Livetulokset-sovellusta, ja tilanne Kotkassa oli edelleen 0-0. Näissä tilanteissa mentiin aina 70. minuutille asti, kunnes HIFK kapteeni Esa Terävä tasoitti ottelun. Viimeiset 20 minuuttia ovatkin historiaa, ja kun tieto siitä, että KTP jäi maalittomaan tasapeliin JIPON kanssa riemu repesi totaalisesti. Voittojuhlat kentällä olivat kyllä huikeinta, mitä olen urheilumatseissa kokenut. Elämäni onnellisimpia päiviä.

- Stadin derbyt 2015. HIFK:n tasoitusmaalit, varsinkin Tommi Vesalan maali jälkimmäisessä derbyssa.

 

[pernaveikko]

Nykyään sportista on niin paljon ylitarjontaa, että parhaat hetket jäävät vähäisiksi, kun ne alkavat olla aika nähty. Lauantaita 11.4.1998 ajassa 71.17 ei voi mikään ylittää. Ja olihan Turun valloitus myös hieno hetki Megamatkalla. Hieno melu ja laulu ja ilmapalloja ja mitähän meitä oli, joku 800 kai. Ehkä enemmänkin.

Olisi näitä muitakin, hyviä tunteita on ollut. Curtis Josephin kaatuminen Wienissa 1996 missä oltiin myöskin paikan päällä. Tuo Jaskan mainitsema tasoitus herätti myös tunteita. Liput oli Osloon ostettu ja laskettu sen varaan, että siellä pelataan. Sitten yhtäkkiä tuleekin tieto, että Lillehammeriin joudutaan ja joutui tekemään uusia suunnitelmia. Suomen voitto ei tuntunut hyvältä siinä kohtaa ja senhän nyt kaikki tietää mihin katastrofiin tuo päättyi kisojen edetessä.

Kyllähän se Vancouverin välieränöyryytys myös aiheutti tunteita, kun siellä joutui olla hallissa. Näitä on niin paljon ja useammin ollaan hävitty.

 

[KuumaaKamaa]

Ensinmäisenä tulee ehdottomasti mieleen Jokerit-Hifk puolivälieräsarjan 2012 toisen matsin jatkoaika ratkaisu. Muistan ne hetket kuin eilisen päivän. Joka ikinen IFK:n hyökkäys tuntui kuin elämä olisi päättynyt siihen paikkaan. Silloin ajattelin vain, että kunhan Ifk ei tee maalia, en edes pystynyt ajattelemaan Jokereiden mahdollista voittoa. Sitten tulee Granlundin rankkari. Ei sitä voinut katsoa, jännitys oli aivan sanoinkuvaamatonta. Sen jälkeen jännitys vain kiihtyi ja ne ajatukset, kun Jokerit sai painettua viimeistä kertaa painetta IFK:n päätyyn, olivat vain, että noh päästään ainakin toiselle jatkoajalle ilman tappiota (aikaa oli ensinmäisellä jatkoajalla niin vähän). Eaves ja Filppula kynäilevät kahdestaan IFK maalin takana ja kuin salama kirkkaalta taivaalta Eaves löytää Hardtin Endrasin vartioiman maalin edestä. Sitten aika hidastuu, koko halli hiljenee kannustuksesta, minä huudan mielessäni, että "TÄSTÄ ON PAKKO TEHDÄ". Sitten tajuan, että koko halli räjähtää mielettömään huutoon. Samalla hetkellä minusta pääsee ulos aivan uskomaton tunteenpurkaus. Samaan aikaan huusin kuin pikku kakara, mutta huutoni lomassa kyyneleet valuivat poskilta alas. Aivan uskomaton fiilis. Muistan kuinka tajunnan taso lähti vajoamaan aivan tajuttoman tunteenpurkauksen jälkeen, eikä pystynyt enää huutamaan vaikka mieli olisi tehnyt! Tätä hetkeä olen viimeisen kolmen vuoden aikana kelaillut satoja ja taas satoja kertoja.

Mikään muu hetki urheilun parissa ei ole päässyt edes lähelle tuota tunnetta, jonka juuri sinä hetkenä koin. Silloin kun IFK tippui Areenalla neljännessä ottelussa, tuntui se hyvältä, mutta jotenkin silloin fiilis oli jo ennen peliä, että tästä ei naapuri enää nouse.

Silloinkaan ei päästy päätyyn saakka, se antaa vielä odottaa itseään, mutta kun se päivä koittaa, vain ja ainoastaan se pystyy kumoamaan tämän kirjoituksen tunteellisen hetken. Eli vastaukseni on Jawsin tapaan se, että tunteellisin hetki siintää vielä tulevaisuudessa.

 

[Dee Snider]

On käynnissä parasta aikaa, kun tässä jäätävässä rapulassa katson tuota naisten beachlentis-finaalia. Tuo Riikka Lehtosen ruoto ja varsinkin perse on sitä luokkaa, että näin herkässä olotilassa ejakuloin kohta kalsareihini koskematta edes koko kikkeliin. Saattaa tirahtaa itkukin samalla...

Alkaa kuulostaa kyllä aika Coldplaylta, mutta menköön nyt tämän kerran.

 

[adolf]

Ainakin Torinon finaalin jälkeen tuli muutama tippa linssiin.

On noita ihan varmasti ollut muitakin, mutta tuo on ainut mikä tällä hetkellä muistuu mieleen.

Vaan se dokumentti Saku Koivusta joka tuli ihan tässä oliko se nyt vuosi sitten, niin se avasi kanavat ihan kunnolla. Oli tosissaan koskettava ja hyvin tehty dokumentti.

 

[Silkkeri]

-Torinon finaali 2006. Jos vitutukseen voisi kuolla, en olisi tätä kirjoittamassa.

-Kevät 2011 oli täynnä hienoja juttuja. Mahdollisesti tunteikkain hetki oli kyllä tuo Jokerit-sarjan kuudes peli Hartwallilla. Jatkoajalla meinasi happi loppua aina, kun Jokeri-pelaaja sai kiekon ja Hentusen päästessä läpiajoon tuntui, kun koko maailma olisi pysähtynyt. Riksmanin eleetön torjunta ja pian seurannut Haatajan voittomaali olivat täyttä euforiaa. Samoin koko game 7 Nordiksella, kaikki se jännitys ja kuumottelu purkautui suvereeniin voittoon kotiyleisön edessä. Sanoin tuolloin kaverille, että IFK tulee voittamaan mestaruuden ja ainoa toiveeni on, että se tapahtuu kotiyleisön edessä. No, tavallaanhan tuo kyllä toteutui kun Baronalla ei kauhean montaa sinipaitaa tuossa neljännessä finaalissa ollut.

-2011 kevään kruunannut MM-finaali. Olin saanut silloisen tyttöystäväni lopultakin innostumaan jääkiekosta, ja hänen kanssaan tuota matsia katselimme. 1-1 tasoitus oli ehkä se yksittäinen herkin hetki, mutta koko kolmas erä oli jotain sanoinkuvaamatonta. 2-1 -maalin jälkeen menin aivan totaaliseen lukkoon, tyttöystävä ihmetteli miten en kovana lätkämiehenä edes reagoi enää Suomen maaleihin. Tuijotin vaan ruutua, ja numeroiden mennessä yhä rumemmiksi se tunnelataus oli liikaa. Sitä ei jotenkin pystynyt käsittämään, että kaikkien kusisten finaalitappioiden jälkeen Suomi on viemässä maailmanmestaruutta näytöstyyliin Ruotsin nenän edestä. Koko matsin lopun olin ihan toisissa sfääreissä, loppusummerin soitua tokaisin vaan että "nyt muuten lähdetään torille". Tyttöystävä ei heti tajunnut miksi, mutta kun astuttiin kämpästä ulos niin se alkoi valjeta hänellekin. Joka paikassa Suomen lippuja, kaikki autot tööttäilivät, yläfemmoja tuntemattomien ihmisten kanssa, Poika saunoo-yhteislaulua täyteen ahdetussa lähijunassa tupakansavun keskellä, alastomia ihmisiä tanssimassa sporapysäkin katolla... Se oli ihan käsittämätön juttu. -95 olin vasta kuusivuotias, joten minulle -11 mestaruus oli huomattavasti isompi asia, vaikka myös ysivitosen hyvin muistan ja mestaruus-VHS:ää kelailin edestakaisin vähintään 100 kertaa. Tuota tunnelmaa kaupungilla -11 mestaruusiltana en vaan unohda ikinä. Itkeviä ihmisiä, nauravia ihmisiä. Iloisia ihmisiä.

-2010 ja 2013 futis-IFK:n nousut Ykköseen ja 2014 nousu Veikkausliigaan.

-2015 futispuolen Stadin derbyt ja IFK:n tasoitusmaalit. Herkullinen Daavid vastaan Goljat-asetelma ja tuohon nähden vähintään tyydyttävä lopputulos.

-Talviklassikot Jokereita vastaan, erityisesti viimeinen 106-105-asetelman ratkaissut peli.


Jawsia mukaillen, parhaat hetket ovat kuitenkin vielä edessä. Eli siis IFK:n Veikkausliigan mestaruus ja Suomen pääsy futiksen arvokisoihin, sekä jääkiekon olympiakulta.

 

[MustatKortit]

Herkin hetki voi nähdäkseni olla myös jotain todella negatiivista. Siksi sanonkin Fabio Grosson voittomaalin 2006 välierissä, mikä päätti satumaisen kesätarinan nahkapöksyjen osalta.

Ja tietysti Ässien mestaruus 2013 sekä jääminen 2006 hopealle. Minulla nuo täydentävät nykyään toinen toistaan, 2013 mestaruutta osaa siksi arvostaa vieläkin enemmän.

 

[Shard]

Vaikea laittaa järjestykseen näitä. Positiivisella puolella Detroitin 08 mestaruus on varmaan se isoin juttu, olin tuolloin 15. En edes nähnyt tuolloin kaikkia finaalipelejä ja streameja ei niin paljon ollut tarjolla tuolloin. Uutta kaivattaisiin kun nykyään on pelit ja pensselit seurata pelejä.

Tapparan kolmesta viimeisestä finaalitappiosta ensimmäisen aikaan olin intissä leirillä, katsoimme ässäfanin miniläppärillä kolmannen erän saunarakennuksessa. Kyllähän se pahalta tuntui, mutta metsään hajoaminen oli kuitenkin pääosassa. Kaksi viimeistä ovat sitten olleet todella perseestä, viime keväänä tappion jälkeen paiskasin Tappara-huivini seinään kaulalta ja pompin sen päällä hetken, kolmas kerta oli vain liikaa. Sitten nostin sen kyllä kunnioittavasti ylös ja laitoin vaatehuoneeseen odottamaan seuraavaa kautta.

Suurten urheilusankareiden uran lopetus nostaa aina fiilikset pintaan. Selänne-fani en ole ikinä ollut, mutta yllättävän merkittävä hetki oli. Sama juttu Ryan Smythin kohdalla, mikä on vielä omituisempaa. Zidanen viimeinen peli saa vieläkin paskan fiiliksen pintaan. Alessandro Del Piero taas lähti tyylillä, sitä on tullut fiilisteltyä monesti youtubesta. Lidströmin lopettaminen on ollut kovin paikka tähän mennessä.

 

[Klose16]

Herkin hetki voi nähdäkseni olla myös jotain todella negatiivista. Siksi sanonkin Fabio Grosson voittomaalin 2006 välierissä, mikä päätti satumaisen kesätarinan nahkapöksyjen osalta.

Ei pidä totaalisesti paikkaansa. Saksa aloitti tuon jälkeen rankan takaa-ajon, joka johti sitten siihen lopulliseen Del Pieromaiseen ratkaisuun.
Mutta toki olet myös ihan oikeassakin. Kisoissahan oli vielä herkkää, kun pronssimatsissa Schweini kuritti limalettejä kahdesti, aijaijai.

 

[Barcelona]

Jos puhutaan paikalla nähdyistä kokemuksista niin kyllä Kiekko-Espoon nousu liigaan tulee ekana mieleen. Oli muuten ensimmäinen Kiekko-Espoo matsini joten huipulta alotettiin ja alamäkeä sen jälkeen on ollu. Kakkosena on Salibandy mm 2010 finaali Hatrwallilla. Sellaista möykkää en ole elässäni kokenut edes rock konserissa. Parhaimmillaan en kuullut mitä kaveri vieressä sanoi. Lisäksi Suomi voitti Ruotsia mukavin 6-2 lukemin.

Hyviä hetkiä penkkiurheiljana on tietnkin lätkän MM-95. Ei niinkään se finaaliottelu kun silloin oli sellainen fiilis että kyllä tää hoituu. Vaan turnauksessa aikaisemmin pelattu Ruotsi - Suomi ottelu jossa Suomi tuli takaa rinnalle ja ohi. Se oli se hetki kun tiesi että tää on meidän vuosi.

Mika Häkkinen on niitä harvoja urheilijoita joita on tullut seurattua tarkasti. Joten kyllä sitä oli aika iloinen kun vuonna 98 Häkä voitti MM-tittelin varsinkin kun oli ollut muutama vuosi aikaisemmin siinä pahassa onettomuudessa.

Kun näin ketjun otsikon niin mieleen tuli jostain kumman syystä Goran Ivanišević voitto Wimbledonissa 2001. Goran Ivanišević oli tuolloin jo uransa ehtoo puolella ja sai muistaakseni villinkortin turnaukseen. Jotenkin sitä vaan sitten symppas tätä kaveria joka oli hävinnyt turnauksen finaalin kolmesti ja eikä koskaan ollut voittanut yhtään Grand Slamin finaalia.

Pakko tässä on mainita myös että kyllä Rasmus Ristolaisen maali Ruotsin verkkoon nuorten MM-kisojen finaalissa on kanssa mainitsemisen arvoinen hetki. Kuten myös Kimmo Timmosen kannun nosto tänä kesänä.

Ikävät hetket taas on helppo nimetä. Ne on hetket 2008 ja 2011 kun tajusi että Blues ei finaalisarjaa voita. Tietenkin Häkkisen onnettomuus ja Ayrton Sennan kuolema pysäytti. Ykkösenä on kuitenkin Torinon finaali. Vaikka vuoden 2011 MM-finaali ja vuoden 2014 nuorten MM-fnaali on tuonut balsamia haavoihin, niin kyllä edelleen kaikki kuvamateriaali tosta finaalista saa vitutuksen aikaseksi aika äkkiä.

 

[puuha-pete]

Ei nyt herkin hetki varmasti, mutta aika liikuttava hetki oli se kun Kerho selvisi kuin selvisikin säälipudotuspeleihin uskomattomalla loppukirillä 2013-2014 keväällä. Kerho voitti oman pelinsä ja katselin liigan sivuilta Ilves-Lukko pelin loppuhetkiä. Kyllä siinä muutama kyynelkin taisi tulla. Käsittämätön nousu, etenkin kun tilanteen oli luovuttanut jo valtaosa, itsekin osittain. Siinä näytettiin persettä kyllä kaikelle tilastomatematiikalle.

 

[Raid76]

Mika Häkkisen ensimmäinen voitto ja mestaruus. Seppo Rädyn, Aki Parviaisen ja Tero Pitkämäen menestykset. Jukka Keskisalon EM-kulta juoksu ja Ässien 2000-luvun finaaliin pääsyt ja mestaruus.