Hengenlähtö lähellä

[Vaughan]

Tähän ketjuun täytyy kertoa kaveristani joka lensi 11.9.2001 Bostonista New Yorkiin vain n. tuntia aikaisemmin kuin vastaavalla lennolla ollut kone kaapattiin tunnetuin seurauksin... Sama kaveri oli myös viime syksynä Balilla terrori-iskun aikaan! En usko että koko maailmassa on monta ihmistä, jotka ovat olleet yhtä aikaa molempien murhenäytelmien tapahtumapaikoilla. Ihme että CIA ei ole kiinnostunut sen kaltaisesta yhteensattumasta...

(Tiedän että voi olla hieman kyseenalaista kertoa toisten ihmisten asioista, mutta tässä tapauksessa kyse ei ole henkilökohtaisesta salaisuudesta, vaan mies on kyllä esiintynyt ihan omalla nimellään mm. Hesarin jutussa.)

 

[Ghost]

Re: Re: Re: Hengenlähtö lähellä

Viestin lähetti Baritoni
Millainen on Heimlich-ote? Olisi ilmeisesti hyvä osata.

Eikös se ole se Rescue911-ohjelmassa usein nähty ote, jossa mennään tukehtumassa olevan henkilön selkäpuolelle kiedotaan kädet tiukasti tukehtumassa olevan henkilön ympärille ja vedetään voimakkaasti nykäisten käsillä uhria itseen päin. Mielellään tietenkin uhri saisi, jos pystyy, pitää jostain kiinni. Sitä en tiedä onko se kuinka tarkkaa mihin kohtaan ne kädet kietoo. Tuossa vyötärön ja rintakehän välissä muistelisin niiden olleen silloin kun olen nähnyt otetta käytettävän.

Renkaan puhkeamisesta tuli mieleen kenties pelästyttävin oma liikennekokemukseni tähän mennessä. Talvinen pimeä ilta, vauhtia 90 km/h, ei katuvaloja. Kuinka ollakaan autot valot pamahtavat yhtäkkiä hajalle ja edessä näkyy vain pimeyttä. Hieman mutkaisempi paikka ja oudompi tie, niin olisi voinut käydä pahastikin. Nyt selvisin säikähdyksellä.

 

[.creep.]

Nuorenpana tuli vedettyä kaverin kanssa viskiä kilpaa baarissa.
Myöhemmin illalla kaverin tyttöystävä löysi mut miesten vessan lattialta. Olin aloittanut sellaisen oksentamisen, että poke päätti soittaa ambulanssin. Aamulla heräsin sairaalasta. Toinen kaveri joka oli ollut ambulanssissa mukana kertoi, että mulla oli alkanut pulssi laskea vaarallisen alas.
Portilla on siis jo käyty, mutta onneksi ne ei vielä päästäneet sisään.

 

[Erkka]

Tuosta Heimlichin otteesta, jos nappaa niin esim. tältä sivulta löytyy suht havainnollista neuvoa siitä miten homma toimii.

http://www.homenetmen.cam.org/camp2002/firstaid/heimlich.html

Itselleni tuli yllätyksenä, että otteen voi suorittaa parillakin eri tavalla myös itseensä. Ei varmaan mitään hauskaa hommaa, eli täytyy pureskella pihvit jatkossakin huolellisesti...


Itse aiheeseen liittyen ei tule yhtään oikein kunnon legendaarista juttua mieleen. Kerran tuli joskus ehkä 7-vuotiaana tehtyä aika läheistä tuttavuutta erään Volvon ja asfaltin kanssa, mutta ruhjeita lukuunottamatta selvisin käytännössä siitäkin säikähdyksellä. Ratkaisevaa oli se, että lensin fillarin päältä auton konepellin päälle, enkä jäänyt varsinaisesti auton alle.

 

[Poison]

Joskus viitisen vuotta sitten oli ratsastusonnettomuudessa. Muistan vielä sen, miten käännyin kentän kulmasta ja nostin hevosen laukkaan estettä kohden menemään, mutta noista seuraavat muistikuvat ovat pieni välähdys hevosen harjaa ja kasvojani kohden tuleva kavio. Ystäväni, joka seisoi esteen vieressä, kertoi myöhemmin minulle sen, mitä oikeastaan edes tapahtui. Kaikki oli sujunut aluksi ihan hyvin, hevonen oli nostanut laukan, esteenkin olimme vielä hypänneet, mutta sitten aivan hypyn jälkeen aiemman sateen jäljiltä hieman liukas maa oli aiheuttanut sen, että hevonen oli meinannut kaatua. Minä olin menettänyt tuossa vaiheessa tasapainoni ja olin tullut kahdella "kuperkeikalla" alas, ensimmäinen niistä jo hevosen kaulan päällä (muistikuva harjasta) ja toinen maassa. Olin tipahtanut aivan hevosen jalkojen juureen, ja hevonen oli lähes astunut päälleni. Hevonenhan kuitenkin väistää ihmisen päälle astumista, ja niin teki tuokin polle - kavio tömähti maahan n.10cm päähän kaulastani.

Jokainen voi itse miettiä sitä, miten kiitollinen olen tuolle hevoselle siitä, että se sai väistettyä. Lievä aivätärähdys ja murtumat molemmissa ranteissa siten, että toisesta vääntyi vielä hieman luu, olivat pientä verrattuna siihen, mitä olisi tapahtunut, jos päälle 500kg painava hevonen olisi vaikka vain hieman kaulaani sivuten tömäyttänyt kavionsa maahan.

Mitäään pahempaa kammoa tuosta tapahtuneesta ei jäänyt, mutta esteitä en ole kertaakaan enää hevosella hypännyt - enkä hyppää. Muutenkin koko ratsastusinto kärsi pahan kolauksen, onnettomuuden jälkeen en enää vakituisille tunneille palannut, ja viime vuosina ratsastuskertani ovat jääneet muutamaan vuodessa. Hevosista kuitenkin pidän yhä paljon, ja jos tilaisuus vain tulee, olen aina valmis kapuamaan hevosen selkään.

 

[werther]

Alle kouluikäisenä olen meinannut jäädä kaatuvan television alle. Olin kuulemma tavoitellut jotain TV:n päällä ollutta juttua ja sitten neljällä jalalla seissyt etupainoinen TV olikin kaatunut. En muista tapausta kunnolla, enkä osaa sanoa meinasiko hengenlähtö olla oikeasti lähellä, mutta vanhempieni mielestä siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Isä virittikin TV:n sitten narulla kiinni seinään. Kumma ettei se toosa edes mennyt rikki.

 

[Sistis]

Tapahtui joskus vuonna -98.

En muista tarkkaan tilannetta, mutta ideana oli kuitenkin se, että olin menossa tankkaamaan autoani ja isäni tuli jostain syystä mukaan - lieneekö lupautui maksamaan bensat ja oli ilmeisesti juuri nauttinut pari olutta, ettei pystynyt ajamaan.

No lähdimme ajamaan bensiiniasemaa kohden. Tulin risteykseen, jossa itselläni oli kolmio. Minun piti kääntyä oikealle. Totta kai katson vain, tuleeko vasemmalta ketään - ei tullut. Käännyin oikealle. No kuinka ollakaan oikealta tulee säiliöauto. Ja joku helvetin idiootti kusipää on juuri lähtenyt ohittamaan tätä säiliöautoa. En muuta ehtinyt tajuamaan, kuin sen, että sydän pomppaa kurkkuun, isäni huutaa "Saatana!" ja sen, että saan juuri ja juuri kurvattua allani olleen Austin Metron (helvetin pieni postilaatikko) puoliksi penkalle. Siinä sitten tosiaan oli tilanne, jossa oli samaan aikaan vierekkäin säiliöauto, sen idiootin henkilöauto ja minun autoni. Jos olisi tullut kolari, olisi jälki ollut todella rumaa....

Vituttaa vieläkin, ettemme ehtineet katsoa sen vastaan tulleen auton rekisterinumeroa emmekä edes merkkiä....

 

[katjuska]

Viestin lähetti Predator
24-vuotiaana... perseen alla 750-kuutioinen Honda... vauhtia rapiat 100 km/t kun eteen päätti kolmion takaa pysähtymättä tunkea Volkkarillaan puolisokea papparainen. Ehdin tehdä jonkin jarrutuksentapaisen ja jostakin ihmeen syystä (tietenkin vaikutin asiaan reagoimalla "selkäytimestä") pyörän takapää alkoi silloin (märällä asvaltilla) liukua vasemmalle... jos se olisi liukunut oikealle, olisin yksijalkainen invalidi tai vainaja.

Pakko lainata näinkin vanhaa viestiä. Itsellä ei iänkään puolesta vielä voi olla "isoa" pyörää, mutta veljelläni sellainen on. Olen kuullut useampiakin tarinoita vastaavista tilanteista. Tai sitten täysin tahallisista kiilaamisista. On se kumma mikä ihmeen viha joillakin ihmisillä on moottoripyöriä kohtaan.
Tämä ei kuitenkaan ollut mikään moottoripöyrä ketju, joten:

Olin ilmeisesti reilun vuoden ikäinen ja leikin pihalla pallolla. Pihalla oli myös vesisaavi puolillaan vettä. Pallo lensi saaviin ja minä kurottelin yltääkseni siihen. Pulps ja neiti oli pää edellä saavissa. Äiti kuitenkin oli paikalla ja säntäsi vetämään taaperon ylös.

Muita todellisia läheltä-piti-tilanteita ei ainakaan mieleen tule. Ellei seuraava sellaiseksi lasketa; Autokoulun pimeäajosta kotiin palatessa (viime syksynä) sain tehdä täyden työn ettei poro tullut kurkkimaan miltä auto näyttää sisältä päin. Kaksi sarvipäätä pökäsi tielle pimeydestä juuri ennen katuvalojen alkamista (olin juuri kääntänyt lyhyille valoille - toisaalta en tiedä olisiko pitkistäkään ollut siinä tilanteessa enää apua). Ensimmäisen ehdin väistää, toisenkin melkein. Sivupeili meni, muuta vaurioita ei tullut. Vähäsen tilanne säikäytti, mutta tulipahan pimeäajoa koko rahan edestä! Käytännön oppitunti kaikille perässä tulleille.

 

[Turnipsi]

Viestin lähetti Zeppo
Noin 6 vuotta sitten oli enemmän kuin lähellä että olisin
törmännyt hirveen tuolla Korppoossa, Turun saaristossa

Olin menossa kaverin mökille ja käännyin pikkutielle joka vie
lauttasatamaan.

Pahoitteluni offtopic.

Ei sattumoisin kyseessä ole Watkastin saari? Meillä on ko. saaressa mökki, ollut jo 3 vuosikymmentä ja tietääkseni on ainoa saari Korppoossa johon menee pikkulautta.

Tuli vielä noista lääkkeistä mieleen, ei todellakaan ole niillä leikkiminen viisasta. Lähipiiristä löytyy esimerkki miten asiassa voi huonoiten käydä, rauhoittavia aamulla, kaljaa päivällä ja pirtua illalla tyhjään mahaan. Kun koko kaveripiiri on niin kännissä ja sekaisin ja sammuneena, ei ketään huomaa / pysty auttamaan kun yksi onneton saa kohtauksen ja menehtyy siihen.

Tuosta tapahtumasta alkoi myös meikäläisen viinaboikotti, tippaakaan en tapauksen jälkeen ole juonut muuta kuin olutta.

*edit* Lisäystä ja nuo vuosikymmenet ja aika ylipäätänsä tekivät tepposen..3 eikä 20..eh..

 

[Zeppo]

Viestin lähetti timppa
Pahoitteluni offtopic.

Ei sattumoisin kyseessä ole Watkastin saari? Meillä on ko. saaressa mökki, ollut jo 20 vuosikymmentä ja tietääkseni on ainoa saari Korppoossa johon menee pikkulautta.

Ei, tuo oli Galtbyn lauttarantaan menevä tie. Olin nimittäin
Houtskariin menossa silloin

 

[Castillo]

Ollessani 3-vuotias oli sateinen päivä Vaasan saaristossa. Paappa oli nukkumassa saunakamarissa ja minähän viisaana lapsena halusin paapan viereen nukkumaan. Ongelmaksi taisi muodostua se, että tyynyni oli veneessä ja reippaana poikana vedin venettä lähemmäksi, nousin takakannelle ja avasin pressun jonka jälkeen otin tyynyn ja pistin pressun kiinni. Kaikki tämä paapan tietämättä. Liukas veneenlaita teki kuitenkin kepposet ja kuin ihmeenkaupalla Jaska85 3 wee löysi itsensä täysin uimataidottomana merenpohjasta. Sain alla ponnistettua pohjasta pintaan ja huusin apua kunnes vajosin jälleen pohjaan ja silloin paappa tuli ja pelasti teidän jatkoaikalaisten riemuksi minut hyisestä merestä.

EDIT: Oli muuten tuhannes viesti jatkoaika.comiin.

 

[Timbit]

Kolme kertaa on ollut tilanne, jonka jälkeen olen ajatellut, että tässä olisi voinut käydä tosi huonosti.

Ensimmäinen tapahtui, kun olin yläasteella. Ajoin silloin todella paljon polkupyörällä. Olin jälleen kerran ajelemassa kotiinpäin yhdellä maantiellä, jolla on mukavan leveät pientareet ja 80 km/h nopeusrajoitus. Yhtäkkiä kuulen takaani auton äänimerkin, ja välittömästi sen jälkeen auto suhahtaa ohitseni arviolta noin neljän millimetrin päästä. Sen verran nopeasti meni, että pyörän turvaviiri katkesi auton osuttua siihen. Oli lähtenyt ohittamaan oikealta vasemmalle kääntymässä ollutta autoa ilman, että katsoi, onko piennar tyhjä. Oli vielä sen verran hieno ihminen, ettei pysähtynyt katsomaan, miten kävi.

Toisen kerran oli lähellä viime vuosituhannen lopulla Kuala Lumpurissa. Kaverin kanssa lompsittiin pitkin jalkakäytävää kun kenkääni meni joku roska. Siinä lähellä oli sellainen metallinen sähkötolppa joten ajattelin, että otanpa tuosta kädellä tukea kun tyhjennän kenkäni. Olin aika lähellä tolppaa, kun kuulin rasahduksen. En kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, mutta kaverini sanoi, että äläs mene yhtään lähemmäs sitä tolppaa. Tolpasta nimittäin roikkui kaksi sormen paksuista sähköjohtoa, jotka aina välillä osuivat tolppaan. Osumahetkellä kuului rasahdus ja näkyi sinisiä kipinöitä. En tiedä, olisinko paistunut jos tolppaan olisin koskenut, enkä oikeastaan haluakaan tietää.

Kolmas kerta sitten oli sellainen, jossa joku halusi työntää autoni ulos moottoritieltä ohituskaistalla reilusti päälle satasen nopeudessa. Tapausta käsiteltiin aikanaan täälläkin, hieman omituisella tavalla tosin, joten ei siitä sen enempää.

 

[Tapio Rautalapio]

Meikäläisellä on ollut tuo majan vaihto lähellä useampaankin otteeseen. Jo alle vuoden ikäisenä on lusikka meinannut lentää nurkkaan jonkin suolistotukoksen ja sitä seuranneen korkean kuumeen takia. Jälkeen päin on kerrottu, että lääkärit olivat kerran jo sanoneet vanhemmilleni, että jos poikanne tuosta selviää, niin sitä voidaan kuulemma pitää jo suoranaisena ihmeenä. Ja täällä sitä viellä painellaan!

No, ei siitä sen enempää. Olin muistaakseni n. 12v ja pyörällä reissussa menossa tapaamaan kaveriani. Lähdin siinä sitten ylittämään tietä, ja olin kyllä katsovinani, ettei autoja tullut. Kuitenkin seuraava asia, jonka tajuan on jumalaton kolahdus ja jarrutuksen ääni. Seuraava muistikuva on kai jalkakäytävältä yrittäessäni kaikella 12-vuotiaan auktoriteetilläni rauhoitella hysteeristä naiskuskia. Sitten paikalle änkesivät poliisit sekä ambulanssi, ja meikäläistä tuljutetaan vastusteluistani huolimatta terveyskeskukseen tarkistettavasti. Jälkeen päin sain kuulla, että autolla, joka minuun törmäsi oli vauhtia yli 60km/h, ja poliisien näkemyksen mukaan minun on täytynyt osua juuri sopivaan kulmaan, kun en kerran ollut jäänyt pyörien alle, enkä lentänyt konepellille. Tuloksena oli ollut vain metrien pituinen ilmalento. Kylkiäisinä tapauksesta seurasi esitutkinta, joka kuitenkin keskeytettiin alkuunsa, koska eihän autoa ajaneeseen naiseen voitu oikein kohdistaa mitään moitetta.

Tämä viimeisin tapaus sattui vähän ennen vuoden vaihdetta. Niittailin jäistä kolmostietä Tampereelta Vaasaan päin näkyvyyden ollessa huono. Aloin siinä suoralla tiellä säätämään auton lämmitystä pienemmälle, ja vasen etupyörä (kai) tämän seurauksena ajautui pois urasta sillä seurauksella, että ajokkini alkoi heittelehtiä hallitsemattomasti. Käänsin siinä pienessä pannarissa kaikki oikealle (vrt. hallittu korjausliike). Eihän se siitä sitten enää oiennut ja penkkaan mentiin. Sen verran kuitenkin perä jäi vielä tielle, että piti soittaa jälleen poliiseille. Tätä en kuitenkaan ehtinyt tehdä, kun paikalle pysähtyi joku uuden karhealla Peugeot 206-autollaan, vähän niinkuin auttamaan. Sen verran liukasta kai oli, että joku sitten onnistui pamauttamaan valaraudasta valmistetulla 80-luvun Mersullaan auttajan perään. Nyt oli jo vähän enemmän syytä soittaa poliiseille. Jututin siinä sitten tämän Peugeot kuskin vaimoa odotellessani, ja hän harmitteli vähän sitä, että heillä sattui kaiken lisäksi olemaan häälahjat takakontissa. Että soittakaan vaan mulle, kyllä mä aina jonkun tilanteen järjestän...

Sen verran kai järkyttynyt (ja huvittunutkin) koko tilanteesta, että naureskelin aivan mielipuolisesti päästyäni poliisiauton takapenkille. Jopa niin hysteerisesti, että toinen poliiseista katsoi asiakseen kysyä, mikä nyt niin naurattaa. Hihittelin jotain, että "mä oon sinisten miesten kanssa samassa autossa, hehehe..." tähän virkavallan edustaja totesi kuivasti: "mitäs jos... tuota, pitkä, voimakas puhallus, kiitos...". Vasta illalla oikeastaan tajusin, että mitäs jos auto olisikin ajautunut suoraan vastaan tulevien kaistalle. Ei oikein uni meinannut sen jälkeen tulla silmään.

Tämmöstä...

 

[Chip]

Minä en nyt tähän hetkeen muista kuin yhden tapauksen. Olin autokoulun autolla matkalla liukkaan radalle ja opettajan lisäksi kyydissä oli eräs kaverini, joka oli kanssani samassa autokoulussa. Ajoin siinä sitten maantietä pitkin puolentoista kuukauden ajokokemuksella eikä se liikenteen seuraaminen ollut kaikkein tarkinta jos siinä jutteli samaan aikaan ajaessaan. Yhtäkkiä ajo-opettaja painoi sitten jarrua, tarttui rattiin ja ohjasi autoa hiljalleen (mittarissa oli 100 km/h) tien laitaan. Minä mietin ensimmäisenä, että minkähän radikaalin mokan nyt sitten tein... Samassa huomasin, että vastaantulevaa rekkaa oli ohittamassa joku valopää (me olimme menossa ylämäkeen ja ne alamäkeen) ja sen auto olisi tullut suoraan päin ellei ajo-opettajani olisi toiminut ripeästi. Rekkakin huudatti torveaan tuolle toopelle, mutta eipä se äijä mitään uuden maasturinsa ratissa tuntunut tajuavan. Siinä sai sitten mietiskellä loppumatkalla, että olipas se lähellä...

Samalta reissulta palatessa vastaan tuli taas auto samalla kaistalla, tällä kertaa vaan pienempi ja vähän kauempana kuin menomatkalla.

 

[OldTimeHockey]

Eiköhän jokainen tenava ole ollut lähellä juosta auton alle, niin myös allekirjoittanut. Parista kerrasta olen kuullut, ikää on ollut 2-4 v. Noutaja meinasi tulla myös voileipäkeksin muodossa, mutta mutsi huomasi viime tingassa, nosti jaloista ilmaan ja läimi selkään sen verran tarmokkaasti, että kurkkuun takertunut pala lensi vauhdilla ulos.

 

[Rocco]

Kuulemma pikkuskidinä olin nielaissut suklaalevyn tinapaperia ja olin jo sinisenä, lähellä tukehtumista.

Toinen näin jälkikäteen lähellä ollut tilanne oli ala-asteella. Olimme odottamassa käytävällä tunnin alkamista. Koulun alakerrassa ei ollut naulakoita seinällä vaan sellaisia isoja väliseinän tyyppisiä avonaulakoita. Kokoa n. 4 metriä, korkeutta 1,5m ja painoa metallirungosta johtuen varmaankin kymmeniä kiloja, ehkäpä reilusti yli 50kg (koska emme itse jaksaneet sitä nostaa takaisin ylös). Koska se oli sellainen avonaulakko niin tietysti oli kaikkien tapana istuskella naulakon kenkätelineen päällä ns. naulakon sisällä yms.

Kerran sitten itse naulakon kenkätelineellä istuessani, joku onnistui kaatamaan naulakon suoraan päälleni. Onneksi olin niin lähellä että naulakon yläosa kaatui ylitseni ja itse jäin ns. naulakon "sisälle" kun se metallinen musta hirvitys kaatui päälleni. Jos olisin lähtenyt pois alta tai olisin ollut edes vähän kauempana niin se hökötys olisi kaatunut suoraan päälleni ja olisin jättänyt pääni sen yläosan metallisen rakenteen alle. Voi vain kuvitella millaista jälkeä se kymmeniä kiloja painanut jööti olisi saanut aikaan heikolle kallolle kun lattia tulee vastaan...

Onnekseni selvisin vain säikähdyksellä ja en jättänyt edes sormia alle.

EDIT: Kuva poistettu, kuvat vain linkkeinä, ei tekstin sisään.

EDIT EDIT: No, ei sitten... Tässä kuva vain linkkinä, ei tekstin sisällä.

 

[aHab]

Juu-u... kertaalleen on ollut todella lähellä. Onneksi oli refleksit kunnossa, muuten olisi tämä kaveri kokenut litistymiskuolon... Täysin oma ja suoranainen kardinaalimunaus, mutta sitä se kuumuus ja väsymys teettää...

Tämä tapaus sattui 3-4 vuotta sitten. Olin taas kerran kesäduunissa kotikyläni paperitehtaalla. Oli jo loppukesä ja ilman vuorovapaita väännetty kolmen kuukauden kolmivuorotyörupeama alkoi puuduttaa jo vahvasti. Ulkona oli jotain +30 astetta ja tehtaalla sisällä aivan järkyttävän kuuma. Tuona päivänä oli minun vuoroni toimia kenttämestarina, joka on loistohomma hiljaisena päivänä, mutta tuona päivänä ei ollut hiljainen päivä... Paperikone paahtoi täysillä ja pituusleikkuri sylki tuttuun tapaan enemmän rullia kentälle mitä arkkileikkurit jaksoivat työstää. Rullakenttä oli jo valmiiksi täynnä tavaraa kahdessa kerroksessa, mutta oikein kun jaksoi juosta niin aina sinne jonnekin sai tilaa uusille rullille.

Rullia siirretään siis katossa liikkuvalla vahvalla nosturilla ja vahvoilla taljoilla. Olin juuri järjestelemässä yhtä tilausta kahteen kerrokseen ja olin nostamassa tilauksen viimeistä rullaa maasta, kun työkaveri tuli huikkaamaan, että olivat lähdössä syömään.

Kahden rullarivin väliin jäi sellainen ahdas käytävä (n. 1m), jossa mahtui juuri ja juuri kävelemään normaalisti. Olin juuri pujottanut nostotaljan nosturin koukkuihin kun tuo työkaveri tuli huutelemaan syömään. Ajatukseni siinä sitten hieman herpaantui juuri tekeillä olevasta asiasta, kun huutelin jotain mielestäni hauskaa takaisin työkaverille... Sanoinko jo, että siellä oli saatanan kuuma ja väsytti?... Joka tapauksessa, tässä vaiheessa aivot lakkasivat lähettämästä järkeviä viestejä raajoihini, ja kävin nostamaan tuota maassa olevaa rullaa ylöspäin, kuten pitikin...

Olin unohtunut seisomaan siihen rullan, jota olin juuri nostamassa, ja vieressä olevan rullarivin väliin. Tästä kulmasta on täysin mahdotonta nähdä, ovatko nousutaljat suorassa, vai kenties vinossa jompaan kumpaan suuntaan... Ja vinossahan ne perkele olivat. Sillä sekunnin tuhannesosalla kun tuo rulla irtosi maasta, se hyökkäsi suoraan minua päin! Ehdin juuri ja juuri hyppäämään sivuun (rulla itseasiassa hipaisi työhaalarini selkää) ja samalla koko tehdas jymähti kun tuo parin tonnin rulla iskeytyi vieressä olevaan rullariviin...

Jos olisin katsonut jonnekin muualle kuin mihin tuossa tilanteessa katsoin (rullan alaosaan), en varmasti olisi heti tajunnut rullan liikettä... Ja jos olisin jäänyt väliin, tämän sällin maallinen taivallus olisi loppunut siihen paikkaan. Hieman hitaampi loikka sivuun ja olisin varmasti menettänyt ainakin jalan.

Siirsin rullan irti viereisestä rullarivistä ja kävelin suoraan ulos ja puhaltelin siellä sellaisen vartin verran... Kädet taisivat täristä vielä illallakin tuona päivänä.

EDIT: ohoh, tulipas tuossa jaariteltua. Olisi voinut tiiviimminkin kertoa. Oli miten oli, tulipa mieleeni vielä toinenkin juttu, joka aina jaksaa muistuttaa itsestään kun matkaan tuosta Lahden ohi Kouvolaan päin...

Paluumatka Provinssirokista kohti kotia (tuo edellisestä tapauksesta tuttu pikkukylä itärajalla). Minä olin kuskina ja matkaa oli takana tuossa vaiheessa hieman reilut 300 km. Ei mikään kummoinen matka tuumii enemmän autoa ajava. Itse en kuulunut tällaisiin. Ajokortti löytyi kyllä, mutta omaa autoa ei. Ajokokemusta oli hyvin vähän ja yleensä aina eri autoilla (kavereille kuskina)...Tämä oli siis ensimmäinen pitempi matka minulle auton ratissa.

Alla oli "väkivahva" 1.1 litrainen ja täyteen pakattu vanha Nissan Micra. Ulkona alkoi olla jo pimeää, kun kaverini siinä hieman Lahden jälkeen kysyi vierestä:

"Eikös tossa pala punaiset?"

Jep jep. Tässä vaiheessa aistit terävöityivät sen verran, että muistan tuon risteyksen yksityiskohdat ulkoa edelleen. Jarrupoljin lattiasta läpi ja auto pysähtyi juuri ennen keulan edestä vilahtavaa hopeista Honda Civiciä...

Seuraavalle bussipysäkille auto seis ja kuski vaihtoon. Hävetti kun ei tajunnut omaa väsymystä.

 

[aHab]

Viestin lähetti Ikijokeri

Itselläni ei ole muistaakseni ole ollut kuolema vielä koskaan lähellä. Kerran olen pyörällä kaatuessani lyönyt pääni maahan niin rajusti, että sairaalaan jouduin, onneksi ei pää haljennut, se olisi ollut menoa siinä tapauksessa.Muistaakseni olin silloin 12-vuotias.

Heh, tuttu tilanne. Taisin olla suunnilleen samanikäinen itsekin kun oma kolaukseni kävi. Lumet melkein sulaneet ja kaverit olivat jo kaivaneet pyöränsä kellareista. Minä en ollut saanut vielä lupaa, mutta eipä tuo nyt niin suuri ongelma ollut...

Pyörällä tietenkin piti heti lähteä ajamaan pitkin jäistä metsäpolkua, alamäkeen tietysti. Kappas... jarrut ei näemmä toimi...

Seuraavan kerran kun avasin silmäni, ympärillä oli neljä kaveria katsomassa maassa makavaa pyörätaituria. Kaverit taluttivat kalmankalpean sankarin kotiin ja sanoivat äidille "Henriä sattui mahaan."

Noh, kyseessä oli selkeä aivotäräys, oksensin komeasti keskelle terveyskeskuksen aulaa. Sitä en tiedä kuinka kauan makasin maassa tajuttomana, saati sitä mistä kaverit tuon vatsakivun keksivät...

 

[sampio]

Lapsena säilyin melko ehjänä kaikin puolin, mutta nyt opiskeluaikoina olen ollut kaksi kertaa todella pahassa paikassa. Ja kummallakin kertaa on ollut kyseessä oma tyhmyys ja huolimattomuus.

Ensimmäinen kerta sattui pari vuotta sitten, kun olin rullaluistelulenkillä. Lenkin loppupuolella on alamäki, jonka olin normaalisti kiertänyt sen jyrkkyyden vuoksi. Tällä kertaa kuitenkinpäätin lähteä laskemaan, koska olin nähnyt muutaman muunkin sen selvittävän. Heillä oli kuitenkin taitoa himpun verran enemmän kuin minulla. Noin puolessa välissä mäkeä älysin, ettei tätä vauhtia perinteisellä jarruttamisella pysäytetä. Mäki päättyy t-risteykseen minkä vastapäätä on kerrostalon seinä. Ajattelin jo, että kaadun jotenkin "pehmeästi", mutta päätin kuitenkin, että ylitän tien ja koetan saada kierrettyä kerrostalon kulman taakse. ristey oli onneksi sen verran avonaisella paikalla, että huomasin ettei autoja ole tulossa. Myös seinä oli väistettävissä, jos vain autoja ei tule. Onnistuin väistämään seinän jä pysyin pystyssä koko matkan, mutta ajauduin jalkakäytävän viereiselle kadulle väistettyäni seinän. Kadulta tuli vastaan auto, jonka vauhti oli onneksi vielä sen verran hiljainen, että se pysähtyi nopeasti, ja minäkin ehdin koukata takaisin jalkakäytävälle. Vältin siis kaatumisen ja törmäämisen seinään ja autoon... Hiukan vavisutti, kun sain vauhdin pysäytettyä. Ja harmitti se säikähdys, jonka olin aiheuttanut auton kuljettajalle syöksyttyäni hänen eteensä kulman takaa.

Toinen tapaus on yhtä typerä ja sattui liikenteessä. Raplasin suuressa neroudessani radioasemia kohdalleen samalla kun ajoin maantiellä. Katsoin toki pääasiassa eteenpäin, mutta ennen yhtä mutkaa katsoin liian pitkään alas. Mutkan jälkeen oli tietyö ja valojen vaihtumista odotteli toistakymmentä autoa. Vauhtia minulla oli 80-90 km/h, etäisyyttä jonon viimeiseen autoon en osannut arvioida. Nopea jarrutus ja tyhjä kaista pelastivat kuitenkin tilanteen. Autoni pysähtyi kolmannen auton kohdalle. Säikähdys oli suuri, mutta vielä enemmän hävetti. Sen jälkeen en ole kovin intensiivisesti etsinyt oikeita radioasemia autossa.


Edit:
Tuosta rullailutapahtumasta tekee erityisen ikävän se, että ehdin miettiä eri vaihtoehtoja ja koko homman lopputulosta usean sekunnin ajan. Pienen pieni kauhun poikanen oli havaittavissa siinä hetkessä.

 

[Veijari]

http://www.kaleva.fi/html/JTpage516439.html

Onneksi tässäkin säästyttiin henkilövahingoilta. Linkissä on myös videopätkä tapahtumapaikalta.

 

[zore]

Olin 12-vuotiaana vaellusretkellä Norjassa kun laskeuduin muiden nuorten kanssa tunturilta. Tulimme eri reittiä kuin olimme kiivenneet eikä se tuntunut normaalia tunturia kummemmalta. Sitten tuli muutama isompi kivi, joita en jaksanut kiertää, maasto oli kuitenkin sellaista risukkoa välillä että jokainen ylimääräinen metri oli vältettävä. No laskeuduin siitä kivien välistä jalat edellä ("minä en lähde täältä tunturilta kuin jalat edellä") kun otteeni lipesi ja raahauduin muutaman metrin suhteellisen jyrkkää rinnettä kunnes sain jostain oksasta kiinni ja pysähdyin sellaiselle siistille kielekkeelle.

Hekottelin siinä tapahtunutta vielä ääneen kunnes näin lähimpänä minua olevien ilmeet. Katsoin siinä sitten taakseni ja näin kuinka tuon pienen kielekkeen jälkeen oli n. 20 metriä sileää kalliota ja alla kiviröykkiö. Siitä kielekkeeltä pääsi täysin vaivattomasti sivulle päin ja matka jatkui. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että mitä jos en olisikaan pysähtynyt siihen kielekkeelle..

Olin varmaan joku 16-vuotias kun kaverini kanssa käytiin yhden voimanostajan kanssa treenaamassa. Minulla oli painot tangossa rinnan päällä kun peruuttaessa kompastuin ja vaistomaisesti otin käsillä vastaan ja tanko lipesi. Painot putosivat suoraan kurkkuni päällä voimalla maahan mutta tangon ja kaulan väliin jäi pari senttiä ilmaa. Onneksi oli jo sen ikäisenä tarpeeksi isot puntit päissä ;)

 

[Wolves]

Kultaisella 80-luvulla ja 90-luvun alussakin kävimme aina mökillä ollessamme seuraamassa Alajärven Ankkureiden kotiotteluita. Eräänä päivänä sitten päätimme isäni kanssa mennä katsomaan ottelua ja jouduimme kolmospesän taakse nurmikolle, koska kaikki katsomot olivat täynnä (Silloin Ankkureiden kotistadionia Kitroa ei oltu rempattu jne.)

Noh, jäimme pesän taakse noin viidentoista-kahdenkymmenen metrin päähän kentän laidasta ja nautimme ottelusta, kunnes...

...Ankkureiden nykyinen pelinjohtaja Matti Iivarinen täräytti pallon kolmosrajasta maisemaan ja isäni kerkesi ainoastaan huutamaan "VARO!". Onneksi en kääntänyt päätäni huudosta, sillä jos sen olisin tehnyt pallo olisi jysähtänyt minua ohimoon. Nyt tietäen kuinka lujaa pallo lähtee lyönnistä olisin ollut todennäköisesti kuollut. Itse en kerennyt edes säikähtää, vaikka vielä tänäpäivänä näen kuinka pallo sujahtaa oikean korvani ohitse hirmuista nopeutta. Isäni sen sijaan säikähti aikalailla ja ymmärrettävästi oli vielä ottelun jälkeenkin hieman hermoheikkona.

Ko. tilanteen jälkeen järjestysmiehet laittoivat nurmikolla olleet katsojat muualle ja pesän tausta tyhjennettiin ihmisistä.

 

[Alamummo]

Pari päivää sitten odottelin aamulla jalankulkijoille vihreää valoa. Se vaihtui ja meikä astui tielle. Näin jotain isoa silmäkulmasta ja hyppäsin vaistomaisesti taaksepäin. Sieltähän tuli 22m rekka, joka ilmeisesti yritti keltaisilla läpi eikä ehtinyt. Eikä sitten ehtinyt enää jarruttaakaan vaan veti vauhdilla risteyksen läpi.

Ei tullut meikätytöstä muusia eikä risteyksessä kolissut edes pelti. Tilanne tuli niin äkkiä, etten edes säikähtänyt. Edes jälkeenpäin ei hirvittänyt, koska mähän selvisin naarmuitta.

 

[girlzilla]

Olin 2-vuotias ja olimme Espanjassa lomalla perheen kanssa. Huoneet olivat vierekkäin, samoin siis myös parvekkeet. Parvekkeiden välillä oli oli reilu 40cm, ja alapuolella n. 20 metrin rotko alas kivikkoon. Päätin sitten siirtyä parvekkeelta toiselle. Siitä hyppäsin tai loikin/astuin yli.

 

[smasa]

Hiihto-onnettomuudet ovat pirullisia. Olen puinut tätä aiemminkin urheiluvamma- ym. ketjuissa, mutta menköön kerran vielä.

smasa, tapahtumahetkellä about 13 vuotta, oli koulun kanssa laskettelemassa, ja toki suksimiehenä ja "kovana jätkänä" piti mennä lautastreetille hyppyreitä katsomaan... ja kokeilla itsekin erästä suurimmista ja reilulla vauhdilla kohti hyppyriä. Sitä seuraavista tapahtumista onkin vain katkonaisia kuvia.

Hyppyrin nokka lähestyy... smasa ilmassa vaakatasossa jalat edellä menosuuntaan... "ei perkele, pakko varoa päätä"... tömähdys.

Ilmat pihalla... katkonaista hengitystä... jaloista meni tunto... kelkka paikalle ja ahkioon... piipaa-autolla sairaalaan...

Kyseisestä iltapäivästä muistan vain pätkiä, lienee tietenkin shokin syytä, kuten sekin, että jaloista meni tunto. Tömähdin hyppyristä siis suoraan selälleni, ja pari selkänikamaa murtui lapaluiden välistä. Tuollaisessa rojahduksessa halvaantuminen oli lähellä, ja olisihan siinä henkikin voinut lähteä, jos olisin pudonnut jossakin toisessa asennossa. Sikäli osumakohta oli paras mahdollinen - jos niitti olisi tullut alemmas, voi olla, että jalat olisivat kärsineet, jos taas ylemmäs, ei voi tietää olisiko koko smasa tässä.

Helvetti että ihminen on tyhmä - kokemattomana laskettelijana mennä esittelemään kavereilleen uskallustaan ja olemattomia taitojaan. Onneksi neljä päivää sairaalassa riitti, ja pysyviä vammoja ei jäänyt. Kammoa lasketteluun ei tullut, mutta tyhmyydestä sakotetaan. Opettavainen tapaus.