Mainos

Helsinki

  • 621 341
  • 3 731

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä tarkoittaa siis sitä, että nollatuloisia sossun elättejä, jotka eivät maksa nettona penniäkään asumisestaan, on valtavat määrät. Itse en ymmärrä, miksi joutilaan parhaassa työiässä olevan ihmisen on asuttava nimenomaan PK-seudulla, samaan aikaan kun heidän elättäjänsä joutuvat muuttamaan jatkuvasti kauemmaksi Helsingistä.

Osittain siksi, että aika iso osa lähiseudun kunnista pyrkii pitämään huonot veronmaksajat kaukana omalta alueeltaan ja keinojahan tähän kyllä on. Esimerkiksi Nurmijärvi ei ole rakentanut vuokra-asuntoja viime vuosina käsittääkseni lainkaan ja oikeastaan seudun kunnista vain Helsinki ja Vantaa ovat toteuttaneet MAL-aiesopimuksessa 14 kunnan yhteisesti sovitut velvoitteet mm. juuri asuntorakentamisen suhteen. Esimerkiksi tästä syystä metropolihallinto olisi hyvä, jotta nuo siivellä hiihtelevät kehyskunnat, joille kyllä kelpaa pääkaupungin palvelut ja työpaikat mutta jotka eivät ole valmiita laittamaan tikkua ristiin alueen ongelmien ratkaisemiseksi, saataisiin jonkinlaiseen ruotuun.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
- Helsingin oma politiikka. Kaavoitetaan liian pieniä asuntoja ja pientalojen osuus asuntotuotannosta on marginaalinen. Tämä ajaa erityisesti keskituloiset lapsiperheet pois Helsingistä. Ei ainoastaan Espooseen ja muihin Uudenmaan kuntiin vaan paranevien kulkuyhteyksien ansiosta jopa Lahti on alkanut kilpailla asukkaista Helsingin kanssa.

Helsingillä ei ole ihan kauheasti liikkumavaraa tuon kaavoituksen kanssa. Östersundomissa on maata (jolle tulee pientalovaltaista asumista), mutta muuten kyse on pienistä tilkuista, joiden kaavoitus työlästä ja kallista saatuihin asuinneliöihin nähden.

Ainoa järeämpi keino saada lisää pientaloasumista Helsinkiin olisi nostaa jo rakennettujen kaavojen rakennusoikeutta ja sitä on monin paikoin tehtykin (suurin osa Helsingissä tällä hetkellä myynnissä olevista tonteista on kirvesvarsia tai muita lohkottuja). Motiivit tälle ovat kuitenkin kaupungin puolesta heikot, koska kassa ei yksityisomisteisen maan rakennusoikeutta kasvattamalla täyty. Lisäksi lisätyn rakennusoikeuden hyödyntäminen on hidasta, koska ne joilla on isoon pihaan varaa, sen usein haluavat pitää.

Tilanne on mikä on, mutta loppujen lopuksi on vähän typerää syyttää espoita ja nurmijärviä kermankuorinnasta. Kyse on lainsäädännöstä ja siinä harjoitetusta aluepolitiikasta. Lainsäädännön ohjaus (kuntien valtionosuuslaki) on nykyisellään sellainen, että kuntien kannattaa kalastaa hyvätuloisia veronmaksajia ja hylkiä huonoja. Siinä on hyvä sitten ministereiden juhlapuheissa patistella pk-seudun kuntia tuottamaan vuokra-asuntoja ja vaatia järkeä kaavoitukseen. Ei tapahdu.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Helsingillä ei ole ihan kauheasti liikkumavaraa tuon kaavoituksen kanssa. Östersundomissa on maata (jolle tulee pientalovaltaista asumista), mutta muuten kyse on pienistä tilkuista, joiden kaavoitus työlästä ja kallista saatuihin asuinneliöihin nähden.

Malmin lentokentän alueella ja Santahaminassa olisi laajoja alueita asuntorakentamiseen. Kantakaupungin alueella taas pitäisi olla rohkeutta rakentaa reilusti ylös.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Osmolandiassa kun kaikki asuvat tiiviisti rakennetuissa kerrostaloissa ilman autoa ja jos joku sitten haluaa asua maan tasalla ja pendelöidä, niin Osmolandia verottaisi sitä niin paljon, ettei siihen olisi varaa kuin Blingströmeillä.

Osmolandiassa jokainen asuu missä lystää, mutta maksaa asumisensa kustannukset itse. Suomessa on jo vuosikymmeniä harjoittettu keskustalaista tulonsiirtoa taajamista maalle - olisi aika lopettaa. Kiinteistövero uusiksi ja verotuksesta työmatkavähennys fittuun olisi hyvä alku. Sen jälkeen voitaisiin miettiä veden ja sähkön tasatariffista luopumista ja ihan kaiken muunkin infran kustannusten jyvittämistä aiheutusperustaisesti.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Malmin lentokentän alueella ja Santahaminassa olisi laajoja alueita asuntorakentamiseen. Kantakaupungin alueella taas pitäisi olla rohkeutta rakentaa reilusti ylös.

Malmin lentokentän alue on pääasiassa suota ja savea, mutta se rakennettaneen siitä huolimatta ennemmin tai myöhemmin. Kyse on lähinnä poliittisista realiteeteista. Paskamyrskyn täyden voiman välttämisen vuoksi Uudeltamaalta pitäisi löytyä uusi kenttä Malmin korvikkeeksi ennen kuin kentän vuokrasopimus voidaan päättää. Onhan Helsinki yrittänyt kenttää saada muualle, mutta ihan hirveästi ei ole kiinnostuneita. Asiaa ei auta, lentokenttäväki vastustaa lähtöä viimeiseen saakka.

Kiitos 1939 - jne:lle Helsinki ei voi mitään. Santahamina on valtion maita ja puolustusvoimat pysyy Santahaminassa jos haluaa ja toistaiseksi on halunnut, vaikkei pysymiselle maanpuolustuksellisia perusteita enää olekaan.

Kantakaupungin alueella on (virkamiesten toimesta) yritetty kaavoittaa ylöspäin ja melko hyvin siinä on onnistuttukin (luottamusmiesten vastustuksesta huolimatta). Ei nyt mitään pilvenpiirtäjiä, mutta Hernesaareen ja Pasilaan on kuitenkin tulossa ihan hulppean korkeaa pytinkiä. Suurempi ongelma maan tehokkaalle käytölle ja "kaupungin" rakentamiselle ovat nykyiset melu-, pienhiukkas- ja näkyvyyssäädökset, jotka vaativat suojaetäisyyksiä ja avoimia risteyksiä. Käytännössä kantakaupungin tapaista umpikorttelikaupunkia ei pysty rakentamaan minnekään missä sitä ei vanhastaan ole.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Osmolandiassa jokainen asuu missä lystää, mutta maksaa asumisensa kustannukset itse. Suomessa on jo vuosikymmeniä harjoittettu keskustalaista tulonsiirtoa taajamista maalle - olisi aika lopettaa. Kiinteistövero uusiksi ja verotuksesta työmatkavähennys fittuun olisi hyvä alku. Sen jälkeen voitaisiin miettiä veden ja sähkön tasatariffista luopumista ja ihan kaiken muunkin infran kustannusten jyvittämistä aiheutusperustaisesti.

Tiesitkö muuten että aika monelle tuo työmatkavähennys tekee töissä käymisestä kannattavaa? Jos laskee 100km työmatkaa per suunta, niin bensakoneella hintaa tulee suurinpiirtein 20€ per päivä. Jos otetaan 10€/h, 7.5h/vrk ja 5 kertaa viikossa työtätekevä ihminen tuohon niin kuukaudessa (21 työpäivää tässä laskussa) tienaa 1575€, tästä menisi vähän tilanteesta riippuen reilu 400€ bensaan. Jos heitetään että veroprosentti olisi vaikka 12% tuossa tapauksessa, niin puhutaan vähän alle 1000€/kk tienestistä. Sitten jos jäisi työttömäksi kelan työttömyystuki + asuntotuki olisi suurinpiirtein samaa luokkaa. Lisäksi jos ajatellaan että kyseinen henkilö olisi osa-aikainen (sovitaan vaikka 32h/viikko niin tuo työttömänä oleminen olisi vieläkin parempi vaihtoehto (sama homma jos tuntipalkka olisi pienempi).

Tietenkin jos haluaa ihmisiä rankaista työssäkäynnistä niin siihen tuon poistaminen sopisi.

edit. Ja itseäni tuo ei enää niin kauheasti hetkauta, työmatkaa ei ole enää paljon mitään, mutta joskus olen ollut tilanteessa jossa työttömänä oleminen olisi tuonut saman verran rahaa ellei olisi ollut tuota matkavähennystä.
 

msg

Jäsen
Osmolandiassa jokainen asuu missä lystää, mutta maksaa asumisensa kustannukset itse.

Niinhän juuri sanoin. Osmolandiassa kaikki keskituloiset ängetään kerrostaloihin ja käyttämään julkisia. Köyhät asuvat sitten missä halauavat sossun tuella ja Blingströmit sitten omalla rahallaan missä haluavat.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tiesitkö muuten että aika monelle tuo työmatkavähennys tekee töissä käymisestä kannattavaa?

Tiesin. Mutta yhteiskunnan kannalta kalliimmaksi tulee silti se, että yhdyskuntarakenne hajaantuu pitkin nurmijärvien peltoja, kun ihmiset käyttävät veroedut ja muut subventoinnit ostaakseen enemmän neliöitä kauempaa työpaikoista.

Ongelmahan näiden keskustalaisen politiikan luomien vääränlaisten kannustimien purkaminen on, koska vahinko on suurimmaksi osaksi jo tapahtunut. Sitä en kiistä. Parempi kuitenkin korjata virhe kuin jatkaa sen toteuttamista. Pitkät siirtymäajat toki tarvitaan.

edit:

Tietenkin jos haluaa ihmisiä rankaista työssäkäynnistä niin siihen tuon poistaminen sopisi.

Noh, sanotaanko niin, että työssäkäymisestä tehdään (koska on pakko) seuraavan sukupolven aikana sen verran "kannustavaa", että työmatkavähennyksen poistaminen ei siinä sopassa maistu miltään.

edit2:
Niinhän juuri sanoin. Osmolandiassa kaikki keskituloiset ängetään kerrostaloihin ja käyttämään julkisia. Köyhät asuvat sitten missä halauavat sossun tuella ja Blingströmit sitten omalla rahallaan missä haluavat.

Ymmärsin jostain syystä, että pidät osmo-skenaariota huonompana vaihtoehtona kuin nykytilaa, jossa taajamissa asuvat keskituloiset subventoivat taajamien ulkopuolella asuvien keskituloisten elämää. Pahoittelen väärinymmärrystä!
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kiitokset ensinnäkin edellisen sivun vinkeistä. Sitten toiseksi voin paljastaa typeryyteni ja kaikkinaisen kokemattomuuteni, nimittäin en ole koskaan matkustanut raitovaunulla. Eli päädyin siihen, että jätän Stadionille auton, koska sieltä ainakin löytyy tilaa ja siitä on helppo lähteä kotiinpäin iltapäivällä. Sain myös selville sen, että minun pitänee hypätä Oopperatalon edestä 4 tai 7B:n kyytiin. Vaan mietityttää nyt kuitenkin se, että onko noissa raitiovaunuissa jokin lukulaite tekstarilipulle vai suuntaanko kuskille känny ojossa? Toinen ikiaikainen juttu, mikä mua on mietityttänyt välillä tämän oman seikkailuni ulkopuolelta, on se että miksi osa jengistä hyppii raitsikoihin keskeltä vaunua eikä näy tekevän mitään maksutoimenpiteitä? Onko Helsinki täynnä pummeja?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
suuntaanko kuskille känny ojossa?

Jotakuinkin noin ja sitten kysyt vielä, että "voitteko työ anttaa tästä kuiotin ja männöökö tämä juna Porttaanialle asti?"

Eli suomeksi, kyytiin vaan ja sitten mahdollisen tarkastajan ilmestyessä esität pyydettäessä lipun. Tai jos oikein tuhma tahtoo olla, niin tuollaisella matkalla mitään lippuja maksa, vaan puhelin kädessä päivystää silmä kovana tarkastajia, mutta tätähän emme toki kenellekään suosittele.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kiitokset, on hirveän paljon helpompi hengittää nyt.

Joopati, kai tuosta hengissä selviää, vaan on se kuitenkin isossa maailmassa osattava toimia aivan kuin olisi ennenkin ollut.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jotakuinkin noin ja sitten kysyt vielä, että "voitteko työ anttaa tästä kuiotin ja männöökö tämä juna Porttaanialle asti?"

Eli suomeksi, kyytiin vaan ja sitten mahdollisen tarkastajan ilmestyessä esität pyydettäessä lipun. Tai jos oikein tuhma tahtoo olla, niin tuollaisella matkalla mitään lippuja maksa, vaan puhelin kädessä päivystää silmä kovana tarkastajia, mutta tätähän emme toki kenellekään suosittele.

Ei tosin auta (jos meinasit tekstarilipun ostamista), koska se lippu pitää olla ennen liikennevälineeseen astumista saapunut puhelimeen. Ja ne ottavat kyllä tarvittaessa vaikka sekkarilla aikaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toinen ikiaikainen juttu, mikä mua on mietityttänyt välillä tämän oman seikkailuni ulkopuolelta, on se että miksi osa jengistä hyppii raitsikoihin keskeltä vaunua eikä näy tekevän mitään maksutoimenpiteitä? Onko Helsinki täynnä pummeja?

Mitäs ne viralliset lukemat nyt sanovatkaan, olikohan pummilla menijöitä arviolta kolmisen prosenttia muistan kuulleeni.

Useimmilla ihmisillä on ns. kuukausilippu. Vanha termi uudistetulle asialle, mutta siis lippu on etukäteen maksettu pidemmälle ajalle.

Ja alkuunhan tuo toimi hyvinkin, että kännykkä kädessä pystyi päivystämään, mutta sitäkin sitten muutettiin, kun homma kävi ilmi. Lipun tuloon on laitettu sen verran viivettä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ja alkuunhan tuo toimi hyvinkin, että kännykkä kädessä pystyi päivystämään, mutta sitäkin sitten muutettiin, kun homma kävi ilmi. Lipun tuloon on laitettu sen verran viivettä.
Mitä ihmeen viivettä? Aikaleima siihen tulee. Viimeksi jouduin hätäpäissäni käyttämään kännykkälippua, kun en ollut muistanut ladata aikaa kortille. Heti se vastausviesti tuli. Metro lähti 7.32 Vuosaaresta, aikaleima sanoi 7.31. No questions, kun tarkastajat hyppäsivät vaunuun Rastilassa. Eli tarkemmin sanottuna ensimmäisen pysähdyksen jälkeen, jos joku ei noita asemia tunne. En tunne mekanismia, mutta veikkaan, että leimaavat laitteensa astuessaan vaunuun. Ja sitä aikaleimaa siis verrataan kännykkälippuun. Metrossa vielä pitää olla kohtuullisen hyvä selitys, miksi kännykkälipun leima on about sama kuin lukulaitteen. Lippuhan pitää ostaa ennen laiturialueelle saapumista.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Juuri näin. Ei siinä viivettä ole, vaan noita ajankohtia verrataan. Joskus takavuosinahan riitti sekin, kun oli esittää leimattu lippu sillä hetkellä, kun tarkastaja sen näki (pahvilätkien aikaan). Nykyään koko matkan alusta.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tapauskohtaista, kyllä joskus itselläni kulunut se minuutti-pari ennen lipun saapumista puhelimeen.
Eiköhän se tapauskohtainen viive tule järjestelmän satunnaisesta takkuamisesta. Toki voimme järjestää testin ja tilata vaikka 10 kännykkälippua per naama ja tehdä noista tilaston.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tapauskohtaista, kyllä joskus itselläni kulunut se minuutti-pari ennen lipun saapumista puhelimeen.

Varmaan järjestelmä pykii, joskus on jäänyt tulematta kokonaankin kyllä tekstarilippu. Se ei kuitenkaan ole se pointti, vaan lipun timestamp, jota tarkastaja vertaa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tiedoksesi, että Stadikan parkkis muuttuu maksulliseksi, valitettavasti. Koskee koko 750 auton parkkipaikkaa.

Tarkennetaan vielä että arkisin ja klo 19 asti.
Esimerkiksi nordikselle menijät joutuvat pulittamaan sen noin tunnin maksun 3 vyöhykkeeltä(1€/tunti) joten ei paha. Mutta koko 8-16 työpäiväksi tuohon ei varmaan porukka enään raaski peltilehmäänsä jättää.

_
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkennetaan vielä että arkisin ja klo 19 asti.
Esimerkiksi nordikselle menijät joutuvat pulittamaan sen noin tunnin maksun 3 vyöhykkeeltä(1€/tunti) joten ei paha. Mutta koko 8-16 työpäiväksi tuohon ei varmaan porukka enään raaski peltilehmäänsä jättää.

_

Ja ehkäpä siitä katoavat myös ne vitun ärsyttävät pakut.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joo, niinhän tuo näytti muuttuneen maksulliseksi. Kaarsin tohkeissani paikalle ja vähän meinasi itku tulla, kun tajusin siinä kiireen keskellä että jumanskeide parkkimaksu täälläkin on eikä mulla juuri hiluja ole mukana. Sattui onneksi muutama euro olemaan auton lokeroissa.

No, mun ei tarvitse onneksi enempää stressata tuosta, kun päädyin jättämään luennot väliin yhden kerran jälkeen. Muina päivinä pääsen bussilla.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tää kyllä kuuluis ehkä enemmän tonne "ihmettely" tai "vitutus" - ketjuun, mutta IS jutun mukaan: Helsingin keskustasta aiotaan purkaa viimeiset 1800-luvun puutalot ja tilalle ajotaan rakentaa jotain vitun virastotaloja (ihan kun tyhjää toimistotilaa ei Stadissa jo ois?). Mutta siis joku ooperatalon viereinen parkkipaikka on jotain "Helsingin identtiteettimaisemaa" mutta sitten nää 1800-luvulla rakenettut puutalot ei sitä ole?
 
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, ManU, BM, RM, PuhtiPois
Tää kyllä kuuluis ehkä enemmän tonne "ihmettely" tai "vitutus" - ketjuun, mutta IS jutun mukaan: Helsingin keskustasta aiotaan purkaa viimeiset 1800-luvun puutalot ja tilalle ajotaan rakentaa jotain vitun virastotaloja (ihan kun tyhjää toimistotilaa ei Stadissa jo ois?). Mutta siis joku ooperatalon viereinen parkkipaikka on jotain "Helsingin identtiteettimaisemaa" mutta sitten nää 1800-luvulla rakenettut puutalot ei sitä ole?

Joissain maakuntakaupungeissahan suojellaan ihan kunnostuskelvottomia hometalojakin (kaavassa/museovirasto), vaikka kellään ei ole rahaa eikä kiinnostusta niitä kunnostaa. Tässä tapauksessa talot ovat ihan järjellä ja rahalla kunnossa pidettäviä mutta kun on niin pirun kovan rahan aluetta, niin ei voi pitää vanhoja taloja pystyssä?

Ja Iltiksen jutussa lukee, että VIRASTOA varten uusi talo. Nyt vittu järki käteen virkamiehillekin, ei yhtään "virastolootaa" näiden talojen paikalle. Käykää katsomassa Pasilan/Kallion virastohelvettiä ja tehkää johtopäätökset!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös