Mainos

Helsinki

  • 621 244
  • 3 731

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Juu, meinasinkin, että Kurvissa liikkuu välillä epämääräistä sakkia, johtuen mm. metroasemasta.

Metroasemahan ei luo ongelmia, TJEU vaikka Kulosaari. Metroasema korkeintaan tuo lisää ongelmia sinne missä niitä on jo ennestään - tässä tapauksessa siis Ikuisen Vapun aukiolle eli Piritorille. Nimen syntyperän selittäminen tuskin lienee tarpeellista.

Neulanvaihtopaikka mennee samaan kategoriaan. Kantakaupungin ainoa neulanvaihtopiste on Toisellalinjalla.

Joskus entisessä elämässä kävin katsomassa asuntoa tuolta ja silloin noteerasin jonkinsortin nistienhyysäysaseman. Sen tosin myönnän, etten käynyt selvittämässä tarkalleen, mitä kaikkia palveluita tarjoavat.

Aihetta sivuten, lauantaina aamukuudelta jouduin olosuhteiden pakosta käymään rautatieasemalla. Selvin päin olevia ihmisiä ei ollut montaa: lisäkseni R-Kioskin kaksi myyjää, muutama vartija, isovanhemmat kahden hädin tuskin kouluikäisen tenavan kanssa ja yksi romanialainen, joka ihan selkeästi kyttäsi naisten käsilaukkuja. Meno ei ollut ihan lasten katsottavaa. Joko olen tullut vanhaksi tai sitten Sörkassa asuessa sikäläinen tunnelma oli oikeasti rauhallisempi ja turvallisempi.
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Nykyisin asun Pihlajamäessä ja olen oikein yllättynyt miten hyvä paikka tämä n asua. Paljon luontoa ympärillä ja vieressä ,hyvät yhteydet keskustaan ja lisäksi peruspalvelut lähellä Viikin Prisman muodossa. Ostarin baareissa en käy, joten missaan sen roskasakin joka tähänkin lähiöön kuuluu.
Terve! Meikä asuu naapurikaupunginosassa, eli tuossa Viikissä. Että voi ihminen viihtyä sielläkin hyvin! Mitään muuta en kaipaile kuin hyvää pubia (tai edes jonkinlaista pubia) mutta onhan sitten syy lähteä keskustaan silloin tällöin.

Keskusta onkin tämän maan kaunein, ihan omaa luokkaansa. Pitäisi toki käydä useammin ja pyöriä ihan jossain muualla kuin Kampissa tai rautatieaseman lähistöllä. Helposti tulee jämähdettyä niiin lähikuppiloihin silloin kun pubiin suunnistaa.

En muuta ikinä pois Helsingistä ellei ole jostain syystä ihan pakko. No ehkä eläkkeelle voin vetäytyä maaseudulle jos suunnitelmat menevät niin kuin nyt ajatuksissa on.
 
Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Olemme lähdössä ulkomaille heinäkuun loppupuolella ja kiinnostaisi tuo Helsingin liikenne. Olisimme liikkeellä juuri aamukahdeksan aikoihin aivan Helsingin keskustassa autolla, jossa olisi ilmainen parkkipaikka meille varattu. Ajokokemusta minulla on aika paljon oikeastaan kaikista muista isoista kaupungeista Suomessa, mutta kyllähän tuota Helsingin liikennettä aika paljon on kauhisteltu. Olen Pasilassa yms. kuitenkin ajanut.

Selvitäänkö helpommalla, kun tullaan junalla aamulla Helsinkiin ja jatketaan siitä bussilla lentokentälle vai onko autolla näin kesäkuukausina ihan kohtalaisen helppoa liikkua keskustassakin? Kampista löytyy se kyseinen parkkipaikka.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

No eipä kannata kauhistella Helsingin liikennettä lomakaudella. Ja ei se lomakauden ulkopuolellakaan mitenkään "pelottava" ole, korkeintaan aikaa vievä.

Toki jos päärataa pitkin olisitte junalla tulossa, niin huomattavasti nopeammin pääsette, kun junalla tuletta ja hyppäätte Tikkurilasta (!) bussiin nro 61, joka vie suoraan lentokentälle vajaassa 10 minuutissa.
 
ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olemme lähdössä ulkomaille heinäkuun loppupuolella ja kiinnostaisi tuo Helsingin liikenne. Olisimme liikkeellä juuri aamukahdeksan aikoihin aivan Helsingin keskustassa autolla, jossa olisi ilmainen parkkipaikka meille varattu. Ajokokemusta minulla on aika paljon oikeastaan kaikista muista isoista kaupungeista Suomessa, mutta kyllähän tuota Helsingin liikennettä aika paljon on kauhisteltu. Olen Pasilassa yms. kuitenkin ajanut.

Selvitäänkö helpommalla, kun tullaan junalla aamulla Helsinkiin ja jatketaan siitä bussilla lentokentälle vai onko autolla näin kesäkuukausina ihan kohtalaisen helppoa liikkua keskustassakin? Kampista löytyy se kyseinen parkkipaikka.

Lentoasemalla on myös parkkipaikkoja. Etkö tiennyt? Mitä järkeä viedä auto keskustaan, ja siitä asemalle? Helpompaa parkkeerata H-Vantaalle, ei tarvitse roudata matkalaukkujakaan kovin pitkään.
 
mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko
Lentoasemalla on myös parkkipaikkoja. Etkö tiennyt? Mitä järkeä viedä auto keskustaan, ja siitä asemalle? Helpompaa parkkeerata H-Vantaalle, ei tarvitse roudata matkalaukkujakaan kovin pitkään.

Tämä on kyllä totta, mutta ehkä tuo ilmainen tuossa vetää pisimmän korren. Kentällä kävelymatkan päässä olevat parkit eivät mitään aivan edullisimpia ole viikonkaan reissuksi. Kauempana olevilta on sitten taas dösäkyyti kentälle samoine laukkujen roudaamisineen ja kai nekin parkit jotain kustantavat.
 
mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Tulee nykyään mentyä aina autolla kentälle. Taksi tulee huomattavasti kalliimmaksi, mitä se parkki ja bussit isojen laukkujen kanssa vituttaa suunnattomasti. Se halvin parkkis (P4) on kaikista kauimpana, mutta silti sieltä ei kävele terminaaleihin kuin 10min.

Just oltiin 10 päivää Belgiassa ja Ranskassa. 45 euroa. Ihan ok.
 
ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä tästä lentoparkkeerauksesta sen verran, että ehkä tuollaiset kaukojärjestelyt vielä mennessä tuntuvat ihan lutvikkailta, mutta matkalta tullessa on kyllä ihan eri juttu pääseekö ns kotimatkalle lentoasemalta, vai roudaako laukut ja mahd lapset ensin johonkin bussiin ja sieltä keskustaan ja siellä vielä kävellen ja kiukutellen parkkihalliin ennenkuin koko paletti on kasassa.

Sieltä keskustasta kun selviät sitten Kehäkolmoselle, niin samassa ajassa olet jo melkein ajanut ainakin Lahteen, Kotkaan tai puoleen väliin Turkuun. Viimeksi mainittu on toki melko synkkä päätös onnistuneelle lomamatkalle.
 
Kauempana olevilta on sitten taas dösäkyyti kentälle samoine laukkujen roudaamisineen ja kai nekin parkit jotain kustantavat.

Jos reissuun on lähdössä enemmän kuin yksi henkilö, olisiko mitenkään mahdollista, että ensin tiputetaan ne kamat ja kyyditettävät terminaalin eteen, ja sitten kuski vie auton parkkiin? Ei tarvitse laukkuja roudailla, eikä sieltä halvimmalta parkkikseltakaan tosiaan tervejalkainen kävele edes kymmentä minuuttia.
 
Dartsi

Jäsen
Ja mikä parasta tuolla lentoparkissa kiertää ILMAINEN bussi ~15 minuutin välein, joka kuljettaa suoraan terminaalin eteen niin jää tuo maks 10 min kävelykin väliin...
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
No juu, itse en lähtisi edes miettimään tuota keskustaa ukkometson mainitsemista syistä. Yleensä lomalta palattessa ainakin minä haluan kotiin mahdollisimman pian ja mahdollisimman pienellä vaivalla. Kapsäkkien purkamisessa ja pyykkirumbassa on tekemistä ihan tarpeeksi, jos on energinen olo.
 
Seymon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punakeltaiset och världens bästa Karlsson
Terve! Meikä asuu naapurikaupunginosassa, eli tuossa Viikissä. Että voi ihminen viihtyä sielläkin hyvin! Mitään muuta en kaipaile kuin hyvää pubia (tai edes jonkinlaista pubia) mutta onhan sitten syy lähteä keskustaan silloin tällöin.

Itsekin asustelin joskus Viikissä ja olihan se ihan ok seutua. Huomasin saman puutteen ja joskus täytyi kaljahampaan kolottaessa lähteä Hertsikaan tai Itikseen baariin (jos ei keskustaan jaksanut lähteä). Jos ei oo omaa autoa, Viikki on vähän kaukana kaikesta. Esim. työmatkoihin saattaa vierähtää pitkäkin tovi.

En kyllä itsekään voisi harkita muuttamista Helsingistä pois. Vajaan viidentoista vuoden asumisen jälkeen viihdyn täällä aina vaan paremmin.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Terve! Meikä asuu naapurikaupunginosassa, eli tuossa Viikissä. Että voi ihminen viihtyä sielläkin hyvin! Mitään muuta en kaipaile kuin hyvää pubia (tai edes jonkinlaista pubia) mutta onhan sitten syy lähteä keskustaan silloin tällöin.

Keskusta onkin tämän maan kaunein, ihan omaa luokkaansa. Pitäisi toki käydä useammin ja pyöriä ihan jossain muualla kuin Kampissa tai rautatieaseman lähistöllä. Helposti tulee jämähdettyä niiin lähikuppiloihin silloin kun pubiin suunnistaa.

En muuta ikinä pois Helsingistä ellei ole jostain syystä ihan pakko. No ehkä eläkkeelle voin vetäytyä maaseudulle jos suunnitelmat menevät niin kuin nyt ajatuksissa on.

Kappas, jäi tämä aikanaan huomaamatta.

Viikki on mulle vähän oudompi, tai siis lähinnä se on paikka missä kirjasto ja Prisma sijaitsevat. Kesäisinhän kaljalla voi käydä vaikka Koskenrannassa, minne ei ole pitkä matka kävellenkään. Vanhankaupunginkoski on muutenkin nätti mesta ja siinä on kiva pyöriä. Arabianrannasta löytyy sitten se lähin pubi, eli Olotila. Ihan hyvä bissevalikoima, siisti mesta ja hyvä henkilökunta.

Eläkepäiville voin myös harkita Espoota tai muuta maaseutua, mutta toistaiseksi viihdyn Helsingissä helvetin hyvin.
 
Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Lentoasemalla on myös parkkipaikkoja. Etkö tiennyt? Mitä järkeä viedä auto keskustaan, ja siitä asemalle? Helpompaa parkkeerata H-Vantaalle, ei tarvitse roudata matkalaukkujakaan kovin pitkään.

Ilmainen parkkipaikka tosiaan vetää pitemmän korren, mutta kattoo nyt sitten, että miten mennään. Kenties edellisenä iltana Tampereelle ja siitä junalla seuraavana aamuna Helsinki-Vantaalle tai sitten kaverin luokse Helsinkiin jo edellisenä iltana junalla Jyväskylästä ja siitä sitten aamulla pitää kikkailla itsensä lentoasemalle, eiköhän se tästä järjesty. Täytyy vielä vähän kustannuksiakin laskea.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire

111€ maksaa hotelli yö kahdelta Rantasipi airportissa. Tuohon hintaan tietysti aamiaiset ym mutta myös ilmainen pysäköinti reissun ajan hotellin viereisellä parkkipaikalla.
Ainakin näin kaukaa tulevalle, 440km, ihan hyvä ratkaisu kun on kaksi viikkoa etelässä.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Ilmainen parkkipaikka tosiaan vetää pitemmän korren, mutta kattoo nyt sitten, että miten mennään. Kenties edellisenä iltana Tampereelle ja siitä junalla seuraavana aamuna Helsinki-Vantaalle tai sitten kaverin luokse Helsinkiin jo edellisenä iltana junalla Jyväskylästä ja siitä sitten aamulla pitää kikkailla itsensä lentoasemalle, eiköhän se tästä järjesty. Täytyy vielä vähän kustannuksiakin laskea.
En tiedä, minkälaisella porukalla olette liikenteessä, mutta jos tarkoituksenne on siis tulla aamulla omalla autolla Kamppiin ja jatkaa sitten Rautatientorilta bussilla lentokentälle, niin en kyllä suosittele. Eikö olisi paljon järkevämpää ajaa omalla autolla suoraan lentokentälle ja jättää auto sinne muutamalla kympillä loman ajaksi. Se on sitten odottamassa lähellä myös palattuanne Suomeen.

Tuonne keskustaan ajo ja bussilla matkustaminen kysyy aikaa ja hermoja varsinkin pakaasien kanssa. Lisäksi maksaahan tuo bussillakin kulkeminen, eikös seutulippu ole jotain 4€ luokkaa aikuiselta? Jos teitä on vaikka vain kaksikin aikuista, niin vajaa kymppi yhteen suuntaan, eli 20€ kun myös palaatte.

Ehdottomasti suoraan autolla kentälle.
 
Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Itsekin suosittelen tuota lentoparkkiin auton jättämistä. Tultiin viime syksynä European Trophy kiertueelta ja oli se paljon kivempi päästä suoraan lentokentältä kotiin, vaikka ihan kaveriporukalla oltiin liikenteessä. Ja hinnaksi tuli joku 30€ ja reissu oli semmoset 4-5 päivää. Aika tiukilla bujdetti saa olla jos kamppiin asti pitää auto jättää vaikka lentokentälle sen melkein samalla hinnalla ja helpommalla vaivalla saa.

Mutta sitten itse aiheeseen, niin Helsinki on kyllä parin vuoden ajan ollut yllättävän positiivinen kokemus asua, mutta vuokrakämppää ei kyllä meinaa löytyä mitenkään! Uusi kämppä pitäisi löytyä 2kk sisään ja yli vuoden olen eri tavoin yrittänyt löytää, mutta palvelu ollut erittäin huonoa ja ihmiset hyppivät ohitseni suhteiden tai muiden seikkojen avulla.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Ilmainen parkkipaikka tosiaan vetää pitemmän korren, mutta kattoo nyt sitten, että miten mennään. Kenties edellisenä iltana Tampereelle ja siitä junalla seuraavana aamuna Helsinki-Vantaalle tai sitten kaverin luokse Helsinkiin jo edellisenä iltana junalla Jyväskylästä ja siitä sitten aamulla pitää kikkailla itsensä lentoasemalle, eiköhän se tästä järjesty. Täytyy vielä vähän kustannuksiakin laskea.
Ilmainen ei aina ole paras, saati vaivattomin. Myös minä suosittelen, että ajat suoraan lentoparkkiin, jossa viikon pysäköiminen maksaa 49 euroa, 2 viikkoa 67 euroa ja kolme viikkoa 88 euroa. Jos matkustajia on useampia, niin maksu per nenä ei ole kohtuuton (eikä se ole sitä muutenkaan). Paikka on vartioitu ja turvallinen. Lentoparkista matkustajat kuljetetaan bussilla ilmaiseksi terminaalin ovelle asti ja kuljetuksia on niin tiuhaan tahtiin kuin on tarvis - vaikkapa vain yhtä matkustajaa varten. Turha siis lähteä roudaamaan kamoja "ilmaiselta" parkkipaikalta eri liikennevälineillä keskustasta lentokentälle - ainakin meikäläinen antaa arvoa myös vaivattomuudelle.
 
Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Miten onkin Jatkoajassa näin yksimielistä porukkaa? Taitaa tuo tosiaan olla paras vaihtoehto. Kiitos kaikille vastauksista, helpotti kummasti!
 
ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten onkin Jatkoajassa näin yksimielistä porukkaa? Taitaa tuo tosiaan olla paras vaihtoehto. Kiitos kaikille vastauksista, helpotti kummasti!

No niin ollaan, yksimielisiä jopa siitä, että stadi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Ja mukavaa reissua vaan! Ja kun tarkkaan ajattelen, niin pitäisiköhän pari päivää käydä haahuilemassa Helsingissä?
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo huvikseni kurkkasin netistä. Seutulippu näyttää nyt maksavan kuljettajalta ostettuna 4.50 euroa, eli kahdelta aikuiselta meno-paluu 18e. Lapset 2.30e. Bussin 615 (aikataulut) matka-ajaksi on merkattu noin 40 min plus bussin odottelu siihen vielä päälle. Finnairin oma bussi näyttää maksavan 6.20e. Ja tuolta lentoaseman sivuilta löytyi tietoa pysäköinnistä (linkki). Viikon kun tuohon hintalaskuriin syötin, näytti halvin pysäköintialue maksavan 39 euroa.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
No niin ollaan, yksimielisiä jopa siitä, että stadi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Ja mukavaa reissua vaan! Ja kun tarkkaan ajattelen, niin pitäisiköhän pari päivää käydä haahuilemassa Helsingissä?

Käy ihmeessä. mutta jätä läppäri himaan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta sitten itse aiheeseen, niin Helsinki on kyllä parin vuoden ajan ollut yllättävän positiivinen kokemus asua, mutta vuokrakämppää ei kyllä meinaa löytyä mitenkään! Uusi kämppä pitäisi löytyä 2kk sisään ja yli vuoden olen eri tavoin yrittänyt löytää, mutta palvelu ollut erittäin huonoa ja ihmiset hyppivät ohitseni suhteiden tai muiden seikkojen avulla.

Anteeksi typeryyteni, mutta miten et meinaa löytää vuokrakämppää? Mistä olet etsinyt? Jonotatko naurettavan hintaisia Helsingin Kaupungin tarjoamia vuokra-asuntoja, missä saa asua reilusti alle markkinahinnan?

Jos näin, niin pyydän jo etukäteen anteeksi mahdollista ylimielisyyttäni (?), mutta kun syntyperäiset helsinkiläisetkin joutuvat pahimmillaan vuositolkulla jonottamaan Stadin kämppää, niin on ainoastaan oikeus ja kohtuus, että myös muualta tulleet joutuvat niitä odottamaan. Vuosi ei ole edes pitkä aika noissa jonoissa. Mielipiteeni ei siis ole kohdistettu nimimerkkiä Lexaa:ta vastaan, vaan yleisesti. Ei siksi, etten haluaisi tänne ulkopaikkakuntalaisia, vaan siksi, että mielestäni sellaisten ihmisten, jotka ovat kaikki veronsa Helsinkiin aina maksaneet, tulisi olla etusijalla. Jos suuri joukko helsinkiläisiä joutuu asumaan kovan rahan vuokra-asunnoissa, kun edullisia kaupungin vuokra-asuntoja ei riitä kaikilla halukkaille, tulee muualta muuttaneidenkin näin tehdä. "Maassa maan tavalla"-periaate tässäkin asiassa.

Yleisesti ottaen työssäkäyvien ihmisten, joilla on luottotiedot kunnossa, on suhteellisen helppoa löytää asunto myös Helsingistä, kunhan ymmärtää, että asuminen Helsingissä ja kehyskunnissa maksaa huomattavasti enemmän kuin muualla maassa. Talousasiansa sössineet ja työttömät ovatkin sitten asia erikseen. Heille vaihtoehtoja on vähemmän, mutta hyvin usein kaupungit tulevatkin sitten kuvioihin ja heille asunto saattaa löytyä nopeastikin.

Toivottavasti Lexaa löytää nopeasti sopivan asunnon ja tietysti kaikki muutkin asuntoa etsivät. Toki nyt on kaikkein huonoin hetki yksiötä tai kaksiota löytää, kun opiskelijat ovat taas asuntojahdissa. Kysyntä on kovempaa kuin tarjonta, joten myös vuokratasokin on korkeampi. Yleisesti ottaen loppu- ja alkuvuosi on parasta muuttoaikaa, koska liikehdintää on vähemmän kuin kevät-syksy- akselilla ja hintataso on usein pienemmän kysynnän vuoksi alhaisempi. Toki tarjontaakin on luonnollisesti vähemmän, mutta "ulkopuolisia" hakijoita on myös vähemmän. Tämä näin pikku vinkkinä niille, jotka muuttoaikeissa ovat.
 
ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Stadin kämppää.

Pieni s. Sen kaupungin nimi on Helsinki. Ja jokainen, joka sinne kirjansa muuttaa, on siitä päivästä lähtien helsinkiläinen, saavuttaen samat oikeudet kuin siellä vaikka sen jopa 35 vuotta asuneen.

Paljasjalkaisuus, ja pitkät sukuperinteet helsinkiläisyydessä ovat tietenkin jotain, mikä heille kuuluu, mutta ei muuten. Ja sitten, jos niitä vanhoja stadilaisia haetaan, niin aika vähiin menee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös