Mikä on Jokerit?
Aamuaurinko paistaa kauniisti ja pakottaa kevään lumia sulamaan. Räystään päästä tipahtelee vesipisaroita tynnyriin. On 10. huhtikuuta vuonna 1992, leikin 9-vuotiaana pojankoltiaisena lumisotaa kahden serkkupoikani kanssa. Olemme ukkivainaan rintamamiestontin pihassa, Puotilassa, Itä-Helsingissä. Lumipallot lentelevät sikin sokin, olihan ukkimme kertonut lukemattomia tarinoita kokemuksistaan Jatkosodassa. Opetti meitä pojanpoikia sotimaan jos kova paikka joskus tulisi. Kesken kiivaimman tulitaistelun, serkkupojista vanhempi Jukka päättää aivan yhtäkkiä lopettaa koko taistelun tiputtamalla ison pommin. Toteaa ikimuistettavan innokkaasti: Jokerit voittivat eilen Suomen mestaruuden! Hetken kestävä hiljaisuus vallitsee sotatantereellamme, ollaan aivan hiljaa lumihankeen lapioidun vallihaudan suojissa. Mietin mitä ihmettä tuo tarkoitti. Kysyn Jukalta mikä on Jokerit? Vuorotellen pojat kertovat jääkiekkojoukkueesta, voitonjuhlista, Teemusta, Kekestä, Wadesta, Wahlstenin veljeksistä ja kumppaneista. Tuo kaikki on minulle siinä hetkessä ihan uutta. Pekka kaivaa taskustaan tarran missä korttipakasta tuttu kaveri iskee silmää. Tästä pojankoltiaisesta tuli sillä hetkellä Jokerifani. Serkukset eivät tätä tarinaa enää muista, mutta itse en voisi sitä koskaan unohtaa sillä se tunne joka otti valtaansa 21 vuotta sitten, on pysynyt yhtä vahvana tähän päivään asti.
Jokerit on elämäntapa. Välillä tappio vituttaa päivän tai kaksi, välillä leijutaan voittoa monta päivää ja sen kyllä näkee silloin jokainen vastaantulija. En voisi edes kuvitella itseäni kannustamassa jotakin toista kotimaista joukkuetta, sillä mihinkään muuhun joukkueeseen ei voisi mitenkään saada sellaista tunnesidettä mihin silloin kerran tuli törmättyä pikkumiehenä.
Elämäntavan ympärille onkin sitten mahtunut monen monta tarinaa ja henkilöä. Tarinoita jännittävistä ottelutapahtumista ympäri Suomen, lukemattomia ystävyyksiä mutta harmillisesti myös joittenkin sellaisten katkeamisia. Pitäisi joskus vain rehdisti paiskata kättä ja antaa menneiden olla. Korjataan tämä asia sitten keväällä kun tiedossa on isoimmat mahdolliset juhlat. Uskon vahvasti tämän kauden Jokerijoukkueeseen, tänä keväänä mennään päätyyn asti. En ole vahvempaa joukkuetta nähnyt vielä koskaan Jokerien Hartwall Areena-vuosien aikana. Näen ja kuulen asioita hivenen lähempää mitä muut fanit yleensä. Olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä yhteistyötä seuran kanssa ja auttaa heitä missä vain ovat ikinä apua tarvinneetkaan. Työskentely fanitoiminnan parissa oli kaksijakoista. Ilo saada tehdä omalla vapaa-ajalla töitä yhteisen hyvän eteen saattoi muuttua hetkessä hyvästä pahaksi. Siitäkään huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois tai muuttaisi mitään.
Kun tunneside on vahva, tuntuvat voitot ja tappiot luissa ja ytimissä. Itkuhan siinä tuli kun Sallsburg Red Bull meni ohi ja voitti European Trophyn nenän edestä, tai kun summeri soi seitsemännen puolivälierän päättymistä julliluolassa, tai kun taistelu Suomen mestaruudesta oli tauonnut ja poika ryöstettiin Ouluun. Tappiot ja voitot kuuluvat tähän elämäntapaan. Se tunne kun Jani Rita ratkaisi Hämeenlinnan hornankattilassa toisen välieräottelun ajassa 93:28, se tunne kun Jokerit jäähdyttivät Otakar Janeckyn pelinumeron Hartwall Areenan kattoon, se tunne kun Nichlas Hardt ratkaisi toisen puolivälierän ajassa 79:54, se tunne kun areenan summeri soi vihoviimeisen kerran kauden 2002 päätteeksi. Ei niitä tunteita voi sanoin kuvailla. Ne joko jokainen itse tuntee, tai sitten ei tunne. Joidenkin mielestä urheiluhulluus on järjetöntä. Sitähän se nimenomaan on, sillä kaikki tämä on tunnetta ja tunne tulee ennen järkeä. Ainakin minulle on käynyt näin :)
Kiitos Tuomas, Pave, Masa, Pete, Kati, Juha, Pate, UJ, Keke, Huonojen vitsien kerho, Peltsi, Elias, Kimmo, Ikari, John, Mikko, Njassa, Juki, Teemu, Keku, Jupi, Iiro, Matti, Sampo, Jalmari, Issakaiset, Mäntsälän Jokerifanit, Eteläpääty. Kiitos Jokerit!
