Oli vuosi 2003. Tämä 8-vuotias pikkupoika ei tiennyt mikä on jääkiekko, tai mikä on Jokerit. Samana iltana on ottelu Jokerit-Kärpät, jota olemme menossa katsomaan, Kärppien puolella olevina. Kysyn isältä, että mihin oikein on matka. Isä vastaa "Menemme sinne tynnyriin, jossa Mikki esiintyy". Luulin siinä vaiheessa, että menemme katsomaan Disney Iceshowta. Jännitti kovasti. Pääsimme hallille, niin rupesin ihmettelmään, että miksi ihmessä kaikilla on tuollainen hauskannäköinen klovni paita päällään. Paikkamme olivat jälleen yläkatsomossa. Silloin sieltä huimasi kovasti ja luulin, että sieltä voi pudota.
Ennen pelin alkua isä kertoi, että emme näe tänään mikkiä, emmekä akua, vaan näemme ottelun Jokerit-Kärpät. Olin aivan ihmeissäni, että mitä tapahtuu. Muistan sen hetken, kun silloinen Zero capoilee Eteläpäädyssä. Peli menee eteenpäin, enkä saa katsettani pois Eteläpäädystä, niin upealta se näytti silloin. Jokerit menee 1-0 johtoon, ja minut oli tuomittu. Se hetki ei pienen pojan muistoista unohdu. Minusta oli tullut punakeltaista väriä edustava henkilö! Peli jatkuu, mutta katseeni ei. Minua ihastutti vain Jokereiden faniporukka. Jokerit häviää lopulta ottelun, mutta se ei saa mieltäni lannistumaan, vaan kysyin isältä ottelun jälkeen, että koska näen taas ne ihmiset, jotka huutavat kovaa "JOKERIT" Erityisesti se valkopaitainen herrasmies megafoni kädessä teki minuun vaikutuksen.
Palasimme Areenalle vähän myöhemmin, keväällä 2003. Ottelupari oli sama Jokerit-Kärpät ja pelattiin välieriä silloin. Jännitti hirveästi, mutta jännitys laukesi kun Jokerit siirtyi johtoon! Tuuletin todella villisti! Jokerit voitti ottelun ja samaiselta reissulta lähti mukaan Jokereiden heilutuslippu, joka lojuu edelleen tuolla kaapissa!
Jokerit lopulta häviää välierät, mutta en todellisuudessa seurannut muuten pelejä, kuin paikanpäältä.
Tulee seuraavakausi, mutta isäni oli epäonnistunut tehtävässään kasvattaa minusta Kärppäfani. Perheemme arki oli saanut uuden ulottuvuuden, kun minä aina tasaisin väliajoin kysyin, että koska nähdään taas Jokerit. Emme sillä kaudella nähneet muualta kuin televisiosta! Kevään 2004 mieleenpainuvin hetki oli 6. puolivälierä Kärppiä vastaan. Jokerit oli muistaakseni Metropolitin maalilla mennyt 1-0 johtoon ja kaikki näytti aivan mahtavalta. Minä kotona huusin ja heiluttelin omaa Jokerilippuani ylpeänä kotona ja huusin Jokereita! Sitten 3. erässä tapahtuu jotain. Kärpät karkaavat vastustamattomasti 1-2 voittoon ja pienen pojan unelmat menevät aivan suoriltaan pirstaleiksi. Itkuksi meni koko ilta ja yö. Uni ei maittanut, koska Jokerit oli hävinnyt. Se oli minulle suuri pettymys.
Kausi 2004-2005 oli nappikausi, televisiosta katsoin kaikki mahdolliset pelit+koulun reissulla pääsin huutamaan Jokereille, se oli upeaa. Tuli kevät ja Jokerit, erityisesti Thomas loisti, olin varma, että Jokerit voittaa. Koittaa päivä, jolloin isämme kanssa menemme katsomaan Jokerit-Kärpät finaalia. Olin aivan fiiliksissä, koska en ollut ikinä nähnyt Areenaa niin täytenä ja isona kuin se silloin oli. Kärpät voitti Jokerit jälleen, mutta Metropolitin maali jää sydämmessäni elämään ikuisesti, se oli huikeata. Lopulta Kärpät karkaa vastustamattomasti mestaruuteen siitä huolimatta, että Oulusta saatiin muistaakseni Martikaisen ja Filppulan maaleilla vielä voitto raavittua. Itkuksi meni kotikatsomossa toisena vuonna putkeen.
Floppivuonna Jokerit pelasi huonosti, tosin en paikanpäällä päässyt kuin yhteen peliin, senkin Jokerit voitti 7-1 TPS:sää vastaan. Muistan, kun minulle ilkuttiin koulussa siitä, kuinka Jokerit voikaan hävitä jollekkin Pelicansille, vähän noloa. Silloin harmitti, sekä purin huultani ja ajattelin mielessäni, että vielä koittaa se päivä kun minä saan antaa heille takaisin. Mieleen tästä kaudesta jäi jouluaatto, kun joulupukki toi minulle huikean pelipaidan, jossa Jokerilogo iskee minulle silmää, tippa melkein tuli linssiin. Se oli elämäni paras päivä.
Tulee uusi kausi, ja Jokereiden peli näytti taas siltä, miltä sen pitikin, eli piikkipaikka oli hallussa, tai ihan lähettyvillä. Kävimme paikanpäällä katsomassa huikean tifopelin IFK:ta vastaan, jonka Jokerit häviää 1-4. Keväällä 2007 Jokerit selvittää tiensä SM-liigan finaaleihin. Vinguin äidiltäni päästä katsomaan niitä, mutta mitään ei tippunut. Lopulta Jokereiden ainoan kotipelipäivän aattona minulle selviää, että menemme katsomaan peliä. Otin innoissani heilutuslipun mukaan ja ei muuta kuin kohti hallia. Peli oli huikea, mutta niin kuin aina, peli päättyi tappion Kärppiä vastaan. Mieleen tästä kaudesta jäi Ridan huikea 1-0 maali 2. finaalissa! Lopulta itku tulee, kun Oulussa Kärpät latovat maaleja tyhjiin armotta, ja Jokerit jää jälleen kakkoseksi.
Tyhjäksi arvaksi jäi myös kausi 07-08, vaikka meillä oli huikea 1. ketju ja sen takana hyvin pelaava joukkue. Kävimme paikanpäällä katsomassa Jokereiden otteita tasaiseen tahtiin, ja minä tykkäsin joka kerta vain enemmän tulla hallille näkemään omia idoleitani. Jokerit hukkaa 3-1 johdon välierissä, ja edessä on Game 7, johon meillä oli liput hommattuna Espooseen. Peli oli tiukka ja tasainen(mielestäni silloin), mutta niin vain Blues menee jatkoon, ja tiputtaa Jokerit pronssipeliin. Kausi on jälleen päättynyt kyyneliin, jotka vain valuvat ja valuvat vuosi toisensa jälkeen. Jos en nyt aivan väärin muista, niin joka aamu pelin jälkeen avasin teksti-tv:n sen pelossa, että Ville Leino jättää Jokerit. Niinhän siinä sitten kävi lopulta. Huikea pelaaja tämä Leino.
Jälleen alkaa uusi kausi ja ruoriin astuu Glen Hanlon. Tulee syksy ja Jokereiden peliä haukutaan jyrkästi liian puolustusvoittoiseksi. Sitähän se silloin oli. Kävimme perheen kanssa katsomassa Jokerit-Kärpät ottelut, joista Jokerit voitti kaikki. Lopulta keväällä Jokerit on runkosarjassa kärkipaikoilla, siitä huolimatta että maaliero keikkui pakkasella. Vastaan puolivälierissä tuli Kärpät. Leikki loppuu jälleen kerran valtaisaan pettymykseen. Muistan sen karvaan muiston, kun Toni Koivisto laittaa kiekon maaliin viimeisen kerran Areenalla kaudella 2008-2009. Silloin turskahdin suoraan itkuun siltä istumalta. Iso poika itkee, sanoi isi, tää on vain jääkiekkoa. Ajattelin silloin, että mulle tää ei oo vain jääkiekkoa, tämä on jotain paljon isompaa, tämä on Jokerit!
Haavat nuoltuani odotan innokkaana Jokereiden uusia hankintoja. Olin aivan äimän käkenä, kun sieltä tulee sellaisia pelaajia kuin Pirnes ja Hentunen. Ajattelin mielessäni, että voiko meitä edes voittaa sitten syksyllä? Syksy tuli ja Jokerit-Lukko ottelu oli ensinmäinen peli johon minä pääsin paikalle täältä landelta. Ottelu päättyi 0-5 ja ajattelin, että mitä täällä oikein tapahtuu. Noh, se kausi meni heikosti, mutta silloin tapasin täällä omassa kotikaupungissani upeita ihmisiä, jotka ovat Jokerihenkisiä. He pyysivät minua mukaan peliin. Peli oli Jokerit-Tappara sääläreissä, jonka Jokerit voitti. Se oli se päivä jolloin MINÄ pääsi ensinmäistä kertaa olemaan osa Jokereiden fanikatsomoa. Se oli upea päivä, ja Jokerit vielä voittikin ottelun. Ajattelin silloin, että tämä on meidän kevät. Eipä ollut, turpaan tuli.
Kekäläinen liittyy organisaatioon, silloin jo selailin jatkoajan sivuja. Kaikki olivat onnellisia, ja härskeimmät puhuivat jopa siitä, että Jokerit tulee voittamaan 5 mestaruutta putkeen, siitä ei ole kahta sanaa. Tulee syksy, ja Jokereiden pelit menevät ihan kivasti. Olen löytänyt kavereita joiden kanssa käydä peleissä. Kävimme yhteensä 12 Jokereiden kotiottelussa, ja Jokerit tulee yhä tärkeämmäksi omassa sydämessäni. Tulee kevät ja vastaan tulee isopaha IFK. Olin paikalla todistamassa Jokereiden 0-1 voittoa vanhassa hallissa. Samana iltana olikin jo lähtö Leville, joten tiedostin sen tosiasian, että tämä sarja jää omalta osaltani tähän. Noh, toki radiosta kuuntelin kaikki ottelut, ja se tunne kun Lahti vie Jokerit johtoon 4. ottelussa oli jotain aivan käsittämätöntä. Lopulta se ottelu, sekä koko ottelusarja päättyi suureen pettymykseen, again. 7. puolivälierän jälkeen olin aivan sanaton ja pelokas. Kouluun ei tehnyt mieli mennä, koska tiesin, että siellä nalli napsahtaisi. Kyllä, vittuilua sain osakseni paljon, koska suurin osa oman kaupunkini porukasta kannattaa IFK:ta tai Kärppiä. Muistan Ruotsin tunnin jolloin iski flashbackina mieleen vittuilut aikaisemmilta vuosilta. Päätin olla kova jätkä, ja purra vain sitä huulta, koska tiesin, että meidän vuoro tulee joskus. Onnittelin jopa rehtinä jätkänä IFK kannattajia heidän mestaruudestaan. Se ei silti poistanut sitä pettymystä.
Suhde Jokerihenkisiin ystäviini lähenee ja olemme erittäin läheisissä tekemisissä myös muissa jutuissa. Tulee kausi 11-12, houkuttelen yhden kaverini, joka ei ole ikinä ollut katsomassa lätkää mukaan peliin Jokerit-IFK, joka oli myös samalla kauden avaus. Peli oli vakuuttavaa, missään vaiheessa ei ollut epäselvyyttä siitä, että kumpi on parempi, ja Jokerit rynnikin 5-3 voittoon. Olin myös samalla houkutellut kaverini Jokerikelkkaan ja hän ostikin välittömästi huivin ja pipon, jota hän muuten käyttää edelleen. Samalla täksi kaudeksi meille tulee UrhoTV Total kanavapaketti, jotta TV:stä näkisin ne pelit joihin en paikalle pääse. Se oli aikamoista karnevaalia täällä minun pienessä huonessaani, kun parhaimmillaan 8 tyyppiä täällä on katsomassa meillä peliä. Normaalisti meillä oli toki pieni porukka, joiden kanssa katsottiin ja jännitettiin Jokereiden pelit. Tulee kevät, ja minun puntti alkaa tutista, kun vastaan asettuu IFK. Olin aivan varma, että tulee kuonoon, mutta myös samalla takaraivossani oli halu kostaa vuoden takaiset tapahtumat. Pelit olivat huikeita ja Hardtin jatkoaikamaali jää päällimmäisenä mieleen tästä sarjasta. Se oli Jokeriurani upein hetki. IFK läpsytellään helposti lauluun, mutta välierissä vastaan asettuukin JYP, joka osoittautuu liian kovaksi palaksi. Pronssipelin olin kyllä katsomassa, mutta ei minua pronssit kiinnosta. Häviäjien mitali. Kokonaisuudessaan kausi päättyy jälleen pettymykseen, koska sen kirkkaimman metsästys loppui lyhyeen.