Takana on 23 vuotta kestänyt liitto. On ollut ylämäkiä, on ollut alamäkiä, mutta tähän asti joka kerta kun on oltu pohjalla, on näköpiirissä ollut toivoa paremmasta ja se on ollut yksi merkittävimmistä osasyistä siihen, että alamäen pohjalta on noustu yhdessä jokeriyhteisön voimalla takaisin ylös. Nykyistä alamäkeä on kestänyt noin 2.5 vuotta ja oikeastaan koko tämän syksyn vauhti on vain kiihtynyt.
Minulle seura alkuperäisessä muodossa on se mihin pikkujätkänä tulisesti rakastuin. Siis että logo näyttää
tältä, nimi on kirjoitettu suomeksi ja kotipaikkana toimii Helsinki, nämä ovat ne jutut joita minun Jokerit edustavat. Ymmärrän että Areena piti myydä, ymmärrän miksi sarja vaihtui liigasta KHL:ksi, ymmärrän että nämä muutokset tarkoittivat uusia omistajia, rahoittajia. Näistä mikään tai kukaan ei ole suurempi kuin Jokerit, joten pystyn muutosten kanssa elämään sekä kokemaan seuran edelleen omakseni, kannattamaan sitä ja saamaan siitä kiksejä, jos vain alkuperä, identiteetti ja historia säilyvät, niitä kunnioitetaan sekä oltaisiin tässä uudessa ympäristössä mukana vaalien seuran värikästä historiaa. En ehkä samanlaisia kiksejä kuitenkaan enää saa kuin aiemmin kotimaisessa liigassa, mutta jotain kuitenkin, kunhan vain pysyttäisiin siinä mitä ollaan. Eli oltaisiin alkuperäinen Jokerit.
Ympäriltä on lähtenyt satoja ystäviä näiden muutosten mukana. Satoja… Se sattuu kun ei tuttuja naamoja enää näy peleissä, sekä se jos heistä joku keksii kuittailla vaikka johonkin fb-päivitykseen jotain omaa nega-agendaansa, tai se kun joku 15 vuotta tuntema kaveri on dellannut kaveruuden vain siksi, että olen jatkanut peleissä käymistä. Tällainen vastakkainasettelu on pahinta myrkkyä mitä yhteisössä voidaan toisilleen tehdä.
Kun tunneside on monen asian summana ja pidemmän aikaa haalentunut, niin kaikista vähiten sitä nyt kaipaa yhtään mitään negatiivista tappamaan sitä viimeistäkin fiilistä seuraa kohtaan. Moseksen oikeuksien myynnin ymmärtää vaikka aihe sattuukin, ymmärryksestä huolimatta tällaisellakin asialla on oma vaikutuksensa siihen kiinnostuksen mittariin, vaikka taaskaan yksi pelaaja ei ole suurempi kuin Jokerit. Minun mittarissa seuran identiteetin, arvojen ja historian unohtaminen, suoranainen lakaiseminen maton alle sellaisen tieltä, että jollekkin turistiryssälle painetaan paitoja, boksereita ja kaulaliinoja alkaa kuitenkin olemaan jo kaiken muun ylimenevän ohessa yksinkertaisesti liikaa ja liian kova pala nieltäväksi. Jos en tunnista enää Jokereita sellaiseksi mitä se alkuperäisessä muodossaan oli, niin onko vika minussa? Tai jos lopetan nyt tähän, niin hylkäänkö silloin Jokerit vai jonkin sellaisen Jokereista muovatun sivutuotteen johon en aikoinaan rakastunut?
Seuran uudet osa-omistajat, herrat Roman Rotenberg ja Gennadi Timotshenko istuvat aitiossa, meneillään on huipputason jääkiekko-ottelu jossa kaksi KHL-liigan parhaista joukkueita taistelee pisteistä. Sateinen ja syksyinen Helsingin ilta on ilmeisesti tehnyt herroihin lamaannuttavan vaikutuksen, sillä kaverit eivät juhli, eivät liikahdakkaan vaikka heidän osa-omistuksessaan taisteleva Jokeri-joukkue tekee maalin urhoollisesti vasten yleisiä odotuksia. Noh, näitä tietysti sattuu meille kaikille, eihän sitä aina jaksa? Käy kuitenkin niin, että vastustaja saakin otteen pelistä, tulee alueelle ja luo hyviä maalipaikkoja peränjälkeen, koko areena hiljenee jännittämään kestääkö Jokeri-joukkue paineen, vai iskeekö vierailijat maalin? Ja iskeehän ne… Hiljaisuuden rikkoo jostakin kuuluva maalin juhlinta, käsien läpsähdykset ja venäjänkieliset huudahdukset. SKA Pietari on tehnyt maalin ja herrat Roman Rotenberg ja Gennadi Timotshenko ylväästi juhlivat aitiossaan. Herrojen pukujen rintamuksia koristaa vaakunan muotoiset kangasmerkit joissa punainen SKA:an tähti vie kaiken huomion. Vasemmanpuoleisissa rintamuksissa olisi tilaa vastaavanlaiselle kangasmerkille Jokerit-logolla, mutta sellaista ei herrojen puvuissa ole. Tämä taitaa olla oksettavin yksityiskohta nykyjokereissa. Osa-omistajien leikkikalu jota voi em. tavoin herjata, pilkata, leikkiä ja jättää selviytymään pitkästä kaudesta kesken pahimman loukkaantumissuman.
Eteläpääty ei ole entisensä. Kaikki kunnia capoille, mutta kun tunneside on hauras, niin siitä on vaikea lähteä hyvää menoa rakentamaan. Eteläpäädystä on kadonnut niin valtavan suuri määrä potentiaalisia tunnelman luojia, että eipä katsomon alamäki mikään yllätys ole. Potentiaalia kyllä on, mutta jähmeät suomalaiset eivät lyöttäydy toistensa viereen vaan ollaan mielummin omissa oloissa pienen pienissä ryhmissä, siellä täällä. Yhteisöllisyys puuttuu kun kannattajilla ei ole mitään muita Jokereihin liittyviä aktiviteetteja kuin kotipelit. Ennen oli vierasreissuja, näissä luotiin Eteläpäädyn yhteisö jossa tunnettiin toisemme ja tämä välittyi myös kotipeleihin.
Tämän hetkisen alamäen loppu näkyy jo. Reuna jonka ylitettyään ainakaan minulla ei ole enää mitään jäljellä siitä Jokerista jonka vuoksi olen oman panokseni antanut. Karmeaa että tällaista joutuu myöntämään tai kirjoittamaan, mutta parempi olla rehellinen ja sanoa niin kuin asiat ovat, sillä koskaan tämän 23:n vuoden aikana ei ollut näin välinpitämätöntä oloa Jokereita kohtaan, ei koskaan.