Helsingin jäähalli

  • 407 374
  • 1 806

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mä haluisin kyllä nähdä, kun 5000 ihmistä kävelee samaan suuntaan hallia ympäri. Siinä saisi IFK taas ilmaista julkisuutta. Hallikävely pakolliseksi sanon minä.

Pakolliseksi ja lisäksi tahdissa marssien. Siinä sitä olisi DDR-hallia kerrakseen. Jos katse harhautuisi edessä olevan niskasta, poket ohjaisi samantien hallin ulko-ovista. Eikös noihin erätaukoihin aina yritetäkin keksiä jotain viihdykettä kansalle?
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kesän aikana on näköjään laitettu hallin kattorakenteet uusiksi, eikä siellä enää ole niitä yläkatsomoiden näkyvyyttä tehokkaasti häiritseviä metallitankoja ainakaan likimainkaan yhtä paljoa. Tulostaulu, tai mikä vitun mediakuutio se nykykielellä onkaan, on myös tämän myötä nostettu korkeammalle ja nyt itse asiassa kattoon mahtuisi suurempi videotaulu. Toki, jos melko pian on tulossa kokonaan uusi halli, sellaisen hankkiminen ei välttämättä ole viisasta. Vessoja oli myös vielä paljon remontissa, kai ne kuitenkin saadaan kuntoon ennen liigakauden alkua.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vessoja oli myös vielä paljon remontissa, kai ne kuitenkin saadaan kuntoon ennen liigakauden alkua.

Onko kukaan muuten sitä mieltä, että se vessojen uudistus on kutistanut molempien sivujen liikkumatilaa ja ruuhkaa on aiempaa enemmän? Aiemman kahden kulkureitin sijaan on nyt vain yksi ja kun liikkumiseen menee nyt aiempaa enemmän aikaa, niin voisko tuolla jopa olla pieni heikentävä vaikutus kioskipisteiden myyntiin? No ehkä turhaa spekulointia.
 
Olen huomannut ja viime kaudella yleensä kiersinkin nuo pullonkaulakohdat yläkautta. Nyt se ei ollut mahdollista ja käytäville oltiin saatu melkoinen ruuhka, vaikka hyvä jos kolmasosa kapasiteetista oli käytössä. Kenties ainakin C-puolella kioskin voisi poistaa tuosta kohdasta - eikö ainakin se D-päätyä lähin kioski ole usein kiinni, niin ehkä sen voisi avata tilalle. Tosin varmaan kioski halutaan pitää auki nimenomaan katkarapukatsomon kohdalla vai singahtavatko ne sieltä aina suoraan klubitilan buffet-pöytiin?
 
TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Milloin tämä paska räjäytetään? Äänentoistosta lähtien (jolle ei ole edelleenkään tehty mitään) rupeaa kaikki vituttamaan nykyään. Vessakäynninkin jälkeen jouduin lopulta pyyhkimään käteni kaverini huppariin, koska muita mahdollisuuksia ei tähän kuivausprojektiin tarjottu.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Milloin tämä paska räjäytetään? Äänentoistosta lähtien (jolle ei ole edelleenkään tehty mitään) rupeaa kaikki vituttamaan nykyään. Vessakäynninkin jälkeen jouduin lopulta pyyhkimään käteni kaverini huppariin, koska muita mahdollisuuksia ei tähän kuivausprojektiin tarjottu.

Ongelmallinen tilanne. IFK:n pitäisi tarjota viimisen päälle puitteet, mutta vaikeata se on jos vuokranantaja ei tule näissä vastaan. IFK ei tule ja varsinkaan nyt sijoittamaan yhtään ylimääräistä senttiä hallin toimintoihin yksin. En tiedä sitten kenelle nuo vessa asiat kuuluu, mutta tuskin vuokralaisen niitä tarvitee hoitaa?
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Onko kukaan muuten sitä mieltä, että se vessojen uudistus on kutistanut molempien sivujen liikkumatilaa ja ruuhkaa on aiempaa enemmän? Aiemman kahden kulkureitin sijaan on nyt vain yksi ja kun liikkumiseen menee nyt aiempaa enemmän aikaa, niin voisko tuolla jopa olla pieni heikentävä vaikutus kioskipisteiden myyntiin? No ehkä turhaa spekulointia.

Ollaan huomattu ja tuo kyllä vituttaa ja rankasti. Älytön muutos, nyt hallia ei pääse kiertämään ja muutenkin liikkuminen on vaikeaa. Ehkäpä kuningasideana tuossa onkin olllut se että ihmiset käyttäisivät sitä lähikioskiaan eikä tarvetta vaeltelulle olisi.
 
starcat

Kuningasajatus lienee kuitenkin ollut vessojen lisääminen sekä niiden pakollinen uusiminen ennen kuin ne lopullisesti hajoavat. Ongelman kävelyyn aiheuttaa niiden kioskien sijoitus niihin kun jonotetaan poikki käytävän eikä käytävän suuntaisesti. Tosin onhan halli turhan ahdas nykypäivänä. Toivottavasti tämäkin asia on gardenissa mietitty järkevämmin.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kuningasajatus lienee kuitenkin ollut vessojen lisääminen sekä niiden pakollinen uusiminen ennen kuin ne lopullisesti hajoavat.

Tuota vessojen lisäämista tai paremminkin kusipaikkojen on turha odottaa. Huussit on uusittu mutta koko seinän pituisten laarien tilalla on yhden miehen pisuaareja joten ruuhkaa tiedossa ja kannattaa hoitaa se kuseminenkin(niin kuin kaljan juonti) ennen ja jälkeen matsin jossain muualla.

Tuon vessaremontin jälkeen C2-C6 paikat on kyllä todella kusisia ajatellen hintaa ja käytävien ahtautta.

A-puolella onneksi on vähän ilmaa ja paras lienee F-ylhäällä hintahappisuhteella ajateltuna.

_
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Tänään tulossa Nordikselle tsekkaamaan CHL:ää => mites pysäköinti, vieläkö siihen hallista katsottuna toiselle puolelle Nordenskiöldinkatua saa auton parkkiin? Vai saako näiden pelien aikaan parkkeerata ihan hallin parkkipaikallekin?
 
Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Tänään tulossa Nordikselle tsekkaamaan CHL:ää => mites pysäköinti, vieläkö siihen hallista katsottuna toiselle puolelle Nordenskiöldinkatua saa auton parkkiin? Vai saako näiden pelien aikaan parkkeerata ihan hallin parkkipaikallekin?

Ainakin torstaina näyttivät parkkipaikoilla lipunmyyjät päivystävän, eli kai sen perus 5 euroa kustantaa.
 
MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Laakson kentän heppaparkkis on edelleen maksuton tosin siihen oli tullut joku 4h kiekolla rajoitus mutta en nyt jaksa muistaa koskiko se vain arkipäiviä vai myös viikonloppuja.

Viime kaudella ajettiin kerran siihen maksulliseen ja silloin se oli kyllä jo 7,-, eli on noussut siitä femmasta.
 
Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallin ympäristössä pelataan tänään HJK cupia. Fudisturnaus 9-13 vuotiaille, todennäköisesti aika vaikea löytää vapaita paikkoja lähikaduilla ja jopa parkkiksella.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Hallin ympäristössä pelataan tänään HJK cupia. Fudisturnaus 9-13 vuotiaille, todennäköisesti aika vaikea löytää vapaita paikkoja lähikaduilla ja jopa parkkiksella.

Ok, kiitos tiedosta! Pitää varata vähän enemmän aikaa että löytää autopaikan suhteellisen läheltä hallia.

-Tinke
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Toivottavasti tämäkin asia on gardenissa mietitty järkevämmin.

Se vielä puuttuisi, kun kaikki Nordiksen puutteet toistuisivat Gardenilla;) Myös jaffalan virheet kannattaa välttää. Siellä sujuva liikkuminen on tehty mahdottomaksi, kun jonot myyntipisteille muodostuvat kohtisuoraan liikennettä vastaan.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Osaako joku sanoa että toimiiko niissä pisteissä missä voi maksaa sillä Elisa Lompakolla, myös ne pankkikortit joissa on se lähimaksu ominaisuus?
 
Mies-Olavi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osaako joku sanoa että toimiiko niissä pisteissä missä voi maksaa sillä Elisa Lompakolla, myös ne pankkikortit joissa on se lähimaksu ominaisuus?

Kävin CHL himamatseissa ja toimi kohtuullisesti, eli välillä toimi ja välillä ei. Lähimaksaminen vaatii aika ajoin pin koodin ihan turvatarkastuksena eli se on ominaisuus ettei aina toimi käsittääkseni. Mut ihan ookoosti toimi kaikenkaikkiaan. Nopeuttaa hieman maksutapahtumaa joten jos tuo lähimaksuominaisuus on kortissa niin kokeilemaan vaan.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Urheiluruudussa näytettiin kuvaa hevostapahtumasta Nordikselta - nehän oli saaneet somistettua hallin oikeinkin koreaan kuntoon -> mitähän lienee hevosväki tykännyt hallin pizzapaloista ja nakkimukeista?
 
0,33 kalja maksoi 8,10 ja suurin osa kävi syömässä paikallisissa ravintoloissa, kuulemma. Muutenhan tapahtumaa kehuttiin sekä osallistujien että kävijöiden kesken kilpaa että miten oli paljon parempi paikka järjestää kuin vanhalla paikalla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urheiluruudussa näytettiin kuvaa hevostapahtumasta Nordikselta - nehän oli saaneet somistettua hallin oikeinkin koreaan kuntoon -> mitähän lienee hevosväki tykännyt hallin pizzapaloista ja nakkimukeista?

En tiedä minkälaisia palveluita hallissa on HIFK:n otteluissa, mutta linkistä löytyy Horse Show:n ravintolapalvelut:

http://www.helsinkihorseshow.fi/tapahtumainfo-ravintolat.php

Vaimo ja tytär ottivat mukaan eväät, joilla meni päivä hallilla ja kävivät sitten illalla syömässä ravintolassa kunnolla. Uskoisin, että tämä on Horse Show:n peruskatsojien yleisin toimintatapa. Kun HIHS siirtyi Messukeskuksesta Areenalle, hintataso, varsinkin juomapuolella, on noussut kipurajojen yli. Eli väittäisin, että peruskaljaa hallissa myydään varsin vähän yleisömäärään suhteutettuna, VIP-puoli on sitten asia erikseen.

Edit: Itse tapahtumasta on tullut paljon positiivista palautetta, konsepti toimii selkeästi paremmin kuin Areenalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös