Keikka puuttuu, muut ottavat vastuuta. Ei toki samankaltaista roolia, muuta roolia kuitenkin. Heikkilä oli varsinkin viimeisessä erässä juuri SE KUUMA PELAAJA, jota urheilussa monesti mediassa mainostetaan. Kyllä se vain niin on, että kun onnistuu, niin sitten itseluottamus kasvaa kasvamistaan. Karjalaisen Petri huomioi mielestäni hyvin tämän ja antoi miehelle peliaikaa. Mestiksessä ei mennä kaikki pelaa metodilla ja hyvä niin.
Jukurivalmentaja varmaan sanoo, "kaveri tuli hyvin pelin alussa ja meidän jalat jäivät bussiin". Liirum laarum. Peliitat toki tuli loistavasti otteluun ja näytti halunsa voittaa. Ja voitti. Torjuntatilastoista en tiedä, mutta selväähän on, että Rautiola koppeja huomattavasti enemmän joutui ottamaan. Ja upeasti taas ruutunsa hoiti. Toivonen toisessa päässä taas nopean ensimmäisen maalin jälkeen toistuvasti epävarma ja se oli se mihin kiinni pääsimme.
Lukemat totuuden nimessä olisivat voineet olla toisin päin, mutta uhrautuvaisuus, taistelu ja Mr. Heikkilä takasi sen, että tärkeämpääkin tärkeämmät pisteet jäivät Heinolaan.
Olikohan tuo todella vähäinen yleisömäärä pakkasen, Ihamäen kommenttien, katuvalaistuksen vähäisyyden, keväiseen koirankakkakeskusteluun keskittymisen vai jännän Salkkarit-jakson syytä? Mitään kaupungissa ei ainakaan samaan aikaan tapahtunut. Sarjan hännillä oltiin, mutta silti. Voittajan puolella on helpoin olla.
Huomio kiinnittyi myös siihen, ettei kultakypärä Jalo päässyt jäälle aikalisän jälkeen ilman veskaria pelatessa. Ei edes vaihdon tullessa, siellä mies imeskeli tuppea laitaan nojaten. Hmmm....