Pilalle menneet bändit/artistit (tms.) ketjun innoittamana tällainen.
Omaa levystöä pikaisesti silmäillessä huomaan seuraavat:
Bad Religion. OK, ehkä vähän epäreilua listata kaksi ekaa levyä (How could hell be any worse? / In to the unknown) koska rehellisesti voin tunnustaa etten tuota jälkimmäistä ole edes kuullut. Kuitenkin vuonna -88 ilmestyneestä Suffer-levystä saakka BR on tehnyt kelpo musaa.
Diablo. Yksi tämän hetken suurimmista suosikeistani julkaisi vuonna 2000 albumin nimeltään Elegance in black. En pitänyt silloin, enkä juuri pidä vieläkään. Kakkoslevykin (Renaissance) on vähän siinä ja siinä - mutta kolme seuraavaa ovatkin aivan huikeita.
Liekki. Eräs suurimmista kotimaisista progesuosikeistani avasi levytysuransa albumilla Magio. Ei avautunut koskaan - toisin kuin seuraavat Korppi/Rajan piirsin taa/Kalliot leikkaa. Uusin (Hyönteinen) olikin taas varsin outo, saa nähä mihin suuntaan tämä orkesteri menee.
Mokoma. Mokoman ensilevyt (Valu ja Mokoman 120 päivää) ovat suurimpia hutiostoja joita olen tehnyt ikinä! No eipä ne montakaan euroa tainneet kustantaakaan. Kurimus-levy 2003 ja varsinkin Tämän maailman ruhtinaan hovi-levy 2004 on vienyt bändin siihen suuntaan josta minä pidän.
Porcupine Tree. Alkupään tuotannosta olen aika pihalla. Oikeastaan vasta tuolta In Absentia-levystä saakka on maistunut itelle. Tätä aihetta Ted Raikas sivusikin mainiossa keikkaraportissaan tuolla bändiä käsittelevässä ketjussa.
Tehosekoitin. Teharin ekat levyt (Rock'n roll, Köyhät syntiset, Varoittava esimerkki) saivat ja saavat mut voimaan lähinnä pahoin. Mutta mutta...vuoden -99 Freak Out pakottikin minut muuttamaan käsitykseni koko orkesterista. Loistava levy, jonka biisit muistuttavat mua aina tuon vuoden kesästä ja Opel Asconasta.
Muita?
Omaa levystöä pikaisesti silmäillessä huomaan seuraavat:
Bad Religion. OK, ehkä vähän epäreilua listata kaksi ekaa levyä (How could hell be any worse? / In to the unknown) koska rehellisesti voin tunnustaa etten tuota jälkimmäistä ole edes kuullut. Kuitenkin vuonna -88 ilmestyneestä Suffer-levystä saakka BR on tehnyt kelpo musaa.
Diablo. Yksi tämän hetken suurimmista suosikeistani julkaisi vuonna 2000 albumin nimeltään Elegance in black. En pitänyt silloin, enkä juuri pidä vieläkään. Kakkoslevykin (Renaissance) on vähän siinä ja siinä - mutta kolme seuraavaa ovatkin aivan huikeita.
Liekki. Eräs suurimmista kotimaisista progesuosikeistani avasi levytysuransa albumilla Magio. Ei avautunut koskaan - toisin kuin seuraavat Korppi/Rajan piirsin taa/Kalliot leikkaa. Uusin (Hyönteinen) olikin taas varsin outo, saa nähä mihin suuntaan tämä orkesteri menee.
Mokoma. Mokoman ensilevyt (Valu ja Mokoman 120 päivää) ovat suurimpia hutiostoja joita olen tehnyt ikinä! No eipä ne montakaan euroa tainneet kustantaakaan. Kurimus-levy 2003 ja varsinkin Tämän maailman ruhtinaan hovi-levy 2004 on vienyt bändin siihen suuntaan josta minä pidän.
Porcupine Tree. Alkupään tuotannosta olen aika pihalla. Oikeastaan vasta tuolta In Absentia-levystä saakka on maistunut itelle. Tätä aihetta Ted Raikas sivusikin mainiossa keikkaraportissaan tuolla bändiä käsittelevässä ketjussa.
Tehosekoitin. Teharin ekat levyt (Rock'n roll, Köyhät syntiset, Varoittava esimerkki) saivat ja saavat mut voimaan lähinnä pahoin. Mutta mutta...vuoden -99 Freak Out pakottikin minut muuttamaan käsitykseni koko orkesterista. Loistava levy, jonka biisit muistuttavat mua aina tuon vuoden kesästä ja Opel Asconasta.
Muita?