Heikon alun jälkeen huomattavasti parantaneet bändit/artistit

[Musta Nuoli]

Onhan näitä vaikka kuinka, itse asiassa suurin osa kovista bändeistä. Vain osa bändeistä aloittaa klassikkotason debyyttialbumilla ja heikentää siitä tasaiseen tahtiin. Näin keskimääräisellä mutu-pohjaisella otoksella iso osa kovan luokan bändeistä on yleensä parhaimmillaan noin kolmannesta studiolevystään alkaen ja kenties siitä tovin eteenpäin.

Slayer paransi alun jälkeen huomattavasti. Ensilevy ei ole heikko, pidän siitä erittäin suuresti, mutta kun myöhemmin tuli Reign In Bloodin kaltaista materiaalia niin onhan debyytti siihen verrattuna heikkotasoisempi. Tosin Slayerin eka on paljon parempi kuin mikään, mitä bändi on saanut julkaistua sitten vuoden 1994 Divine Interventionin.

Sama pätee Metallicaan ja Megadethiin ja myös lähes samoilla loppukaneeteilla. Kill 'Em All voittaa kuitenkin kaikki Black Albumin jälkeiset Metallica-levyt. Megadeth sen sijaan on tehnyt tasaisesti hyviä albumeita, jotka eivät toki ylitä kultakauden levyjen tasoa mutta ylittävät kuitenkin suht kuppaisen ensilevyn.

Iron Maiden kuuluu ehdottomasti tähän kastiin. Kolmoslevystä seiskalevyyn Maidenin taso on huima, ensilevy (ja osin kakkoslevykin) olivat vähän hakemista.

Paradise Lostin ensimmäinen peruskurmotuslevy ei ollut niin kova kuin seuraavat viisi levyä, mutta myöhemmin koittaneet konepoppilevyt ovat niin heikkoja, että ensilevy pyyhkii niillä lattiaa.

 

[Pavlovin Koira]

No jaa. En pidä kyllä Maidenin alkua mitenkään heikkona. Pidän kovasti kahden ekan levyn karheudesta. Di`Anno vetää komeasti vaikka kyllähän hänen laulustaan huomaa ettei bändi olisi hänen kanssaan noussut maailmanmaineeseen. Vähän sama pätee Metallicaan joskin Maiden oli minusta ekalla levyllään jo ihan aikuisen bändin kuuloinen kun taas Metallican Kill Em All kuulostaa (ja levyn kuvien perusteella myös näyttää) vähän teiniangstiselta.

Minkälainen levy on muuten Sabatonin Fist For Fight (2000)? Ei vissiin ainakaan suureen maineeseen yhtyettä vienyt koska siitä kesti peräti 5 vuotta ennen kuin julkaisivat seuraavan. En ole kuullut mutta olettaisin Sabatonin kuuluvan tämän otsikon bändeihin. Primo Victoria(2005) oli jo aikamoisen kovaa kamaa mutta varsinainen klassikkolevy on minusta vasta vuonna 2012 julkaistu Carolus Rex.

Ja Judas Priest. Rocka Rolla (1974) löytyy kyllä levyhyllystä mutta ei ole kyllä soitossa päässyt kulumaan. Muutama hyvä biisi löytyy 70-luvun albumeiltakin mutta vasta British Steel (1980) oli se The levy Juudas Papilta.

 

[Musta Nuoli]

Minkälainen levy on muuten Sabatonin Fist For Fight (2000)? Ei vissiin ainakaan suureen maineeseen yhtyettä vienyt koska siitä kesti peräti 5 vuotta ennen kuin julkaisivat seuraavan. En ole kuullut mutta olettaisin Sabatonin kuuluvan tämän otsikon bändeihin. Primo Victoria(2005) oli jo aikamoisen kovaa kamaa mutta varsinainen klassikkolevy on minusta vasta vuonna 2012 julkaistu Carolus Rex.

Tähän sellainen tarkennus, että kyllä Sabaton levyn teki, sitä ei vain julkaistu. Fist For Fight on kooste kahdesta demonauhasta. Ensimmäinen varsinainen studiolevy Metalizer jäi bändin silloisen levy-yhtiön hoiviin eikä firma sitä julkaissut. Levy julkaistiin vasta kolmantena levynä sen jälkeen kun levyn oikeudet oli saatu siirrettyä. Eli Primo Victoria on oikeastaan kolmas levy, jos laskee mukaan demokoostealbumin ja myöhemmin julkaistun mutta aiemmin nauhoitetun levyn.

Primo Victoria ja Attero Dominatus ovat Sabatonin parhaat levyt ja todistavat teoriaani siitä, että kolmos- ja neloslevyillä moni bändi on parhaimmillaan. Carolus Rex on vielä samalla aallonharjalla ja uusin, sitä seurannut levy selkeä notkahdus alaspäin kohti tusinakamaa.

Priestin ekassa levyssä on hetkensä, mutta bändin tyyli on vielä hakusessa. Parempi levy Rocka Rollakin toki on kuin monet myöhemmät Priestin levyt eli levyt ilman Halfordia sekä Halfordin paluun jälkeiset Nostradamus ja Redeemer Of Souls.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Eppu Normaali.

Ensialbumi Aknepop oli nuorten vihaisten miesten punk-levy, joka oli, krhm, punk-levy. Ehkä pari pykälää oivaltavampaa ja napakammin soitettua tavaraa kuin saman aikakauden muut kotimaiset punk-tuotokset, mutta yhtä kaikki, silti punkkipaskaa. Kaukana oli Aknepopista täti-ihmisillekin kelpaava ruutupaitameininki, jota Eppu Normaali on edustanut jo kolmisenkymmentä vuotta. Aknepopin aikoihin Pantse Syrjän studionatsius ei vielä ollut edes oraalla.

Aknepopia myytiin ilmestyessään jonkin verran, ei se mikään välitön suksee ollut. Levyn kokonaismyynnistä valtaosa on tehty aikakaudella, jolloin Eppu Normaalista oli jo kehkeytynyt melko sisäsiisti kokoonpano. Jokunen Aknepopin ostanut Eppu Normaalin ystävä on saattanut hieman yllättyä ensilevyn sisällöstä, mikäli yhtyeen alkuvaiheet eivät ole olleet tuttuja.

 

[V-G-]

Onko Pantera liian itsestäänselvä? Aluksi kymmenen vuotta silkkaa GLAM-paskaa, minkä jälkee eräskin lehmipoika-albumi ja sen seuraajat.

 

[sekolust]

Jotenkin tuo Kill 'Em All kuulostaa hyvältä, mutta ei varsinaisen legendaariselta tai unohtumattomalta. Ihan hyvä levy tuo oli, mutta ilman paria seuraavaa lättyä ei poppoo vetäisi vielä 2010-luvulla Suomessa väkeä paikalle. Meno parani selkeästi parilla seuraavalla levyllä, mutta Black Albumin kohdalla käsijarru taisi mennä pohjaan.

Iron Maidenin kohdalla on sitten hieman samoja viboja. Di'Annon levyt olivat "ihan OK" tasoltaan, mutta that's it. Yksittäisistä kappaleista diggailee ja muuten taso ei aivan paskaa ole, mutta mitään sykähdyttäviä albumeja nuo eivät ole. Ne legendaariset vedot tulivat myöhemmin ja niiden legendaarisempien vetojen takia bändiä tulee vieläkin diggailtua.