Mainos

HCK 2013–2014 – kohti parempaa huomista

  • 227 138
  • 644
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Sen verran katselin tuota SaPKo pelin kokoonpanoa, että on näemmä Hyttinen sivussa. Toivottavasti ei ole loukkaantunut, vaan lepää tai on poissa henk. koht. syistä kun kyseessä ei ole enää muuta kuin kunniasta pelaaminen.

Ei voi muuta kuin hattua nostaa HCK:n kavereille ja varsinkin herroille Forsström, Hyttinen ja Lukjanov. Kaverit ovat olleet rotaatiopelaajan asemassa tällä kaudella ja nyt kun on heille tarvetta, jäbät pelaavat kuin hurmiossa. Myös Iso Paha Ö eli Öfverström on nostanut tasoaan peliajan lisääntyessä ja hänelle Mikun lanseeraama arvosana OK +

Pudotuspelejä ajatellen oli kyllä täysin p'rseestä tuomarien/kurinpitäjän "opetukselliset jäähyt & pelikielto". Selkeästi TUTO pelissä näki että mitä pidemmälle ottelu eteni niin Sladdi pelasi paremmin ja väliin jäänet kaksi peliä olisivat kyllä olleet tarpeen pelituntuman parantamiseen.

Tänään Savonlinnassa Sladdi saanee sitten peliaikaa ja vastuuta roppakaupalla.
 
Viimeksi muokattu:

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Play off kevät -14

Huomenna se alkaa. Edellisen kerran jännitettiin poffeja keski-Uudenmaan alueella keväällä 2001. Tuon kevään jälkeen ei mitään sanottavaa enää tapahtunutkaan ja Haukkojen taru päättyi Mestiksessä 2006. Nyt pitää nauttia pudotuspeleistä 13 -vuoden odotuksen jälkeen oikein kunnolla.
Mahdollisuus on hyvinkin edetä toiselle kierrokselle sillä Hokki ei vieraspeleissä ole vakuuttanut viime aikoina. Toivotaan, että sairastuvalta saadaan lisäkäsiä peleihin, jotta sen taakse ei tarvitse mennä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Toivottavasti tänään hallilla menee tonni rikki, TUTO matsissakin oli jo yli 900 katsojaa.

Viimeiseen asti toivoin, että sairastuvalta tulisi muitakin apuja kuin Ruisma, mutta ei, onneksi sentään Krisu-panda tuli.

Ei illan kokoonpano huonolta näytä, onhan se aika sitä mitä viimeisissä peleissä on ollut, taitaa ainoastaan Linke ja Lukjanov olla rotaatiopelaajia. Harmi että hyvin yhteen pelaanut sinnikäs taistelupari Hyttinen - Forsström on jouduttu erottamaan, mutta minkäs teet kun on sentteripulaa.

Ihan anekdoottina vain, mutta jos esim. tapahtuis sellainen ihme, että Niko Piiparinen kuntoutuisi, niin käsittääkseni hän olisi pelikelpoinen HCK:ssa. Nikollahan oli soppari koko kaudesta HCK:n kanssa ja oli lainalla HIFK:ssa. Ei ole pelannut siirtorajan jälkeen, joten eka peli siirtorajan jälkeen ratkaisee.

Mutta eipä taida edes Niko kuntoutua tämän kevään aikana peleihin.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Oppirahojen maksamista

HCK:n pelaajat ja valmennus makselevat nyt oppirahoja play off-kiekkoon liittyen. Pitää kuitenkin muistaa, että HCK:n ensimmäiset Play off-pelit ja samoin valmentaja Kotkaniemelle, miesten joukkueen vastuuvalmentajana.
On mielenkiintoista nähdä mitä uutta tämän päivän peliin keksitään. Edellinen koitos oli jo ilmeisesti piirun verran parempi kuin eka.
Mattila kuitenkin varmasti tietää, ketkä ovat ne pelaajat, joiden peli-ilon saa pois fyysisellä pelillä. Tätä asetta on käytetty niin kuin pitääkin.
Hauska taas kerran huomata, että play off pelit ovat eri maailma kuin runkosarjan pelit. Missä ovat esim. HCK:n pistenikkarit tällä hetkellä?
Osalla on aika ruma +/- saldo kahden pelin jälkeen.
Mitäs sitten voisi tehdä?
- Kasetin pitää kestää kovempaa peliä (jäähyltä ei tunnetusti näitä pelejä voiteta)
- Peli voisi olla nopeampaa suunnanmuutos peliä (hitaat lähdöt antavat Hokille kaikki avaimet)
- Kotikaukalo antaisi mahdollisuuden valmentajille voimakkaampaan peluutukseen
- Maalivahtipelin (puolustuspelin) on parannuttava
- Kotiyleisön tuki tarvitaan.
Tänään sitten se avausvoitto, jolla taataisiin yksi kotipeli lisää (ja allekirjoittanutkin pääsisi paikalle)
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ilmeisesti Rantaa kopsahti sen verran päähän niissä kahdessa niitissä mitkä sai torstain Kajaanin pelissä, ettei kykene vielä pelaamaan. Varsinkin siinä toisessa niitissä mikä oli täysin puhdas taklaus vartaloon, Ranta oli juuri sen puoli metriä irti laidasta ja taaksepäin horjahtaessaan löi päänsä pleksiin.
 

ReggieD

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Ducks, Shakers
Ilmeisesti Rantaa kopsahti sen verran päähän niissä kahdessa niitissä mitkä sai torstain Kajaanin pelissä, ettei kykene vielä pelaamaan. Varsinkin siinä toisessa niitissä mikä oli täysin puhdas taklaus vartaloon, Ranta oli juuri sen puoli metriä irti laidasta ja taaksepäin horjahtaessaan löi päänsä pleksiin.

Joo totta, onneksi nähtävästi onkin askissa
 

ReggieD

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Ducks, Shakers
Olipa pettymys tää kevät prkl. Ei auta muuta kun toivoa, ettei mitään katastrofia taloudellisesti... Kerkeskö Sladok voittaa otteluakaan?
 

Kolaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
PPS, Hokki
Voisi kuvitella Keravalta kuuluvan helpotuksen huokaus, kun pääsette eroon valmentajan irvikuvasta? Lisäksi kuulemma Kulmalalla jo sopimus ensi kaudeksi Naisten Sm-liigaan.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ei aleta lyömään lyötyä... HCK:lla oli valmistautuminen tällä kertaa Hokin valmistautumista huonompi ja loukkaantumiset sattuivat harmilliseen paikkaan. Pleijareissa on sentään paljon tunnetta pelissä ja kaikenlaista tapahtuu, kuten kuuluukin. Toki suurin osa pelaajista pelasi rehellisesti ja reilusti, mutta joillakin ei aina pää kestä paineita.
Hokilla oli enemmän maalinteko taitoa ja that's it. Ehkä ensi kaudella uudestaan.
Kiitokset HCK:n kannattajille kaudesta.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Sekin kannattaa muistaa että HCKn tuska alkoi jo ennen puolivälieriä. HCK hävisi 4 viimeistä runkosarjapeliään vaikkakin TUTOlle toisiksi viimeisen vasta voittolaukauksilla 1-2VL siis.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Sekin kannattaa muistaa että HCKn tuska alkoi jo ennen puolivälieriä. HCK hävisi 4 viimeistä runkosarjapeliään vaikkakin TUTOlle toisiksi viimeisen vasta voittolaukauksilla 1-2VL siis.
Suurin tuska alkoi, kun iso osa pelaajistosta joutui sairastuvalle ja iso osa ei kuntoutunut edes playoffseihin. Sanoisin, että sieltä löytyy suurin syy loppua kohden notkahtaneille peliesityksille.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Suurin tuska alkoi, kun iso osa pelaajistosta joutui sairastuvalle ja iso osa ei kuntoutunut edes playoffseihin. Sanoisin, että sieltä löytyy suurin syy loppua kohden notkahtaneille peliesityksille.

Jatketaan tähän nyt, että kun katsotaan runkosarjan pistenikkareiden pistepörssiä sekä pudotuspelien vastaavaa niin siinä on yksi selkeä ja mitattavissa oleva syy, ettei jatkoon menty. Maaleja ei onnistuttu tekemään ja omissa kolisi. Tähän kun lisätään Mattilan loistava pelitapa, joka ei antanut HCK:n "tähdille" yhtään tilaa niin sillä päästiin rassaamaan tähtien korvien väliä. Tämähän johti turhautumisiin sekä pelin sekoamiseen.
Näiden joukkueiden erotti se, että toinen pelasi alusta alkaen play off jääkiekkoa ja toinen jatkoi rutiinin omaisesti. HCK:lta puuttui täysin kahdesta ekasta pelistä tunne. (ja se ilmeni väärin) Sitten kun peli menee tuskaiseksi niin sen korjaaminen ei ole helppoa.
Kokemusta rikkaampana.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Kauden 2013-14 pelaaja-arviointi

Onko HCK:n joukkueesta tehty pelaaja-arviointia kuluneelta kaudelta? Yritin sitä etsiä tuolta Mestis-juttujen joukosta, mutta huonolla menestyksellä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Olen hyvin vahvassa käsityksessä että pelaaja-arvio on tehty, mutta sitä ei ole vielä viimeistelty/julkaistu.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Pahoittelut vieraaseen pöytään huutelusta, mutta millainen kaveri on tämä Jere Laine? Pääsi kesän ajaksi try-outille HPK:hon, mahtaako olla kaverilla mahdollisuuksia alaketjujen raastajaksi Liigan puolella? Fyysisyydestä ainakin on Hämeenlinnassa huutava pula, toisiko Jere sitä lisää?

Jos jonkinlaisen lyhyen raportin Laineesta saisi, niin olisin kiitollinen! Jatkoaika sekä Eliteprospects.com eivät oikein kaverista tietoa anna.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Pahoittelut vieraaseen pöytään huutelusta, mutta millainen kaveri on tämä Jere Laine? Pääsi kesän ajaksi try-outille HPK:hon, mahtaako olla kaverilla mahdollisuuksia alaketjujen raastajaksi Liigan puolella? Fyysisyydestä ainakin on Hämeenlinnassa huutava pula, toisiko Jere sitä lisää?

Jos jonkinlaisen lyhyen raportin Laineesta saisi, niin olisin kiitollinen! Jatkoaika sekä Eliteprospects.com eivät oikein kaverista tietoa anna.

Jere on yritteliä sekä fysiikkaa kyllä löytyy. Toki voisi käyttää sitä vielä enemmän. Lisäksi kaverilla on minun silmilläni katsottuna, yksi kovimmista rannareista. Veto päihittää monen lämärit. Laukaus pitäisi vain lähteä vielä nopeammin, jotta siitä olisi iloa. Viime kautena pääsi pelaamaan hyvin. Ei ole mikään ratkaisijapelaaja vielä, mutta urheilullinen kaveri on kyseessä.
HCK:n vinkkelistä on tosi harmi jos Jere siirtyy Kerhoon. No tulevasta kaudestahan ei olla vielä kuultu mitään eikä tämä nyt sitä tunnelmaa hirveästi paranna. Jerelle tsemppiä Hämeenlinnaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jere on yritteliä sekä fysiikkaa kyllä löytyy. Toki voisi käyttää sitä vielä enemmän. Lisäksi kaverilla on minun silmilläni katsottuna, yksi kovimmista rannareista. Veto päihittää monen lämärit. Laukaus pitäisi vain lähteä vielä nopeammin, jotta siitä olisi iloa. Viime kautena pääsi pelaamaan hyvin. Ei ole mikään ratkaisijapelaaja vielä, mutta urheilullinen kaveri on kyseessä.

Allekirjoitan myös Icehockey #7:n listauksen. Lisäsisin myös että Jere on peräänantamaton ja erittäin yritteliäs korkean työmoraalin omaava kaveri.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
pitäisikö oikeasti olla huolissaan?

Lisenssi hakemukset pitäisi kohta olla Jääkiekkoliiton käsiteltävänä, mutta HCK:sta ei kuulu mitään. HCK:n vahvuus on ollut ennen avoin tiedottaminen. mutta nyt eletään täyspimennossa. Nykyään kun ei tule hallilla enää aktiivisesti pyörittyä niin mitään käytävähuhujakaan ei pääse kuulemaan. Osaako joku raottaa tätä salaisuuksien verhoa sen verran, että missä mennään valmentajien sekä pelaajien välillä käytävissä neuvotteluissa? En halua maalata piruja seinälle, mutta kun mitään ei kuulu niin harvoin se hyvä asia on. Kai nyt sentään lisenssiä lähdetään hakemaan?
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Voi, voi! Siinä meni vappu vituilleen!
Vaikka HCK nyt ei missään nimessä mikään valovoimaisin jengi ole Mestiksessä, on tämä kyllä todella sääli. Mihin menet Mestis ja mitä tekee Liitto? Liitto ei tee yhtään mitään.

Nyt alkaa näitä uhkakuvia realisoitua. Suunta suomikiekossa on vain ja ainoastaan alaspäin. Lisää kabinettipelleilyä ja saadaan jonkun ajan päästä lyödä kaikki lappu luukulle.

Tsemppiä Keravalle. Toivottavasti ajat vielä paranee ja saatte asianne kuntoon.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
On tämä meno tylyä. Seura on juuri pelannut historiansa parhaan kauden ja sitten ilmoitetaan, että homma loppuu. Karua arkea suomikiekossa: Talous on jumala, urheilullisuudesta viis. Pahahan se on pienen seuran jatkaa, mikäli tukijoita ei ole riittävästi touhua kustantamaan, mutta ei tällaista vanhassa kunnon divarissa tapahtunut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös