HC TPS:n talous

  • 1 168 297
  • 5 022

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hantta Virtahan myönsi itse radiossa, että idea junalla menosta Ouluun oli puhtaasti hänen oma ehdotuksensa. Otti sen rehdisti omaan piikkiin ja sanoi, ettei sama virhe tule toistumaan. Virheitä saa tehdä, mutta niistä pitää oppia. Näinhän se Hantan slogan kuuluu. Asia loppuun puitu ja pyyhitty mielestä. Jatkakaa.

Hantta otti Sutelan "idean" puhtaasti omaan piikkiinsä ilmeisesti siitä syytä, että ei halua jatkaa Tepsin perinteikästä vastuuvalmentajan suusta kuuluvaa toimitusjohtajan haukkumista lehtien palstalla.

Sutelalla taas virheitä tulee sitä tahtia, että joko Tepsi saa hakea ensi kaudeksi uutta toimitusjohtajaa tai sitten Tepsin toimitusjohtajana toimii tulevaisuudessa maailman oppinein mies.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
TS: "Olemme halunneet toimia varovaisesti. Emme halua synnyttää sellaista mielikuvaa, että kassassa ei olisi enää rahaa. Siitä ei ole kyse, Sutela sanoi"

Ei tarvitse synnyttää mitään mielikuvia, kaikki TPSn toimintaa ja tuloksellisuutta viime vuosina seuranneet tietävät jo, rahaa ei ole. Ihan saatanan typerää muuta väittää.

Mikään ei ole muuttunut, takkiin tuli viime kaudella niin ettei ikinä olisi voinut kuvitella ja tällä kaudella ei kurssi ole oiennut kuin arviolta hieman. Pumppu huutaa lisää rahaa, varsinaisesta toiminnasta saatava ei riitä. Etukäteen jo tiedettiin, että joulun tienoissa eletään hankalia aikoja eikä se tästä kevään koittaessa helpota. Siinä mielessä on tietysti hyvin tarkoituksenmukaista hakea rahaa muista lähteistä, onneksi hallitus on tämän ymmärtänyt ja valtuudet antanut. Tyhminä ei kuitenkaan tarvitsisi ihan välttämättä ihmisiä pitää ja ladella paskaa siitä että vuosikaudet omaa omistustaan kuin keskiaikainen neitsyttyttö penaaliaan varjellut yhtiö yht äkkiä olisi surutta myymässä itseään pitkin kylää ihan muuten vaan.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Minä heittäydyn nyt putkinäköiseksi ja keskityn toivomaan, että Koivut saataisiin vihdoin tuulikaapista sisään. Siitä tulisi välittömien apurahojen lisäksi suunnaton määrä henkistä omaisuutta pitkälle tulevaisuuteen. Todennäköisesti samasta ovesta tulisi myös eräs kuningas, mutta uskon vastavoiman olevan niin vahva, että Tamin naama saataisiin hyödynnettyä ilman pahoja sivuvaikutuksia.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Seponrääkkäystä

Jaaha? Vastikään jossain oli lehtijuttu, jossa Seppo kiisti että annille olisi tarvetta ja sitä ei varsinkaan ole tulossa. Nyt on vaikka ei ole tarvetta vieläkään. Just just.

Meininki on kuin Kremlissä viimeisinä vuosina. Kuka tahansa voi puhua mitä tahansa, seniliteetin tasosta piittaamatta. Jossain vaiheessa olisi kiva jos ymmärrettäisiin, että nämä spiikit ovat osa ongelmaa eivät osa ongelman ratkaisua.

Joku PR-roti olisi paikallaan. Sepon ympäri ilmastointiteippiä n. 11 metriä?
 

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Meininki on kuin Kremlissä viimeisinä vuosina. Kuka tahansa voi puhua mitä tahansa, seniliteetin tasosta piittaamatta. Jossain vaiheessa olisi kiva jos ymmärrettäisiin, että nämä spiikit ovat osa ongelmaa eivät osa ongelman ratkaisua.

Oli tasan viimeinen Sutelan höpöhöpösatu, jonka luin. Uuteen antiin on mahdollisuus, koska viimeksi jäi joku ulos ja joku haluaa lisää osuutta, kuitenkaan uutta antia ei ole tarvetta järjestää. MITÄH?

Harmi vain, kun Hantta on toiminut mediassa todella suoraselkäisesti ja luottamusta herättävästi, mutta hänen esimiehensä suoltaa sitäkin sekavampaa jargonia tussarin täyteen. Kaupungilla ja käytävillä kuultavat huhut alkavat olemaan jo paljon luotettavampia ja selkeämpiä Turun Sanomat ja Sepon Stoorit.
 
Juurikin näin... olihan tuo rahapula taas pelkona takaraivossa. Mikäli sellainen olisi, kuten monet tuntuvat arvaavan...

Miten tästä edetään jatkossa? Ei kai pelkästään tuo yleisövajaus ole voinut tätä aiheuttaa, missä kohtaa toteutuneessa kulurakenteessa mennään metsään? Olisi se nyt käsittämätöntä, että marginaalit ovat niin pieniä, että -2500-3500 euroa per kotipeli aiheuttaa annin tarpeen.

Sutelahan puhui pitkäjänteisestä kehitystyöstä viimeisen annin aikoihin, että rahaa siirretäisiin syrjään tulevia kausia varten... Voi Suti.

Alkavatko seuraavaksi irtisanomiset vai onko ensi kauden pelaajabudjetti vielä tätä kauttakin pienempi? Mikä muuten on tämän kauden pelaajabudjetin suhde alunperin suunniteltuun?

Tämä on nyt käsittääkseni viimeinen anti, joka voidaan toteuttaa. Jotenkin epäilyttää, että tämä toinen anti edes onnistuu kovin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
TPS:stä kantautuneet puheet eivät toistaiseksi ole itseäni ärsyttäneet, koska olen tietyllä tavalla kokenut, että asianomaisten tehtävänänä on olla myyntimiehiä ja pitää huolta imagosta.

Totuus kuitenkin on, että jotkut markkinointipuheet ovat monien mielestä tuntuneet osoittautuvan liian läpinäkyviksi ja niiden lausuminen on siten muuttunut hyödyttömäksi, kun aina myöhemmin selviää miten asiat oikeasti olivat. On selvää että ajan myötä suuri osa puheista tuppaa hahmottumaan kovin negatiivisessa valossa, vaikka siihen ei välttämättä olisi aina syytä. Tällaista voi odottaa hämärältä puhelinmyyntifirmalta, muttei sellaista haluta edes epäillä kotikaupungin rakkaimmalta urheiluseuralta.

Vaikka "puheita" on varmasti tähän asti annettu Tepsin etua ajatellen, olisi nyt aika miettiä, ovatko ne ovat tilanteen johdosta muuttuneet edun vastaisiksi ja korjata linjaa tiedottamisen suhteen. Ainakin puheissa pitäisi olla paljon harkitsevaisempi kuin mitä tähän asti.

Miksei sitä kissaa voida nostaa selkeämmin pöydälle ja ihan suurenkin yleisön tietoisuuteen. Ymmärrän tosin sen, että se haittaisi vakavasti annin toteuttamista. Viimeistään jonkin aikaa annin jälkeen olisi näin kuitenkin syytä toimia...
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
SM-liigan uuden tv-diilin myötä myös TPS tulee saamaan n. miljoona euroa/kausi seuraavien kausien aikana. Taitaa tulla tarpeeseen !

Mielenkiintoista nähdä miten seurat tuon miltsin käyttävät, pers'aukiset maksavat velkojaan ja Kärpät laittavat ne pelaajistoon ! Oulun-dynastia kaudet siis jatkunevat !
 

cheli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minä heittäydyn nyt putkinäköiseksi ja keskityn toivomaan, että Koivut saataisiin vihdoin tuulikaapista sisään. Siitä tulisi välittömien apurahojen lisäksi suunnaton määrä henkistä omaisuutta pitkälle tulevaisuuteen. Todennäköisesti samasta ovesta tulisi myös eräs kuningas, mutta uskon vastavoiman olevan niin vahva, että Tamin naama saataisiin hyödynnettyä ilman pahoja sivuvaikutuksia.
Auran aalloilla tänään aamulla ainakin sanottiin että jonkun kandalaisen median mukaan Saku Koivu on ilmaissut halukkuutensa lähtemään mukaan tepsin osakeantiin tms. Kortelainen oli saanut jopa sutelan kommentit asiaan. Muistaakseni kommentit/sanojen pyörittelyt olivat perus diiba daabaa että harmi aiemmin kun ei lähdetty, harkittiin toki ja perus-settiä kun halukkaita on niin pitää järjestää,tms. Ihme ettei missään muualla ole aiheesta. Kortelainen aaltojen lätkätoimittajana vielä väitti ettei ole aiemmin kuullut Koivun osake-osto -aikeista.....
 
SM-liigan uuden tv-diilin myötä myös TPS tulee saamaan n. miljoona euroa/kausi seuraavien kausien aikana. Taitaa tulla tarpeeseen !

Todellakaan ole mikään miljoona/kausi, vaikka kuinka kuvittelisi myös mainos/oheis/jne. tulojen kasvavan. Eikä puhdasta rahaa oleva osuuskaan mene varmasti 100% seuroille. Sopimuksen arvonhan on arvioitu olevan 50-60 miljoonaa viisivuotiskaudella, mutta toisaalta todellisen arvon (suoran rahallisen sellaisen) olevan matalampi.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jäätävän umpipaskaa duunia Sutelalta sekä talous- että tiedotuspuolella. Jos viime kauden jälkeen fiilis oli se että Jortikan jatko tuntui mahdottomalta ajatukselta niin nyt on samat tuntemukset Sutelan Sepon suhteen. Kannattajaa on kustu linssiin lähtien Case-Hurmeesta "Maan parhaaseen jääshowhun" ja sieltä "NHL-leireiltä tulevaan ykköskenttään" ja "ihan vaan valmisteltavaan uuteen osakeantiin" asti. Praise the Lord, sanois Päxter.

Sutelalle on ennen kaikkea annettava potkut. Ei mitään "yhteisessä ymmärryksessä tiet erovat" vaan ihan oikeat potkut. Nyt on näytettävä että ollaan tosissaan tekemisen meiningin ja rehellisyyden tuomisesta Tepsiin takaisin. Ei tää touhu näin voi jatkua.

Pitääköhän ottaa vakavasti suomi24-huhut TPS Shopin loppumisesta vuoden vaihteen jälkeen? Helvetin surullista että edes mietin tällaista vakavissani.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Minä muistelisin niin että kysyttiin mutta Koivut eivät halunneet osallistua osakeannin keinoin. Ilmeisesti tämä akatemia on enemmän lähellä sydäntä ja mitä heillä oli tuolloin mielessä. Käy minulle tämäkin, auttaa enemmän pitkässä juoksussa kuin pikavippi.

Sanotaan vielä että minua eivät johtajien höpinät häiritse, kun en niille painoa ole koskaan antanut. Oli sitten seurajohtaja, poliitikko tai myyntimies, sanomiset pitää käyttää aina motiivianalysaattorin tai muun suotimen läpi.
 
Viimeksi muokattu:

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Sanotaan vielä että minua eivät johtajien höpinät häiritse, kun en niille painoa ole koskaan antanut. Oli sitten seurajohtaja, poliitikko tai myyntimies, sanomiset pitää käyttää aina motiivianalysaattorin tai muun suotimen läpi.

Näinkin mutta myös niin että tapana on kuitenkin ollut pysyä totuudessa. Hurme, sponsorikirjeet perättömiä, tappioväitteet yhden lehden paskapuheita, vahvistuksia tulee, rahat ei ole loppu jne. En ainakaan muiden seurojen kohdalla ole törmännyt vastaavaan tarinan tasoon.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Osakeanti toteutuu

Uumoiltu osakeanti pannaan täytäntöön. Halukkuuttakin löytyy.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Päivän veikkaajan antia

Osui uusi Veikkaaja käsiin tuossa. Veikkaajassa on lyhyesti käsitelty TPS:n taloudellista tilannetta ja haastateltu Sutelaa. (Haastattelu on tehty ennen medialle annettua tietoa uudesta osakeannista).
Muutama poiminta:
- Ruissalon edustussauna on myynnissä/myyty.
- Puolet kevään anti potista jäljellä.
- Kauden sponssitavoite ylitetty jo tässä vaiheessa (2milj.€). Noin 100k€:n turska kuitenkin tiedossa tälle vuodelle.
- SS: "jos uusi anti pidetään olemme yhteydessä Koivuun ja kumppaneihin"
- Seura on "kuivilla" keväällä 2009.

Tässä vaiheessa on skeptisyys sitä luokkaa näihin lausuntoihin, joten jätetään analysointi pois ja toistetaan vain julkilausuttua sanaa.

Muuten Veikkaajassa on jopa positiivista juttua lähinnä urheilullisesta puolesta etunenässä Hannu Virta ja Teemu Laine. http://www.veikkaaja.fi/

Edit: Turska=Tappio
 
Viimeksi muokattu:

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kieltämättä olen hieman hämilläni tästä uudesta osakeannista, kun aamulla veikkaajasta luin näin:

"Meillä on hallituksen valtuutus osakeannin järjestämisestä, mutta mitään konkreettista päätöstä emme ole tehneet." - S.S.

Ja samaan aikaan puheet siitä, että talous on hallinnassa. Sekavaa, mutta raha kyllä kelpaa itse kullekin.
 

jukkaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kieltämättä olen hieman hämilläni tästä uudesta osakeannista, kun aamulla veikkaajasta luin näin:

"Meillä on hallituksen valtuutus osakeannin järjestämisestä, mutta mitään konkreettista päätöstä emme ole tehneet." - S.S.

Ja samaan aikaan puheet siitä, että talous on hallinnassa. Sekavaa, mutta raha kyllä kelpaa itse kullekin.

Veikkaajan haastattelu saattoi olla tehty ennen päätöksen tekoa? Tiedä häntä. Saapahan palloseura taas vähän lisää rahaa, ehkä taistellaan taas joskus mestaruudesta :)
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Onk tää ihmettelyketju vai eksyink mä?

Samaan aikaan ilmestyy Veikkaaja jossa sanotaan, että onhan sitä antia mietitty mutta tarvetta ei ole, ja tuskin on muste kuivunut Sanomalan painotalossa kun tiedotetaan uudesta osakeannista.

Taitaa olla suoraan jostain viestinnän oppikirjasta?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Lienee selvää mistä tässä uudessa annissa on kyse. Rahat ovat loppu. Siis kertakaikkisen loppu. Nyt tarkastellaan kuitenkin seuraa, jonka vuosikymmenien johtava punainen lanka oli pitää omistus omissa käsissä, vainoharhaisuuteen asti. Ei ole liioiteltua väittää, että tämä periaate oli ylivertainen mihinkään muuhun päätöksentekoa ohjaavaan sääntöön nähden.

Yhtäkkinen into, suorainen kiima laajentaa omistuspohjaa johtuu yksinkertaisesti pakosta. Tähän asti piti tulla, että järki saa vasemman takajalan saappaan pois ovensuulta pönkää pitämästä. Aiemminkin olisi voinut reagoida, jos olisi vaikka päätöksiä tehdessä erehtynyt ottamaan mukaan järjenkäytön. Kehitys oli vuosikausia nähtävillä mutta kun ei niin ei.

Toimittajatohtori Virtapohjan viiltävä analyysi "Nyt toteutettavan annin myötä myös taloudellinen pohja vahvistuu ratkaisevasti" on taas sitä itseään, viime vuoden tuloksen nyt luulisi opettaneen ettei tuolla puolella miljoonalla eletä kuin toukokuuhun mikäli toimintaa ei kokonaisvaltaisesti saada ojennukseen. Voiko toimittaja olla noin pihalla? Ei voi, tuotos syntyy muista lähtökohdista.

Uutta osakeantia en missään nimessä tuomitse millään lailla, sehän on pakko järjestää ja sama kuvio muulla tavalla olisi tullut tehdä jo vuosia sitten. Toivottavasti annissa onnistutaan erinomaisesti. Ei tarvinne olla edes ihan kartalla että ymmärtää tässä olevan kyseessä koko seuran tulevaisuuden. Niin talouden osalta kuin yleensäkin että hommaan saadaan jonkinlainen tolkku.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Lienee selvää mistä tässä uudessa annissa on kyse. Rahat ovat loppu. Siis kertakaikkisen loppu. Nyt tarkastellaan kuitenkin seuraa, jonka vuosikymmenien johtava punainen lanka oli pitää omistus omissa käsissä, vainoharhaisuuteen asti. Ei ole liioiteltua väittää, että tämä periaate oli ylivertainen mihinkään muuhun päätöksentekoa ohjaavaan sääntöön nähden.

Tässä vielä linkki päivän epistolaan: http://www.turunsanomat.fi/urheilu/?ts=1,3:1006:0:0,4:6:0:1:2007-12-05,104:6:502877,1:0:0:0:0:0:

Tiukkoja kommentteja:

- Esineuvotteluja on tietysti jo tehty. Halusimme varjella, että ei tule sellaista vaikutelmaa, että rahat olisivat lopussa. Suuri osa edellisenkin annin rahoista on edelleen käyttämättä.

- Hyvään liiketoimintaan kuitenkin kuuluu, että tasetta vahvistetaan silloin kun se on mahdollista. Nyt se on, toimitusjohtaja jatkoi perustelujaan.

Loistavaa, loistavaa. Eikä mitenkään ristiriitaista.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Menee kyllä melkoisen pelottavasti sen kaavan mukaan, millaisen kuvan seuran taloudesta olen itse saanut.

Nimenomaan, tämä käsikirjoitus oli nähtävissä jo viime keväällä. Hyvä, että reagoidaan mutta tilanne on kaikesta huolimatta vallan helvetin kriittinen. Kaikki muut sen näkevät ja myöntävät paitsi Seppo.

Enkä malta olla toteamatta, että nyt niidenkin jotka vielä viime keväällä toitottivat ensin ettei tappiota ole voitu tehdä nähdyn paljon ja ettei raha siitä huolimatta ole finaalissa, luulisi tilanteen vakavuuden havaitsevan. Palloseura keikkui, sen Seppokin jo myöntää, aivan konkurssin partaalla viime keväällä eikä tilanne talouden osalta ole siitä ratkaisevasti muuttunut vaikka mitä väitettäisiin. Perusbusiness katsojalukuineen ja muine tuloineen ei ole kannattavalla tasolla, pelaajabudjettia on karsittu mistä kiitokset tässä yhtälössä mutta puolen miljoonan pikavipillä hommaa ei todellakaan lopullisesti ratkaista.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Perusbusiness katsojalukuineen ja muine tuloineen ei ole kannattavalla tasolla, pelaajabudjettia on karsittu mistä kiitokset tässä yhtälössä mutta puolen miljoonan pikavipillä hommaa ei todellakaan lopullisesti ratkaista.

TPS:n suurimmat ongelmat perusbisneksen pyörittämiseen ovat varmasti 2000-luvulla kertyneet velkamäärät ja niiden korkokulut (ym.) sekä kovat hallivuokrat.
Varsinkin yhteistyösoppareista saatavat tulot ovat hyvää luokkaa peilaten tämän hetkisen joukkueen hintaan SM-liigassa (jos tuo 2milj.€:n sponssitulo pitää paikkaansa). Eikä ne katsojamäärätkään liigan huonoimpia vielä ole (toki emme tiedä kuinka paljon luvuissa on ilmaa).
Eli, velkaa on saatava pienemmäksi ja halliyhtiön kanssa parempi diili, jotta itse ydintoiminta voisi olla tuottavampaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös