Mainos

HC TPS:n talous

  • 1 237 892
  • 5 249

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Kotisivujen uutisessa ainakin lukee, että nyt pitäisi tehdä nolla.
Kyllä, kauden 2024-25 pitäisi olla nollatuloksella varustettu.
Turkkarissa (uutinen 404 kun avasin) kerrottiin 9.9.2023 kauden 2022-23 olleen raskaasti tappiollinen ja että käynnissä on kaksivuotinen suunnitelma joissa seuraavien kahden tilikauden tuloksiksi laskettiin -1,4M€ ja 0€.
Lausunto oli aavistuksen myöhässä sillä näistä ensimmäinen tililkausi oli jo käynnissä.
Samassa uutisessa kerrottiin että namusetien rahoitus loppuu näiden kahden kauden myötä.

Ihan ei HC TPS Oy päässyt talouden myötä sinne minne tähdättiin, en osaa arvioida oliko kyseessä katastrofi vai otettiinko askel oikeaan suuntaan. Ilman Tappara-peleiä kyseessä olisi ainakin ollut surkea epäonnistuminen joten viimeisillä kierroksilla varmistunut pleijaripaikka näytteli suurta roolia.

Alkavan kauden myötä kuitenkin aiotaan saada nollatulos.
Tasan vuosi tästä hetkestä Paananen & Kodisoja ovat väistyneet maksajan roolista joten TPS seisoo omillaan tai putoaa kuin Samuli Edelman ruotsinlaivan kannelta.

Näen mitä TPS tavoittelee. Toimistolta ja joukkueesta leikataan se mitä pystytään. Panostetaan juniorijoukkueen valmennukseen jotta tulevilla kausilla ydinrunko on paikallisia nuoria poikia jotka olisivat kuitenkin mahdollisimman valmiita pelaamaan aikuisten pelejä. Kulukuurilla uskon puolen miljoonan tappioiden olevan saavutettavissa, yli kahta miljoonaa kuitenkin on vaikea kuroa ilman pudotuspelejä.
Pahin skenaario on kuitenkin jos Nurmi, Pajuniemi, Liukas yms. omat nuoret hakevat lähitulevaisuudessa pelipaikkaa Suomesta ja TPS ei pystyisi taloussyistä tarjoamaan näille sopimusta.

Vuoden päästä syttyy sikari. Joko hyvistä tai sitten huonoista uutisista.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
On se vaan kovaa settiä Tepsissä. Mutta näihin on jo niin tottunut, ettei enää värähdä edes kulmakarva.

Jotenkin vaikea nähdä, että tässä tapahtuu mitään muuta kuin nollatuloksen metsästystä (lähinnä juhlapuheissa). Uskon, kun näen. Puheita on kuultu jo ihan tarpeeksi.

Halliprojekti syö ilmat kaikelta muulta. Kaipa siellä on hyvät aikeet, mutta on tämä erittäin kummallista seuran johtamista. Perse edellä puuhun -taktiikka pysyy järkähtämättömänä. Pelaajabudjetin kuristus on edelleen ainoa näkyvä säästötoimi. (Ja tämäkin toistaiseksi vain puhetta, jää nähtäväksi, mikä on toteutuma)

En ole Turun Sanomien tilaaja, niin en pääse juttua lukemaan. Kiinnostaa kuitenkin kovin. Oliko hallituksen puheenjohtajan Kai Koskisen kommentteja? Oliko mainintaa toteutuneesta pelaajabudjetista?

Kuulin aiemmin talvella Tepsin joukkueen olleen perin kallis. En oikein meinannut edes uskoa lukemaa, jonka kuulin.

"– Helmikuussa ennakoimme, että teemme 2,4 miljoonan euron tappion, HC TPS Turku oy:n toimitusjohtaja Aki Holma kertoo.

Suuri syy arvioitujen tappioiden alittamiseen oli TPS:n taistelu pudotuspelien puolivälieriin. Lisäksi konsernin liikevaihto nousi edellisestä kaudesta 11,7 miljoonasta 12,4 miljoonaan euroon. Kuluneen tilikauden tavoite Holman mukaan oli olla 1,4 miljoonaa tappiolla, mutta se jäi saavuttamatta.

– Meidän myyntimme ei kasvanut siinä suhteessa kuin oli tavoiteltu, mutta säästötoimenpiteemme menivät suunnitellun mukaisesti.

Toimenpiteet tulevat näkymään ensi kauden taloudellisessa tuloksessa."

TPS-propagandakääntäjän läpi käy siis selväksi, että tappiota tehtiin ihan vitusti ja istuttiin käsien päällä. Ainoa syy pienemmille tappioille oli yllättävä playoff-menestys. Ensi kaudelle puhutaan ihan helvetisti paskaa timantiksi, mutta toteutuma on vanha tuttu. (Ja tässä sarkasmitutkat päälle, pieni musta huumori pitää jo olla sallittua tässä spede-showssa.)

Mut hei, 1,4 miljoonaa oli tavoite ja 2 milliä tuli pataan. Kuulostaa taas helvetin loogiselta toiminnalta säästötutkan alla. Realisimia on siis odottaa, että ensi kaudella kaikki on toisin. 600 tonttua meni suunniteltua enemmän, hups. Ja sekin lähinnä tuon aiemmin mainitun playoff-menestyksen takia. Eh?

"Holman mukaan koko konsernissa on menneellä tilikaudella painettu paljon töitä sen eteen, että tulevan tilikauden taloudelliset tavoitteet täyttyvät."

Uskon tähän kuin Neuvostoliittoon.

Kotisivujen uutisessa ainakin lukee, että nyt pitäisi tehdä nolla.

"Taloudellisesti tavoitteena on nollatulos kaudella 2024-25, mitä tavoitellaan maltillisella liikevaihdon kasvulla sekä merkittävillä kustannussäästöillä."

Juuri näin.

Periaatteen tasolla kai mahdollista, JOS meillä oli todella kallis joukkue JA hallivuokraa saadaan todella reilusti alas. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin muitakin toimia. Onko näkynyt? YT:t?

Korpikosken megadiili poistuu nyt rasittamasta taloutta ja se on oikeasti merkittävä asia. Silti siellä on Nurmessa ja Palmussa jo kiinni 600k€ (karkea arvio, tuskin kaukana totuudesta).

Mutta jos tuo McTorson kuulema pitää paikkansa, niin helposti tuosta saanee sen -500K€ tähän kauteen verrattuna. Enemmänkin, jos oikeasti pelataan "junnuilla".

Liikevaihto 12,4, tappiota 2 milliä. Johonkin muuallekin menee rahaa kuin pelaajiin. Ehkä sitä tervehdyttämistä kaipaisi jossain muuallakin kuin itse joukkueessa? Vai onko tavoite saavuttaa nollatulos ja pelata jatkossakin junnuilla siihen pääsemiseksi?

Positiivisena nyt kuitenkin, että ainakin urheilupuolella tuntuu, että koittavat toteuttaa tuota omistajan julkista toivetta. Samoin hallivuokran huhuttu lasku on tietysti merkittävä asia.

Edelleen odottaisin, että niitä toimia näkyy muussakin kuin päätuotteen kuristamisessa. (Vai onko se enää päätuote?)
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä, kauden 2024-25 pitäisi olla nollatuloksella varustettu.
Turkkarissa (uutinen 404 kun avasin) kerrottiin 9.9.2023 kauden 2022-23 olleen raskaasti tappiollinen ja että käynnissä on kaksivuotinen suunnitelma joissa seuraavien kahden tilikauden tuloksiksi laskettiin -1,4M€ ja 0€.
Lausunto oli aavistuksen myöhässä sillä näistä ensimmäinen tililkausi oli jo käynnissä.
Samassa uutisessa kerrottiin että namusetien rahoitus loppuu näiden kahden kauden myötä.

Tämä oli hyvä viesti Luge H:lta.

Tosiaan -1,4m oli tavoite ja oltiin ajamassa -2,4m. Siinä kohtaa julkiset kriisipuheet ja päästiin -2m lähinnä siis playoff-rahojen takia.

Ei tuo nyt kovin vahvaa suorittamista IMO ollut, kun oltiin TAAS ajamassa miljoonalla ohi tavoitteen.

Maybe this time it's different?

Näen mitä TPS tavoittelee. Toimistolta ja joukkueesta leikataan se mitä pystytään. Panostetaan juniorijoukkueen valmennukseen jotta tulevilla kausilla ydinrunko on paikallisia nuoria poikia jotka olisivat kuitenkin mahdollisimman valmiita pelaamaan aikuisten pelejä. Kulukuurilla uskon puolen miljoonan tappioiden olevan saavutettavissa, yli kahta miljoonaa kuitenkin on vaikea kuroa ilman pudotuspelejä.

Edelleen pidän aika kummallisena kuitenkin, että toimistoon on panostettu melkoisen kovasti vs. itse joukkue.

Vanha esimerkki, että meillä on kolme miestä rakentamassa alle kahden miljoonan joukkuetta. En syytä Uramaa tai Kalliota tästä, mutta on aika silmiinpistävän kova osasto hankkimassa muutamaa uutta pelaajaa.
Ja joo, tiedän Uraman roolin olevan jonkinlainen kumileimasin tässä (pelaajahankinnassa), mutta eikö säästötalkoissa ole juuri tarkoitus, että vähemmällä tehdään enemmän? = Uramalle isompi rooli ja vähemmän apureita tai joku muu ratkaisu.

Muitakin dirikoita siellä on vino pino ja kaikki SM-Liigan mittapuulla kovia nimiä. Osa toki hallituspaikoilla ja hintaa voi vain arvailla. Mutta tuskin siellä kukaan täysin pro bono -ajatuksella toimii (pl. omistajat).
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nämä seuran talousuutiset kertoo jälleen sen että nyt tarvitaan herätys myös TPS kannattajien keskuudessa ,varsinkin turun ja lähialueiden kannattajat mars katsomaan pelejä paikanpäälle ja lopettaa se ihmettely/valittelu vajaista katsomoista ja joukkueen esityksistä. Täysi halli kannattajia on vain julmetun iso merkitys joukkueelle sille halvemmallekin joukkueelle. Täysi halli kannustamassa omia on aina vahvistus seuran taloudelle ja vahvistus joukkueelle ja sitä kautta se taatusti avaa myös sponsoreiden rahapussin nyörejä. Seura tarvitsee kannattajia myös huonoinakin hetkinä.
 
Arengee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Maajoukkueet, NHL:n Suomalaiset
Ihan karmeat luvuthan sieltä tuli ulos taas vaihteeksi. En kyllä ymmärrä miten keskitason jengiin saadaan palamaan noin helvetisti rahaa? Hallivuokra ei toimi enää tekosyynä. Jotain tarttis tehdä ja varmaan aika nopeasti, koska se päivä kun tuolla ei ole enää ketään kuittaamassa miljoonien tappioita ja koko paska menee nurin taitaa lähestyä.

Hävettää kyllä ihan helvetisti tuo toilailu. Ihan tulee mieleen jotkut Hjalliksen kusiset kuviot.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Eräs toisen nimeltämainitsematon palstatoveri(toisen joukkueen joukoista) ehdotti että SuperCell-miesten kannattaisi teetättää HC TPS Oy:ssä erityistilintarkastus. Alan ehkä olla samalla kannalla.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nämä seuran talousuutiset kertoo jälleen sen että nyt tarvitaan herätys myös TPS kannattajien keskuudessa ,varsinkin turun ja lähialueiden kannattajat mars katsomaan pelejä paikanpäälle ja lopettaa se ihmettely/valittelu vajaista katsomoista ja joukkueen esityksistä. Täysi halli kannattajia on vain julmetun iso merkitys joukkueelle sille halvemmallekin joukkueelle. Täysi halli kannustamassa omia on aina vahvistus seuran taloudelle ja vahvistus joukkueelle ja sitä kautta se taatusti avaa myös sponsoreiden rahapussin nyörejä. Seura tarvitsee kannattajia myös huonoinakin hetkinä.
Toki ajat on kovat jnejne. mutta luulisi että Turun talousalueella olisi mahdollista 6500-7000 katsojan keskiarvo saavuttaa. Katsoin piruuttani TPS:n yleisökeskiarvon kausien 1991-1992 ja 2001-2002 kausien ajalta ja se oli hulppea 7959 katsojaa keskimäärin 279 ottelussa. Tuolloin TPS menestyi toki paremmin ja muutenkaan ei ihan yhtä kovaa kilpailua ollut katsojista, mutta samaan ajanjaksoon osuu kuitenkin kansan taloudelliset vaikeudet ysärin laman muodossa.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eräs toisen nimeltämainitsematon palstatoveri(toisen joukkueen joukoista) ehdotti että SuperCell-miesten kannattaisi teetättää HC TPS Oy:ssä erityistilintarkastus. Alan ehkä olla samalla kannalla.
Super Cellin miestenkin kannattaa vähän katsoa peiliin. He on tukeneet seuraa työntämällä siihen rahaa pilvinpimein vaatimatta vastinetta rahoilleen. Kunnes vasta vuosi sitten annetaan takaraja seuran talouden vakauttamiseksi.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Tasan vuosi tästä hetkestä Paananen & Kodisoja ovat väistyneet maksajan roolista joten TPS seisoo omillaan tai putoaa kuin Samuli Edelman ruotsinlaivan kannelta.
Niin, tämähän on jo periaatteessa tapahtunut. Se edellinen 5 miljoonan pääomittaminen piti ainakin olla viimeinen rahoitus ja edellisessä tilinpäätöksessä oli kassassa rahaa sen kaksi miljoonaa, niin aika lailla omilla pitäisi nyt pärjätä.
Hallivuokra ei toimi enää tekosyynä. Jotain tarttis tehdä ja varmaan aika nopeasti, koska se päivä kun tuolla ei ole enää ketään kuittaamassa miljoonien tappioita ja koko paska menee nurin taitaa lähestyä.
Miksei se hallivuokra toimi syynä? Onhan se edelleen ihan posketon. TPS:n edellisen tilikauden LT:n muut kulut oli joku neljä miljoonaa edellisellä tilikaudella, joka tuntuu todella kovalta. En toki tiedä kuinka paljon ne muilla on.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Paljonko tämä posketon hallivuokra on? Enemmän kuin kaikki muut kustannukset yhteensä?
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hallin vuokra ja käyttökulut on sen 1,4 milj. HC TPS Turku Oy:n tehostamisohjelman tilannekatsaus

Ja mitä se on verrattuna muihin vastaaviin halleihin?

Ei voi verrata mihinkään SaiPaan tai Ässiin, kun hallin ja talousalueen koko on ihan eri luokkaa.

Aina voi syytellä ulkopuolisia tekijöitä, mutta pääsyy Tepsin talousahdinkoon on seuran johtaminen. Rahaa on poltettu kumulatiivisesti Aivan vitusti™ ja lopputuloksena lopulta aika vähän. Ainakaan mitään kestävää ei ole saavutettu, vaan edelleen heilutaan kausi kerrallaan ja toivotaan hommattujen arpalippujen sisältävän päävoittoja.

Mutta hallivuokrassa säästäminen on pelkästään hyvä juttu. En vain jaksa ostaa selitystä, että hallivuokran takia ollaan jotenkin erityisen huonossa asemassa muihin verrattuna.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Ja mitä se on verrattuna muihin vastaaviin halleihin?

Ei voi verrata mihinkään SaiPaan tai Ässiin, kun hallin ja talousalueen koko on ihan eri luokkaa.
SaiPaan nyt ei mutta muihin nykyään samoissa liikevaihdoissa pyöriviin mielestäni kyllä. Saadaanko kaivettua ja eriteltyä tilinpäätöksistä halli- sekä harjoitteluolosuhdekulut kaikkien joukkueiden osalta?
Jos unohdetaan nykyliigan terävin kärki niin en usko muiden osakkeiden maksavan näin suurta summaa kotipesästään.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tepsin pitäisi kerätä joka päivä noin 40000 euroa, jotta päästäisiin nollatulokseen. Nyt keräysmäärä on noin 34000 euroa per päivä, mistä tulee persnettoa 6000 euroa per päivä. Konsernissa on noin 30 henkilötyövuotta liikaa.
 
Se vaan taitaa olla ikävä fakta se että taitaa hallin käyttöaste olla liian pieni kokoonsa nähden. Sinne pitäisi saada enemmän tapahtumia myös kesälle. Se että se on syrjässä ei ole myöskään mikään syy. Onhan ne ihmiset sinne löytäneet 1990 luvullakin niin miksi sinne ei mukamas löydetäisi 2020 luvulla. Ihmisten asenteissa on silloin kenties vikaa. Paikkahan on edelleen hyvä järjestää vaikka minkälaisia tapahtumia vaikka näitä tietokone/konsoli pelitapahtumia.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Toi koko halli syrjässä keskustelu on taas niin uuvuttavaa. Tosi syrjässä on, kun keskustasta pääset yhdellä bussilla ovelle ja autolla ajat vartin jos sitäkään.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Toi koko halli syrjässä keskustelu on taas niin uuvuttavaa. Tosi syrjässä on, kun keskustasta pääset yhdellä bussilla ovelle ja autolla ajat vartin jos sitäkään.

Onhan se toki näinkin, mutta sinänsä yksityisautoilun väheneminen (ainakin näin perstuntumalta, en nyt alkanut etsiä konkreettisia lukuja, saa todistaa vääräksi) ainakin selittää tuota. Omalla autolla on huomattavasti mukavampi mennä, kuin julkisilla.

Itse onneksi asun hallille menevän linjan varrella, joten mulle ei oo koskaan ongelma lähteä peliin, mutta ymmärtäähän sen, että jos pääsee 16-17 töistä jonka jälkeen bussilla hallille siirtyminen vie pahimmassa tapauksessa tunnin kaupungin laidalta, niin kiire tuossa tulee.

Lisäksi keskustassa taitaa asua Turussa n. 25-30% koko kaupungin väestöstä.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Tepsin pitäisi kerätä joka päivä noin 40000 euroa, jotta päästäisiin nollatulokseen. Nyt keräysmäärä on noin 34000 euroa per päivä, mistä tulee persnettoa 6000 euroa per päivä. Konsernissa on noin 30 henkilötyövuotta liikaa.
Tässä on kyllä todella menestyvän yritysjohtajan reseptilääke. Henkilöstökulut kun on noin puolet kuluista, niin eiköhän kaikki tappiot kuitenkin leikata sieltä. Ja kun konserni olisi +/- 0 ilman emoyhtiötä, niin leikataan sieltä koko konsernin htv:sta tietysti.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tietojeni mukaan Kari Hietarinta neuvotteli hallivuokrat alas jo Suikkasen aikoihin. Tiedä sitten miten tilanne on hänen jälkeensä elänyt.
Siinä olikin pätevä ja kova kaveri, mutta liiankin.. ei ollut sisäpiiriläisten mieleen ja oli uhka kuppikunnille. Olisi ollut vaara että liian monelta viedään lelu käsistä ja Tepsistä tehdään menestyvä urheiluorganisaatio.

Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Hietarinta oli taloudellisesti pätevä kaveri, sikäli ikävä häntä. Toki @Doug93 vähän oikoo potkujensa taustaa yllä, joka on aavistuksen pateettinen tapa käydä keskustelua.

"Ei ollut sisäpiiriläisten mieleen ja oli uhka kuppikunnille" -> todellisuudessahan luottamuspulaan syyt voivat olla enemmän toisessa osapuolessa, mutta aina jonkun verran kummassakin. Näin tässä tapauksessa oli, varmana tietona. En aio avata lähteitäni enempää.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
ei ollut sisäpiiriläisten mieleen ja oli uhka kuppikunnille.
No Hietarintahan olikin todella ulkokehän valinta silloin toimitusjohtajaksi. Suoraan TS:sta silloiseen HC TS:iin. Esimies ei ainakaan vaihtunut.
Saattoi olla myös uhka kaikkille TPS:n seuraajille logomuutoksineen ja Tamin päävalmentajuuksineen.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Onhan tuo TPS:n taloudenpito aivan järkyttävää kuraa. Vaikka joukkue pelaisi aivan ilmaiseksi, niin siltikin tappiota syntyisi. Miten tällainen tilanne voi vuodesta toiseen olla mahdollista? Kuitenkin jokaisessa organisaation positiossa on TPS-johdon mukaan lajinsa huippuammattilainen hommissa. Siltikään mitään muuta ei olla vuosikymmeneen kuultu kuin pelkkää puhetta. Kun nyt ruvetaan säästämään joukkueesta eli organisaation tuotteesta, niin sehän on aivan pähkähullua meininkiä. Yksikään järkisyy ei tällaista ratkaisua puolla.
Oikea lääke kaikkien talousongelmiien voittamiseksi on tulojen lisääminen eikä säästäminen tuotteesta. TPS:n liikevaihdon pitäisi Turun kokoisella talousalueella olla vähintäin 15-16 miljoonaa euroa, mielellään jopa enemmänkin. Niin kauan kuin se ei tätä suuruusluokkaa ole, ongelmia ei saada ratkaistuksi. Siksi myyntiin ja uusien liiketoimintojen kehittämiseen pitäisi panostaa kaikki voimat eikä joukkueesta pitäisi säästää euroakaan, sillä Liigassa jälkipään joukkue ei kannattajia eikä sponsoreita vedä vaikka mitä puhuttaisiin. Vain urheilullisesti menestyvä joukkue saa maksavat kannattajat ja sponsorit liikkeelle.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
SaiPaan nyt ei mutta muihin nykyään samoissa liikevaihdoissa pyöriviin mielestäni kyllä. Saadaanko kaivettua ja eriteltyä tilinpäätöksistä halli- sekä harjoitteluolosuhdekulut kaikkien joukkueiden osalta?
Jos unohdetaan nykyliigan terävin kärki niin en usko muiden osakkeiden maksavan näin suurta summaa kotipesästään.

Miksi me verrataan samaan liikevaihtoon?

Talousalue ja hallin koko/laatu on ratkaisevat asiat millä määritetään hallin markkina-arvo.

Ei se ole hallin vuokraajan vika, jos TPS ei saa hommia toimimaan. Ja vuokraa maksetaan hallista/puitteista eikä siitä, että toiset saa tehtyä samaa liikevaihtoa pienemmässä hallissa (eli tekee hommat paremmin kuin me)?

Suomessa on hyvin vähän Turkuhallin tasoisia ja kokoisia halleja. Sellaisessa pelaaminen maksaa paljon, mutta potentiaali tuloillekin on ihan eri kuin esim. SaiPan ladossa. Tai vaikka Raumalla/Porissa.

Ouluun, Tampereelle ja Helsinkiin voi vertailla. Oulussakaan ei ole näin hyvää hallia.

Jos TPS on itse ryssinyt itsensä keskikastiin tai alemmas, niin toki voi katsella muita halleja jos haluaa pikkuseuraksi.

Mutta joo, vertailu kiinnostaa toki. Pidetään vain mielessä, että samanlaisia olosuhteita on hyvin vähän Liigassa tarjolla. Niiden hyödyntäminen on vuokralaisen vastuulla.

Se vaan taitaa olla ikävä fakta se että taitaa hallin käyttöaste olla liian pieni kokoonsa nähden. Sinne pitäisi saada enemmän tapahtumia myös kesälle. Se että se on syrjässä ei ole myöskään mikään syy. Onhan ne ihmiset sinne löytäneet 1990 luvullakin niin miksi sinne ei mukamas löydetäisi 2020 luvulla. Ihmisten asenteissa on silloin kenties vikaa. Paikkahan on edelleen hyvä järjestää vaikka minkälaisia tapahtumia vaikka näitä tietokone/konsoli pelitapahtumia.

Jes, yleisömäärä on liian pieni. Tuostakaan TPS ei voi syyttää kuin itseään. (tai toki voi hakea tekosyistä "isosta pahasta maailmasta" jne)

Menestys tuo yleisöä. TPS on menestynyt satunnaisesti, mutta lähinnä hakuammunnalla. Sellainen selkeä suunta ja tekemisen meininki puuttuu. Tai no, on kriisistä kriisiinkin suunta.

Turkulainen yleisö on toki vaikea, mutta siitäkin on todisteita, että Turkuhalli on täynnä kun joukkue menestyy vuodesta toiseen.

Oikea lääke kaikkien talousongelmiien voittamiseksi on tulojen lisääminen eikä säästäminen tuotteesta. TPS:n liikevaihdon pitäisi Turun kokoisella talousalueella olla vähintäin 15-16 miljoonaa euroa, mielellään jopa enemmänkin. Niin kauan kuin se ei tätä suuruusluokkaa ole, ongelmia ei saada ratkaistuksi. Siksi myyntiin ja uusien liiketoimintojen kehittämiseen pitäisi panostaa kaikki voimat eikä joukkueesta pitäisi säästää euroakaan, sillä Liigassa jälkipään joukkue ei kannattajia eikä sponsoreita vedä vaikka mitä puhuttaisiin. Vain urheilullisesti menestyvä joukkue saa maksavat kannattajat ja sponsorit liikkeelle.

Niin, tämä on mielenkiintoisempi keskustelunaihe kuin iso hallivuokra ja syrjässä oleva halli (näiden kanssa on pystytty elämään ja tekemään jopa tulosta).

Mikä on oikea lääke tähän kurimukseen? Tässä on käytännössä 2000-luvun alusta asti oltu enemmän tai vähemmän urheilullisesti hukassa ja taloudellisesti kuralla.

Käytännössähän Tepsillä on ollut nykyisten omistajien aikana rahaa käytössä ns. äärettömästi. Tulos on luettavissa historian lehdiltä. Rahaa on lyöty älyttömästi kulisseihin, mutta onko allokointi ollut sittenkään kovin onnistunutta?

En mä edelleenkään oikein näe, että TPS on pysyvällä menestysradalla. Urheilujoukkueen rakentaminen on vuodesta toiseen todella volatiilia touhua meillä, kun taas vaikkapa Tapparassa on selkeä punainen lanka nähtävissä.

Ja miksi Tappara? No, miksi verrata vaikkapa Saipaan? Menestystä tässä kai ollaan loppu viimeksi hakemassa?

Eli se mitä itse olen tässä jo pitempään kaivannut on se, että se PÄÄTUOTE eli TPS:n edustusjoukkue on keskiössä. Meillä ehkä fokus ollut enemmän alkushowssa, hienoissa harjoituspuitteissa, yhteiskunnallisissa tavoitteissa, hallin väärässä sijainnissa, toimiston nimekkäissä hankinnoissa, Hunajacastissa, TurkuLivessä, halliprojekteissa jne kuin itse päätuotteessa?

Tässähän on TAAS sen uuden alun paikka. Suurin virhe mitä nyt voi tehdä, on hommata pari kallista ja nimekästä pelaajaa + rakennella pilvilinnoja, että liikevaihtoa kasvatetaan palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Ostellaan sitten lisää kivaa, kun siihen on oikeasti varaa. Kasvatellaan hommaa hiljalleen alhaalta ylöspäin, eikä toisinpäin.

Tää on kuitenkin vain lätkää eikä jotain suurempaa.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ongelmat ei ratkea ennen kuin tunnustetaan se tosiasia että kelle tätä viihdettä tehdään. Kaiken toiminnan takana on kannattajat ja maksava yleisö jolle tätä viihdettä tehdään. Mihin TPS noin isoa hallia tarvitsee jos se ei saa katsomoihin houkuteltua 4000 katsojaa enempää? Mihin seura tarvitsee noin isoa henkilöstöä jos joukkue ei menesty? Persaukisen on turha esittää rikasta. Velkaakaan kun ei voi ylettömästi ottaa eikä velan maksu velkarahalla ole kannattavaa. Tämä pätee myös suomen taloutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös