Mainos

HC TPS:n talous

  • 1 237 658
  • 5 249

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Mielestäni on asiallista vastata, kun kirjoituksiani epäillään.

En minkään tule lähdettäni kertomaan

Emme voi mitenkään arvioida kirjoitustesi suhdetta "totuuteen", mikä se sitten onkaan, koska emme tiedä sitä ainoaa asiaa, joka ne voisi vahvistaa, eli lähdettä. Omien vihjeidesi perusteella se on Jonne Virtanen, mutta ihan sama, oli tai ei ollut, niin emme voi siltikään olla varmoja kuka se on, vai onko lähdettä ollenkaan.

Jos itse ilmestyisin johonkin keskustelupalstalle ja kertoisin, että Veltsu Virtanen veti Kalle Sahlstedia turpaan Lukon saunaillassa, koska Kalle voitti Blades of Steel -matsin, niin sitä olisi syytä epäillä. Voisin sanoa, että lähteeni asialle on vaikuttanut Lukossa, ehkä vaikuttaa yhä, mutta en sano enempää ja aina kun joku kysyy asiasta vetoan vain siihen, että lähdettäni en kerro.

En usko että tätä juttua monikaan uskoisi. Syitä epäillä tätä tarinaa, jonka olisin keksinyt olisi varsin paljon. Ehkä tosin vähemmän kuin tätä brutto/netto -juttua, koska se on niin uskomaton, että on helpompaa uskoa Veltsun tapelleen kuin että noin iso firma vetäisi niin pahasti vihkoon. Yhtä kaikki, tuollaisen jutun keksiminen on helpompaa kuin faktojen hommaaminen.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tuo brutot ja netot sekaisin on niin hupijuttu, että pöllähti kokkelit nenästä kun nauratti. Turskaa tuli, kuten odotettiin, mutta ei TPS mikä pubiliigan joukkue ole. Cmon nyt!
 
Tästä CHL-pyrähdyksestäkin tais tulla taas jonkin verran persnettoa, kun tuli tappioita tappioiden perään.
 
sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suosikkijoukkue
TPS
Tappiota lähdetään hakemaan..

Jokinen puhui tuossa kauden alustustilaisuudessa youtuubiin, että kulut on 8 miljoonaa ja alemmas ei juuri pääse, jos tietyt asiat urheilullisesti (ja palveluiden osalta) halutaan säilyttää. Itse olin tuossa edellisellä sivulla laskenut, että kulut olisivat noin 6,5miljoonaa, jos pelaajat ovat n. 2milliä ilman sivukuluja ja halli haukkaa n. 1miljoonaan. Eli, olen noin 1,5 miljoonaa metsässä tuolla yhtälöllä.

Mielestäni 4000 yleisökeskiarvotavoite on sopivan maltillinen ja varmasti ylitettävissä jos korona taittuu ja joukkue menestyy.
Lipun keskihinta on tuttuun tapaan laskettu melko alas. Eli, hinnaksi muodostuu 10,80€/lippu ( 1,3milj€/30/4000 ).

(edit. tuota lipun keskihintaa on turha tulkita sen enempää, koska seurat bujdetoivat ja myyvät eri tavoin paketteja. Onhan noissa kyllä eroja silti, kun esim. Kookoo budjetoi keskihinnaksi n. 6€/lippu ja Ässät n.19€/lippu)
 
Viimeksi muokattu:
Tappiota lähdetään hakemaan..

Paanasta taas kusetetaan, eikä se osaa edes lukea ja sitten kun se huomaa kusetuksen niin jättää Tepsin ja Tepsi on konkurssissa. Vai miten tää nyt menikään…

Ja Ilmeisesti brutot ja netot on taas saatana sekaisin, kun tappiota tulee jo budjetointivaiheeessa.

Noh, jäädään odottelemaan taas jonkun porilaisen hitsaajan kommentteja…
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä 2,6 miljoonaan euroon aika paljon muutakin korjattavaa mahtuu.

Kun otetaan huomioon, että liikevaihto tippui 1,8 miljoonaa koronakaudella ja jo 2020 keväällä oltiin budjetoitu n. Miljoonan euron tappiot niin ei tuohon oikein mene yks yhteen, että siellä olisi mennyt netot ja brutot sekaisin. Luulisi tuossa tilanteessa tappioiden olevan helvetisti suuremmat, jos siellä olisi mennyt nuo sekaisin tai sitten pelaajat ovat pelanneet aivan saatanan pienillä palkoilla.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Kustannustuki.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kustannustuki.

Saikohan TPS edes juurikaan tuota, sillä noitahan jaettiin suhteutettuna edellisen pre-korona tilikauden tuloihin(jaksotetusti) ja ehtona jossain vaiheessa oli että liiketoiminnan on oltava voitollista.
 
fakiiri

Jäsen
Vieraisiin pöytiin huutelen uteliaana.....katselin eilen HIFK-TPS -matsia. TPS:n paita on tyylikäs, kiitos vähien mainosten. Mutta suomalaisen todellisuuden tietäen kysyn, onko TPS saanut esimerkiksi Tempurilta poikkeuksellisen hyvän diilin pelipaitamainoksesta vai mistä syystä pelipaidassa on vähän mainoksia? Antaako TPS tasoitusta taloudellisesti pelipaitamainostuotoissa? Ja korostan, tämä ei ole mitään vinoilua vaan vilpitöntä uteliaisuutta.
 
HC Hetu

Mistään en mitään tiedä mutta uskoisin että mielellään olisivat myyneet myös nuo ennen mainoksilla peitetyt olkapäät ainakin. Tuskin ne on visuaalisuuden vuoksi jätetty tyhjiksi.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mistään en mitään tiedä mutta uskoisin että mielellään olisivat myyneet myös nuo ennen mainoksilla peitetyt olkapäät ainakin. Tuskin ne on visuaalisuuden vuoksi jätetty tyhjiksi.

Näin on. Ei olla saatu myytyä tarpeeksi. Taitaa laidoissakin olla vapaita paikkoja? Heikkoa on vissiin ollut yritysmyynti.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Näin on. Ei olla saatu myytyä tarpeeksi. Taitaa laidoissakin olla vapaita paikkoja? Heikkoa on vissiin ollut yritysmyynti.

Jokinen puhui siinä kauden avaustapahtumassa tai mikä lie olikaan, että yhteistyökumppanit ovat hyvin mukana. Tiedän, että viime kauden menestys toi omasta piiristäni lisää tukijoita Tepsille. Menestys ruokkii, se on selvä!
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jokinen puhui siinä kauden avaustapahtumassa tai mikä lie olikaan, että yhteistyökumppanit ovat hyvin mukana. Tiedän, että viime kauden menestys toi omasta piiristäni lisää tukijoita Tepsille. Menestys ruokkii, se on selvä!
Ja Tuominen jutteli jossain aivan samaa ja samalla kertoi että kausikorttejakin on myyty enemmän kuin viime kaudella. Jostain syystä jokainen sana mikä kaikuu toimistolta, aiheuttaa epäilyksiä.
 
Forre

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja Tuominen jutteli jossain aivan samaa ja samalla kertoi että kausikorttejakin on myyty enemmän kuin viime kaudella. Jostain syystä jokainen sana mikä kaikuu toimistolta, aiheuttaa epäilyksiä.

Oliko vielä sama haastattelu, joka Tuomisen mukaan meni jopa kymmenille tuhansille katsojille, kun sillä hetkellä katsojia oli 300.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oiskohan TPS:n ensi tilikauden tulos vihdoin positiivinen. Ottaen huomioon, että ennen koronaa tappio pieneni tasaisesti ja oli toissa kaudella -0.8miljoonaa €, niin positiivinen tulos vois olla hyvinkin mahdollinen. Vaikka korona vaikuttaa tähänkin tilikauteen varmasti.

Jazzy76

Jäsen
Varmasti kausikortteja on myyty enemmän. Varmasti myynti on ollut parempaa vaikka olkapäät ovat onnettoman sattuman vuoksi paljaina.

Siitä huolimatta ei pidä liioitella asioista, jotka saatetaan ymmärtää väärin. Kaikille läppä valtavista yleisöistä ei aukea. Viestintä on vaikea laji.

Onneksi seurassa on sentään yritystä!
 
Viimeksi muokattu:

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oiskohan TPS:n ensi tilikauden tulos vihdoin positiivinen. Ottaen huomioon, että ennen koronaa tappio pieneni tasaisesti ja oli toissa kaudella -0.8miljoonaa €, niin positiivinen tulos vois olla hyvinkin mahdollinen. Vaikka korona vaikuttaa tähänkin tilikauteen varmasti.

Ei toivoakaan näin suoraan sanoen. Joukkueesta tuskin on euroakaan nipistetty, todennäköisemmin budjetinomaista rahasummaa on nostettu ajatuksella, että pidetään joukkue viime kauden tasolla urheilullisesti. Yleisömäärät kaukana normaalista, näin voi sanoa vaikkakaan ilmoitettuihin lukumääriin ei ole täysin luottaminen. Yhteistyökumppani-/yritysmyynti takuulla sakkaavampaa kuin ennen, aitioihin ym. vaikea saada pikkujouluporukkaa "kokoontumaan" kun näin ei ole saanut tehdä vuoteen-kahteen. Tapahtumia olemattomasti, nämä toki menevät Turku Liven alle mutta vaikutus TPS:n lopulliseen tilinpäätökseen on iso.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tässä Tepsin pelaajien palkkatietoja. Katso SM-liigapelaajien palkat – ”Veri-Pena” pesi maalikuninkaan, Puljujärven tilipäivä on myöhemmin

Anttalainen Aleksi30 116301160
Karejev Andrei36 17036 1700
Rämö Karri2372370
Bibic Alen45 63245 6320
Bohm Oliver46 89446 8940
Ivarsson Johan47 47347 4730
Janatuinen Joel26 64726 6470
Korpikoski Lauri186 491173 96712 524
Kuru Hannu34 74134 578164
Lajunen Ville24 26624 2660
Larsson Henrik86 42986 4290
Pulli Valtteri381238120
Rafkin Ruben19 08418 697388
Nurmi Markus50 97250 816156
Viro Eemil33 99833 9980
Haapanen Topias39 46739 4670
Pajuniemi Lauri68 67968 6790
Ibragimov Timur25 58625 5860
Intonen Aarne10 66510 6650
Pärssinen Juuso23 73823 7380
Jasu Juhani78 39778 3970
Kestner Josh51 24651 2460
Liukas Eetu15 11815 1180
Tirronen Rasmus97 89097 8900
Pyyhtiä Mikael347934790
Teissala Leevi325132501
Wirtanen Petteri145 959145 9590
Vainionpää Samuli32 14632 1460
Weinger Evan15 34315 3430
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kymmenestä eniten tienaavasta kahdeksan ei oo enää meidän palkkalistoilla. Toki Lajunen voidaan sinne nostaa. Vielä enemmän nyt ihmettelen mihin meidän pelaajabudjetti sulaa?? Noista kymmenestä kaksi ihan ylivoimaista massikeisaria on molemmat pois. Mitä ihmettä??
 
Aika paljon näemmä Korpikoski suostunut koronaan vedoten pudottamaan palkkaansa kun edellisenä verovuonna ansiotulot olivat 244k ja nyt 174k brutto. Nopeasti laskettuna 30 prossan leikkaus. Ja siis varmaan sama muillakin pelaajilla, otin nyt vain Korpikosken esimerkkinä enkä jaksanut tarkistaa muita samaa sopimuskautta pelanneita kahdelta eri verovuodelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös