Mainos

Hauska juttu!?!?!?

  • 34 574
  • 155

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Viestin lähetti Designer
Niin, yleisesti tietämätön seikka on se, että kyseistä porukkaa oltiin varoitettu käytöksestä jo aiemmin. Tämähän jätettiin tietenkin iltapäivälehdissä ja Hesarissa kertomatta. Suurta jounalismin periaatteiden kunnioitusta ja tasapuolisen tiedonvälityksen noudattamista osoittaen, taas kerran.

Helposti jää muuten mieleen vain esim. IS:n kanta. Minäkin olen tähän päivään saakka ollut siinä uskossa, että järkkärit tosiaan heittivät ulos vain siitä lakinheitosta. Tälläiseen erittäin hyvä palsta. Hyvä oikaista asioita.
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Legendat on aina legendoja...

Olin tuossa kerran (muutama vuosi sitten) Kurikassa katsomassa Kurikan Ryhti-TPS:n kaikkien aikojen legendat peliä. Siis kyseessä oli siis täysin näytösluontoinen peli. Kyseessä oli myös ns. no-checking-game eli taklauksia ei saanut jaella. Kuitenkin joku Tepsin (todella) vanhoista legendoista ajeli jonkun vastustajan heti ensimmäisessä vaihdossa laitaan niin, ettei kaveri enää päässyt omin avuin vaihtoaitioon!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ehdottomasti (jo mestis-puolella mainostamani) tapaus KooKoo-Hermes playoff-pelistä noin viiden vuoden takaa. Hermeksen Perkiö sa jäähyn, teloo poikittaisella toisen KooKoolaisen siirretyn rangaistuksen aikana ja lentää pihalle. KooKoon joukkueenjohtaja Ari Kotro "huomauttaa" jotain, ja Perkiö pamauttaa nyrkillä päin näköä. Seuraavaksi Perkiön päähän kolhtaa kunnon halonhalkaisu otteella lyöty jääkiekkomaila, ja joukkotappelu on lähempänä kuin Kouvolan asemalla ennenvanhaa...
On vieläkin lehtijutut tallessa, kuvasarja Kouvolan sanomissa on ehdottomasti parhaimpia urheilukuvasarjoja. Ja saatiinhan siitä hyvä lööppikin: KooKoo ja Kotron leuka kestivät Hermes-hyökkäykset...
Peräänkuulutetaan nyt tääskin ketjussa jos jollakulla turkulaisella on muistossa K-67 tai TuTo vs. KooKoo-peli jossa KooKoo-pakki Sihvoselta aukesi kaula. Voisitten kertoa notta tuliko sitä verta... Ainakin hassusti puhui mies kuukautta myöhemmin jäähallin röökipaikalla... Sekin oli muuten lööppikamaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämmöisiä muistoja tulee mieleen:

Joskus 70-luvulla ja vielä 80-luvun alussakin oli Äijänsuon ladossa vanha pelikello, jossa kaksi viisaria näyttivät peliaikaa. Kellotaulun molemmilla sivuilla oli luukku, joiden alapuolella olivat pahviset numerot, joita Lukon silloiset junnut vaihtelivat aina tarpeen mukaan. Kyseessä siis oli varsinainen "digitaalitaulu".

Näillä junnuilla oli tapana tietysti sitten pelin aikana kuikuilla sieltä luukusta kentän tapahtumia. Kello oli meren puoleisessa päässä kaukaloa, eli siellä mistä pelaajat nyt tulevat kaukaloon. Päädyissä ei ollut mitään pleksejä, vaan vanhat kunnon kanaverkot, joiden yläpuolella ei ollut mitään nykyisen kaltaisia verkkoja suojaamassa katsojia.

Erään pelin tiimellyksessä joku pelaajista lämäsi maalia kohti, jolloin kiekko otti vastapuolen pelaajan mailasta kimmokkeen ja lensi yli kanaverkon osuen suoraan luukusta pällistelevää poikaa otsaan. Jo katosi pää luukusta, ja pian tämän jälkeen nykyisenlaiset muikkuverkot asennettiin myös siihen päähän kaukaloa.


Toinen tapaus on marraskuulta 1990, jolloin Lukon kakkosvalmentaja Juhani Wallenius kyrpiintyi Lukko-JyP HT-pelin päätuomariin Antti Koskiseen. Koskinen ei antanut JyPin Kari Kanervolle jäähyä, vaikka mies koukkasi Jarmo Kuusiston naaman auki Koskisen silmien edessä.

Wallenius nosti vaihtopenkin oven päänsä päälle ja heitti oven kentälle! Ja sen jälkeen selitti tuomarille, että "En minä mitään tehnyt". Wallenius sai tempustaan kahden tai kolmen ottelun toimitsijakiellon.

Saman kauden karsintasarjassa Kärppiä vastaan Lukko hävisi ensimmäisen Oulun pelin 5-0, ja ottelu kuultiin luonnollisesti Radio Ramonan taajuuksilla. Silloinen selostaja Ari "Sökö" Sjöman ei päässyt Oulun matkalle selostushommiin, joten pulina tuli paikalliselta selostajalta. Selostaja veti luonnollisesti reilusti kotiinpäin kuten kuuluukin, ja pelin aikana Ramonan puhelin oli kuumana, kun vihaiset kuuntelijat tiedustelivat, että mikä ihme siellä peliä selostaa? Pelin loputtua selostaja vielä heitti kuittia tyyllin "Tiedän että sunnuntaina Raumalla on vihaisia miehiä vastassa. Siellä on pitkä pöytä ja paljon valoa, mutta ei haittaa".

Kun viikonloppuna Kärpät tuli sarjan kolmanteen peliin Raumalle, vihaisia miehiä todellakin oli vastassa. Kun kyseinen selostaja tuli erätauolla kansan pariin, pari paikallista gangsteria otti selostajaa pillistä kiinni ja niisti kaverin nenän. En tiedä, joko selostaja Pertti Hakala on järkytyksestään selvinnyt... Silloin ainakin oli naama valkoinen, kun järjestysmiehet tulivat päästämään miehen pulasta.

En ole varma, oliko miehen nimi Pertti Hakala vai Pertti Pietilä, mutta toivottavasti joku oululainen muistaa. Terveisiä vaan Pertille!

Lahdessa itsenäisyyspäivänä 1991 tai 1992 tapahtui seuraavaa:

Reippaan ja Lukon pelissä paikallinen MacDonalds lupasi jokaiselle lipun ostaneelle katsojalle ilmaisen hampurilaisen, jos kotijoukkue voittaa. Paikalla oli noin 3000 katsojaa, minä muiden mukana.

Lukon peli ei kulkenut ollenkaan. Reipas johti kahden erän jälkeen jo 4-0, ja toisessa erässä kuuluttaja kehotti Reippaan neljännen osuman jälkeen kaikkia hallissa olevia MacDonaldsin työntekijöitä välittömästi töihin. Sama kuulutus toistui monta kertaa, ja vielä kolmannen erän alussakin, kunnes Lukko kavensi Pasi Ruposen ottaman tyhmän jäähyn aikana. Sen jälkeen peli olikin Lukon ja varsinkin kaksi erää pahimman pilkan kohteena olleen Tero Arkiomaan näytöstä. Lukko nousi lopulta tasoihin, ja jatkoajalla Lukon voittomaalin teki vanhanaikaisella Tero Arkiomaa. Jäi hampurilaiset syömättä, mutta ei se siinä tilanteessa paljon harmittanut, kun hieno voitto tuli.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vellu sutkautus

Juttu kuultu Hakasen kaverilta. Viimeks kun vellu valmensi ässiä niin paskasti (peliä en tiedä) menneen pelin jälkeen pelaajat meni pukukoppiin. Vellu tuli perästä, raotti hieman pukukopin ovea ja sano: Mits teki palkkanne saatte! Ja lähti kotio.
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Pepe

Viestin lähetti Roku
Tämmöisiä muistoja tulee mieleen:
...

Kun viikonloppuna Kärpät tuli sarjan kolmanteen peliin Raumalle, vihaisia miehiä todellakin oli vastassa. Kun kyseinen selostaja tuli erätauolla kansan pariin, pari paikallista gangsteria otti selostajaa pillistä kiinni ja niisti kaverin nenän. En tiedä, joko selostaja Pertti Hakala on järkytyksestään selvinnyt... Silloin ainakin oli naama valkoinen, kun järjestysmiehet tulivat päästämään miehen pulasta.

En ole varma, oliko miehen nimi Pertti Hakala vai Pertti Pietilä, mutta toivottavasti joku oululainen muistaa. Terveisiä vaan Pertille!

...

Heh heh, vai uhottiin Raumalla Hakalan Pepelle. No Pepellä oli kyllä tapana hehkuttaa kunnolla selostaessaan pelejä, toisin kuin hillitymmällä Steniuksella (josta siitäkin jotkut kehtaavat kitistä...). Että ei ihme jos on alkanut ahistaan.

Pepe on viime vuodet selostanut Oulun Lipon pelejä. En tosin ole varma, että edelleenkinkö.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Mitenköhän näin vanhaan ketjuun eksyin? Tappara vastaa HIFK, vuotta en muista. Tappatan Kucera upotti samassa pelissä kaksi rankkaria Saken taakse, joista toisessa Kucera kuljettaa kiekkoa kohti maalia, pyöräyttää mailaa pari kertaa kiekon ympäri, ja Saken haarat aukeavat, ja kiekko lipuu maaliin.

Marko Palo joskus HPK:ssa joutui laitakahinaan, jossa linjatuomari jäi jalkoihin. Kahina loppui, ja tuomarin ollessa selin Paloon, tämä niisti tuomarin nenän hanskalla. Tuomari kääntyi ympäri, mutta ei voinut kuin ihmetellä, kuka tempun teki.

Joku junnupeli(A tai B) HPK-Ilves. Ilveksellä oli huomattavasti kovempi jengi, ja maalivahdit olivat sopineet, että jos peli on selvä, niin toisen ampuma kiekko päästetään maaliin. Lukemat olivat rumat, ja Ilveksen maalissa ollut Vesa Toskala ampui kiekon kohti kerhon maalia, ja maalivahti päästi kiekon maaliin. Valmentajalla ei riittänyt huumorintaju, ja kyseinen maalivahti ei pelannut enää sillä kaudella.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Viestin lähetti sopuli
Joku junnupeli(A tai B) HPK-Ilves. Ilveksellä oli huomattavasti kovempi jengi, ja maalivahdit olivat sopineet, että jos peli on selvä, niin toisen ampuma kiekko päästetään maaliin. Lukemat olivat rumat, ja Ilveksen maalissa ollut Vesa Toskala ampui kiekon kohti kerhon maalia, ja maalivahti päästi kiekon maaliin. Valmentajalla ei riittänyt huumorintaju, ja kyseinen maalivahti ei pelannut enää sillä kaudella.

Vähän vanhempaa kaliiberia tuo. Se oli itse Jukka Tammi joka pöllytti Kerhon maaliverkkoa, sarja oli A-juniorit ja kausi 1981-82.

Taisivat sopia vain, että "toisten ampumia vetoja ei sitten torjuta" ja oli ilmeisesti rahapalkinto toiselle maksettava jos torjui. Tammen laukoessa kuului Taiston mukaan toisesta päästä huuto "vittu, se tulee kohti!". Tuohon aikaan Taiston kaltaisia mailankäyttäjiä ei Suomessa ollut, joten tuskinpa Kerhon maalivahti koskaan uskoi joutuvansa kyseisenkaltaiseen tilanteeseen.

Ilves voitti kyseisellä kaudella, edellisen tapaan, A-junioreiden Suomen mestaruuden. Jukka Tammesta taas tuli seuraavalla kaudella SM-liigan vuoden tulokas.
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti sopuli


Joku junnupeli(A tai B) HPK-Ilves. Ilveksellä oli huomattavasti kovempi jengi, ja maalivahdit olivat sopineet, että jos peli on selvä, niin toisen ampuma kiekko päästetään maaliin. Lukemat olivat rumat, ja Ilveksen maalissa ollut Vesa Toskala ampui kiekon kohti kerhon maalia, ja maalivahti päästi kiekon maaliin. Valmentajalla ei riittänyt huumorintaju, ja kyseinen maalivahti ei pelannut enää sillä kaudella.

Näin tosiaan kävi, mutta paljon aikaisemmin. Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella asialla olivat Vuorisen Petri ja Järvisen Pasi. Pelasivat muuten aikoinaan samaan aikaan HPK:ssa ja kerran treeneihin tullessaan Järvinen yllätti Vuorisen hallin käytävällä. Siinähän se Vuorinen hinkkas Pasin luistimenteriä asfalttiin...
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Sartjärvi
Näin tosiaan kävi, mutta paljon aikaisemmin. Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella asialla olivat Vuorisen Petri ja Järvisen Pasi. Pelasivat muuten aikoinaan samaan aikaan HPK:ssa ja kerran treeneihin tullessaan Järvinen yllätti Vuorisen hallin käytävällä. Siinähän se Vuorinen hinkkas Pasin luistimenteriä asfalttiin...

Heh, kaksi erilaista korjausta. Voin hyvin olla väärässä, tuon olen kuulut, kaksi muuta tapausta nähnyt.
 

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Mane


Vähän vanhempaa kaliiberia tuo. Se oli itse Jukka Tammi joka pöllytti Kerhon maaliverkkoa, sarja oli A-juniorit ja kausi 1981-82.

Taisivat sopia vain, että "toisten ampumia vetoja ei sitten torjuta" ja oli ilmeisesti rahapalkinto toiselle maksettava jos torjui. Tammen laukoessa kuului Taiston mukaan toisesta päästä huuto "vittu, se tulee kohti!". Tuohon aikaan Taiston kaltaisia mailankäyttäjiä ei Suomessa ollut, joten tuskinpa Kerhon maalivahti koskaan uskoi joutuvansa kyseisenkaltaiseen tilanteeseen.

Ilves voitti kyseisellä kaudella, edellisen tapaan, A-junioreiden Suomen mestaruuden. Jukka Tammesta taas tuli seuraavalla kaudella SM-liigan vuoden tulokas.

Oliko tosiaan noin? Voin hyvin muistaa hieman väärinkin, mutta Kerholla oli maalissa joka tapauksessa Pasi Järvinen. Vedonlyönnistäpä hyvinkin oli kyse.
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Yksi erittäin hauska tapahtuma oli kerran HIFK-Ilves matsissa juuri sen jälkeen, kun Jukka Tammi oli pelannut huonosti olympialaisissa (lillehammer) 94, ja joku sitten A3 katsomossa huusi pelikatkolla toisessa erässä, kun Tammen maali oli lähempänä meitä, että "Tammi suomenkaataja!", niin siitäkös Tammi suivaantui ja otti kilven ja räpylän pois ja näytti keskisormea suoraan katsomoon :) ja sekös nauratti koko katsomoa koko ottelun ajan.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kyllä se Taisto oli.

Tehotkin kyseiseltä kaudelta komeat 1+0.

Vesa Toskala onnistui sitten maalinteossa Elitserienissä tyhjään verkkoon.


Petri Vuorinen (s.1959) ei enää 80-luvulla juniori-ikäinen edes ollut.


Olympialaisissa 1994 Tammi ei pelannut ollenkaan huonosti vaan nollasi mm.Venäjän, mutta oli kuitenkin maalissa mustassa Kanada-ottelussa, jossa turnauksen pelillisesti paras joukkue, Suomi, joutui jonkinlaiseen koomaan yhden erän ajaksi ja kanukit pääsivät takomaan lähietäisyydeltä Suomen pronssiotteluun.

Itse muistan Tammen heiluttelut katsomoon hyvin Ilveksen hävitessä kaudella 1995-96 TuTolle kotonaan (muistaakseni 2-5?). Päätykatsomosta kuului huuto "Tammi perkele" tms. Ja siniviivalla palkintoja pokkaillut Tammi otti hanskansa pois ja heilutti iloisesti taaksepäin.
 
Viimeksi muokattu:

Procamp

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Mane
Kyllä se Taisto oli.

Tehotkin kyseiseltä kaudelta komeat 1+0.

Vesa Toskala onnistui sitten maalinteossa Elitserienissä tyhjään verkkoon.


Petri Vuorinen (s.1959) ei enää 80-luvulla juniori-ikäinen edes ollut.

Näinhän se taisi olla. Onko sulla muistikuvia Vuorisesta ja hänen tempauksistaan Tampereen vuosilta, värikäs kaveri oli ainakin täälläpäin, samoin tosin Järvinen, josta mainittavampaa peluria ei ikinä tullut, jonkinlainen valmentaja kumminkin.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Eipä juuri. Vuorinenhan pelasi Tampereella lähinnä KooVeessa. Sielläkin liigaa vain sen KooVeen toistaiseksi viimeisen liigakauden, jolla umpisurkea joukkue putosi divariin sai koko kaudella 10 pistettä (joista muuten kahdeksan Ilvekseltä ja Tapparalta).

Oli toki 80-luvulla muutaman kauden Ilveksessäkin Tammen varamiehenä Myllyksen häivyttyä Lukkoon, mutta taisi pelata vain kahdessa tai kolmessa pelissä. Joku kausi taisi mennä tyystin porttia aukoessa, Tammen torjuessa kaikki pelit alusta loppuun.
 

nihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Wild, Krylja
Maalivahdin tekemistä maaleista tulee mieleen veskarin hörppäämä maali jossain kakkosdivarin pelissä (Salossa tai Lohjalla) 90 luvun alkupuolella. Jos en väärin muista niin tuo epäonnen maalivahti oli ****** - ja kiekko meni luistinten välistä verkkoon. Muuten kyseessä ei ollut merkityksellinen maali, mutta uutinen pääsi kyllä moneen sanomalehteen jossa ei yleensä kakkosdivaria seurattu.

edit - poistin tarpeetonta mielipahaa välttääkseni tuon hörpänneen maalivahdin nimen koska en ole siitä aivan varma. Mukavampi olisikin joka tapauksessa ollut muistaa tuon maalin tehneen maalivahdin nimi...
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti JanJ
No joo...
Niklas Sundblad sai ensituntumaa porilaiseen hulluuteen kun
hän luisteli jäälle niin Japa Levonen niisti miehen paidanhelmaan!
Sundblad oli suht ihmeissään ekan puoliskon matsista.
Samassa ottelussa Sundblad kävi vihellyksen jälkeen takaapäin (kuten aina) kiinni Niko Mikkolaan. Niko pudotti Niklaksen yhdellä iskulla ja heitti vielä Marcus Thuressonin Sundbladin päälle.
Ruotsin pojat ihmettelivät pitkään mikä iski...
Ja yleisö oli haltioissaan. Tykinkuula iski jälleen.

JoKP-Ässät, ratkaiseva karsintamatsi Joensuussa.
JoKP tekee "maalin" jatkoajalla ja Ässät putoaa liigasta.
Kentälläolijat ja suuri osa yleisöstä näkee kuinka kiekko menee sivuverkossa olevasta reiästä maaliin.
Päätuomari päättää kysyä maalituomarilta vielä vahvistusta,
ja maalituomari näyttää vaan pleksin takaa punaista valoaan.
Tapio Levo hyppää laatikosta ulos ja lähtee luistimet jalassa juoksemaan maalituomarin luo. Maalituomari otti raitapaidan päältään pois (kyllä, joskus oli maalituomareillakin raitapaidat) ja juoksee yleisön sekaan. Levo seuraa vielä jonkin matkaa perässä
vain todetakseen että mies on hukkunut yleisön joukkoon.


Divarikaudella sitten Imatralla Ketterä-Ässät matsi. Yleisöä on tuhannen hengen hallissa 998.
Heidän ennätysyleisönsä.
Ketterän pelaajat pyytävät ennen ekan erän alkua nimmareita Ässien pelaajilta! Tästä hämääntyneenä Ässien Kari Rosenberg päästää peräti 6 maalia. Onneksi Ässät tekee 20.

Seuraava kohtaaminen Porissa, Ketterä johtaa velttoilevaa patalaumaa vastaan 4-6. Ässillä on 2 miestä jäähyllä ja aikaa vähän. Yhtäkkiä me innostuimme seisomakatsomossa kannustamaan Ässiä. Koko yleisö yhtyy mukaan kannustukseen.
Ketterän pelaajilla menee pasmat totaalisesti sekaisin.
Ässät alkaa pyörittämään kolmella viittä vastaan ja Arto Heiskanen iskee kaksi maalia. Ässät voittaa lopulta 8-6 alivoimamaalien ansiosta!


JanJ:lle korjaus:

JoKP pelissä kiekko ei koskaan mennyt maaliin vaan valui tolppaa pitkin Eskelisen hanskan alle ja maalituomari näytti maalia ( oli JoKP:n B -junnu ). Tilanteen jälkeen Eivola löi pleksiä ja lähti seuraamaan kaveria kaukalon puolelta, ei kaukalon ulkopuolella. Kaveri pelästyi ja juoksi katsomon alta karkuun ja heitti tuomaripaidan pois.
 

Maverick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalance, Hokki
Aikaan jolloin Kalpa oli vielä liigassa. Kalpalla oli peli Tepsiä vastaan Niiralassa. Pekka Tirkkonen meni kiekon kanssa punaviivan yli ja vippasi kiekon kohti Norrenan vartioimaa maalia ja kääntyi vaihtoon. Norrena oli tuolla hetkellä noussut hakasien väliin ja huomasi että kiekko oli tulossa kohti maalia. Yritti peruuttaa ja hyppäsi, mutta kiekko meni yli ja meni maaliin...
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
HJK:n viime visiitillä silloiseen divariin Helsingin pojat kävivät myös Forssassa käymässä. Ottelun puolessavälissä maalivahti [ei voi muistaa kuka] särppi rauhassa omalla maalillaan mehuja, vaikka peli oli käynnissä. HJK:n oma mies oli juuri nostamassa hyökkäystä, jolloin veskari kääntyi naukkailemaan eväitään. No siinähän sitten tzzadilainen menetti mustan Olli Laaksoselle, joka veti hirmuisen vedon omalta siniviivalta, mutta ilmeisesti kaveri huusi vieressä helvetin lujaa, "käänny!", jonka ansiosta maalivahti osui vahingossa kiekon tielle. Siitäpä vasta riemu olisi revennyt jos maaliin olisi lipunut. Kyseinen peli päättyi FoPSin osalla double digitseihin, eli olisikohan taululla ollut kotijoukkueen kohdalla n. 11 ja vieraiden sarakkeessa 5.

Toissakaudella FPS oli menossa jo selkeästi jatkoajalle [en nyt muista ketää vastaan]. Kun peliä oli pelaamatta kymmenisen sekuntia, Samuli Kivelä heitti rännityksen vasempaan laitaan, josta sitten kiekko yllättäen kimposi maalin etutolppaan. Paikalle sattui JP Linnonmaa ja kuittasi tyhjiin veskarin odoteltua kiekkoa maalin takana. Sama laita on tehnyt temppunsa kahdesti vaiko kolmasti myös tällä kaudella, mutta tällä kertaa maaliin asti kiekko ei ole löytänyt.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä yksi hauskimmista jutuista on Ifkin mennyt kausi.Ja nimenomaan mennyt kausi.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukko-TPS

Tapahtuipa Raumalla joskus 90-luvun puolivälinpaikkeilla Lukko-TPS ottelussa, kun Lukon maalivahti (muistaakseni Kimmo Vesa?) menetti tilanteessa kypäränsä ja se ajautui kaukalon kulmaan kun pelitilanne purkautui keskialueen puolelle. Tuomarit eivät tätä kypärättömyyttä huomanneet ja Jere Lehtinen pääsi läpiajoon. Hän kuitenkin herrasmiesmäisesti yritti sijoittaa kiekon alakulmaan suht hiljaisella laukauksella, maaliin kiekko ei kuitenkaan mennyt. Tilanteen jälkeen tuomarit saivat aikamoisen vihellyksen niskaansa.:D
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Viestin lähetti Jii
Saattaa olla että muistan väärin, mutta viisaammat voitte korjata.

Tämä tapahtui joskus vuonna 83-84. Ottelu oli TPS-Ilves. TPS:läinen (Leppänen?) luistelee vaihtoon ja samalla roiskaisee lavassaan olevan kiekon muualle (vastujan maalia kohti kuitenkin). Kiekko on menossa muutamia senttejä ohi maalin, mutta Jukka Tammi (tai joku muu) päättää ottaa torjunnan. No, käteenhän homma meni ja maali siitä syntyi. TPS:n vaihtoon mennyt kenttä tajuaa vasta vaihtoaitioissa, että tulipa juuri tehtyä maali.


Muistan tän. Oliko maalissa nuori Tammi vai Airaksinen, en muista, mutta kiekko oli menossa selvästi ohi, mutta molse ajatteli pysäyttää kiekon, jotta ei pitkää vihellettäs ja päästäs TPS vaihdon aikana hyvään hyökkäykseen. Maila oli sen verran vinsossa eettä molse ohjas kiekon maaliin... Kyllä potutti nuorta poikaa, kun oli viä eka matsi muualla suomeessa itte katsomossa!

Maalin siirosta sellanen muistikuva jostain 80-90 luvun taittesta oli, kun vastustaja pelas (Ilvesta vastaan siis) ylivoimaa, ja maali siirty paikaltaan. Tuomarit ei enstex huomannet tätä ja pakko peli jauho. Sitten kun yleisön pahun ja Tammen huomautusten jälkeen tuomari huomas maalin olevan pois paikaltaan, Tuomari muina miehinä pisti maalin takas paikalleen. SIIS peli oli kokoajan käynnissä!!! Oi sitä mieltsiä vihellyskonserttia... Josta juontaa mielee paikallispeli, jossa "taas" tuomarit oli tietysti Tapparan puolella. Joku isompi kalapaliikki oli kentällä tuomareitten ja pelaajien kesken, kun Yleisö alko perinteistä "nujaaa" huutamaan. Niimp Ilveksen nykynen TJ Jalo meni keskiympyräöän ja alko heiluttaan mailalla tahtia "Nuu-ja Nuu-ja".Tätä kesti toista minuuttia, kunnes tuomari käänty toimitsioista takas kentälle päin, jolloin Jalo muina miehinä alko nojaileen mailaansia. Naurua piisas...
 
Viimeksi muokattu:

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti TosiFani


JanJ:lle korjaus:

JoKP pelissä kiekko ei koskaan mennyt maaliin vaan valui tolppaa pitkin Eskelisen hanskan alle ja maalituomari näytti maalia ( oli JoKP:n B -junnu ). Tilanteen jälkeen Eivola löi pleksiä ja lähti seuraamaan kaveria kaukalon puolelta, ei kaukalon ulkopuolella. Kaveri pelästyi ja juoksi katsomon alta karkuun ja heitti tuomaripaidan pois.

No mä muistan kyllä että Levo hyppäsi laatikosta ulos ja paineli luistimet jalassa yleisön seassa.
Oli muuten aivan karmea tunnelma silloin. Huh huh.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Viestin lähetti Habby33


Jostain olen kuullut, että Bobby Hullin vedon lähtönopeudeksi oltaisiin mitattu 180 km/t. En muista kyllä, että missä olisin kuullut.

Tietääkö Jouni enemmän?

Risto Siltanenhan lämäs nuoerten mm kisoissa kiekon veskarin räpylästä läpi maaliin. "Rike" itte veikkaili, että tais olla laho räpylä (vastassa joku itäpolkin maa, en muista mikä)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös