Mainos

Hattrick

  • 1 291 527
  • 10 340

Juze80

Jäsen
Tuli tämmöinen juttu mieleen, että jos joukkueella on paljon rahaa, niin johtokunta tunnetusti kavaltaa rahoja säästövaroihin. Ajatellaan, että joukkueella on vaikkapa 60 miljoonaa rahaa, mutta vain 15 miljoonaa on käytössä, koska loput on säästövaroissa. Jos palkkaa tason 5 talousjohtajan, niin käyttövarat nousevat sen myötä 25 miljoonaan. Vaikka kuluttaisit kaikki 25 miljoonaa samantien pelaajahankintoihin, niin siltikään käsikirjan mukaan tämän jälkeen et saisi rahaa ulos säästövaroista kuin 500k viikossa. Eli se palkattu talousjohtaja antaa sinulle vain yhden kerran mahdollisuuden käyttää suuremman rahamäärän, vaikka sukanvarteen säästövaroihin jäisikin vielä paljon rahaa. Ne rahat saisit silti hitaasti, eli vain sen puoli milliä viikossa. Voisikohan tuota rajoitusta kiertää siten, että erottaisi talousjohtajan ja vähän ajan päästä sitten palkkaisi uuden talousjohtajan? Eli voisiko uuden talousjohtajan palkkaaminen taas vapauttaa säästövaroista 25 miljoonaa lisää rahaa joukkueen käyttöön?

Tähän ei välttämättä keneltäkään täällä löydy ainakaan kokemuspohjaista vastausta, mutta pitäisi tulevaisuudessa miettiä, että miten saisi jollakin konstilla rahaa sieltä säästövaroista ulos.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks

Jos sulla on 15 miljoonaa käytössä, ja palkkaat 5 tason talousjohtajan niin ei ne käyttövarat siinäkään tilanteessa nouse suoraan 25 miljoonaan, vaan alat saamaan tuon 500k / viikko vain enemmän sieltä rahaa käyttöön. Eli jos kaikki muut kulut ja menot olis just tasan, niin menisi se noin 3 kautta ennen kuin käyttövarat olisi tuon 25 miljoonaa.
 
Jos näin tosiaan on, niin on kyllä ohjeissa esitetty tuo asia todella epäselvästi. Ennen kaikkea tuossa ei ole mitään järkeä, että joudut palkkaamaan kallispalkkaisen talousjohtajan, jotta saat omaa rahaasi ulos käyttövaroiksi ja nekin rahat sitten ulos murunen kerrallaan. Jos tarvitset kunnon pelaajan avauskokoonpanoon, niin ei kyllä paljoa lohduta, että rahat siihen saa raavittua kasaan vasta sitten suunnilleen yhden kauden päästä kun tarve olisi kuitenkin mahdollisimman nopeasti.
No, ei kait se auta itku markkinoilla.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
@Juze80 Nopiaa kirjotin, niin kirjotetaan vielä selvästi. Eli jos oot kerännyt 60 miljoona rahaa aikojen kuluessa niin ilman talousjohtajaa käteisvarat ovat ovat 15 miljoonaa. Kun palkkaat 5 tason talousjohtajan niin käteisvara summa nousee 25 miljoonaan, mutta käteistä siirretään 500k joka viikko käyttöön. Se ei yhtäkkiä "pompsahda" sinne 25 miljoonaan.

Ajatellaan että myyt koko joukkueen, ja saat vaikka 30 miljoonaa pelaajista niin nehän tulee käteisvaroihin ja niitä aletaan hiljotellen siirtämään säästövaroihin, ei muista sitä summaa paljonko sitä viikossa menee. Tässä vaiheessa jos et palkkaa talousjohtajaa, niin rahaa siirretään niin kauvan että käteisvarat ovat sen 15 miljoonaa, jos palkkaat tason 5 talousjohtajan, niin rahaa jää käytettäväksi 25 miljoonaa ja se 5 miljoonaa siirtyy, joka viikko se joku summa, eli ajan myötä sinne säästövaroihin.

Mut joo, ne mitä säästövaroihin on kertynyt niin niitä ei saa nopeampaa kuin max. tuo 500k / viikko vapautettua käyttöön. Eli, hidasta se on.
 
Janda

Jäsen
Paljon on ehtinyt tapahtua sitten edellisen viestin. Koirinvaara on viime peleissä yllättänyt kaikki mukaanlukien niin vastustajansa kuin myös oman managerinsakin. Kahden tappion jälkeen joukkue on ottanut neljä voittoa putkeen ja siirtynyt vastoin kaikkia odotuksia sarjan kärkipaikalle. Suoran tippujan paikkaan on eroa jo kahdeksan pistettä, joten paljon pitää tapahtua, ettei ainakin karsintamatsiin selvitä. Lohdutuscupissakin ollaan kutoskierroksella mutta siellä taitaa tulla seuraavaksi noutaja kun vastustaja näyttää pelaavan ykkösmiehistöllään noita pelejä. Ykkösillä pelaamalla toki oltaisiin tuossa suosikki jatkoon mutta varmaankin jatketaan kakkosmiehistöllä ja annetaan tuon cup-taipaleen päättyä suosiolla.

Ja mikä tärkeintä, Miro jatkaa kehittymistään junnujengissä. Vielä reilu viitisen viikkoa kunnes pääsee katsomaan millaisen summan kaverista saa. Taidot ovat kohdillaan mutta valitettavasti ikä ei tosin ole optimaalinen mahdollista kisakonetta ajatellen. Eiköhän tuosta kuitenkin kohtuullinen summa saada kassan täytteeksi.
Koirinvaaran kausi on jatkunut edelleen oikein mallikkaasti. Voittoputki sarjassa ehti venähtää seitsemään otteluun ennen katkeamistaan. Sarjakärjessä ollaan kuitenkin edelleen ja viime kierroksella varmistettiin suora säilyminen. Ei olisi ennen kauden alkua uskonut, että ollaan tässä tilanteessa kaksi kierrosta ennen kauden päätöstä. Muutamalla täsmähankinnalla ja onnen avulla ollaan onnistuttu kääntämään ennakko-odotukset päälaelleen. Joukkue on kuitenkin vielä pahasti rakennusvaiheessa ja menee vielä useampi kausi ennenkuin joukkue on oikeasti iskukykyinen. Nyt mennäänkin vielä monta kautta treenaus edellä ja koitetaan vakiinnuttaa paikka vitosessa.

Miro nostettiin perjantaina edustusjoukkueen mukaan ja tänään hänelle löytyi uusi koti. Mukavaa että junnu päätyi lopulta suomalaisen treenaajan haltuun. Kassaankin tuli erittäin kivasti täytettä 7,65 miljoonan euron verran. Akatemia on ollut erittäin suosiollinen joukkueen neljän kauden mittaisen taipaleen aikana. Miro oli tosin vasta ensimmäinen miljoonajunnu, joka akatemiasta nousi. Akatemia on nyt kuitenkin reilun 7 miljoonaa voiton puolella ja lisäksi omaan treeniin on nostettua kolme junnua, joista on rakentumassa joukkueen runko pidemmäksi aikaa.
 
Juze80

Jäsen
@Juze80 Nopiaa kirjotin, niin kirjotetaan vielä selvästi. Eli jos oot kerännyt 60 miljoona rahaa aikojen kuluessa niin ilman talousjohtajaa käteisvarat ovat ovat 15 miljoonaa. Kun palkkaat 5 tason talousjohtajan niin käteisvara summa nousee 25 miljoonaan, mutta käteistä siirretään 500k joka viikko käyttöön. Se ei yhtäkkiä "pompsahda" sinne 25 miljoonaan.

Ajatellaan että myyt koko joukkueen, ja saat vaikka 30 miljoonaa pelaajista niin nehän tulee käteisvaroihin ja niitä aletaan hiljotellen siirtämään säästövaroihin, ei muista sitä summaa paljonko sitä viikossa menee. Tässä vaiheessa jos et palkkaa talousjohtajaa, niin rahaa siirretään niin kauvan että käteisvarat ovat sen 15 miljoonaa, jos palkkaat tason 5 talousjohtajan, niin rahaa jää käytettäväksi 25 miljoonaa ja se 5 miljoonaa siirtyy, joka viikko se joku summa, eli ajan myötä sinne säästövaroihin.

Mut joo, ne mitä säästövaroihin on kertynyt niin niitä ei saa nopeampaa kuin max. tuo 500k / viikko vapautettua käyttöön. Eli, hidasta se on.
Joo, sinä kirjoitit asian ihan suht selvästi. Noilla ohjeilla tarkoitin Hattrickin omia ohjeita, jotka löytyy sieltä käsikirjasta. Minä ymmärsin niistä, että talousjohtajan palkkaamalla käyttövara nousee heti ja vasta sen tietyn katon jälkeen sitä ruvetaan jakamaan vähän kerrallaan viikottain. Mutta joo. Pitääpä tässä vähän pohtia uudestaan, että kuinka kannattavaa loppujaan on ruveta keräämään rahaa kovinkaan paljoa sukanvarteen. Joukkueen runko ikääntyi sen verran, että se on joka tapauksessa alasajovaiheessa ja pohjalta on vauhtia haettava.
 
Peppuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
@Juze80 Tuota voi yrittää "kiertää" esimerkiksi niin että ostaa aikalailla 0 taitoisia kokemukseltaan Erinomainen+ ja Hyvällä johtajuudella olevia tulevaisuudessa valmentajia olevia pelaajia. Niitten arvo ei ainakaan tähän mennessä ole laskenut, noita voi sitten joskus myydä kun rahaa tarvii.

Toinen on noin 18v Unohtumattomat - Yliluonnolliset maalivahdit, jotka myy 20v pois, niilläkään arvo ei laske, varsinkaan jos yhtään voi peluuttaa että saavat vähän kokemusta. Tuo kannattaa tarkistaa listoilta, että onko tilanne vielä sama. Ite oon tämmösiä käyttänyt.
 
Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Miro nostettiin perjantaina edustusjoukkueen mukaan ja tänään hänelle löytyi uusi koti. Mukavaa että junnu päätyi lopulta suomalaisen treenaajan haltuun. Kassaankin tuli erittäin kivasti täytettä 7,65 miljoonan euron verran.
Kerrassaan loistavaa. Onnittelut! Ja kun Vilperille (Pyryn Ponnistus) meni, niin tulevaisuus näyttää valoisalta, koska kyseessä on junnumaajoukkuetta varten pelaava/treenaava manageri.
 
Janda

Jäsen
Kerrassaan loistavaa. Onnittelut! Ja kun Vilperille (Pyryn Ponnistus) meni, niin tulevaisuus näyttää valoisalta, koska kyseessä on junnumaajoukkuetta varten pelaava/treenaava manageri.
Kiitokset! Oli tosiaan hyvä että kotimaiselle treenarille päätyi. Muut huutajat lopussa olivatkin ulkomaisia niin paljon todennäköisempää nyt että Miro saattaa joskus pukea Suomi-paitaa yllensä.
 
Spire

Jäsen
Kaksi matsia tätä kautta jäljellä. Sarjavoitto varmistettu, mutta suora nousu edellyttäisi kummankin jäljellä olevan pelin voittamista. Ensimmäinen näistä kahdesta on kotiottelu sarjan heittopussia vastaan, joten voitan käytännössä varmasti. Toinen sen sijaan on vierasottelu sarjan toiseksi kovinta joukkuetta vastaan. En tiedä uskallanko MOTSata tuon pelin, vai pitäisikö himmailla siltä varalta että häviänkin, jotta voin sitten käyttää MOTSin karsintaotteluun. Vitosessa pelasin tämän kauden, yhtään kautta ei enää jaksa tässä divisioonassa, pakko nousta.
 
Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Kyllä tää kausi on kauttaaltaan mennyt aivan vihkoon kuten jatkoaika cuppikin meni.
Ykkösjoukkue on karsijan paikalla ja 4 pisteen päässä karsintaviivan paremmalta puolelta. Lähtökohtaisesti paikka karsinnoista löytyy vaikka vastassa on sarjan vika ja johtaja jolla ei liene panosta vikalla kierroksella.

Toisella joukkueella taas tippuminen mutasarjaan näyttää varmemmalta kun karsinta viivaan on 4 pistettä matkaa,mutta viimeiset pelit ovat juuri näillä main majailevien kohtaamiset joten saa nähä onko suora tippuminen edessä. Maalierokaan ei ole puolellani. Luvassa siis treenikausi ensi kaudella. Toisaalta nyt jo on ajettu nuoria sisään joten sillä tiellä on kutosessa helpompaa.

Internatiol tiimi eli kolmas jengi taas johtaa mutasarjaa,mutta ei nouse suoraan vaikka voittaisikin loput pelit. Karsinnan kautta mennään siellä.

Kauan on tätäkin tullut veivattua,mutta vitosta korkeammalle ei oo ikinä tullut noustua.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Nahkamunkilla toinen peräkkäinen nousu on melko lailla varma. Oman lohkon voitto on käytännössä varma ja suoraan nousuun riittäisi erittäin suurella todennäköisyydellä toisen jäljellä olevan ottelun voittaminen.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
AC Niinivaaralla on sarjassa (IV.6) kerättynä nyt 36 pistettä 13 ottelusta, mutta nousu 3. divisioonaan on vielä kaikkea muuta kuin varmaa, vaikka yleensähän tällä pistemäärällä mennään jo ihan heittämällä ylöspäin. Lohkon kakkosjengi vaanii vain kahden pisteen päässä takana, ja sillä on parempi maaliero. Eli nyt on jopa mahdollista se, että jäätäisiin 37 pisteellä entiseen sarjaan. Päätöskierroksella edessä on vierasmatsi ehkä hieman alisuorittanutta lohkonelosta vastaan, joten ei siinä nyt ainakaan paljoa yli 50-prosenttinen voittajasuosikki olla.

Kausi on ollut kokonaisuudessaan hämmentävä. Pitkiä loukkaantumisia ja avainpelaajien kunto-ongelmia (esim. ykkösveska on ollut liki koko kauden heikossa/välttävässä kunnossa, paras puolustaja otti ensin 3 vk sairasloman ja sitten heti laastarilla treenipelissä 6 vk lisää!) on riittänyt kerralla kuin useamman kauden tarpeeksi. Toisaalta vastineeksi sarjaotteluissa on ollut kiistatta jonkin verran onnea, kun tiukatkin vierasmatsit on yleensä käännetty voitoiksi. Pois lukien toki ottelu lohkokakkosta vastaan, jolle hävisin vieraissa 2–3.

Kauden viimeisellä kalenteriviikolla on siis hurjat panokset. Viiden kauden nelosdivarivaelluksen jälkeen on mahdollista palata 3. divariin. Ja edellisestä Jatkoaika Cupin voitostakin on aikaa jo viisi kautta. Siitä pelataan maanantaina Hyhkyn Hurjia vastaan. Kieltämättä tämä kausi vaikutti turnauksen suhteen siltä, että välieräpaikka olisi aika maksimisuoritus, mutta niin vain loppuotteluun asti päästiin. Ja se on kyllä aina tässä turneessa hyvä saavutus, kävi finaalissa sitten miten tahansa.
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
2006 alkaen tullut pellailtua Hattrickia. Ekan jengin jälkeen tiimit olleet lähinnä hetken viritelmiä, jotka ovat jääneet botiksi aika pian. Nyt on vuoden ollut jengi, Uuvatit FC. Aiemmin pelasin sarjaa VI.574, jossa oli helppo olla kärkikastia ja suurin osa jengeistä oli botteja. Eli haastetta ei hirveesti ollut muussa kuin pelaajien kehittämisessä. Tälle kaudelle vaihdoin VI.1 Sarjaan, kun sieltä vapautui paikka ja meno on ollut hiukan erilaista :D Yhtä jengiä lukuunottamatta muut ovat huomattavasti kovempia parhaan yhteis TSI:n ollessa 10x parempi kuin omani. Eli hännillä ollaan, kun yksi ottelu sarjaa jäljellä, mutta vain pisteen päässä seuraavasta. Yllätysmomentilla onnistunut muutaman pisteen napsimaan jopa kärkipään jengeiltä. Tasoerosta huolimatta huomattavasti mukavempi seurata joukkueen edesottamuksia näin, entä bottiliigassa.
 
Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ihan tässä häpeäksi pistää, kun katsoo oman joukkueen taaperrusta tässä vaiheessa, kun kisa menestykseen on kuumimmillaan. Kauden puolivälissä joukkue säkenöi vielä sarjan kärjessä ja nyt kuusi ottelua myöhemmin pistesaldo on karttunut tuosta kahdella pisteellä ja sarjasijoitus, VIIDES! Karsintapeikko kömpi kolostaan, tarttui nilkasta ja ote on nyt niin tiukka, ettei tuosta enää rimpuilla irti (vaikka ohut oljenkorsi siihen vielä onkin). Haasteellisemman otteluohjelman vuoksi loppulaskuun lähdettäessä tippumista osattiin odottaa, muttei kuitenkaan ihan näin tylyllä tavalla. Neloseen!? Ei perkules sentään! Kyllä me toinen kausi tahdotaan... ehdottomasti halutaan köyriä kolmosessa. No ensi viikko "huilataan" ja kahden viikon päästä lyödään pöytään sellaiset kortit joilla osoitetaan epäilijöille, että Kyynel kuuluu kolmannelle tasolle.

Onneksi muiden menestymisestä nauttiminen ei ole mitään pois itseltäni, eikä omasta räpellyksestä. Nahka on munkittanut (@Krepo) koko kauden huikeilla otteillaan ja ottaa jo toisen peräkkäisen sarjavoiton ja -nousun, joten ilman kolmoslaista ei tarvitse tulevaisuudessakaan 65-cupia pelata. Myös cup-isännän niinivaaran pelit ovat menneet hienosti ja ovi on vahvasti auki samaiselle sarjatasolle. Olisihan se mehukas pihvi, jos jollain ilveellä edes toisen kanssa saisi vääntää kunnon sarjapelejä samaisessa lohkossa. Vitosen voiton on varmistanut myös Rosy Reloads, joka on tällä hetkellä kiinni suorassa nousussa neloseen. Ainoan suoran putoajan on varmistanut ainoastaan FC Jykke, joka joutuu lähteä hakemaan vauhtia kutosesta. Onnea kaikille loppurutistukseen, on sitten panoksia tahi ei!

Kaivellaanpa taas tuttuja kilpatovereita pieneen listaukseen kun takana on 13/14 kierrosta:
* =varma nakki jo ennen päätöskierrosta, ( ) merkkaa puolestaan nousu/putoamiskarsintaa

Sininen Kyynel 3->(4)
Hyhkyn Hurjat 3->(4)

Nahkamunkki 4->3*
AC Niinivaara 4->3
FC Villahousut 4-4
Kiksautus FC 4->(5)

Rosy Reloads 5->4
Kala Eagles 5-5*
BööleBoys 5-5*
Uljas Pallo 5-5*
Toppilan Pallopojat 5-5
Salokunnan Pallo 5-5
FC Ogelin Arsenal 5-5
FC Asterix 5->(6)
FC Toivottomat 5->(6)
Karvaiset Karpaasit 5->(6)*
1. FC Leppäviita Conquerers 5->(6)*
Pispalan Kissat 5->(6)*
FC Jykke 5->6*

Pispalan Potku 6->(5)

Maanantai on vielä kertalleen PeliPäivä, kun 65-finaali odottaa pelaamistaan. Etevimmät kisaajat löytyivät tällä kaudella dee-lohkosta, jossa kolmannen kierroksen keskinäinen hieronta päättyi sopuisasti 1-1 -tasatulokseen. Kihelmöivän kutkuttava mittelö on nytkin tiedossa. Huomenna mennään, Tsemppiä @Bird ja @Tumbenson!
 
Tumbenson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kauden tiukimpien pelien kynnyksellä eivät ole Hurjien kunnot ottaneet toivottua muutosta parempaan. Uusi maalivahti toisaalta pääsee suoraan tolppien väliin Jatkoaika Cupin finaalikoitokseen. Saa nähdä tutisevatko puntit tulikasteessa. Pääsisikö maalivahti Guti jopa pilkuille asti esittelemään erinomaista kutiaan? Miksipä ei, toisaalta mittelön pidentyessä ja kestävyystaisteluunkin mentäessä Niinivaara on selkeästi vahvemmilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Bird

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Jatkoaika Cup, 32. kausi – mitalipelit

Finaali:

Hyhkyn Hurjat–AC Niinivaara 0–3 (0–1)

Välierät:
FC Villahousut–Hyhkyn Hurjat 3–4 rp., 1–1, 1–1 (1–1)
AC Niinivaara–Sininen Kyynel 5–3 rp., 1–1, 1–1 (0–0)

Jatkoaika Cupin 32. kausi päättyi äsken järjestäjäseuran juhliin Hyhkyn Hurjia (@Tumbenson) vastaan, vaikkakin ottelu toki puolueettomalla kentällä pelattiin. AC Niinivaaralle pokaali oli turnaushistorian kahdeksas, edellinen tuli kaudella 27.

Helpolla mestaruutta ei ainakaan tällä kertaa saavutettu, sillä sekä välierässä että finaalissa vastassa oli pykälän ylempänä eli 3. divisioonassa pelaava joukkue. Välierässä kaatunut Sininen Kyynel (@Blue F) oli samalla vieläpä kahden aiemman Jatkoaika Cupin voittaja. Edelliskaudella Sininen Kyynel voitti AC Niinivaaran finaalissa rankkarikisan jälkeen, nyt huipputiukka välierämatsi päättyi Niinivaaran eduksi pilkkukisan jälkeen.

Molemmat loppuottelujoukkueet tulivat alkulohkosta D, jossa päätöskierroksen keskinäinen taisto päättyi lukemiin 1–1. Finaalissa homma oli kuitenkin selvästi AC Niinivaaran heiniä. Kamppailu oli nyt muutenkin hieman erilainen kuin alkulohkossa. Tällä kertaa Hyhkyn Hurjat hallitsi keskikenttää hienokseltaan, mutta hyökkäys/puolustusvertailussa peli ratkesi sitten selkeästi Niinivaaran eduksi, ja lopputulos oli siis 3–0. HT-ML Predictorin mukaan Niinivaara oli lopulta ottelussa 80-prosenttinen voittajasuosikki, maaliodotusarvoin 2,53–0,81.

Kiitoksia jälleen kaikille osallistujille, onnittelut parhaiten menestyneille ja ensi kaudella taas uudestaan! Seuraavan turnauksen kasauksen aika on sitten huhtikuun jälkipuoliskolla eli perinteiseen tapaan suunnilleen tulevan Hattrickin sarjakauden puolivälissä. Eli jos joku haluaa mukaan uutena osallistujana, kannattaa ainakin tuolloin vilkuilla tätä ketjua suht säännöllisesti.

Lopuksi Jatkoaika Cupin mitalitaulukko 32 pelatun kauden jälkeen. "Pronssit" tarkoittavat sijoja 3.–4., koska turnauksessa ei pelata pronssiottelua.

Koodi:
AC Niinivaara             (Bird)        8–9–8
Sininen Kyynel            (Blue F)      6–2–5
Nahkamunkki               (Krepo)       4–3–7
Citystars                 (mico)        3–3–3
Kiksautus FC              (Brutus)      3–1–2
FC Villahousut            (McTorso)     2–2–6
FC Arabia                 (Footless)    1–1–3
FC Asterix                (Lert)        1–1–2
Hyhkyn Hurjat             (Tumbenson)   1–1–1
Peppulit                  (Peppuli)     1–0–3
FC Pizzapojat             (Hocki)       1–0–0
PunHur                    (RajatOn)     1–0–0
Thug Angelz               (Lunatico)    0–2–4
Bengali Phantoms          (Aatelinen)   0–2–1
Rc Sunbeam                (Makinpo)     0–2–0
Pallo-Peikot, Voikkaa     (Tilastomies) 0–1–4
JäSy                      (Salming)     0–1–0
Kunkupojat                (Andy)        0–1–0
Rosy Reloads              (Karpat46)    0–0–6
BööleBoys                 (Mad E)       0–0–3
FC Pihlis                 (Center#30)   0–0–2
FC Jykke                  (Jykke1978)   0–0–1
Arctic Knights            (Rapala)      0–0–1
Karvaiset Karpaasit       (Kiakkomies)  0–0–1
FC Toivottomat            (Jaded)       0–0–1
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Ainoan suoran putoajan on varmistanut ainoastaan FC Jykke, joka joutuu lähteä hakemaan vauhtia kutosesta

Kauden avauksesta tuli voitto ja sitten alkoikin jyrkkä alamäki ja kaksi seuraavaa matsia tiukalla 2-13 maalisuhteella turpaan, sitten pystyttiinkin pelaamaan kolme seuraavaa peliä 0-4 maalisuhteella ja aurinko alkoi melkein paistamaan risukasaan kunnes risukasa paloi 0-6 tappiolla. Sitten kauden kahdeksannessa pelissä tulikin yllätys 1-1 tasuri jota seurasi 0-2 tappio jonka jälkeen jysähtikin kauden toinen voitto jota seurasi kolmen ottelun tasainen vääntö maalisuhteella 1-17. Kauden päätösmatsista haetaan hattutemppua täyteen ja kauden kolmatta voittoa sarjajumboa vastaan ja kauden loppupisteet kaksi numeroiseksi.
 
Spire

Jäsen
Kauden toiseksi viimeisestä sarjaottelusta tulikin trilleri, kun keskikenttäpelaaja loukkaantui toisella puoliajalla, enkä ollut laittanut ketään korvaavaa pelaajaa tilalle. Varmasta voitosta tuli selviytymistaistelu, enkä saanut tapahtuneen jälkeen enää yhtään maalipaikkaa. Tuona hetkenä tilanne oli 1-0 hyväkseni ja noihin lukemiin peli onneksi päättyikin. Maalintekopaikat vastustajalle 3-8.

Kauden viimeinen peli on vierasottelu sarjan toisena olevaa joukkuetta vastaan. Olen siis sarjajohdossa itse ja kaksi pistettä sarjanousuviivan yläpuolella. Kauden trendin mukaisesti uskon viimeisen sarjaottelun jälkeen riman nousevan taas kahdella pisteellä, joten tarvitsen tulevasta ottelusta vähintään yhden pisteen varmistaakseni suoran nousun neloseen. Joukkueeni maaliero on niin huono, etten usko nousevani suoraan jos häviän huomisen pelin.

Huomista peliä ajatellen joukkueet ovat TSI:n valossa tasaväkiset. Vastustajalla on kotietu, joka saattaa merkitä yllättävänkin paljon, varsinkin kun pelaan vastahyökkäyksillä, johon joukkueeni on erikoistunut. Vastustaja on jo varmistanut kakkossijansa, ykköseksi ei enää voi päästä millään, joten hänelle tässä ei ole panosta. Saattaa MOTSata silti ihan vain kiusallaan. Itse en uskalla tehdä samoin, jos joudunkin karsimaan neloseen pääsystä.

Jännitystä siis loppuun asti. Paljon mukavampaa pelata tätä kun on jotain panosta näissä otteluissa. Vitosessa en jaksa jatkaa enää yhtäkään kautta, joten nyt on noustava.
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Yks päivä mietin, että kun valmentaja on seuralegenda, niin ois mahtava jos hänen poikansa tulisi junnuihin. Tänään sitten tuli kyseinen mahdollisuus vastaan, niin olihan se nostettava.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Vastustaja on jo varmistanut kakkossijansa, ykköseksi ei enää voi päästä millään, joten hänelle tässä ei ole panosta. Saattaa MOTSata silti ihan vain kiusallaan. Itse en uskalla tehdä samoin, jos joudunkin karsimaan neloseen pääsystä.
Kyllä mie ainakin motsaan kauden viimeisen ottelun aina, jos karsintapeliä ei ole tuloillaan. Tänäänkin teen näin, vaikka sarjanousu onkin jo varma. En kiusallani, vaan siksi, koska tykkään voittamisesta.
 
Samoin, siksi uskonkin MOTSin olevan lähes 100% varma. Tässä sarjassa on pärjännyt unohtumattomalla vastahyökkäystaktiikalla, saas nähdä joutuuko nelosessa kaivamaan keinolaatikosta uusia kikkoja pärjäämiseen. Kaksi kertaa olen käynyt nelosessa kolkuttelemassa ovia ja kummallakin kerralla välittömästi takaisin vitoseen hakemaan vauhtia. Ei vain rahkeet riitä.
 
Itse pelaan taktiikalla joka perustuu hallintaan ja hyökkäykseen. Etelä Karjalainen kusipääkiekko ei ole Nahkamunkin juttu. (Ei muuten tän kevään SaiPankaan) Tai, ei ole ainakaan vielä ollut. Puolustushan miulla aina ollut heikko, mutta ihan ok tuloksia näinkin saavutettu.Nykyrungon kasaamista kun mietin, niin alkuun ajattelin rakentavani vittumoisen kaukolaukaustiimin. Nahkamunkkia vastaan nuo on olleet todella myrkkyä. Päädyin toisiin ajatuksiin.

Ensi kaudeksi siis 3.divisioonaan. Aiemmassa käynnissä tuolla tasolla tuli vietettyä 3 kautta. Mikäli en väärin muista, niin 2x nelossija ja viimeisellä kaudella olin tehnyt"saipat" eli myin kaikki. Tuolloin oli tehojen puolesta kovempi joukkue kuin nykyinen, joten paraatimarssia ei ole odotettavissa, vaan tiivis taisto putoamista vastaan. Toisaalta nykyinen runko on paljon nuorempi ja täten kehitystä on odotettavissa vielä monia vuosia. Kassassa on rahaa ja lisäksi rahastonhoitajat laittavat tilille 50k viikottain vielä pitkän aikaa. Tähän vielä lisättäneen se, että on enemmän omia junioreja, jotka saavat sen 0,5 lisäbonuksena täyteen uskollisuuteen, enemmän erikoistaidollisia pelaajia ja ennen kaikkea vähemmän palkkaa vaativa kotimainen runko.

Itse yritän etsiä niitä pieniä asioita, joita voin tehdä paremmin kuin kilpailijat. Voittaa viimeisen matsiin käyttämällä motsia, jotta saan muutaman fanin lisää. Peluuttamalla omaa junioria noston jälkeen ennen myyntiä, jotta saan edellisen seuran korvauksen... Yms. Nämä muunmuassa. Pieniä asioita, mutta pitkässä juoksussa saattavat tehdä sen pienen eron.

Itse esimiehenä firmassa ja nämä ovat juuri niitä asioita, että menestytkö, vai et. Etsi kaikki pienetkin asiat, ja rahapurot. Niillä saatat tehdä sen eron kilpailijaan.
 
peksa

Saipa HIFK:n kotipelis teki 5 maalia ja sama siellä....

Itsellä ens kaudella tavoite on sarjanousu vaikka pitää mennä treeni Superjunnun ehdoilla kun kerran on historian ensimmäinen potentiaalin mj-ukko mulla joka pääsi avauskokoonpanoon liigapelissä ekaa kertaa (sai toki vaan 3,5* mutta ikää vasta 17 ja 61pv..... Hattrick teki sen että kiinnostus heräsi uuteen uskoon kun antoi mulle superjunnun
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Saipa HIFK:n kotipelis teki 5 maalia ja sama siellä....

Itsellä ens kaudella tavoite on sarjanousu vaikka pitää mennä treeni Superjunnun ehdoilla kun kerran on historian ensimmäinen potentiaalin mj-ukko mulla joka pääsi avauskokoonpanoon liigapelissä ekaa kertaa (sai toki vaan 3,5* mutta ikää vasta 17 ja 61pv..... Hattrick teki sen että kiinnostus heräsi uuteen uskoon kun antoi mulle superjunnun
Minkälaiset speksit löytyy junnulta? Itellä on kolmen viikon päästä nousemassa junnu, jolla PR hyvä, laituri välttävä ja syöttäminen kelvollinen. Vielä vähän auki että myynkö pois. Keskikentälle muutenkin tunkua, kun on kolme 18 vuotiasta 5-6* pelaajaa, joista yhden joutuukin jättämään pois sarjapeleistä keskeltä .Onneksi pelaa myös puolustavana hyökkääjänä 6*-tasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös