- Areena ei ole teknisesti valmis peleihin
- Livenation pyytää liian korkeaa vuokraa
Mä itse veikkaan, että jompikumpi näistä on lähellä totuutta. Ehkä jopa kumpikin.
Oletettavasti Areenan käytöstä halutaan tehdä pitkä sopimus ja voi olla, että neuvottelut ovat venyneet, kun molempia osapuolia täysin tyydyttävää ratkaisua ei ole syntynyt. Ja pelkästään Areenan vuokraamiseen karsintapelejä ajatellen ei Jokerit halua lähteä, vaan kun takaisin kotiin siirrytään, sinne siirrytään for good.
Lisäksi voi olla, että Areenalle siirtymisen kohdalla odotetaan myös tietoa ensi kauden sarjatasosta.
Ja voi olla myös, että pitkään käyttämättä olleet jääntekokoneet eivät olekaan ihan täysin kunnossa.
Kyllä mä uskon, että paluu Areenalle koittaa ennemmin tai myöhemmin. Edelleen, muita mahdollisia vakiokäyttäjiä ei tuonne ole mahdollista saada.