Mainos

Hartwall Arena

  • 1 329 092
  • 4 675
Suosikkijoukkue
Jokerit suomalaisessa sarjassa
Tai vallataan halli, kuten opiskelijat valtasivat yliopistoja.
Tämähän oli suorastaan loistava idea, josta jäin lähinnä miettimään miksei mahdollisuutta oltu keksitty aiemmin!

Pakkolunastuksen sijaan areenan voisikin vallata "sosiaalikeskukseksi" aivan samoin kuin muutenkin erilaisia tyhjilleen jääneitä kiinteistöjä valtaillaan. Tällöin ei tarvitsisi ainakaan miettiä rahallisia korvauksia Putinin kavereille.

Jottei poliisi kykene häätämään valtaajia, tulisi halli buukata mahdollisimman täyteen tapahtumia ja näihin mahdollisimman suuri yleisö. Voi vaatia useamman maijallisen poliiseja tyhjentämään täpötäysi areena kesken kiihkeän ottelun.

*hymiö*
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ihmettelen miksei halliin ole aikanaan rakennettu aurinkopaneeleista omaa sähköinfraa. Lainsäädäntö ei varsinaisesti ole tukenut sähkön "pientuotantoa", mutta varsinkin kesäkaudella tuo olisi saattanut olla jopa tuottavaa toimintaa. Osa hallin seinistä ja katto menisivät hyvin tuossa käytössä ja aurinkohan paistaa Areenalle koko päivän.

Jos halli saadaan uuteen omistukseen, niin ihan jo imagomielessä lähtisin panostamaan omavaraiseen sähköntuotantoon. Nyt on tavallaan hyvä, ettei tuota vaihtoehtoa ole, vaikka en siltikään toivo hallin rapistumista.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, JFC
Tämähän oli suorastaan loistava idea, josta jäin lähinnä miettimään miksei mahdollisuutta oltu keksitty aiemmin!

Pakkolunastuksen sijaan areenan voisikin vallata "sosiaalikeskukseksi" aivan samoin kuin muutenkin erilaisia tyhjilleen jääneitä kiinteistöjä valtaillaan. Tällöin ei tarvitsisi ainakaan miettiä rahallisia korvauksia Putinin kavereille.

Jottei poliisi kykene häätämään valtaajia, tulisi halli buukata mahdollisimman täyteen tapahtumia ja näihin mahdollisimman suuri yleisö. Voi vaatia useamman maijallisen poliiseja tyhjentämään täpötäysi areena kesken kiihkeän ottelun.

*hymiö*
Arhinmäki keulakuvaksi. Millon mennään?
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Hyvä vaihtoehto sekin, mutta lehtijuttujen perusteella tuollainen varavoimakone on kuitenkin hallissa ihan konkreettisesti edelleen olemassa. Sovitaan kompromissina, että siitä on sosialisoitu arvokkaimmat ja kriittisimmät osat, ja se on sen takia rikki!
Tietääkseni se on yhteydessä vain jäähdytyskoneistoon. Toimivuudesta ei mitään takeita. Todennäköisesti ainakin käynnistysakku ja starttimoottori katosivat jo 2021 kun SKA oli omalla bussilla Areenalla.
 
ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

En tunne asiaa ihan tarkkaan, mutta tuo olisi aika outo ratkaisu. Suomen oloissa ei varavoimakonetta ajatella tarvittavan kuin jonkin järkevän lyhyen ajan. Jäähän siellä kyllä pysyy muutenkin. Turvallisuuteen liittyvät asiat kuten valaistus ovat yleensä korkealla prioriteetillä. En tiedä, miten ne syötöt tehdään, mutta yleensä varavoimakone pääsee puskemaan sähköä ihan rakennuksen normaaliin verkkoon.

Koneen sylinterivalu taitaa tosiaan olla jo sen verran painava, että kuuluu myös Venäjällä painovoiman piiriin eikä saata lähteä liikkeelle. Muut laitteet ovatkin sitten kevyttä tavaraa.

Aika hauskoja nuo uutiset aggregaateista muutenkin. Nehän puskevat pakokaasua ilmoille, joten tuskin niitä kukaan on vienyt 'Jokereiden tiloihin'.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Joltain jäänyt sähkölaskuja rästiin.
 
Liitteet

  • IMG_0343.jpeg
    IMG_0343.jpeg
    700 KB · kertaa luettu: 438

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Hah, tuli tuo liitteen kommarimeemi mieleen (vaikka onkin ihan eri asia). Huvittaa myös tuo HIFK (salaa).
Voiko Narri olla muuten kun salaa?
ja ennen kun ymmärrerään väärin, niin naapurikin voi olla kaveri. Vaikka salaa.
 
Janecky91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei huolta taustalla tapahtuu koko ajan, on jopa väläytelty pakkolunastus prosessia!!! Nyt on painetta venäläisillä myydä ja nopeaa. Kohta pelataan… ja sitten elämme vuotta 2034 jolloin Helsingin kaupunki on maksanut 10 vuoden ajan areenan sähkölaskun pitäen itseään potentiaalisena ostajaehdokkaana. Nyt kaupunki on saanut jo tarpeekseen ja aikoo oikeasti käynnistää pakkolunastus prosessin saadakseen areenan haltuun, mutta koska prosessi on pitkä niin toiveena on että halli ensisijaisesti saataisiin myytyä.
 
Trymuch

Nyt ei saada edes tietää mitä oikeasti tapahtuu kun Ding on jäähyllä.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kai tuolta kokonaan voi sähköt olla pois, kun siellähän on mangeettilukot ovissa, sellaiset mitkä on lukossa mikäli sähköt on päällä. Siis näissä mitkä avataan tapahtumissa. En kyllä muista onko joku toinen lukko ovessa. Joku voisi käydä kokeilemassa onko ovet auki.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ei huolta taustalla tapahtuu koko ajan, on jopa väläytelty pakkolunastus prosessia!!! Nyt on painetta venäläisillä myydä ja nopeaa. Kohta pelataan… ja sitten elämme vuotta 2034 jolloin Helsingin kaupunki on maksanut 10 vuoden ajan areenan sähkölaskun pitäen itseään potentiaalisena ostajaehdokkaana. Nyt kaupunki on saanut jo tarpeekseen ja aikoo oikeasti käynnistää pakkolunastus prosessin saadakseen areenan haltuun, mutta koska prosessi on pitkä niin toiveena on että halli ensisijaisesti saataisiin myytyä.
Käsittääkseni marraskuussa Hartwall Arenalla pelataan jälleen.
 
Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kai tuolta kokonaan voi sähköt olla pois, kun siellähän on mangeettilukot ovissa, sellaiset mitkä on lukossa mikäli sähköt on päällä. Siis näissä mitkä avataan tapahtumissa. En kyllä muista onko joku toinen lukko ovessa. Joku voisi käydä kokeilemassa onko ovet auki.
En tiedä tästä teknologiasta mitään, mutta ei kai se noin voi mennä, että esim. kaikkien sähkökatkoksien aikana kaikki magneettilukot aukeaisivat?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK
En tiedä, että onko tämä kuinka suosittu mielipide, mutta itselläni on mennyt tästä saagasta niin täydellisesti maku, että en Hartwalille enää edes takaisin kaipaa. Lahotkoon sitten vaikka pystyyn. Pelataan me nyt Helsingin Jäähallissa toistaiseksi, se on oikein hyvä halli.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Luleå HF, Florida Panthers
En tiedä, että onko tämä kuinka suosittu mielipide, mutta itselläni on mennyt tästä saagasta niin täydellisesti maku, että en Hartwalille enää edes takaisin kaipaa. Lahotkoon sitten vaikka pystyyn. Pelataan me nyt Helsingin Jäähallissa toistaiseksi, se on oikein hyvä halli.
Amen! Nordiksella on mielestäni paljon parempi tunnelma, ehkä nostalgisista syistä tai jostain muista, tiedä häntä.
Sopii vain jotenkin paremmin jääkiekko-otteluihin.

Ja kyllä puoliksi myyty Nordis näyttää paperilla sekä tv:ssäkin paljon paremmalta kuin kolkko hädintuskin 1/3 täytetty Areena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös