Mainos

Harry Potter

  • 55 764
  • 283

Lubeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Anaheim Ducks
Eikö tässä ollut lähinnä kyse siitä, että Rowling totesi Cursed Chid -näytelmän roolituksista syntyneen (naurettavan) porun myötä, ettei Hermionen ihonväriä ole missään määritelty? No olihan siihen muistaakseni sitten, lopulta, jokusen kerran kirjoissa epäsuorasti viitattu, mutta tässä tapauksessa oikeastaan ymmärrän Rowlingin yrityksen lakaista tuolta roolitusitkulta pohjaa pois, sillä Hermionen tapauksessa en kyllä ainakaan itse koe tuota ihonväriä suuntaan tai toiseen oleellisena asiana. Siinä missä esimerkiksi Ronin hahmokonseptiin kuuluu enemmän tai vähemmän oleellisesti olla sellainen british ginger tai jotain, heh.
Juu en nyt tarkkaan muista miten tämä uskomattoman vaikea tilanne ratkesi, taisi olla niin että alkuperäisistä kirjoista löyty kohtia joissa Hermione punastui, oli kesäloman jälkeen ruskettuneempi tai jotain muuta vastaavaa. Itse asiassa Rowlingin kannalta karumpi tapaus saattaisi olla Lavender Brown joka ensimmäisissä kahdessa elokuvassa oli musta tyttö mutta myöhemmin hänen noustessaan juonen kannalta tärkeämmäksi Ronin tyttökaveriksi olikin kaunis vaalea kiharapäinen "caucasian".
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tätä odotan ehkä eniten koko sarjassa, uskon että siellä päädytään johonkin väsyneeseen Nobleen tai Boweniin nuorien katsojien saavuttamiseksi.
Minä ainakin olisin ihan valmis kirjoittamaan tähän liittyvää fan fictionia.

Harryn arpea oli viime aikoina jomottanut taas useammin kuin normaalisti. Pojat kiipesivät kierreportaikkoa ylöspäin kohti poikien makuusalia. Dean ja Seamus kävivät taustalla kiivasta väittelyä siitä kumpi oli osannut taikoa muodonmuutoksen tunnilla omasta teelautasestaan rumemman rupikonnan. Harry mietti, että jostain syystä aina kun hän oli makuusalilla, arpeen oli sattunut viime aikoina enemmän. Voisiko joku asia täällä viitata Voldermortiin?

Harry antoi katseensa kiertää pitkin huonetta, harmaat kiviseinät huokuivat viileyttä mutta ei niissä mitään vaarallista tai pimeyden voimia sisältävää ollut. Lopulta hänen katseensa osui Deanin sängyn yläpuolella olevaan julisteeseen, jossa oli jästien jalkapallojoukkueen pelaajia. Kaikki olivat pitkiä ja lihaksikkaita ja näyttivät siltä, että voisivat pelata Callawayn Kanuunoissa, vain viitat ja luudat puuttuivat. Harry katseli kuvaa tarkemmin ja lopulta huomasi pelaajien keskellä vanhemman miehen, joka oli pukeutunut mustaan kaapumaiseen asuun, miehen hiukset olivat harmaat, posket lommolla ja katse kylmä kuin jää, jokin miehen olemuksessa sai Harryn ihokarvat nousemaan pystyyn. Harry mietti että jos pimeyden voimilta suojautumisen kijvassa olisi kuva kuolonsyöjästä, niin tuo vanha mies olisi täydellinen esimerkki. Harry katsoi tarkemmin miehen käärmemäisiin silmiin ja samalla arpeen sattui niin kovaa, että hän voihkaisi kivusta.

Dean, Ron ja Seamus olivat niin keskittyneitä omaan väittelyynsä, että eivät edes muistaneet Harryn olevan paikalla, heidän keskustelunsa katkesi kun Harry kysyi "Dean, mikä tuo sinun julisteesi olikaan?". Dean katsoi Harrya hieman hölmistyneenä, koska ei muistanut Harryn koskaan esittäneen erityisesti mielenkiintoa jästiurheilua kohtaan vaikka olikin jästien parissa kasvanut kuten hänkin. "West Hamin kauden 2020-2021 joukkue, mahtava nippu - Mark Noble, Declan Rice, Lanzini, Antonio... mahtava nippu hah ja Kurt Zouma, hänestä Hermione ja Koukkujalka eivät pitäisi..." Dean jatkoi selostaan "Sinä vuonna dildokauppiaat ylittivät itsensä ja tekivät hyviä hankintoja, Jesse Lingardin kevätkausi oli ikimuistoinen".

Harry mietti hetken aikaa ja kysyi sitten "Entä tuo vanhempi mies, jolla on harmaat hiukset?" Deanin kasvot kääntyivät hymyyn "Hän on joukkueen valmentaja. David Moyes, paras valmentaja koko sarjassa". Harry empi hetken ja mietti uskaltaako jatkaa, entä jos tuo mies todellakin on kuolonsyöjä, tai vaikka Voldemortin sukulainen? Ei Harry muistanut nähneensä kenelläkään toisella yhtä kylmää katsetta kuin Voldemortilla ja tuolla käärmeensilmäisellä miehellä julisteessa. "Voisiko hän olla velho? Tai siis, että voisiko olla mahdollista, että jästimaailmaan on soluttautunut velhoja ja kukaan ei vaan tiedä siitä?"

Dean katsoi Harry hetken pää kallellaan ja huokaisi, hän nautti siitä hetkestä, että kerrankin kaikkien katseet olivat hänessä ja piti pienen tauon ennen kuin aloitti. "Harry, tuo mies teki Jesse Lingardin kaltaisesta tiktok-tanssijasta huippupelaajan ja voitti Euroopan konferessiliigan, jos David Moyes ei ole tämän huoneen kovin velho, niin minä lupaan syödä sen Seamuksen taikoman rupikonnan".
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Toisaalta Rowling jäi jo kerran kiinni kun väitti Hermionen olleen aina tummaihoinen ja vastaväitteet löytyivät noin kahdessa minuutissa.
Ei ole ikinä väittänyt Hermionen olleen tummaihoinen. On joskus todennut tyyliin, että omassa mielessään Hermione voisi ihan hyvin olla tummaihoinen, mutta ei ole koskaan sanonut että Hermione on tummaihoinen.

Itsehän en usko että tässä sarjassa Hermionesta tehdään tummaihoista, siellä kun todetaan Hermionen olevan "kuraverinen" niin siitä varmaan riemu repeäisi jos tummalle näyttelijälle tuollaista suuntaa.
 
Flonaldo

Jäsen
Näyttelemisen juju vähän niin kuin on, että siinä esiinnytään jonain muuna kuin oikeasti ollaan. Meidän katsojien silmässä on sitten se, ostammeko sen näyttelijäntyön.

Teatterissa on ihan normaalia, että kuka tahansa voi esittää ketä vain (pl. historialliset / tositapahtumiin perustuvat näytelmät). Ian McKellen voi ysikymppisenä vetää Hamletin roolia, kuten on tehnytkin.

Potter-sarjan kohdalla vaan olisi typerää alkaa muuttaa jotain, mikä on vuosikymmenien aikana iskostettu varmaan kymmennumeroisen ihmismäärän mieliin = tältä ne kolme päähahmoa näyttävät. West Endissä superfaneille tarkoitetussa jatko-osassa aikuista Hermionea voi näytellä musta nainen.

Ja siis, voisi varmasti tässä tv-sarjassakin näytellä, ei siinä, mutta se olisi hölmöä, eikä mitenkään tarkoituksenmukaista. Katsojilla olisi jatkuvasti mielessä "ei tuo ole Hermione". Ei sen takia, että kaikki olisivat rasisteja, vaan koska se nyt on taottu päähän, että Hermione näyttää Emma Watsonilta.

Jos Rowling olisi tänään kirjoittamassa sarjaansa, varmaan Hermione hyvin voisi juurikin olla ihan avoimesti mustaksi tytöksi kirjoitettu. Silloin nousisi juonessa hyvin esille Luihusten riveistä löytyvät muutamat isinpikkurasset.

Tässä versiossa taas juonen kannalta, erityisesti ensimmäisissä kirjoissa, erittäin merkityksellinen juttu oli, että Hermione on, noh, ruma nörtti. Watson taas ei sitä ollut koskaan, vaan hyvin söpö pikkutyttö, josta kasvoi erittäin kaunis nuori nainen. Siltä osin siis juonelle tärkeät jutut jouduttiin oikeastaan kokonaan sivuuttamaan, koska ei yleisö olisi uskonut sitä, että Hermionea jatkuvasti ulkonäöstään pilkataan ja sen takia sorsitaan / kiusataan.

Ja jos jokin massiivisen budjetin tv-sarjassa on varmaa, on se, että päärooleihin ei oteta rumia penskoja...

***

Rowlingin sekoilu on toki mennyt överiksi, mutta kannattaa ehkä pitää mielessä myös, että Skotlannissa trans-asioiden tilanne on hyvin erilainen kuin Suomessa. Pahimmat seksuaalirikolliset ja raiskaajat terrorisoivat naisia vankilassa kulli pystyssä. Naisten raiskaustukikeskus ajoi itsensä täysin seinään pakottamalla raiskatut naiset keskustelemaan miesten kanssa, savustaen naiset ulos organisaatiostaan ja kertoen että raiskatut naiset olivat trans-vihaajia, joiden vaan piti oppia käsittelemään traumansa eri tavalla (=ei miesten vikana).

Rowling siis omilla rahoillaan perusti oikean raiskaustukikeskuksen. Samoin jokainen naisten turvakoti on uhattuna, koska julkinen rahoitus lähtee pois sillä sekunnilla, jos sinne ei pääse kuka tahansa peniksensä kanssa. Mutta ehkä tuosta aiheesta ei tässä ketjussa ole enempi tarve keskustella, ja jatkot voi joku halutessaan kohdentaa johonkin Löylyhuoneen relevanttiin ketjuun.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Tässä versiossa taas juonen kannalta, erityisesti ensimmäisissä kirjoissa, erittäin merkityksellinen juttu oli, että Hermione on, noh, ruma nörtti. Watson taas ei sitä ollut koskaan, vaan hyvin söpö pikkutyttö, josta kasvoi erittäin kaunis nuori nainen. Siltä osin siis juonelle tärkeät jutut jouduttiin oikeastaan kokonaan sivuuttamaan, koska ei yleisö olisi uskonut sitä, että Hermionea jatkuvasti ulkonäöstään pilkataan ja sen takia sorsitaan / kiusataan.
Eräs suurimpia epäkohtia leffoissa oli muuten se, että Hermionella oli aina neljänteen kirjaan saakka isot etuhampaat. Ja siis ne oli oikeasti niin isot, että niistä vittuiltiin Luihuisten toimesta ja jopa opettaja Kalkaros kiusasi niistä. Neljännessä kirjassa Hermione sitten pienennytti ne kun tuli tilaisuus.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Minusta elokuvien suurin epäonnistuminen on Ron Weasleyn hahmon pilaaminen. Paljon Ronin vuorosanoja siirrettiin mm. Hermionelle, jonka johdosta Ron on käytännössä vain koominen sivuhahmo.

Tuossa on esimerkkejä aika paljon: 17 Times The "Harry Potter" Movies Inexcusably Butchered Ron Weasley’s Character
Hermionelle laitettiin leffoissa tosin muitakin kuin Ronin tekemiä juttuja. Hermione ainakin jonkun kerran korjasi Harryn silmälasit, vaikka se oli Weasleyn perheen isä joka sen teki jne.

Mä en edes tiedä mikä omasta mielestäni on suurin moka mitä leffoissa on verrattuna kirjoihin. Loppupeleissä ne leffat on melko kädenlämpöistä tavaraa, kirjat on ihan omalla levelillään niihin verrattuna.
 
Lubeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Anaheim Ducks
Ei ole ikinä väittänyt Hermionen olleen tummaihoinen. On joskus todennut tyyliin, että omassa mielessään Hermione voisi ihan hyvin olla tummaihoinen, mutta ei ole koskaan sanonut että Hermione on tummaihoinen.

Itsehän en usko että tässä sarjassa Hermionesta tehdään tummaihoista, siellä kun todetaan Hermionen olevan "kuraverinen" niin siitä varmaan riemu repeäisi jos tummalle näyttelijälle tuollaista suuntaa.
Niinnojoo taisi väittää ettei ole koskaan määritellyt Hermionen etnisyyttä ja viidessä minuutissa fanit oli koonnut kirjoista suorat lainaukset joissa valkoisuus tuli enemmän tai vähemmän suorasti ilmi. Pelkään että tästä tulee uusien lotrien kaltainen farssi jossa kannanotot ovat tärkeämpiä kuin lopputulos,
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
No nyt keksin:

Riesu puuttui leffoista kokonaan.
Rik Mayall kuvasi ekaan leffaan joitain kohtauksia, mutta nämä leikattiin pois. Ilmeisesti Chris Columbus ja kumppanit eivät olleet täysin tyytyväisiä miltä hahmo näytti. Nevillen näyttelijä Matthew Lewis sanoi, että lapsinäyttelijät nauroivat tuolle kuvauksissa ihan kippurassa ja vitsaili, että taisi olla liian hauska leffaan. Columbus onkin vihjaillut, että noista leffoista saattaisi joskus tulla jotkut pidennetyt versiot. Ehkä sen takia noita kohtauksia ei ole ollut vissiin millään dvd ekstroilla yms. Varmaan on kiinni vain Warner Brothersista julkaistaanko.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jos nyt vielä oikeasti miettii lisää kaikkia merkittäviä puutteita tai muutoksia jotka ainakin itseäni ärsytti leffoissa vs. kirjat, niin kai tästä muutaman sanan voisi laittaa ylös:

-Tosiaan se Riesun puuttuminen kokonaan. Ei nyt ehkä kaikkein merkittävin hahmo, mutta taisteli esim. Tylypahkan taistelussa hyvisten puolella ja oli myös vastumassa Pimennon hirmuhallintoa. Lisäksi Riesu pisti jo toisessa kirjassa häivytyskaapin paskaksi, tämä kapinehan nousi aika merkittävään rooliin sitten myöhemmin
-Huispaus jäi loppupeleissä aika pieneen rooliin, etenkin kun ottaa huomioon sen miten tärkeää se oli Harrylle. Ok, tietysti huispauskohtausten tekeminen oli varmaan hankalaa, mutta jos nyt miettii että kirjoissa yksi eniten mieleen jääneitä asioita oli Rohkelikon huispausmestaruus kolmantena vuonna niin tuotahan ei käsitelty itse asiassa mitenkään.
-Ylempään liittyen, nelosleffassa huispauksen MM-kisojen käsittely jäi kyllä myös ihan naurettavan pieneen rooliin. Tokihan leffassa tulee aikarajat vastaan, mutta olisin kyllä odottanut että sielläkin olisi vähän pidempään voitu olla.
-Hermionen jopa fanaattinen suhtautuminen kotitonttuihin oli myös jätetty kokonaan pois. Toihan oli itse asiassa jälleen siinä neloskirjassa yksi kantava teema läpi lukuvuoden, mutta sitä ei sitten tuotu mitenkään esille. Ja itse asiassa viimeisessä kirjassa Ronin ja Hermionen ensisuudelma sai alkunsa siitä, kun Ron sanoo että kotitonttuja pitäisi mennä auttamaan ja Hermione sitten syttyi tälle ihan täysin.
-Kotitonttuihin liittyen, Dobbyhan oli ihan täysi kuriositeetti leffoissa. Kirjoissa Dobbysta tuli Harrylle oikeasti läheinen ystävä, mutta leffoissahan tuo kyseinen kotitonttu esiintyi ainoastaan kahdesti eli Salaisuuksien Kammiossa ja sitten Kuoleman varjelusten ekassa osassa. Sanotaanko että jos pelkkien leffojen varassa oltaisiin, niin Harrylla meni vähän poikkeuksellisen vahvasti tunteisiin jonkun random-kotitontun kuolema...
-Myös Oljon voisi mainita, tuohan oli siinä mielessä aika merkittävä tapaus kun Sirius käski sen vitoskirjassa tiehensä ja tällä oli sitten melko kohtalokkaat seuraukset Siriuksen itsensä kannalta, leffassa tuokin taidettiin ohittaa ihan täysin.
-Monen hahmon kuolema oli toteutettu leffoissa ihan päin persettä, pahin esimerkki nyt varmaan Siriuksen kuolema. Toki sitten monia muitakin, ihan jo itse asiassa lähtien siitä mitä niille hahmoille tapahtui kun ne kuolevat. Pimeyden velhot ja noidat käytännössä hajosivat tomuna ilmaan, vaikka esim. seiskakirjassa mainitaan miten Voldemortin ruumis heitettiin tyyliin jonnekin portaiden alle kun suurta salia siivotaan.

Joo, toki edelleen ymmärrän sen että leffoissa tulee se reilu parin tunnin aikaraja vastaan, mutta kyllä sieltä monia ihan oikeasti merkittäviäkin asioita jätettiin aika pieneen rooliin tai ihan kokonaan pois. Tietysti oma lukunsa on sitten joidenkin hahmojen persoonan ihan täysi muuttuminen, rajuimpana esimerkkinä tietysti ne Dumbledoren yksittäiset häröilyt vaikka nyt toki yleisesti ihan hyvä olikin. Sinänsä en jaksa ihan hirmu paljon nillittää jos joidenkin hahmojen pienet tekemiset annettiin toiselle hahmolle, ei minua esimerkiksi se häiritse että Ronin jotkut sanat meni Hermionelle. Kyllähän se kirjoissakin tuotiin loppupeleissä aika selvästi esille, että tuon trion sankari oli Harry, aivot oli Hermione ja Ron oli sitten se ns. "Batmanin Robin". Ja olihan Ronillakin hetkensä kuten esim. velhoshakki, lisäksi kyllähän tämä seiskakirjassa ja leffassa pelasti Harryn aika pahasta kusesta yms. Mutta kyllähän se nyt aika höntti tapaus noin yleisesti oli, leffoissa sitä jouduttiin ehkä vähän enemmän vielä alleviivaamaan koska hahmojen rakentelulle ei ollut niin paljon aikaa.
 
Sawo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Dumbledoren häröilystä tulee mieleen 4. leffasta kun Harryn nimi tupsahtaa ikarista ja Albus nostelee takahuoneessa Harrya suurinpiirtein rinnuksista seinälle, kun taasen kirjoissa Albus kysyy rauhallisesti samasta asiasta.
Harry Potter-sarjassa taitaa olla potentiaalia olla hbo:n isoin ja suosituin sarja koskaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minusta elokuvien suurin epäonnistuminen on Ron Weasleyn hahmon pilaaminen. Paljon Ronin vuorosanoja siirrettiin mm. Hermionelle, jonka johdosta Ron on käytännössä vain koominen sivuhahmo.

Tuossa on esimerkkejä aika paljon: 17 Times The "Harry Potter" Movies Inexcusably Butchered Ron Weasley’s Character
En tiedä oliko taustalla osaltaan ihan se, ettei Ronista haluttu liian samanlaista hahmoa Harryn kanssa. Eiväthän he sitä toki ole kirjoissakaan, vaan Harry on tarinan protagonisti* ja sankari numero yksi, mutta leffoissa enemmän tai vähemmän juurikin ns. comic relief.

*Sinänsähän kirjat lukeneet tietävät, miten Harry-keskeinen kirjasarjan kerronta on. Harryn sisäinen dialogi ja tajunnanvirtahan on erittäin keskeisessä osassa, mikä leffoista tietysti loistaa poissaolollaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Nyt kun tässä pääsi vauhtiin näiden roolitusten osalta, niin aloin miettimään olisiko alkuperäisessä leffasarjassa minkä verran näyttelijöitä jotka voisivat olla tässä sarjassa mukana. Kyllä niitä joitakin on, toki siis pienessä roolissa mutta mielestäni tällaiset olisi ihan hauskoja ns. easter eggejä alkuperäisten leffojen faneille:

-Daniel Radcliffe voisi ihan hyvin vetää James Potterin roolin niissä kohtauksissa kun Jameksia näkyy, toki siis lähinnä niissä kohtauksissa kun Harry näkee hänet Iseeviot-peilissä tai sitten ns. haamuina tai mitä näkyjä ne nyt olikaan virallisesti. Tokihan James kuoli jo reilu parikymppisenä, mutta jos nyt miettii että alkuperäisissä leffoissa Jameksin ns. force ghostia esitti 40-50-vuotias Adrian Rawlins, niin eiköhän tuon Radcliffen voi tuohon castata myös.
-Vähän hullu ajatus tämä, mutta Rupert Grint voisi sopivalla maskeerauksella esittää "isäänsä" eli Arthur Weasleyta. Jos tässä nyt pyritään siihen että näyttelijät olisi edes lähellä sitä hahmojen ikää kirjoissa, niin Arthurhan on ensiesiintymisessään Salaisuuksien kammiossa 42-vuotias ja Rupert Grint on nyt 36-vuotias, eli tuo menisi aika lähelle kun oletettavasti Arthur nähdään vasta sarjan kakkoskaudella ekan kerran.
-Pistetään nyt samaan konkurssiin Emma Watson esittämään Hermionen äitiä, tosin nyt kun mietin niin esiintyikö tuo edes kirjassa ollenkaan? Seitsemännessä kirjassa kyllä mainitaan että Hermione teki sen unhoitus-loitsun vanhemmilleen ja leffassa tuo kohtaus oli myös hienosti mukana, mutta nyt ei ihan muistijälki riitä siihen että oliko ne Hermionen vanhemmat messissä jossain vaiheessa ihan muutenkin. Noh, joku pieni cameo siitä kuitenkin.
-Ja jos nuo roolit on mahdottomia, niin voisivat sitten ihan kertaluontoisesti ja tribuuttina palata vielä vanhoihin rooleihinsa siinä viimeisen kirjan 19 vuotta myöhemmin -epilogissa, eli siinä kun saattavat lapsensa Kings Crossille kohti Tylypahkaa. Siinähän ne on sellaisia 36-37 vuotiaita, eli kun sarja joskus saadaan sinne asti niin kyseinen kolmikko on jossain 47 vuoden iässä varmaankin. Ihan tehtävissä.
-Tom Felton pitää saada vetämään Lucius Malfoyn rooli. Draco oli kuitenkin kirjoissa sellainen isänsä pikku-klooni, joten Felton voi hyvin vetää isänsä roolin sitten sarjassa.
-Jälleen pari vähän hurjempaa ajatusta, mutta mielestäni ihan tehtävissä. Eli Helena Bonham Carter voisi ainakin teoriassa esittää Bellatrix Lestrangea vielä uudelleen. Okei, on hieman vanhempi mitä Bellan hahmo oli kirjassa, Bellahan tuli mukaan viidennessä kirjassa eli vuosien 1995-96 aikana, Bellan syntymävuodeksi on selvitetty 1951 eli 44-45 vuotta oli mittarissa tuolloin. Hahmo kuoli 1998 eli n. 47-vuotiaana, Bonham Carterilla on nyt ikää 58 vuotta eli toki sarjan loppuvaiheessa olisi jo n. 70-vuotias. Noh, maskeeraus varmaan auttaa tässäkin ja lisäksi pitää huomioida se, että Bella vietti aikaa Azkabanin vankilassa melko vittumaisissa oloissa suht pitkään, eli tavallaan se on ihan luonnostaan voinut vanhentaa häntä enemmän mitä muuten.
-Toinen sitten se, että ikänsä puolesta Ralph Fiennes menisi Voldemortina uudelleen erinomaisesti. Puhutaan siis siitä neljännessä kirjassa uudestisyntyneestä Voldemortista, tuo uudelleensyntyminen tapahtuu joskus keväällä 1995 (nevö föget!) eli Voldemort on tuossa vaiheessa 68-vuotias ja kuolee sitten lopulta 71-vuotiaana. Fiennesillä on nyt ikää 61 vuotta ja koko hahmohan perustuu voimakkaaseen maskeeraukseen, joten ei tule mitään ongelmaa tuon roolin uusimiseen jos vaan mahdollisuuksia löytyy.

Tässä nyt muutama esimerkki jotka voisivat toimia ihan järkevällä tasolla pieninä juttuina. Ehkä nyt toki Grintin rooli Arthur Weasleyna olisi vähän yliampuva, mutta mielestäni näitä alkuperäisiäkin näyttelijöitä voisi ihan hyvin yrittää hyödyntää ainakin jollain tavalla. Ja kyllä mä ihan vakavasti miettisin Fiennesiä tuohon Voldemortin rooliin vielä uudelleen, kuten myös Bonham Carteria Bellan rooliin. Toki noin yleisesti ottaen ehkä toivoo sitä, että aikuisia näyttelevät hahmot on ikänsä puolesta edes suunnilleen sinne päin, toki olihan siellä pari roolia missä selvästi vanhempi näyttelijä oli kuitenkin ihan perusteltu ratkaisu. Gary Oldman oli sellaiset 10 vuotta vanhempi mitä Sirius, mutta Siriuskin vietti kolmasosan elämästään Azkabanissa joten se oli aavistuksen kuluttanut miestä. Toinen oli sitten Remus Lupin, häntäkin näytellyt David Thewlis oli 10 vuotta liian vanha mutta Lupinissakin se ihmissutena oleminen kulutti miestä kanssa melkoisesti, eli tämäkin oli ihan perusteltu.

Mainitaan nyt toki vielä samaan syssyyn, että aikuishahmojen kohdalla se näyttelijän ikä ei nyt kuitenkaan ole ihan niin iso ongelma jos vaan näyttelijä vetää sen roolinsa riittävän hyvin. Alan Rickman on tästä ihan täydellinen esimerkki, eli Rickman on sellaiset 30 vuotta vanhempi mitä Kalkaroksen hahmo, mutta kun tuon roolin veti niin saakelin hyvin niin ei siihen loppupeleissä edes kiinnitä huomiota sen kummemmin. Toki myönnetään, viimeisessä leffassa on aavistuksen huvittava tilanne kun lähemmäs 65-vuotias Rickman esittää takaumassa n. 20-vuotiasta Kalkarosta... :D
 
Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pistetään nyt samaan konkurssiin Emma Watson esittämään Hermionen äitiä, tosin nyt kun mietin niin esiintyikö tuo edes kirjassa ollenkaan? Seitsemännessä kirjassa kyllä mainitaan että Hermione teki sen unhoitus-loitsun vanhemmilleen ja leffassa tuo kohtaus oli myös hienosti mukana, mutta nyt ei ihan muistijälki riitä siihen että oliko ne Hermionen vanhemmat messissä jossain vaiheessa ihan muutenkin. Noh, joku pieni cameo siitä kuitenkin.
Muistaakseni kolmannen kirjan alussa, kun Harry oli paennut Likusteritieltä itsekseen Viistokujalle, Ron ja Hermione sattuivat samaan aikaan paikalle ja Hermione oli ottanut vanhempansa mukana.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Muistaakseni kolmannen kirjan alussa, kun Harry oli paennut Likusteritieltä itsekseen Viistokujalle, Ron ja Hermione sattuivat samaan aikaan paikalle ja Hermione oli ottanut vanhempansa mukana.
Hermionen vanhemmat vaihtoivat rahaa pankissa ja sitten kun Harry majaili majatalossa Viistokujalla niin törmäsivät sattumalta siellä.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
En kai ole tänne tätä kirjoittanut. Jos olen jo niin pahoittelut.

Sitä vain tulin sanomaan että jos siihen uuteen HBO:n sarjaan ei Snapen rooliin saada Adam Driveria, en ala.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
En kai ole tänne tätä kirjoittanut. Jos olen jo niin pahoittelut.

Sitä vain tulin sanomaan että jos siihen uuteen HBO:n sarjaan ei Snapen rooliin saada Adam Driveria, en ala.

Tästä varmasti moni unelmoi, mutta ilmeisesti casting koostuu taas pelkästään briteistä.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muistaakseni kolmannen kirjan alussa, kun Harry oli paennut Likusteritieltä itsekseen Viistokujalle, Ron ja Hermione sattuivat samaan aikaan paikalle ja Hermione oli ottanut vanhempansa mukana.
Kakkosleffassa Hermionen vanhemmat vilahtavat parin sekunnin ajan. juttelemassa Arthur Weasleyn kanssa kirjakaupassa.

.
.
.

Voldemortin castaus tulee kieltämättä olemaan merkittävä. Jotenkin voisin kuvitella, ettei Ralph Fiennes välttämättä itse samaa roolia halua edes toistaa. En ihmettelisikään, mikäli brittiläinen supertähtinäyttelijä Matt Smith olisi tuotantotiimin ykkösvaihtoehto. HBO:n vanha tuttu sitä paitsi jo. Erilainen Voldemorthan hän olisi, kuin Fiennes, mutta yhtä hyytävän vakuuttava varmasti.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Hermionen vanhemmat vaihtoivat rahaa pankissa ja sitten kun Harry majaili majatalossa Viistokujalla niin törmäsivät sattumalta siellä.
Joo tuo rahan vaihto olikin jo Salaisuuksien kammiossa. Eli kyllä ne Hermionen molemmat vanhemmat on siellä on ihan paikalla hengailleet, ei pelkästään mainittu siten että Hermione kertoi tehneensä vanhempiensa kanssa jotain. Ping @Maalainen myös.

Weasleyn perheen isähän on ihan sairaalloisen kiinnostunut jästeistä, tosta saisi itse asiassa ihan hauskan kohtauksen kun Rupert Grintin näyttelemä herra Weasley kyselisi Emma Watsonin esittämältä rouva Grangerilta ties mitä.
 
Flonaldo

Jäsen
Ei kyllä kukaan alkuperäisestä kolmikosta tule vilahtamaankaan tv-sarjassa. Kukaan ei ole pikkurahan puutteessa heistä, eikä ole osoittanut pienintäkään kiinnostusta Pottereihin. Puuhaavat kukin omilla tahoillaan kaikkea mitä haluavat, täydellä vapaudella.

Eikä myöskään Adam Driveria johonkin sivuosaan (verrattain pikkurahoilla), missä pitäisi kuitenkin sitoutua (melkein) seitsemän vuoden ajan olemaan kuvauksissa säännöllisesti mukana. Varsinkaan kun ne kaikki tosiaan sitten briteissä ovat.

Ymmärrän toki nostalgian, mutta takuuvarmasti parempi tuotos tulee, jos ei ole yhtään mitään samaa kuin elokuvissa.

Aikuisten rooleihin veikkaan tällaisia Richard Griffithsin ja Robbie Coltranen profiilin tapaisia tyyppejä. Siis brittiteatterissa paljon esiintyneitä ja meille sitten satunnaisesti tuttuja jostain yhdestä leffasta tai Ylen esittämästä BBC:n poliisisarjasta.

Tuotanto selvästi näyttäisi tähtäävän samaan kuin elokuvasarjassakin eli että näyttelijät vanhenevat sarjan mukana ja pysyvät loppuun asti. Mutta itse mietin, että voisi ehkä olla jopa toimiva juttu The Crownin tapaan parin kauden välein vaihtaa uudet kasvot tilalle. Elokuvissahan voi ajatella tuotannolla käyneen aivan hillitön tuuri, kun koko kolmikko mukana pysyi, osasi näytellä, sopi rooleihin, eikä tullut mitään riitoja tms. missään kohdin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ei kyllä kukaan alkuperäisestä kolmikosta tule vilahtamaankaan tv-sarjassa. Kukaan ei ole pikkurahan puutteessa heistä, eikä ole osoittanut pienintäkään kiinnostusta Pottereihin. Puuhaavat kukin omilla tahoillaan kaikkea mitä haluavat, täydellä vapaudella.
Mitä nyt kuitenkin olivat mukana (sattumalta juuri) HBO:n tuottamassa Return to Hogwarts dokkarissa, eli kai noilla nyt jonkinlainen kiinnostus on ollut. Tuskin olisivat tuollaiseenkaan lähteneet jos  mitään kiinnostusta ei olisi.

Ja ihan yleisesti, nuo mitä nyt omassa mielessäni fantasioin oli juurikin sitä, eli ihan puhdasta fantasiointia ja ajatusleikkiä. Ei todellakaan mihinkään faktoihin perustuvaa, vaan ihan omia ajatuksia. Hauskahan näillä on spekuloida, eka jaksokin tullaan näkemään joskus parin vuoden päästä niin mitäs tässä muuta voi kuin pyöritellä päässään erilaisia kuvioita. Osa on realismin rajoissa, osa ei niinkään.
 
Flonaldo

Jäsen
Mitä nyt kuitenkin olivat mukana (sattumalta juuri) HBO:n tuottamassa Return to Hogwarts dokkarissa, eli kai noilla nyt jonkinlainen kiinnostus on ollut. Tuskin olisivat tuollaiseenkaan lähteneet jos  mitään kiinnostusta ei olisi.
Niin, eihän siinä kukaan näytellyt mitään. Se oli "luokkakokous", ja varmasti kaikki oikein mielellään tapaavat vanhoja tuttujaan.
 
BaronFIN

Jäsen
Dumbledoren häröilystä tulee mieleen 4. leffasta kun Harryn nimi tupsahtaa ikarista ja Albus nostelee takahuoneessa Harrya suurinpiirtein rinnuksista seinälle, kun taasen kirjoissa Albus kysyy rauhallisesti samasta asiasta.
Harry Potter-sarjassa taitaa olla potentiaalia olla hbo:n isoin ja suosituin sarja koskaan.
Tässäkin ketjussa aikoinaan ollut, mutta yleisön pyynnöstä vielä kerran:

”Dumbledore killed Harry calmly.”
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös