Hyvää läppää kiekosta selkeästi ymmärtäviltä 58:lta, Johnnylta, Johannekselta ja Gagsilta. HIFKin 8. voitto peräkkäin on saanut Tommy-tyyppiset "asiantuntijat" jo naukumaan asioista, joista heillä löytyy ymmärrystä yhtä paljon kuin meikäläiseltä astrofysiikasta. Niinpä en menekään nolaamaan itseäni mahdolliselle astrofysiikkasaitille.
On hyvin sanottu, että HIFK on pelityylinsä vanki. Joukkue prässää ja pakottaa vastustajaa tekemään koko ajan jotain joka antaisi kiekon ja edun HIFKille. Näin tehdään koko kenttäalueella. Se on pirun raskas pelitapa ja parhaimmillaan ah niin viihdyttävä! Kuten olemme nähneet. Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että kaikille osaaville koutseille, jollaiseksi esimerkiksi Curren lasken, on tullut selväksi, että HIFKin tullessa vieraaksi kotijoukkueen on löydettävä joku muu tie kuin avoin kontaktipeli. Sitä ei voi HIFKiä vastaan voittaa. Ei ainakaan minkään todennäköisyyden mukaan. Kärppiä vastaan ei kannata luistella kilpaa, HIFKiä vastaan ei kannata haastaa ryminään kun HIFK on vieraskentällä ja kotijoukkueella on viimeinen vaihto-oikeus. Kotiotteluissaan HIFK ajelee edelleen, se on varmaa, koska se on Aran saama ohje. Arahan peluuttaa niinkuin hänen toivotaan peluuttavan; HIFKin näköistä kiekkoa. Ja sen yhdistäminen menestykseksi jopa kultaan asti on paljon vaikempaa kuin passiivinen pakittelukulta. Niinpä en ihan dumaa Araa valmentajaksi, joka ei osaa voittaa, jos kultaa ei tule, mutta pelityyli pysyy. Mielestäni Aran voittamisen kyky SM-liigassa ei ole sinänsä kadonnut minnekään 90-luvun jokeriaikojen jälkeen. Mutta vain luunkova voitonjanoaja pystyy viemään HIFKin kultaan asti nykyisellä pelityylillä. En ole vakuuttunut siitä, että Aralla on tällaista tappajanvaistoa (SW:llä oli 97/98), mutta olen helvetin tyytyväinen, jos tyyli pitää ja pinnoja tulee riittävästi = mitaliin asti.
Aravirran syyttäminen "Summas-kiekosta" vaatii jo korkeimman asteen tietämättömyyttä. Katsaus HIFKin joukkueen koostumukseen ja kokoon paljastaa tämän. HIFK ei voi oikeastaan pelata kuin fyysisesti. Jos HIFK haluaa olla passiivinen ja varmisteleva, se ei onnistu lujaa luistelemalla. Passiivinen HIFK on tylsä keskialueen tukkija ja lihakasa, jota on vaikea ohittaa. Sitä en toivo, mutta väitän, että HIFKin vieraspeleissä kotijoukkueen valmentajat tulevat tekemään kaikkensa, jotta HIFK ei pääse prässäämään ja ajelemaan. Täälläkin mainittu Jukka Jalonen esitti -vieläpä HIFKin kotihallissa- syksyllä sen, kuinka HIFKiltä otetaan fysiikka-ase pois ja voitetaan peli. Se ei ollut kaunista katsottavaa, mutta valmennuksellisesti sain taas yhden syyn lisää arvostaa Jalosta. Monikin turakainen ihmetteli, kuinka Jalonen sanoi ottelun jälkeen HIFKiä "liigan fyysisimmäksi". Eihän se hei taklannut hei yhtään niinku ...? Ei niin, HPK ei päästänyt taklaamaan, koska se otti fyysiseltä joukkueelta fysiikan pois. Mikä ei tehnyt joukkueesta tietenkään epäfyysistä, vaan muuten vaan aseettoman. Sen kisan Jalonen vei Aralta ja mulle käy hyvin, että Jalonen koutsaa HIFKiä jatkossa :)
HIFK yrittää jatkaa Aravirran diiliä, vaikka Aran alkuperäinen ajatus onkin ollut lähteä sapatille ensi keväänä. Kaikki on mahdollista.