Mainos

Haluatko miljonääriksi? – visailuklassikon paluu

  • 669 393
  • 3 549

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
En olisi tiennyt Isaac Elliotin albumia enkä tuota pelijuttua. Molempien nimen olen kyllä kuullut.

Mitä taas tulee musiikkiin ja peleihin, niin kyllähän musiikkiin törmää ihan erilailla kuin peleihin vaikkei kumpaakaan ikinä ostaisikaan. Musiikkia tulee joka tuutista ja sen esittäjistä tulee julkkiksia, kun vähänkin menestystä tulee ja he ovat sitten taas musiikkinsa lisäksi jatkuvasti esillä mediassa. Pelimainoksia kyllä näkee, muttei pelit ja niiden tekijänsä ole samalla tavalla julkisuudessa kuin musiikki ja sen tekijät.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Melkoiset väännöt ja kaikki alkaa olla sanottu, mutta yritetään nyt vielä tuota muutamaa satalappusta hieman. Monille se on vähintään kohtuullinen summa rahaa, mutta mitä kohtaa tässä ei ymmärretä.

Sinulla oli aamulla herätessä nolla euroa rahaa ja jos sinulla on illalla nukkumaan mennessä sama summa, niin mitä sitten? Normipäivä ja mitä niitä on. Eihän tälläiseen kilpailuun voi osallistua ajattelemalla maksanpa tällä pois sen Lindorffin laskun missä oli eräpäivä toissa päivänä. Helvetti kilautat sinne ja pyydät maksuaikaa, jos sinulla on edelleen nolla euroa.

Tai sitten pelaat pelin loppuun, maksat sen laskun ja sitten voit lähteä vielä reissuun ja laittaa loput sinne patjan alle säästöön.
 

Fordél

Jäsen
Joo olihan tuo kysymys hieman hankala tuohon kohtaan. Oma kommenttini nyt liittyi siihen, että kyllä CoD pitäisi yleistuntemuksena nykypäivänä tietää.

En pysty nyt tarkistamaan, mutta muistelisin että toi levy oli mm listaykkönen Suomessa ja myi muutenkin hyvin, ja Elliott on myös huomattavan suosittu Norjassa. Levyn nimen tietäminen tai vähintään tunnistaminen noista vaihtoehdoista on ihan yleistietoa.

Olen kyllä ihan eri mieltä siitä, mikä on yleistietoa ja mikä ei. Call of Dutyn yksittäisen pelin tai Isac Elliottin yksittäisen levyn tietäminen ei ole yleistietoa koko väestölle. Vaikka ne ovat ovat omassa "luokassaan" suosittuja, valtaosa suomalaisista ei taatusti tiedä näitä asioita, joten kyse on nippelitiedosta. Esim. Isac Elliottin levymyynti on Suomessa kaikesta huolimatta ihan vain muutamien kymmenien tuhansien juttu. Spotifyssa yms. lataillaan ja kuunnellaan paljon, mutta kuunteleva porukka on taatusti ikäluokaltaan pääosin hyvin suppea. Sama homma Call of Dutyn kanssa. Yksi suosituimmista peleistä varmasti, mutta yksittäisen pelin myyntimäärät pyörinevät joissain kymmenissä tuhansissa, joten yksittäisen pelin faktan tietäminen ei todellakaan ole yleistietoa.

Se voisi vielä mennä yleistietona, että tietää, mikä on Call of Duty tai kuka on Isac Elliot, mutta noin tarkat asiat ovat jo oikeasti nippelijuttuja.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tuli mieleen siitä kaverista, joka otti 700 ja lähti, että hän vaikutti juuri sellaiselta, jota viihdeohjelman tuottaja ei halua ohjelmassaan nähdä. Ohjelman luonteeseenhan kuuluu, että visailija juttelee juontajan tai itsensä kanssa, eikä vain vastaa lyhyesti niin kuin tämä jonne teki. Siksi en olisi lainkaan yllättynyt, että ohjelmaa seurannut tuottaja on valinnut eliminoivan kysymyksen jo alkuvaiheessa, jotta penkille saadaan uusi, sosiaalisempi kilpailija.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Juuri näin. Itsekin olen pelannut useita Call of Dutyja viime vuosikymmenellä, mutta tuo viime jakson CoD-kysymys olisi jäänyt arveluiden varaan.

Se on jo moneen kertaan selitetty miten tuon pystyy helposti päättelemään, vaikka ei olisi juuri kyseistä peliä pelannut, mutta muuten on tuttu niin kuin pitääkin olla.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on jo moneen kertaan selitetty miten tuon pystyy helposti päättelemään
Minusta kukaan ei tätä ole mitenkään fiksusti tässä ketjussa ainakaan selittänyt... Miksei se muka voinut sijoittua Vietnamiin? Tai 500 vuoden päähän?
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Se pelisarja ei ole edennyt kronologisessa järjestyksessä. Vuonna 2009 julkaistu CoD sijoittui nykypäivään, kun taas sitten vuonna 2010 tullut sijoittui 1960-luvulle. Seuraava peli (2011) nykyajassa. Kaiken lisäksi Black Ops 2 sijoittui sekä menneisyyteen (1980-luku) että tulevaisuuteen (2020-luvulle). Näin äkkiseltään wikipediasta katsottuna.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni asian pointti on se, että noin varhaisessa vaiheessa kisaa kysymys oli turhan vaikea. Ennen ensimmäistä kynnystä yleensä vaihtoehdoista vähintään kaksi on niin ilmeisen väärin, että ne pystyy sulkemaan pois, vaikkei aiheesta olisi mitään käsitystä muuten.

Jokunen viikko sitten jollekin tuli heti ensimmäisenä kysymyksenä noiden vuodenvaihteen U20-kisojen voittomaalin tekijä. Ennen kuin vaihtoehdot annettiin, ajattelin että voi olla urheilua seuraamattomalle paha kysymys ja kenties olisikin ollut, jos siinä olisi ollut Kapasen ohella vaihtoehtoina vaikka Aho, Puljujärvi ja Laine. Vaihtoehdot olivat kuitenkin Hannu, Sami, Kasperi ja joku neljäs Kapanen, varmaankin Kasperin vielä polvenkorkuinen pikkuveli. Hannu ja Sami ovat kuitenkin olleet sen verran näkyviä persoonia, että jonkinmoisella urheiluyleistietämyksellä ne pystyy sulkemaan heti pois.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Mitä nyt vähän olen seurannut niin musiikkiin liittyvien kysymysten määrä on ihan järkyttävän suuri. Kaipa se voi johtua siitä, että useimmat kilpailijat eivät nouse sinne lähellekkään miljoonaa, jolloin kysymysten taso on tämmöistä iltalehti-kamaa, jotka tietää jos lukee kyseisestä artistista kertovan uutisjutun. Kyllä yleistietoon voisi lukea sen, että tietää mitä Isaac Elliot tekee tai harrastaa, mutta jonkun albumin nimen tietäminen jossain 300e kysymyksessä kuulostaa ihan älyttömältä.

Toinen aika huvittava juttu on se, että olen huomannut että itse olen pärjännyt paljon paremmin ohjelman alkuperäisessä toteutuksessa. Toki en vältämättä tietäisi kaikkia brittiläisiä sananlaskuja tai vastaavia, mutta kysymysten laatu on huomattavasti järkevämpi kuin tässä suomalaisessa versiossa.

Yleissivistystä tämä suomalainen versio ei arvosta ollenkaan. Ohjelma tuntuu arvostavan vain kaiken maailman humpuukin ja epäollennaisuuksien tietämistä.

Tuli muuten mieleeni, että kuinkahan tarkasti "tietskari" arpoo kysymykset pelaajan profiilin mukaan, koska olen aivan varma, että jonkinlaista profilointia käytetään, kun kysymyksiä arvotaan. Esim, jos kilpailussa olisi mukana joku artistin alku tai musiikin harrastaja, niin yhtään musiikkikyssäriä ei taatusti tulisi.
 
Viimeksi muokattu:

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Eikö kilpailijoiden perheitä kiinnosta ohjelma sen vertaa, että he katsoisivat sitä edes silloin kun oma veli/poika/sisko/tytär on kilpailemassa? "Moro, Jaajo täällä." Ja sitten ollaan niin yllättyneitä. Jos menisin tuohon ohjelmaan, niin painattaisin siitä tiedotuksen paikallislehteen. Sitten jos pitäisi faijalle soittaa ja kysellä apuja, niin todennäköisesti Jaajon lause jäisi kesken ja yleisö kuulisi jotain kuten "joojoo kyllä mä tiedän miks sä soittelet, poika, vastaus on C". Säästyisi ainakin aikaa, kun ei tarvitsisi kysyä kysymystä ja luetella vaihtoehtoja, kun se kaveri jolle soitellaan on seurannut ohjelmaa ja tietää sen kysymyksen. Siinä menee sekunti kun antaa vastauksen, 29 sekuntia voikin jauhaa paskaa ilman paineita.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Saattaisiko syynä olla, että jaksot on nauhoitettu kuukausia aikaisemmin? Vai tuleeko tuo lähetys nykyisin suorana? Tuolloin 10 vuotta sitten piti kanssa nimetä etukäteen kolme numeroa, johon soittaa ja tiedottaa henkilöille, että ole valmiina soittoon klo 10-18 tai jotain sen suuntaista, koska kolme jaksoa kuvattiin kerralla.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Eikö kilpailijoiden perheitä kiinnosta ohjelma sen vertaa, että he katsoisivat sitä edes silloin kun oma veli/poika/sisko/tytär on kilpailemassa? "Moro, Jaajo täällä." Ja sitten ollaan niin yllättyneitä. Jos menisin tuohon ohjelmaan, niin painattaisin siitä tiedotuksen paikallislehteen. Sitten jos pitäisi faijalle soittaa ja kysellä apuja, niin todennäköisesti Jaajon lause jäisi kesken ja yleisö kuulisi jotain kuten "joojoo kyllä mä tiedän miks sä soittelet, poika, vastaus on C". Säästyisi ainakin aikaa, kun ei tarvitsisi kysyä kysymystä ja luetella vaihtoehtoja, kun se kaveri jolle soitellaan on seurannut ohjelmaa ja tietää sen kysymyksen. Siinä menee sekunti kun antaa vastauksen, 29 sekuntia voikin jauhaa paskaa ilman paineita.
Tässä jo pari muutakin vastasi tähän liittyen, mutta ohjelma tosiaan nauhoitetaan paljon etukäteen joten ei siellä kovin valmiina voi etukäteen olla kun soittoa tulee.
 

Ameno

Jäsen
Tuli muuten mieleeni, että kuinkahan tarkasti "tietskari" arpoo kysymykset pelaajan profiilin mukaan, koska olen aivan varma, että jonkinlaista profilointia käytetään, kun kysymyksiä arvotaan. Esim, jos kilpailussa olisi mukana joku artistin alku tai musiikin harrastaja, niin yhtään musiikkikyssäriä ei taatusti tulisi.
Konduktööriltä kysyttiin kuitenkin jonkun asemakaupungin ruotsinkielistä nimeä, en kyllä nyt varmaksi muista mikä oli.. Mahtoikohan olla kyse Lappeenrannan ruotsinkielisestä nimestä?

Eikö kilpailijoiden perheitä kiinnosta ohjelma sen vertaa, että he katsoisivat sitä edes silloin kun oma veli/poika/sisko/tytär on kilpailemassa?
Tähän useampi jo vastasikin, niin eipä taida ihan livenä tulla tämä ohjelma kuitenkaan...
Mutta Jaajo kyllä toivottaa soittaessaan hyvää lauantai-iltaa. Liekö sitten kuitenkin lauantaina kuvattu, vai sanooko hän näin ihan vain lähetysajan vuoksi?
 

Fordél

Jäsen
Se on jo moneen kertaan selitetty miten tuon pystyy helposti päättelemään, vaikka ei olisi juuri kyseistä peliä pelannut, mutta muuten on tuttu niin kuin pitääkin olla.

Valtaosa suomalaisista ei pystypäättelemään tuota asiaa helposti.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tässä jo pari muutakin vastasi tähän liittyen, mutta ohjelma tosiaan nauhoitetaan paljon etukäteen joten ei siellä kovin valmiina voi etukäteen olla kun soittoa tulee.

Niin, voisin kuvitella, että kun näitä kilautuskavereita valitaan, niin itse ilmoittaisin yhdeksi heistä jonkun aina tietokoneen ääressä istuvan pätevän googlaajan.
Luulisi 30 sekunnin puhelun aikana ehtivän aika hyvin hakea. Kai kuvauspäivän sentään saa etukäteen tietää, niin voi pyytää "kaveria" olemaan sen päivän tietokoneen ääressä. Vai onko tämä jotenkin voitu estää?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos mulla ois valintana varma 700€ tai 50/50 mahdollisuus tonniin, niin 700€ kiitos.
Meikäläiselle sen verran iso raha.

Tästä vastauksesta juuri tuli mieleen, että jotenkin tuonne pitäisi pyrkiä vähän monimutkaisempien (psykologisten) testien kautta saada sellaista väkeä, jotka pystyt pieneen riskinottoon, liian moni suomalainen nyhtää sen muutaman satasenkin takia jo kaikki oljenkorret.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Niin, voisin kuvitella, että kun näitä kilautuskavereita valitaan, niin itse ilmoittaisin yhdeksi heistä jonkun aina tietokoneen ääressä istuvan pätevän googlaajan.
Luulisi 30 sekunnin puhelun aikana ehtivän aika hyvin hakea. Kai kuvauspäivän sentään saa etukäteen tietää, niin voi pyytää "kaveria" olemaan sen päivän tietokoneen ääressä. Vai onko tämä jotenkin voitu estää?
Ainakin joskus Lehtisen tai Klingan aikana tuli tuollainen kysymys, taisi olla joku historiakysymys, jossa kilautettiin kaverille joka mutisi ensin 10 sekuntia jotain "ööö" tai vastaavaa ja sitten yhtäkkiä tiesi vastauksen ja oli vielä aivan varma. Melko läpinäkyvää oli se mitä sinä aikana tapahtui.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Toinen aika huvittava juttu on se, että olen huomannut että itse olen pärjännyt paljon paremmin ohjelman alkuperäisessä toteutuksessa. Toki en vältämättä tietäisi kaikkia brittiläisiä sananlaskuja tai vastaavia, mutta kysymysten laatu on huomattavasti järkevämpi kuin tässä suomalaisessa versiossa.

Mitäs huvittavaa tuossa on, koska kysymykset ovat oikeita visailukysymyksiä? Asuin pitkään Englannissa, mutta ei niitä nursery rhymeja vain voi tietää, jos ei ole tarhassa siellä ollut. Ei se riitä, vaikka esimerkiksi tuntisi lapsiperheitä. Sananlaskut oppii kyllä ja ne keksii, vaikka juuri se ei olisikaan etukäteen tuttu.

Valtaosa suomalaisista ei pystypäättelemään tuota asiaa helposti.

Miksi valtaosan suomalaisista pitäisi tietää vastaukset?

Niin, voisin kuvitella, että kun näitä kilautuskavereita valitaan, niin itse ilmoittaisin yhdeksi heistä jonkun aina tietokoneen ääressä istuvan pätevän googlaajan.

Millionaire Phone a Friends using the internet - YouTube
--

Joku ihmetteli miksi CoD ei olisi voinut sijoittua 600 vuotta tulevaisuuteen. Siksi, koska kyseessä on valtavan hieno ja arvokas brändi, niin eihän sitä missään tapauksessa lähdetä pilaamaan vetämällä homma täysin överiksi.

Siitä johtuen on turvallista päätellä, että se ei se voi olla missään tapauksessa. Jos se olisi ollut oikea vastaus, niin sitten oltaisiin lähdetty kotiin, mutta siltikään se ei olisi ollut mitenkään huono vastaus.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Melkoiset väännöt ja kaikki alkaa olla sanottu, mutta yritetään nyt vielä tuota muutamaa satalappusta hieman. Monille se on vähintään kohtuullinen summa rahaa, mutta mitä kohtaa tässä ei ymmärretä.

Sinulla oli aamulla herätessä nolla euroa rahaa ja jos sinulla on illalla nukkumaan mennessä sama summa, niin mitä sitten? Normipäivä ja mitä niitä on. Eihän tälläiseen kilpailuun voi osallistua ajattelemalla maksanpa tällä pois sen Lindorffin laskun missä oli eräpäivä toissa päivänä. Helvetti kilautat sinne ja pyydät maksuaikaa, jos sinulla on edelleen nolla euroa.

Tai sitten pelaat pelin loppuun, maksat sen laskun ja sitten voit lähteä vielä reissuun ja laittaa loput sinne patjan alle säästöön.

Tämä. Kaiken lisäksi oikein vastaamalla olisi tienannut yhden "ilmaisen" arvauksen kysymykseen, joka olisi saattanut olla ties miten helppo. Mahdollisuudet kun olivat 50% ja vielä itse oli enemmän sen oikean vaihtoehdon kannalla. Matemaattisesti ainakin oli tyhmää jättää leikki sikseen.

Joo, eihän 700e ole mikään maitoraha ja kelpaisi varmasti kenelle vaan, mutta tässä kohdassa olisi kyllä ehdottomasti pitänyy vastata. Ei varmasti kovin kauaa lämmitä loppujen lopuksi tuo summa, kun mahdollisuus, joka ei hänelle varmasti tule tässä elämässä toistumaan, olisi antanut yrittää rikastumista ihan oikeasti.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Mitäs huvittavaa tuossa on, koska kysymykset ovat oikeita visailukysymyksiä? Asuin pitkään Englannissa, mutta ei niitä nursery rhymeja vain voi tietää, jos ei ole tarhassa siellä ollut. Ei se riitä, vaikka esimerkiksi tuntisi lapsiperheitä. Sananlaskut oppii kyllä ja ne keksii, vaikka juuri se ei olisikaan etukäteen tuttu.

Lähtökohtaisesti kuitenkin oman maan tietovisassa luulisi pärjäävän paremmin kuin vieraskielisessä. Suomen formaatissa kysymykset ovat tällä hetkellä niin ala-arvoisia. että tämmöinen epäkohta on päässyt syntymään. En nimittäin varmasti ole ainoa, joka ajattelee näin ja suosittelenkin sarjasta kiinnostuneita vilkaisemaan brittiversion & jenkkiversion toteutuksia.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko yleistiedon määritelmä että valtaosa suomalaisista tietää vastauksen? Mahtaako valtaosa (enemmistö?) tietää edes Helsingin olympiavuotta, Pähkinäsaaren rauhasta puhumattakaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös