Haluatko miljonääriksi? – visailuklassikon paluu

  • 629 520
  • 3 452

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Tällä kertaa kyse oli kuitenkin keisarista, jonka aikana valtakunta oli laajimmillaan. Viime kauden paavikyssärissä taisi olla neljä random paavia, joista olisi pitänyt tietää pisimpään paavina ollut. Ei Trajanus mitään helppoa tietoa ole, muttei sula mahdottomuuskaan.
Lukiossa historia kiinnosti ja Rooman historia oli maikan bravuuri omien sanojensa mukaan. Toi tarttui Kallen opeista mukaan ja kolmenkymmenen vuoden jälkeen vielä muistissakin. Mistään muualta en muista mokomasta sen jälkeen kuullun puhetta. Ei mikään helppo mutta ei mahdotonkaan. Ei mitään perusyleistietoa.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olipas jäätävä tää viimeisin kisaaja. Paskoiko se totaalisesti jännityksestä housuunsa ja tyhjensi päänsä, vai oliko se oikeasti noin daiju? Noh, viikon päästä näkee kai sitten, mutta jos jotain Easy Ridereita ja Andalusioita oikeasti miettii paniikissa, niin hohhoh.

Ihan tyypillinen "ammattisomettaja". Tietämys liittyy lähinnä muotiin ja kosmetiikkaan, muuten pää onkin sitten tyhjää täynnä. Aina sitä vaan järkyttyy että joidenkin yleistieto on noin karmealla tasolla kuin esim. tuolla kaverilla.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
60 000e näyttää olevan se raja, jonka jälkeen kysymykset ovat, jos nyt eivät mahdottomia, niin kuitenkin todella haastavia. Tällä tuotantoyhtiö ilmeisesti varmistaa, että pääsy isoille rahoille on erittäin epätodennäköistä.

Tätä ennen on kysytty mielestäni ihan peruskysymyksiä, jotka eivät olisi ainkaan allekirjoittaneelle tuottaneet ongelmia ilman vastausvaihtoehtojakaan. Esim. se Miettusen hallitusta koskeva kysymys on aika lailla perustietoa kaikille poliittista historiaa tunteville. Samoin Yösyöttö-elokuvaa koskeva kysymys oli helppo, koska em. leffa pyöri aikoinaan paljon otsikoissa ja on myös laajalti mainostettu.

Ohjelma saisi olla paljon nopeatempoisempi. Ainakaan minua ei kiinnosta pätkääkään mitkään hakuvideot tai helppojen kysymysten arvuuttelu. Myös oljenkorret ovat aikamoista sirkusta, jossa kuluu aikaa tuhottomasti.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Alussa kysyttiin jo hallitsevaa miss Suomea. Tähän olisi oma kisailu kyllä tyssännyt, ei nimittäin mitään hajua näistä viime vuosien misseistä. Muutaman tietää nimeltä, kuten esim. Shirly Karvinen, mutta en hänenkään missivuottaan kyllä osaisi arvata.

Toki kyllähän nämä lehdissä on aina silloin esillä kun valinta tulee, mutta ei ole jäänyt mieleen.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
El Cidin kyllä tiesin, mutta ei mitään hajua mihin hänet on haudattu. Suhteeton kysymys tähän hintaluokkaan, mutta on tainnut olla joitakin muitakin vastaavia Espanja-kysymyksiä. Missähän Jaajo lomailee?
 

Subbanisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs
Kertaakaan ei ole El Cidiä historian tunneilla mainittua vaikka koko peruskoulu ja lukion syventävätkin historian tunnit tuli käytyä. Historia-lehteäkin tulee välillä luettua ja sielläkään en muista kertaakaan lukeneeni El Cidistä.

Ainoa mistä El Cid on itselle tuttu on viidentoista vuoden takaa peli Age of Empires II Age of Conquers, jossa El Cidillä on oma Campaign. Mitään hajua hautapaikasta ei itselläni ollut, olisin veikannut Cordobaa joka oli merkittävä kaupunki El Cidin aikaan.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Asiallinen äijä tämä vanhempi kaveri joka kisasi nyt toisena. Vahvuusalueet selkeästi perinteisissä tietokilpailuaiheissa kuten maantiedossa ja historiassa, mutta kompastuskiviä sitten nämä nuorisomusiikit ja elokuvat. Mutta hyvin kyllä hoiti omat vahvuusalueensa ilman arvailua, liian usein näkee sitäkin että kilpailija pohtii tyyliin "joo mulla on 90% aavistus mutta kysyn yleisöltä" ja sitten palaa turhaan oljenkorsi. Nyt pelaa varman päälle oman tiedon mukaan ja kysyy neuvoa vasta kun tarvitsee.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tämä vanhempi herrasmies oli viimein sitä mitä ohjelma kaipaa.
Juuri näin. Tämä oli juurikin sellaista perinteistä tietokilpailua, ja viihde tulee sen kautta. Ihan perhanan mukavaa seurattavaa. Tietokilpailun viihde rakentuu juuri tällaisen ympärille, ei sinne tarvitse lähteä mitään ylimääräistä paskaa työntämään "viihteen" muodossa mukaan.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä vanhempi herrasmies oli viimein sitä mitä ohjelma kaipaa.
Joo nyt oli hyviä kysymyksiä. Ihme että vanhan liiton mies päästettiin näin helpolla!
 

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Legendaarinen Jokerit-fani kisaamassa. Mutta vaikea tuota Eeliä tietää kun ei Liigaa enää seuraa

Vähän taas nousi salaliittoteoriaepäilyt kun papan 50/50:ssa jäi se väärä vastaus mitä mietti ääneen oikeana vastauksena. Ehkä oli sattumaa, mutta useimmiten tuntuu käyvän niin
 

Rushlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Legendaarinen Jokerit-fani kisaamassa. Mutta vaikea tuota Eeliä tietää kun ei Liigaa enää seuraa

"Jääkiekko on todella lähellä sydäntä." "Jokerit on suosikkijoukkueeni". Ja sitten ei tiedä missä Tolvanen pelasi syksyllä 2017. Okay.

Itselläni ei ollut mitään hajua Honka-liitosta, mutta hienosti kilpailijan täti sen pelasti hänelle.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Legendaarinen Jokerit-fani kisaamassa. Mutta vaikea tuota Eeliä tietää kun ei Liigaa enää seuraa

Vähän taas nousi salaliittoteoriaepäilyt kun papan 50/50:ssa jäi se väärä vastaus mitä mietti ääneen oikeana vastauksena. Ehkä oli sattumaa, mutta useimmiten tuntuu käyvän niin
Oli kyllä aivan käsittämätöntä. Piti oikein kelata ruutu.fi ohjelmaa hieman taaksepäin ja kuunnella uudestaan kuulinko oikein. On tosi fani ja varmasti lähellä sydäntä!
 

Undrafted

Jäsen
Milloin nämä jaksot on kuvattu, kun Eeli oli keskellä talvea isosti mediassa esillä? Eikös nainen sanonut jotain, ettei hänen joukkue pelaa Suomessa, joten voi olla ettei nykyJokerit ja KHL ole hänen katselussaan.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Milloin nämä jaksot on kuvattu, kun Eeli oli keskellä talvea isosti mediassa esillä? Eikös nainen sanonut jotain, ettei hänen joukkue pelaa Suomessa, joten voi olla ettei nykyJokerit ja KHL ole hänen katselussaan.
Nää tän kauden jaksot on käsittääkseni kuvattu viime vuoden marras-joulukuussa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Oli muuten omaan makuun helppo tuo kyssäri missä se vanha mies putosi alussa pois, ja olikos se nyt 30k kysymys? Tiesin vastauksen ilman ainuttakaan vaihtoehtoa, niin varma olin että Phobos ja Deimos on Marsin kuut.

Jaa miksi? Ihka ensimmäisessä Doomissa seikkaillaan näissä molemmissa. Joskus tullut pelattua.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli muuten omaan makuun helppo tuo kyssäri missä se vanha mies putosi alussa pois, ja olikos se nyt 30k kysymys? Tiesin vastauksen ilman ainuttakaan vaihtoehtoa, niin varma olin että Phobos ja Deimos on Marsin kuut.
Sama. Vanhalla miehellä oli jotenkin suhteellisen helpot kyssärit. Tai itse ainakin olisin tiennyt oikein ilman oljenkorsia kaikki muut paitsi sen hindujumalakysymyksen, joka oli 10 k€ kyssärinä. Tai oliko se nyt heti toinen kysymys missä kysyttiin jonkun meksikolaisen perinneruuan ainesosaa niin siinä olisin joutunut arvaamaan, mutta oikein olisin arvannut eikä niin alussa olisi kehdannut oljenkorsiakaan käyttää. Kaikissa muissa kysymyksissä olisikin sitten löytynyt multa tietoa. Sen sijaan olikohan edellisessä jaksossa kun olisin joutunut käyttämään kaikki oljenkorret jo 1000 € kysymykseen mennessä, kun en tiennyt kysymyksiä 3, 4 ja 5. Olisikohan ollut sen lahtelaisen kokit kysymykset, hänelle tuli aika paljon itselle vaikeita kysymyksiä, mutta kokki kyllä tiesi ne hyvin. Sen jonkun espanjalaisen kansallissankarin hautapaikkaa koskeva kysymys tuli sille toiselle kilpailijalle aivan väärässä paikassa, olisi kuulunut tuonne johonkin 30+ k€ kysymyksiin.
 

cheap_shot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Jokerit, KäPa, Liverpool
Nyt on löydetty poikkeuksellisen tyhmä ihminen kilpailemaan. En suosittele katsomista, ihan sieluun sattuu kun n.30v ihminen on noin sivistymätön.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miksi pitää osallistua tällaiseen ohjelmaan jos ei ole edes keskinkertaisen fiksu tai tietäväinen?
 

Byvajet

Jäsen
Miksi pitää osallistua tällaiseen ohjelmaan jos ei ole edes keskinkertaisen fiksu tai tietäväinen?

Omalla kohdallani homma menee niin, että joskus pääsisin vaikka kuinka pitkälle, mutta välillä tyssäisi ensimmäisiin kysymyksiin. Joskus suurempien rahasummien kysymykset tuntuvat tavattoman helpoilta, kun taas pienten summien kysymykset kohtuuttoman vaikeilta.

Enimmäkseen tietämistä määrittää silkka sattuma. Jos olen lukenut jonkin aiheeseen liittyvän lehtijutun tai kirjan, niin sitten olen, mutta jos en, niin sitten en. Merkittävästi vaikuttaa myös kouluajalta mieleen jäänyt. Nuorena ei niin opiskelu kiinnostanut, joten paljon jäi oppimatta. Paljon on myös unohtunut.

Minulle helpoimpia ovat olleet luontoon liittyvät kysymykset, joista olen tainnut tietää kaikki. Aihepiiri kiinnostaa. Niin ikään kirjallisuuteen liittyvät kysymykset ovat olleet helppoja. Viihteestä en taas tiedä mitään, vaikka sillä on merkittävä vaikutuksensa nykymaailmaan ja sosiaaliseen todellisuuteen.

Jos joku tässä ohjelmassa menee päätyyn saakka tai lähelle, en usko, että se johtuu siitä, että hän olisi ollut kilpailijoista sivistynein. Mieluummin oletan, että hänelle on satuttu tarjoamaan sopivia kysymyksiä.

Minusta tuntuu, että ihmiset käyttävät ohjelmaa itsetehostukseen. Kun joku kouluja käytämätön tai muuten vain tietämätön ei tiedä vastausta, silloin voi röyhistellä, että kaikkienhan tuo pitäisi tietää. Kun taas kysymys koskee toista todellisuutta kuin jossa itse elää, niin silloin iskevät defenssit ja omaa tietämättömyyttä selitellään sillä, että eihän tuollaista kuulukaan tietää.

Ohjelmasta voisi tehdä tosi-TV version, jossa esikarsinta suoritettaisiin valvotuissa oloissa tietokoneella samaan tapaan kuin Älypäässä. Kilpailijoiden etenemistä voitaisiin seurata kierros kierrokselta. Lopulta parhaiten menestyneet pääsisivät ohjelmaan. Silloin kilpailijoita ei voitaisi ainakaan syyttää siitä, että he eivät tietäisi mitään.

Älypään versioita pelaamalla huomaa muuten hyvin sen, että kun ei tiedä, niin ei tiedä, eikä siihen ole merkitystä sillä, miten hyvin on tiennyt aikaisemmat kysymykset.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös