Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 150 706
  • 10 753

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Juuri näin. Tutkinto on näyttö tuntemattomalle työnantajalle (toki myös tuntevallekin monessa tilanteessa), eräänlainen pääsylippu työmarkkinoille, jonka ohella työllistymiseen liittyy monta muuta tekijää. Keskimäärin korkeakoulutetuilla nämä valmiudet ovat kuitenkin kohtalaisen hyvin hanskassa, mutta poikkeuksia on -vähemmän aloittain, mutta enemmän yksilöittäin. Se, että mielekästä työtä ei löydy, on tietenkin henkilökohtainen tragedia, ja mm. siksi koulutusmäärien ennakointi on tärkeää. Se on kuitenkin mahdotonta tehdä niin, etteikö poikkeusta synny aina. Systeemiset poikkeukset pitäisi pystyä mahdollisuuksien mukaan estämään, ja Suomessa - kaikesta yhden nimimerkin valittamisesta huolimatta - niin pitkälti onkin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Koulutuksella on iso merkitys sen osalta, millaiseksi oman tulevaisuutensa muodostaa. Mutta sen sijaan, että puhutaan korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulu- tai muista tutkinnoista, pitäsi puhua elinikäisen oppimisen ja kouluttautumisen prosessista. Suomalaisen ns. hyvinvointiyhteiskunnan yksi valuvika on siinä, että tutkinnon jälkeen liian moni odottaa, että hän saa pysyvän työpaikan jostain ilman, että hänen tarvitsee sen enempää jatkossa asian eteen tehdä. Kun tutkinnosta on kulut esim teknisillä aloilla 3-5 vuotta eikä työkokemusta ole, se on osaamisen ja työnantajan valinnan kannalta hyvin vaikea tilanne. Kun työtä ei saa heti - ja jatkossa entistä harvempi kenties onnistuu - vika on heittäytymismentaaliteetissa hallituksen. Hallituksen tehtävä ei kuitenkaan ole työllistää, vaan antaa yrityksille toimintamahdollisuudet. Näitä toimintamahdollisuuksia yrityksillä ei Suomessa ole samalla tavalla kuin monissa muissa maissa ja tarkoitan mm. työehdoista sopimista työpaikkatasolla ja ay-liikkeen ylikävelyvaltaa suhteessa vaaleilla valittuihin hallitukseen ja eduskuntaan.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Täsmälleen sama tähänkin; tosin se on sillä tavoin kyllä "hallituksen vika", ettei meillä ole kyetty rakentamaan korkeakoulutuksen oheen järkevää omaehtoista täydennys- ja lisäkouluttautumisen järjestelmää (aina kun tätä yritetään, vedotaan mm. EU-kilpailulainsäädännön subventiokieltoon), vaan on lähinnä ohjelmia, joita yritykset ja muut työnantajat ostavat henkilöstölleen. Korkeakoulutettu ihminen kun useimmiten kuitenkin tuntee järjestelmän, tämä lisäkoulutus haetaan hyvin yleisesti hakeutumalla suorittamaan toista korkeakoulututkintoa, koska se on paitsi kätevää, myös maksutonta.

Useimmat olisivat valmiit panostamaan pienen omavastuun (näitä asioita on mm. Akava tutkinut kauan, myös OKM) osaamisen lisäämiseen, jos se olisi mahdollista, mutta jos vaihtoehtona on ei-mitään tai 45000 euron MBA, ei jälkimmäistä kukaan tee omalla rahallaan. Tämä aiheuttaa mm. ilmiön, jossa johtamisen erikoisammattitutkinto, joka on Suomen suosituin ammattitutkinto täyttyy korkeakoulutetuista, vaikka niin ei ole alunperin ollut näyttötutkinnon tarkoitus. Lisäksi tosiaan pitkälti sen, että 40% aloittavista korkeakouluopiskelijoista on sellaisia, joilla on jo vähintään yksi opiskeluoikeus/tutkinto. Jos järkevät lisäkoulutusväylät olisivat olemassa - tätä nyt taas kyllä yritetään rakentaa - toinen korkeakoulututkinto voisi aivan hyvin olla maksullinen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Painotan näköjään ihmisen omaa vastuuta kouluttautumisestaan enemmän. Otetaan nyt parhaiten tuntemani IT-ala esimerkiksi. Nokialta tuli meillekin väkeä, koska työt loppuivat. Heillä oli DI tai jokin muu koulutus, ja osaaminen varsin suppeasta ohjelmointialueesta. Me taas tehtiin muita hommia ja esimerkiksi omien tuotteiden ohjelmointikielet olivat pääosin näille ex-nokiataustaisille tuntemattomia. Mutta. Vajaassa vuodessa suurin osa pääsi ihan omalla opiskelulla + työnantajan maksuttomalla tuella työhön kiinni. Sen jälkeen he ottivat asiakascaseissa projektit haltuun sopivilla työkaluilla ja teknologialla.

Ei tässäkään tarvittu hallitusta, vaan ihmisten omaa halua jatkaa elämäänsä ja halua tehdä työtä. Työmarkkinan voi jakaa kolmeen osaan: 1) PK-sektori on Suomessa lisätyöllistävä ja 2) suuryhtiöt työtä vähentävä ja 3) julkinen sektori suhteellisen staattinen, mutta kooltaan suuri. Yksityisellä puolella PK-yrityksillä ei ole useinkaan mahdollisuutta kouluttaa henkilöä kymmenillä tai sadoilla tuhansilla euroilla uudelleen. Niipä PK-sektori ei hae sellaista väkeä lainkaan, mutta hakee kyllä erittäin voimakkaasti niitä, jotka ovat itse valmiita kouluttautumaan työantajan suht pienellä tuella. IT-alalla tämä on välttämätöntä, sillä teknologiat ja työkalut tulevat ja menevät. Se mitä tehtiin viisi vuotta sitten, saattaa olla aivan eri asia kuin mitä tehdään tänään.

Hallitus voi ilman muuta parantaa koulutusmahdollisuuksia, mutta se ei luo juurikaan uutta työtä. Edelleen painotan, että halllituksen tulisi tehdä se, mikä sille kuuluu: pitää huoli siitä, että talouspolitiikka mahdollistaa yritysten järkevät toimintaedellytykset ja ottaa päätösvalta ay-liikkeeltä hallituksen käsiin.

e: tiivistäen kyse on siitä, että esimerkiksi inssi tai dippainssi tutkinnon jälkeen IT-alalla ei sen paremmin työllisty, vaikka opiskelisi arkkitehdin tutkinnon. Kyse on siitä, haluaako jatkuvasti hallita IT-alan alati muuttuvia teknologioita ja työkaluja asiakasympäristöissä, vai onko käpertynyt pelkkään tutkinto-osaamiseensa.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koko Talvivaara-kuvio on ihan älytön. Mitä enemmän siitä lukee, niin sitä enemmän se aiheuttaa ihmetystä ja alkaa vituttaa.
 

Byvajet

Jäsen
Kyllä munkin puolison työllistymisen ongelma on se, että ala ei oikeasti kiinnosta lainkaan. Mensalaisesti lahjakas duunariperheen kakara seurasi järkeään ja perheensä perusajattelua ja teki viisaan valinnan sen sijaan että olisi luottanut tunteeseensa. Seuraus on häviäminen kilpailussa. On vaikea tulla hyväksi sellaisessa, joka ei oikeasti kiinnosta. Puolisoani kiinnostaisivat pehmeät höpöhöpöjutut. Niiden parissa hän viettää vapaa-aikansa ja niihin hän jaksaa paneutua.

Perhepiiristä löytyy myös vastakkainen esimerkki nuorena holtittomasta taiteilijasta, joka intohimoisesti ja kauan ja valtavan paljon luovaa työtä tehtyään pääsi pysyvästi keskiluokkaan sikäli kuin virka nyt pysyvä on. Hän on erittäin hyvä ja pidetty työssään.

Mitä tulee duunareiden ja koulutettujen väliseen jakoon, niin on paljon helpompi saada työtä intohimottomana bussikuskina kuin intohimottomana akateemisena. Bussikuskin työ on suht yksinkertaista ja sen kelvolliseen suorittamiseen riittää, että tulee sovittuna aikana töihin, ajaa linjat läpi ja suhtautuu asiakkaisiin perusystävällisesti. Tuollaista työnkuvaa pystyy hoitamaan ilman intohimoakin. Akateemisen sen sijaan pitäisi jaksaa kehittää itseään.

Minun onkin vaikea hyväksyä väitettä, että koulutusala kannattaa valita järjellä. Järjellä voi kouluttautua, mutta järjellä ei voi motivoitua kehittymään. Siksi alan pitäisi olla joko sellainen, että se oikeasti kiinnostaa tai sitten sellainen, että siitä selviää jatkuvasti itseään kehittämättä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitä tulee duunareiden ja koulutettujen väliseen jakoon, niin on paljon helpompi saada työtä intohimottomana bussikuskina kuin intohimottomana akateemisena. Bussikuskin työ on suht yksinkertaista ja sen kelvolliseen suorittamiseen riittää, että tulee sovittuna aikana töihin, ajaa linjat läpi ja suhtautuu asiakkaisiin perusystävällisesti. Tuollaista työnkuvaa pystyy hoitamaan ilman intohimoakin. Akateemisen sen sijaan pitäisi jaksaa kehittää itseään.
Ei bussikuskin tarvitse suhtautua asiakkaisiin edes miltei ystävällisesti. Kunhan ei avoimen vihamielisesti niin työpaikka säilyy ellei muuten töppäile.
 

julle-jr

Jäsen
Kyllä munkin puolison työllistymisen ongelma on se, että ala ei oikeasti kiinnosta lainkaan. Mensalaisesti lahjakas duunariperheen kakara seurasi järkeään ja perheensä perusajattelua ja teki viisaan valinnan sen sijaan että olisi luottanut tunteeseensa. Seuraus on häviäminen kilpailussa. On vaikea tulla hyväksi sellaisessa, joka ei oikeasti kiinnosta. Puolisoani kiinnostaisivat pehmeät höpöhöpöjutut. Niiden parissa hän viettää vapaa-aikansa ja niihin hän jaksaa paneutua.
Mielestäni pitää vain hyväksyä, että elämä on vittumaista, ellei ole sattunut syntymään rikkaaksi, jolloin voi tehdä mitä haluaa. Toisin sanoen, on vain tehtävä parhaansa ja pyrittävä kehittymään, vaikka ei kiinnostaisikaan. Kyllä se tietenkin vaikeaa on, mutta ei mahdotonta. Ehkä sitten joskus saa kerättyä riittävän varallisuuden, jonka turvin voi tehdä jotain mielenkiintoista.

Vähän sama on kuntoilussa. Aina väitetään, että täytyy etsiä joku harrastus, josta itse pitää. Ei täydy. Sen sijaan täytyy esimerkiksi laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan vaikka vituttaisikin.

Elämä on helpompaa, jos luopuu ajatuksesta, että sen pitäisi olla mukavaa. Vittumaista shittiä elämä pääasiassa on, mutta mitä sitten.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Talvivaaran pohjattomaan kirstuun mahtipontisen tiedotustilaisuuden jälkeen Kepu on valmis laittamaan taas satoja miljoonia Orpon ja Soinin siunatessa päätökset. Toki köyhiltä ja koulutuksesta nuokin rahat voidaan siirtää Kainuun korpeen.

Terrafame työllistää (oman ilmoituksensa mukaan) alihankkijat mukaanlukien 990 työntekijää. Nyt Terrafamelle annettiin 100 miljoonaa€ lisärahoitusta.Eli noin 100 000€/työpaikka. Sillä taas muutama kuukausi pärjätään...

"Ei hätää - Sinä maksat" (c)Timo Soini
Ei hätää – sinä maksat | Timo Soini
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kannustinloukku on aina ihan kiva argumentti, mutta jos puhutaan kansantalouden edusta, niin tässä tapauksessa se on aivan potaskaa. Työmatkavähennyksen poistaminen tehostaisi paitsi työmarkkinoiden toimintaa, myös esim. Helsingin taloutta, koska työntekijäpuolella ei olisi järjetöntä kannustinta hakeutua asumaan edullisempiin ympäryskuntiin.

Voisin sanoa suorilta käsin että tämä on täyttä potaskaa, mutta koska nyt ei ole antaa tutkimustuloksia niin jätän tämän vahvasti ehdolliseksi kannanotoksi. Kansantalouden kannalta parasta on joustavat työmarkkinat ja työmatkavähennyksen poisto jäykistäisi niitä koska työnhaku rajoittuisi pienemmälle alueelle tai toisinpäin, ihmisten kannustin hakea duunia kauempaa alenee ja siten vaihtoehtoratkaisu (kassien rapsutus) muodostuu houkuttelevammaksi.

Ei tuota työmatkavähennystä poisteta, se vaan kaiketi poistettaisiin omalla autolla ajettavista. Mutta työnantaja voi tälläkin hetkellä ilman sivukuluja maksaa työmatkat,

Ei varmasti poisteta omalla autolla ajettavista matkoistakaan, joukkoliikenne ei vaan toimi riittävän hyvin tähän.

Työnantaja ei voi maksaa työmatkoja ilman sivukuluja läheskään kaikissa tapauksissa, esim. Helsingin sisäisen liikenteen kuukausikortin tarjoaminen työntekijälle aiheuttaa palkan sivukulut sekä työntekijälle että työnantajalle, toisin kuin esim. seutuliikenteen kk-kortti (se miksi näin on, en tajua).

Lisäksi valtio saa lääkeverot, alvit ja vastaavat, joten verotulojen kannalta apteekit ovat kultakaivoksia.

Nämä tulee valtiolle joka tapauksessa.

Sinivalkoinen hätätilahallitus on edelleen kovin hädissään Kainuun äänisaaliista. No onneksi veronmaksajien rahoilla voi hoitaa vaalityön ainakin kunnallisvaaleihin asti. Ja valtion velka vain kasvaa. Vai leikataanko vaikka vähän vielä korkeakoulutuksesta?

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/t...alien/ykni4Kzj?ref=ampparit:dcf9&ext=ampparit

Vuosien saatossa olen ollut montaa mieltä Talvivaarasta mutta nykytilanteessa sanoisin että ottaen huomioon ympäristö- ja taloustilanteen kehityksen, voisin katsoa tämän kortin loppuun. Jos esim. vesitilanne ei olisi parantunut dramaattisesti niin olisin kannattanut kaivoksen sulkemista.

Terraframe työllistää (oman ilmoituksensa mukaan) alihankkijat mukaanlukien 990 työntekijää. Nyt Terraframelle annettiin 100 miljoonaa€ lisärahoitusta.Eli noin 100 000€/työpaikka. Sillä taas muutama kuukausi pärjätään...

"Ei hätää - Sinä maksat" (c)Timo Soini
Ei hätää – sinä maksat | Timo Soini

Terraframen työllistämisvaikutus on n.1500 henkilöä ja lisäksi suuri osa pumpatuista rahoista jää kotimaiseen kiertoon. Mutta olet oikeassa, tehotonta se tälläkin hetkellä on, vaikka vielä ei ole edes samalla hehtaarilla kuin tuulivoimatuen työllistämis/kansantalousvaikutukset.
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vuosien saatossa olen ollut montaa mieltä Talvivaarasta mutta nykytilanteessa sanoisin että ottaen huomioon ympäristö- ja taloustilanteen kehityksen, voisin katsoa tämän kortin loppuun. Jos esim. vesitilanne ei olisi parantunut dramaattisesti niin olisin kannattanut kaivoksen sulkemista.
Ketä kiinnostaa?
 
Voisin sanoa suorilta käsin että tämä on täyttä potaskaa, mutta koska nyt ei ole antaa tutkimustuloksia niin jätän tämän vahvasti ehdolliseksi kannanotoksi. Kansantalouden kannalta parasta on joustavat työmarkkinat ja työmatkavähennyksen poisto jäykistäisi niitä koska työnhaku rajoittuisi pienemmälle alueelle tai toisinpäin, ihmisten kannustin hakea duunia kauempaa alenee ja siten vaihtoehtoratkaisu (kassien rapsutus) muodostuu houkuttelevammaksi.

Ajattelin sillä tavalla, että kun tällaisia pölhöjä verotuksen rönsyjä uskallettaisiin karsia, niin voisimme joskus alentaa tuloverotusta, mikä taas vähentää kassien rapsuttamisen houkuttelevuutta. Sama pätee kaiken maailman lapsilisiin ja -vähennyksiin.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No hei mieluummin Talvivaaran kuin maqhanmuuttoon. Kaivos voi tehdä positiivisen kassavirran kuukauden 2018. Nykyisen hallitsemattoman maahanmuuton kautta tullut vyöry ei tulle koskaan tuottamaan positiivisen kassavirran kuukauttakaan.

No noin tosissaan. Kumpaakaan ei sietäisi tukea.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sipilä kehui Terrafamen tappiokaivosta mainospipo päässään – Ville Niinistö: ”Ei Suomen pääministeri voi alentua tuollaiseen” | Kaivostoiminta | HS

Ville Niinistö antaa osuvaa ja tormakkaa kritiikkiä pääministeri Sipilälle. On tosiaankin sangen outoa, että maan pääministeri esiintyy jonkin sortin mannekiinina Terrafamen hyväksi ja hehkuttaa jotain Sotkamon ihmettä.
”Oli aika härskiä pääministeriltä sanoa, että Sotkamossa on tehty ihme, kun kaivos edelleen tuottaa tappiota kymmenen miljoonaa euroa joka kuukausi ja sinne on laitettu veronmaksajien suoraa tukea lähes miljardi euroa”, Niinistö sanoo.

Kappas välillä voi olla samaa mieltä Vihreidenkin kanssa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Talvivaaraa on mielenkiintoista seurata, varmoja mielipiteitä löytyy molemmin puolin. Tulee Turun telakka mieleen, nyt toisin valtio tukee kannattamatonta bisnestä, kuten vasemmisto aikanaan vaati Turun telakan kohdalla.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Talvivaaraa on mielenkiintoista seurata, varmoja mielipiteitä löytyy molemmin puolin. Tulee Turun telakka mieleen, nyt toisin valtio tukee kannattamatonta bisnestä, kuten vasemmisto aikanaan vaati Turun telakan kohdalla.
Persuthan tekivät vuonna 2013 välikysymyksen siitä, kun hallitus ei ollut myöntänyt 50 miljoonan pääomalainaa STX:lle. Kyseinen raha persujen mielestä olisi pitänyt ehdottomasti myöntää. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja oli nykyinen työministeri Jari Lindström.

Porissa missä loistoristeilijöitä ei tehdä, laivanrakennus ja talvivaara saattavat näyttää yhtä potentiaalisilta bisneksiltä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun ketjussa on paljon puhuttu taksilikkenteestä ja sivuttu Uberia, on varmaan syytä tuoda esiin hovioikeuden kaksi tuoretta tuomiota, joiden mukaan Uber-kuskit ovat syyllistyneet luvattomaan taksiliikenteen harjoittamiseen ja heidän saamansa tuotto on tuomittu menettämään kokonaisuudessaan valtiolle: Hovioikeus: Uber-taksiliikenne laitonta – kyytien tuotot valtiolle | Yle Uutiset | yle.fi

Vaikuttaa linjakkaalta ja oikeudenmukaiselta ratkaisulta. Kiitos oikeusvaltio, ettei tuollaiset villit ja veroja välttelevät organisaatiot pääse tuhoamaan rehellisten yrittäjien ansaintamahdollisuuksia.

Rehelliset yrittäjät ovat päässeet mediaan.

Lähes kolmannes tehovalvonnassa tarkastetuista taksifirmoista kärähti harmaasta taloudesta | Yle Uutiset | yle.fi
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Talvivaaraa on mielenkiintoista seurata, varmoja mielipiteitä löytyy molemmin puolin. Tulee Turun telakka mieleen, nyt toisin valtio tukee kannattamatonta bisnestä, kuten vasemmisto aikanaan vaati Turun telakan kohdalla.

Tosin Talvivaaran kohdalla sen lisäksi että siellä tuetaan kannattamatonta bisnestä, siellä tuhotaan paikallisia järviä sen minkä keretään. Ei tosin yllätä ketään, että kepulaisia isäntämiehiä ei niin luonnon raiskaaminen haittaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosin Talvivaaran kohdalla sen lisäksi että siellä tuetaan kannattamatonta bisnestä, siellä tuhotaan paikallisia järviä sen minkä keretään. Ei tosin yllätä ketään, että kepulaisia isäntämiehiä ei niin luonnon raiskaaminen haittaa.

Voimakkaat mielipiteet ovat sallittuja, perusteet niille tuntuvat olevan kohtuu heppoisia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Täytyy ihmetellä ongelmaa. Pääministerillä oli siis valtion kokonaan omistaman yrityksen mainospipo päässä todetessaan, että Sotkamossa on tehty ihme. Pipohan ei ole ollut koskaan ongelma, kun vaikkapa vassarien Arhinmäki kulki ministerinä Chelskin tai Jokerien pipo päässä, vaikka valtio ei tiettävästi omista kumpaakaan. Ja hyvä niin.

Mutta se ihme. Sotkamossa on tehty kyllä ihme, jopa useampi. Ensimmäinen oli Talvivaaran kaivoksen avaus, toinen sen hyväksyminen viranomaisten taholta, kolmas sen valvonta viranomaisten taholta ja neljäs rahojen kerääminen Terrafamen mahdolliseen ajasajoon, jotka nyt käytetäänkin mahdolliseen tuotantoon. Viidennen ihmeen voi ennustaa: lisärahan tarve joko alasajoon tai tuotannon jatkamiseen tai - Suomessa kun ollaan - kumpaankin, joista saadaankin sitten perusta kuudenteen ihmeeseen.

Jeesuskin kalpenisi ihmeiden osalta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitäköhän tuolle Talvivaaralle pitäisi tehdä? Jos lopettaa tukemisen niin jonkun pitää maksaa sotkut. Varmaan valtio. Jos jatketaan tukemista niin raha menee kankkulan kaivoon kunnes kaivos kuitenkin suljetaan.

Oliskohan pitänyt antaa kaatua jo vuosia sitten, suorittaa loppusiivous valtionrahalla ja todeta että reisille meni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös