Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 150 437
  • 10 753

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Sipilän insinöörijohtamisesta puhuminen voidaan lopettaa. Tehottoman 18 alueen mallin ajaminen kuin käärmettä pyssyyn hallituskriisin uhallakin on ihan perinteistä kepulaista maakunta- suhmurointia. Voit kuule Juha kohta pitää talkoosi ihan yksin.

Juuri äsken Maikkarin uutisissa oli Sipilän haastattelu, josta luki helposti rivien välistä että 18 sote-aluetta tulee hyvällä tai pahalla, joko tällä kokoonpanolla tai sitten uudella. Ensi yön neuvottelut koskevat vain sitä nöyrtyykö Kokoomus vai ei, Kepu ei taivu. Tämä maakuntamalli on kuitenkin ollut se heidän suuri unelmansa, ja ikävä kyllä pääministeripuolueen sana on aina viimeinen tässä Suomen järjestelmässä.. uskomatonta maan johtamista kyllä että ketään ei kuunnella, vaan koko hallituskauden suurin yksittäinen asia menee puhtaasti poliittiseksi kysymykseksi. Olen vuorenvarma että hallitus kaatuu aamulla, ja Kepu alkaa kasata uutta niistä, jotka suostuvat nöyrtymään heidän tahtoonsa. Ongelma vain on, että he tarvitsevat aika monta pienempää puoluetta korvaamaan Kokoomuksen, niin paljon paikka Kokkareilla kuitenkin eduskunnassa on. Uusia vaalejahan ei tule, sehän jo todettiinkin..

Persujen rooli tässä koko sote-kokonaisuudessa kyllä naurattaa, heillä ei oikeasti ole ollut mitään omaa mielipidettä sotesta (eikä oikein mistään muustakaan) vaikka kyseessä on koko hallituskauden suurin asia. Sen sijaan kaikki energia on mennyt jokaviikkoiseen jonkun puolueen jäsenen henkilökohtaisten sekoilujen selvittämiseen.. pikkuisen selittää persujen kannatuskäyrän suuntaa
 

Tuamas

Jäsen
Olen itse luonteeltani viimeiseen asti sovitteleva ja kompromissien kannalla, mutta näin isossa asiassa Kokoomus ei voi tehdä Persuja ja antaa Sipilän kairata maakuntamallilla kakkoseen, vaan sitten pitää lähteä pystypäin hallituksesta.

Tällaista perkeleen kepulaisuuden pimeyden ydintä ei tule hyväksyä. Muutoin meillä on ensi vuonna 317 kuntaa ja tämän lisäksi 18 sotealuetta/maakuntaa hallintoineen nykymallin päälle.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jotenkin haiskahtaa siltä, että kaikki tähänastiset isommat ongelmat hallituksessa ovat päätyneet 2-1 (kepukok vs per) äänestystulokseen, persujen niellessä tappionsa. Nyt sitten ensimmäinen oikea kepu-kok vääntö ja uutta hallitusta pukkaa. Persut voivat kyllä palata takaisin oppositioon miettimään menetettyä kannatustaan

Soini esikuntineen ovatkin aika lapsia vielä näissä kekkereissä.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Kyllä tässä haisee ennenaikaiset vaalit, ja suurin voittaja tulee olemaan SDP. Häviäjä taas EK. Tulee hieman erillainen "yhteiskuntasopimus" kun mitä EK:n ajatuksissa oli.
Voittajista en tiedä, mutta suurin häviäjä tässä kaikessa tulee olemaan Suomi.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Miksi ei hallitukseen mukaan KD:n ja RKP:n lisäksi myös Vasemmistoliitto? Rakastaisin nähdä Li Anderssonin samassa hallituksessa PS:n kanssa! Li voisi muuten olla hyvä sisäministeri?

Onhan tässä vähän tälläinen pass the popcorn -olo. Never a dull moment on tämän hallituksen motto. Tai ehkä oli. Kuka enää tietää näistä aikamuodoista...
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siinähän sitä on hieno näkemys. Puolue voi saada liikaa ääniä. Kerrotko suoraan mikä äänimäärä on kullekin oikea?

Voin vastata: Kepulle ja kokkareille mahdollisimman vähän.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Uudet vaalit tarkoittanevat keskustan-demarien ja persujen varaan rakentuvaa hallitusta. Kokoomus saattaa nyt aivan tarkoituksella pelata itsensä oppositoon luottaen siihen, että kannatus kasvaa. Tosin jos Stubb jatkaa puheenjohtajana, niin tuskinpa se oppositioasemakaan kauheasti auttaa. Mutta tämä nyt näyttää todennäköisimmältä.

Jos Persujen kannatus on viimeisessä gallupissa alle 10 prosenttia niin millä lihaksilla he olisivat hallituksessa?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Siinähän sitä on hieno näkemys. Puolue voi saada liikaa ääniä. Kerrotko suoraan mikä äänimäärä on kullekin oikea?

No, kuten sanoinkin, niin kyllä kansa sai sitä mitä ansaitsee. Sellaista se demokratia välillä teettää. Mutta toimiva hallitus olisi ollut helpompi rakentaa ilman kokoomusta, tämänhän näki sokea Reettakin.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos Persujen kannatus on viimeisessä gallupissa alle 10 prosenttia niin millä lihaksilla he olisivat hallituksessa?

Aika helposti, Demareille ja Kepulle yli 20% ja Persuille se 10%
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Jos Persujen kannatus on viimeisessä gallupissa alle 10 prosenttia niin millä lihaksilla he olisivat hallituksessa?

Eipä siinä jää muita vaihtoehtoja. Vihreät eivät mahdu hallitukseen, koska esittävät kaikenlaista pelleilyä mihin ei voida lähteä talouskriisissä rahoja polttamaan ja Kokoomus nyt ei mahdu tällä hetkellä mihinkään kokoonpanoon, joten vähissä ovat vaihtoehdot. KD ja RKP tietenkin voivat tulla kyseeseen myös, mutta tuskinpa parlamenttaarinen voima riittää ilman persuja.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Suomi hävisi jo kun lähti EU nimiseen paskaan mukaan.
Kyllä EU-jäsenyys on, kaikesta huolimatta, ollut Suomelle tärkeä jo ihan turvallisuuspoliittisista syistä. Kun ei olla NATO:ssa, on parempi olla edes EU:ssa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tällaista perkeleen kepulaisuuden pimeyden ydintä ei tule hyväksyä. Muutoin meillä on ensi vuonna 317 kuntaa ja tämän lisäksi 18 sotealuetta/maakuntaa hallintoineen nykymallin päälle.

On hyvä, että näinä muutosten aikoina edes yksi asia pysyy ja jopa paranee - tarvitsemme tähän maahan maakuntahallinnon, oli aika hyvä tai huono. Eihän tuon RKP:n ja KD:n niukasti vahvistaman hallituksen tarvitse kuin äänestää läpi tuo Luvattu Maa(kunta) niin tärkein on saavutettu!

Ei vaan, onhan tämä aika häkellyttävää - mitä sitä edes sanoisi? Mitähän ihmettä siellä yöllä neuvotellaankin, ihan ufo-meininki...
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Pointti ei ole niinkään määrä, vaan se että Kepu ajaa välitason hallintohimmeliä tähän kylkeen, kun taas Kokoomus on tehokkaimmalla mahdollisella tavalla pyrkimässä Sote-uudistukseen.

Näin se on. Käsitteeseen välitason hallintohimmeli liittyy oleellisesti myös vaalitason hallintohimmeli.
Vantaalainen duunari ja myös hänen työtä (toivottavasti) tekevät jälkeläisensä maksavat ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta kepun sotemallista.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Uudet vaalit on keskustalle liian iso riski. Ennenaikaiset vaalit ja yhtäkkiä meillä onkin pääministerinä demari. Eiköhän yön aikana leivota jonkunlainen sopu ja jatketaan kolmen kimpalla. Sipilä on kyllä taitava ajamaan itsensä nurkkaan.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvin sanottu. Ehkä Soini sinisilmäisesti oletti että ei ole olemassa mitään pelinpolitiikkaa kun päästään valtaan. No, tässä sitä ollaan.

Suomalaisessa puoluejärjestelmässä ongelmana vanhojen puolueiden osalta on se että puheejohtajat ja muut julkisuudessa toimivat ihmiset toimivat nk.ukkosenjohdattimina. Puolueen linjat vetävät ihan muut henkilöt.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Vielä jäin sitä ihmettelemään miksi kokoomukselle ei kelpaakaan enään byrokratian vähentäminen. Aluehallinnon uudistus pitää oikeasti tehdä, ja Keskustan maakuntahallintomalli nyt sattuu olemaan realistisin tapa vähentää byrokratiaa, kun päästään eroon AVIsta ja ELYistä ja muista päälekkäisistä himmeleistä. Voi tosiaan olla, että hallituksen kaatumisessa ei niinkään ole kyse SOTE-alueiden määrästä, vaan kookomuksen haluttomuudesta vähentää aluehallinnon byrokratiaa. Outoa sinällään.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Näin se on. Käsitteeseen välitason hallintohimmeli liittyy oleellisesti myös vaalitason hallintohimmeli.

Niin no, tietysti tarvitaan kuntavaalien lisäksi maakuntavaalit ja maakuntaparlamentit (voisikohan niistä muuten tehdä kaksikamariset?) - näiden lisäksi tietysti maakuntahallitus tai siis 18 maakuntahallitusta, ja varmaan jonkinlainen maakunnan "pääministeri", olisiko vaikka "maakuntapäivien puheenjohtaja" hyvä nimitys?
 

Fordél

Jäsen
No, kuten sanoinkin, niin kyllä kansa sai sitä mitä ansaitsee. Sellaista se demokratia välillä teettää. Mutta toimiva hallitus olisi ollut helpompi rakentaa ilman kokoomusta, tämänhän näki sokea Reettakin.

Tämä hallitus edusti hyvin niitä kansan enemmistön näkemyksiä, joita oli keväällä 2015. Enemmistö halusi oikeistolaisempaa linjaa. Vasemmistolle löytyi historiallisen heikko kannatus.

Ja mahdotonta olisi ollut Reetankaan nähdä, koska todennäköisesti SDP:n kanssa olisi törmätty taas toisissa kysymyksissä.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Pahin synti on siis ettei saada terveydenhuollon palveluita uudelleen organisoitua? Ei esimerkiksi se, että leikataan työntekijöiden palkasta, lomista tai eläkeläisten tuloista? Ihan nyt politiikasta tietämättömänä kyselen. En tiedä edes mikä on kunnolla tämä sote. Kovasti siitä puhutaan, mutta kukaan ei vaivaudu selittämään mikä siinä on ongelma tai positiivinen puoli. Jotain jutellaan just jostain uudelleen organisoinnista terveyspalveluiden osalta, mutta siihen se jääkin.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
On hyvä, että näinä muutosten aikoina edes yksi asia pysyy ja jopa paranee - tarvitsemme tähän maahan maakuntahallinnon, oli aika hyvä tai huono. Eihän tuon RKP:n ja KD:n niukasti vahvistaman hallituksen tarvitse kuin äänestää läpi tuo Luvattu Maa(kunta) niin tärkein on saavutettu!

Ei vaan, onhan tämä aika häkellyttävää - mitä sitä edes sanoisi? Mitähän ihmettä siellä yöllä neuvotellaankin, ihan ufo-meininki...

Eläköön kehittyvien maakuntien Suomi. Tästäkö tässä kaikessa on todella kysymys?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös