Kuka sanoo, että tämä festariyrittäjä vaatii nollasopimuksen? Eikö määräaikainen sopimus käy?
Saatoin siis seurata kehnosti käytyä keskustelua, my bad. Luulin siis keskusteltavan nollasoppareista ja niisen autuudesta.
Mikä luukulta luukulle rumba? Kun tuet on myönnetty, muutokset voi tehdä netissä ja kelaan riittää päivän kohdalle töissä ilmoitus ja palkkatodistuksen liittäminen mukaan.
Kas käytäntö on useimmiten toista kuin kuvitelmat. Mikäli nuori ei asu enää kotiväen helmoissa, reaalinen tilanne on, että jokainen tienattu killinki vaikuttaa sekä toimeentulotukeen, että asumistukeen ja samoin byrokratia vaikuttaa myös työttömyystukeen, kun se muuttuu niin sanotuksi sovitelluksi. Jotta nuori sitten hyötyisi työnteostaan yhtään mitään, on tulojen oltava kohtuullisen isot viikkotuntimäärältään, että toimeentuloon olisi mitään mahdollisuuksia. Lisäksi, kun niukoilla kitkuttaa, jo tukien muuttunen ns. takaperioisiksi aiheuttaa gapin, josta selviytyminen on sossuvirkailijan päätöksen varassa. Jos tämän vuoksi menettää vielä luottotietonsa, kun saa odotella päätöksiä sieltä sun täältä, on se kohtuuton hinta työssäkäynnin leikkimisestä hyötyyn nähden. Vasta kun tienesti on tasoa, jolla kustantaa elämisensä, koko työnteko on mielekästä normaalin ihmisen mielestä. Mielellään toki toisista hyödyn repivät siihen kannustavat (mielellään jopa pakottavat), kunhan se ei itseä koske.
Nollasopimus on hyvä ratkaisu esim. opiskelijalle.
Nollasopimus voi olla hyvä ratkaisu vasta, kun sille asetetaan laissa reunaehdot. Kannattaa muistaa, että se opiskelijakin kuitenkin periaatteessa on sidottu työsopimuksen sisältöön, joka ei nykytilanteessa poikkea mitenkään normaalityöstä lain mukaan. Opiskelijakaan ei niin vain voi halutessaan siirtyä itselleen parempaan duuniin, vaikka työtä olisi sopimuksen puitteissa 1 - 5 h/viikko. Muistaakseni tästä on istuttu jo oikeuttaa, koska duuninsa parempaan vaihtanut syyllistyi sopimusrikkomukseen edellisen työnantajansa mielestä ja vaati rahallista korvausta asiasta.[/QUOTE]
Toit esille hyvän pointin, tilaajavastuun. Mikä on tilaajan vastuun alihankkijan liian halvan tarjouksen hyväksymisestä? Tutustuin jokin aika sitten erään yrityksen järjestysmiessopimukseen ison tilaisuuksien järjestäjänä kanssa. Tuosta sopimuksesta näki heti, että alihankkija ei selviä tilauksestaan, mikäli maksaa lakisääteiset maksunsa. Eikö tässä tapauksessa tilaajalla pitäisi olla jonkin näköinen vastuu myös? Kun sinä tilaajana teet tietoisesti orjasopimuksen, etkö sinä ole jossain vastuussa?.
Joo, stromsöössä varmaan noin meneekin. Oikeassa elämässä sitä ei ole vastaan tullut. Ison organisaation tilaajana ei oikeasti voi mitenkään vaikuttaa siihen mitkä on ne ehdot. Kaikki menee kilpailutuksen myötä, jossa on jonkun laatimat ns. puitteet mitä edellytetään, niissä piireissä kenenkään työn mielekkyys ei ole pop, kuka eniten halvimmalla lupaa, vie diilin, eikä ketään lopulta kiinnosta toteutuuko se, riidellään aikansa, jonka jälkeen umpeutumisen aikaan seuraa uusi samanlainen rituaali ja kaikki menee omalla painollaan niin kuin ennenkin. Siihenhän se on jo johtanut, ettei alalla kukaan enää edes teeskele pitävänsä tekijöitään voimavarana tai minkään arvoisena, virosta tulee halvalla tekijää ja loppu menee sitten niille muutamalle pakolaiselle, jotka on vahingossa maahan onnistunu pääsemään. Pääasia, kunhan kustannus on mitätön työntekijöistä, toki juhlapuheissa ja rekry mainoksissa sitten valehdellaan hyväuskoisille suut ja silmät täyteen.
Nykyinen työ, olkoon se vaikka siivoustyötä, ei voi aiheuttaa vihaa työtä kohtaa. Totta kai työ joskus vituttaa, mutta kyllä nuorena pitää jatkaa.
Siitä vaan kokeilemaan kuinka kauan jaksat sylkykuppina kestää ja uskoa, että saamasi korvaus kattaa kaiken vittuilun ja halveksunnan työn raskauden vaativuuden lisäksi. Mikäli nuorelle syntyy mielikuva, että tätä on työelämä, voi laskea, että 3/4 keksii jonkun muun tavan selviämiseen ja haistattaa paskat koko touhulle ja niin tekisit sinäkin, ellet ihan urpo ole.
Mitä tulee määräaikaiseen soppariin, riippuu sen mielekkyys määräaikaisuuden kestosta, koska taas ollaan rullassa, jossa kaikki elämisen tuet vähävaraisen on aneltava uudelleen ja vaikka päätökset sattuisivatkin olemaan kerrasta oikeita, niiden käsittely kestää ja kestää. Ilman puskuria siitä on mahdoton selvitä yhtään paremmin kuin se kuuluisa mustalaisen hevonen. Jos sitten joku virkailija keksii kiusanteon, että muka se ja se todistus puuttuu, luvassa on kuukausien odottelu uusien hakemusten kanssa. Voi tietenkin kuvitella, että harvinaistahan tämä, mutta kun se on omallekin kohdalle osunut joskus aikoinaan, kun tilanne oli akuutti, niin tuskinpa se oikeasti kovinkaan harvinaista on. Minulta vaadittiin tukien saamiseksi jotain todistusta verottajalta, jonka mielekkyyttä ihmettelin alun perinkin, mutta vasta verotoimistossa asian karuus valkeni koko mitassaan, kun virkailijat, johtoa myöten kokoontuivat nauramaan viranomaisen vaatimukselle. Sellaista todistusta kun ei ollut olemassakaan, jota ne vaativat. Olisin nostanut metelin, mutta kuinkas nostat, kun byrokraatti on päättänyt, ettei byrokraatti halua paljastaa kuka on byrokraatti, ainoa mahdollisuus saada yhteyttä oli lautakunnan sihteeri, jolle piti varata aika ja joka ilmeisesti teki hommiaan otona, kun niin kauan audienssin toteutumista odotella sai. Voitinhan toki juttuni lopulta, mutta puolen vuoden nälkäkuuri ja luottotietojen menetys maksamattomien laskujen takia karisti kyllä tehokkaasti harhakuvat ihmisarvoisesta kulttuurista ja oikeuksista tiukan paikan tullen tässä maassa.