Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 143 358
  • 10 753

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Äänestäjien oikeusturvan kannalta olen jo pitkään toivonut, että PS jakautuisi kahteen osaan. Ns. terholaisiin ja halla-aholaisiin. Toki mikäli näin tapahtuisi, niin aika mielenkiintoiseen valoon joutuisi ennen Perussuomalaisten puheenjohtajavaaleja käydyt keskustelut siitä, että Halla-aho ja Terho ovat poliittisesti kuin kaksosia.

Toki toisaalta olisi ikävää demokratian kannalta, että PS:n kenttäväki ei kestäisi demokraattista tulosta.
Sampo Terhohan on hyvin lähellä Halla-Ahoa. Puhuisin mieluummin soinilaisista. Terho saattaisia puolueen jakautuessa jopa jäädä Halla-Ahon porukkaan.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Sampo Terhohan on hyvin lähellä Halla-Ahoa. Puhuisin mieluummin soinilaisista. Terho saattaisia puolueen jakautuessa jopa jäädä Halla-Ahon porukkaan.

Eli uskot, että nämä samat tapahtumat olisi tapahtunut, vaikka Terho olisi valittu? Esimerkiksi Elovaara vaikutti kyllä hyvin vakuuttuneelta siitä, että eroja Halla-ahon ja Terhon väliltä nimenomaan löytyy. Olihan hän yksi suurimpia Terhon kampanjan järjestäjiä, ja Halla-ahon tullessa valituksi, hän oli huolissaan poliittisesta kodistaan.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tämä alkoholiuudistuksen vastustaminen saa jo naurettavia piirteitä, seuraavaksi kristilliset hallitukseenko. Miksi ei holhota läskejä.
Vaika raflaavaa onkin niin helppo veikata että meidän muutaman tuhannen yrityksessä on ehkä sata alkoholin väärinkäyttäjää mutta miehistä puolet on läskejä joiden terveydenhuolto maksaa vuosien kuluessa varmasti enemmän kuin muutaman vakavasti alkoholisoituneen. Tämä suhde on joka puolella nykyään tämä. Jos holhouksella saavutetaan todistetusti jotain niin hyväksyn tiukemman alkoholilain silloin jos kaikki epäterveellinen laitetaan myös verolle. Sekä ne läskit, jokaiselle lisävero siihen asti kun käyvät terveystarkistuksessa näyttämässä että rasvaprosentti on kohdillaan.

_

Onkohan tämä nyt oikea hetki puhua niin sekundäärisen teeman kuin alkoholipolitiikan asioista?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ei Soini itse varmaan tähän lähde, mutta nyt virta alkoi kun Kulmala erosi persuista
Kansanedustaja Kari Kulmala eroaa perussuomalaisista - "Tällä hetkellä minulla ei ole poliittista kotia"
Perkele, meni oma veikkaus väärin. Elovaara oli minun hevoseni.

Sinänsä looginen ratkaisu, Kulmalahan kannatti Soinin jatkokautta puheenjohtajana, mutta Timopa ei lähtinyt edes ehdolle.

Pentti Oinonen eroaa myös Perusässistä. Ketä muita?
Erosiko Oinonen puolueesta? Minä kun ymmärsin, että hän ei lähde tavoittelemaan jatkokautta eduskunnassa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä korjaus. Luin eilen lukemani uutisen uudelleen ja näinhän se tosiaan on, Pentti Oinonen jättää eduskunnan kuluvan kauden jälkeen.

Jos tuolta ryhtyy porukkaa irtautumaan omaksi ryhmäkseen enemmänkin, niin en pitäisi ihmeenä, vaikka Oinonen lähtisi mukaan. Sen verran katkeraa oli miehen avautuminen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, eihän se tietenkään haittaa Petteriä, jos Kokoomuksessa pyörii maahanmuuttokriitikkoja, jaskareita ja romppaisia. Mutta erikoista on, jos Rydmania ei harjata, kun tällaisille puheille ei kerta kaikkiaan ole tilaa. Siinähän menee Petskun muijan bisneksetkin ihan vituiksi, jos ruvetaan rajoittamaan humanitäärista logistiikka-klusteria, Wille hei! Ihme kommari tuokin, kun ei ymmärrä bisneksen päälle.

Jokainen fiksu ihminen tajuaa, mikä ero on Rydmanin maahanmuuttokritiikillä ja Halla-ahon harhaisella maailmankuvalla. Käsittääkseni Rydman ei pelottele islamisaatiolla, ei haaveile homojen tai neekereiden tappamisesta. Hän ei myöskään kiellä evoluutiota eikä ihmisoikeuksia osalta ihmisistä, kuten tekee ihailemasi Huhtasaari, Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja ja tuleva presidenttiehdokas.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli uskot, että nämä samat tapahtumat olisi tapahtunut, vaikka Terho olisi valittu? Esimerkiksi Elovaara vaikutti kyllä hyvin vakuuttuneelta siitä, että eroja Halla-ahon ja Terhon väliltä nimenomaan löytyy. Olihan hän yksi suurimpia Terhon kampanjan järjestäjiä, ja Halla-ahon tullessa valituksi, hän oli huolissaan poliittisesta kodistaan.
En tietenkään usko. Ihan eri asiasta kyse.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onkohan tämä nyt oikea hetki puhua niin sekundäärisen teeman kuin alkoholipolitiikan asioista?
Mulle se on osa isompaa kokonaisuutta, arvokysymyksiä ja säätelyjen purkuja. Kertoo paljonkin hallituksen linjasta ja holhous on mun mielestä vakava asia. Sori, jos pahoitin jonkun mielen.

_
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Hän ei myöskään kiellä evoluutiota eikä ihmisoikeuksia osalta ihmisistä, kuten tekee ihailemasi Huhtasaari, Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja ja tuleva presidenttiehdokas.

Näin ne asiat sitten koetaan. Sori nyt vaan, mutta nyt olen kovasti tämän uuden ryhmän muodostamisen puolella. Mut älä kadot toivorikkauttas!
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Noniin, eli "Uusi vaihtoehto" on perustettu ja ilmoitti että on valmis samalla ohjelmalla olemaan hallitusryhmässä. Sipilä ja Orpo, pallo on teillä.

E. Keskusta ja Kokoomus on kyllä kaksinaamaista porukkaa. Ja tämä kapinallisporukka on kyllä paskaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eli tämä on siis puhtaasti henkilökysymys? Mikäli sinun mielestä näin ei ole, voisitko perustella aiemman mielipiteesi.
Henkilökysymys osittain, mutta pääosin varmastikin liittyy Halla-Ahon aikaisempiin kirjoituksiin sekä siihen ettei Halla-Aho kadu niitä. Terho on mielestäni lähes kaikissa asiakysymyksissä samaa mieltä, mutta ei ole liannut itseään kirjoittamalla vastaavia blogikirjoituksia. Ymmärrän kyllä Sipilän, Orpon ja heidän eduskuntaryhmiensä reaktiot.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ymmärrätkö Uuden vaihtoehdon reaktion?
Tietenkin ymmärrän. Eiköhän se ole kaikille selvää. En tosin odottanut tätä. Mutta viime aikoina olen ollut niin paljon väärässä, joten pitäisi varmaan lopettaa jo. :)
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Henkilökysymys osittain, mutta pääosin varmastikin liittyy Halla-Ahon aikaisempiin kirjoituksiin sekä siihen ettei Halla-Aho kadu niitä. Terho on mielestäni lähes kaikissa asiakysymyksissä samaa mieltä, mutta ei ole liannut itseään kirjoittamalla vastaavia blogikirjoituksia. Ymmärrän kyllä Sipilän, Orpon ja heidän eduskuntaryhmiensä reaktiot.

Olemme jokseenkin siis samaa mieltä, kiitos vastauksesta. Itse myös ymmärrän hallituskumppaneiden reaktiot, mutta en pidä siitä, että demokraattisessa päätöksenteossa suljetaan muita toimijoita pois, enkä myöskään siitä, että hallituskumppanit toimivat "ennakoivasti" koska hallitustaipaleelle saattaa tulla mutkia. Pitäisin siitä, että politiikka perustuisi sille mitä on jo tapahtunut (hallitusohjelma ja siihen sitoutuminen) eikä siihen, että jotain saattaa tapahtua joskus.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoiseksi menee. Soinin uusi ryhmä pitää siis sisällään kaikki perussuomalaisten ministerit. Keskustan, kokoomuksen ja soinilaisten takana olisi 49 + 37 + 20 = 106 edustajaa, mikä on vielä melko niukka enemmistö. Kyllä tuohon melkein kaivattaisiin KD:tä tai RKP:tä mukaan edelleen, vaikka saattaisi tuo jotenkin riittää...
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans

Tilanne on ongelmallinen, koska JHA on edelleen de jure puolueensa puheenjohtaja. Vaikka kaikki persuedustajat lähtisivät puolueensa eduskuntaryhmässä, ovat he kuitenkin vielä puolueensa jäseniä. Jotta S ja O voisivat harkita persujen ottamista hallitukseen, pitäisi puheenjohtaja edelleen vaihtaa. Ei tuo ryhmäkikkailu muuta yhtään tilannetta. Pelkkä paniikkinappulan painaminen eräiden edustajien osalta. Puoluehan voisi erottaa nuo rintamakarkurit, jolloin heidän olisi pakko etsiä uusi poliittinen koti (eli perustaa persut 2.0).
 
En nyt ymmärrä. Vaikka ne 20 ovat persujen jäseniä, niin he perustavat oman eduskuntaryhmänsä, minkä kautta voivat kuulua hallitukseen ihan ilman Halla-Ahoa. Voi tosin olla, että olen tässäkin asiassa väärässä, mutta epäilen...
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tilanne on ongelmallinen, koska JHA on edelleen de jure puolueensa puheenjohtaja. Vaikka kaikki persuedustajat lähtisivät puolueensa eduskuntaryhmässä, ovat he kuitenkin vielä puolueensa jäseniä. Jotta S ja O voisivat harkita persujen ottamista hallitukseen, pitäisi puheenjohtaja edelleen vaihtaa. Ei tuo ryhmäkikkailu muuta yhtään tilannetta. Pelkkä paniikkinappulan painaminen eräiden edustajien osalta. Puoluehan voisi erottaa nuo rintamakarkurit, jolloin heidän olisi pakko etsiä uusi poliittinen koti (eli perustaa persut 2.0).
Kai se riippuu perussuomalaisten säännöistä ja pahimmillaan tämä ryhmä voidaan erottaa puolueesta. Mitä sitten voisi kysyä? Tokihan nykyinen pääministeri voi jatkaa nykyisellä hallituksella, jos niin haluaa ja ei persujen puheenjohtaja siihen mitenkään liity.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös