Tässä nokialaisen Timo Isosaaren kirjoitus, joka herättää kyllä ajatuksia:
Miten tuhotaan itsenäinen valtio alle 30 vuodessa?
"Hyvin yksinkertaista. Sekoittamalla oikeudellinen valta, taloudellinen valta ja toimeenpanovalta keskenään ja sitten vaan pidetään huolta siitä, että kaveripiiri ja suku istuvat siellä, missä tuloksista voi nauttia itse laadittujen sääntöjen turvaamana. Oma osuus on palkittava mahdollisimman avokätisesti muiden työstä karttuneesta eläke- ja verokuormasta. Palkintovirkoja on luotava lisää suvun ja kaveripiirin karttuessa.
Mässäilyä voi jatkaa niin pitkään, että sen seurauksena tuhoutuvat markkinat vievät kyrsän lopulta kaikkien pöydästä, lystin maksajien yksinkertaisesti loppuessa.
Nämä kokeilut ovat siis historiassa päätyneet täystuhoon poikkeuksetta. Suomessa ei ymmärretä vieläkään riittävän hyvin, että istumme tällaisen täystuhon kyydissä ja loppu on lähellä. Siksi on paikallaan kerrata lyhyesti, mitä ja miksi on mennyt pieleen. Näihin virheisiin ei ole enää varaa, toivottavasti koskaan.
Kaikki kiertyy Mauno Koivistoon, joka tuli presidentiksi Suomen Pankista. Suomen Pankki oli tuolloin valtiosta riippumaton toimija, jonka tehtävä oli huolehtia yksinomaan rahapolitiikasta, sotkeutumatta mihinkään muuhun poliittiseen toimintaan. Tehtävä on ennemminkin korjata poliittisten virheiden taloudelle aiheuttamat haitat ja talouden suhdannevaihtelut rahan määrää ja hintaa säätelemällä. Nykyisellään se tuottaa enää tilastoja, eli ei voi vaikuttaa talouteen millään keinolla.
Koivistolla oli vielä presidentin valtaoikeudet, mutta myös ongelma, joka syntyi Euroopan Yhteisön jäsenyyspyrkimyksistä ja sisämarkkina-alueen luomiseen tähtäävästä pääomamarkkinoiden vapauttamisesta.
Suomi oli lähes yhtä kaukana liittymiskriteereistä kuin Neuvostoliitto, joten itsenäisen valtion vanhat omistusrakenteet oli purettava pikavauhdilla. Projektille annettiin nimeksi ”hallittu rakennemuutos”. Koska hanke oli täysin poliittinen luonteeltaan, piti koplata keskenään alussa mainitut elementit, mitä kukaan täysjärkinen ei menisi tekemään, jos on historiansa lukenut. Piti siis uhrata vallan kolmijako-oppi perustuslaista piittaamatta. Sellaista kutsutaan yleensä nimellä ”valtiopetos”.
Koivisto ei kunnon sosialistina kyennyt näkemään, millaisen rakennesopeutuksen tuleva EU-jäsenyys olisi vaatinut. Moni muu näki. Nokian silloisen pääjohtajan, Kari Kairamon vaikutuksesta, Ilkka Suomisen, Paavo Väyrysen ja Christoffer Taxellin toimesta oli laadittu nk. kassakaappisopimus, jolla olisi muodostettu oikeistohallitus toteuttamaan eläke- ja työsopimusjärjestelmään tarvittavat muutokset, jotta oman järjestelmämme inflatorinen (jopa 5-6 % / vuosi) luonne olisi mahtunut EU:n 2 % kasvutavoitteisiin.
Nämä olisi tietysti jyrätty oppositioon jäävien vasemmistopuolueiden ylitse, koska ne eivät olisi ikipäivänä luopuneet vapaaehtoisesti systeemistä, jolla inflaatio hoiti osan velkavetoisesta elintason kasvusta palkankorotusautomaatilla, vaikka nimelliskorot olivatkin suhteellisen korkeat. Reaalikorko oli olematon talouden ylikuumenemiseen saakka.
Koivisto sai suunnitelmasta vihiä, kampitti Ilkka Suomisen ja nosti Suomen Pankissa kasvattamansa lemmikin,
Harri Holkerin pääministeriksi, kenties kaikkien aikojen sosialistisimpaan hallitukseen. Valtiovarainministeriksi nimitettiin Erkki Liikanen(!) ja niin olikin yhden Koiviston luottomiehen, Rolf Kullbergin johtama Suomen Pankki kaapattu poliittiseen ohjaukseen. Hallitusta rakennemuutoksesta tuli siis täydellinen katastrofi, jossa maksumiehiksi joutuivat yrittäjät ja heidän takaajansa.
EU-jäsenyyden ja euroon sopeutumisen kireä aikataulu pakotti pelastamaan pankit ja tappamaan ne, jotka osasivat jotakin pankkien rahoittamana tehdä, eli yrittäjät. Yrittäjien ja valtion omaisuus ja tuotantovälineet pakkohuutokaupattiin alennusmyynnissä tolvanoille, jotka ymmärsivät kaiken nopeasta rahan tekemisestä, muttei mitään yrittämisestä. Tällä konstilla valtiollisesta Telestä tuli Sonera, joka tuhottiin alta aikayksikön ja toimivat rippeet menivät Ruotsiin.
EY-sopeuttamisen tiellä oli Suomen Pankkiakin vakavampi este, eli perustuslain suojelema, itsenäinen oikeusjärjestelmä. Ongelman poistamiseksi kutsuttiin koolle
Koiviston konklaavi, minkä jälkeen oikeusjärjestelmä tulikin lopullisesti naitetuksi poliittisen järjestelmän kanssa.
Koska jokainen näistä tahoista on ollut osallisena valtiopetoksessa, niiden on pakko suojella toisiaan hamaan loppuun saakka. Perustuslakivaliokunta käyttää korkeimpia oikeusoppineita etsimään ja järjestelemään tarvittavat aukot perustuslakiin, jotta täysin laittomat sopimukset saadaan runnotuksi hallitusenemmistöllä läpi. Ryhmäkurilla taataan enemmistön pysyminen ruodussa, koska lipeäminen nostaa tien pystyyn valiokuntiin ja puolueen tukeen seuraavissa vaaleissa.
Markan vaihto eurovaluuttaan ja Naton kanssa solmittu isäntämaasopimus voidaan siis käsitellä rikosnimikkeellä ”jatkettu valtiopetos”. Sekä törkeys että tuottamuksellisuus ovat vertaansa vailla. Jos maassa olisi ollut lahjomaton perustuslakituomioistuin, mikään näistä sopimuksista ei olisi voinut saavuttaa eduskunnan hyväksyntää.
Viimeisenä temppunaan Koivisto karsitutti seuraajiltaan presidentin valtaoikeudet, jotta maassa ei ole ainuttakaan instanssia, joka voisi puuttua parlamentarismin ja demokratian raiskaamiseen. Rappiohallinto käyttää selkänojanaan Euroopan Unionia, joka ei siis lähtökohtaisesti ole Suomen taloustuhoa aiheuttanut, vaan kyse oli epäonnistuneesta sopeuttamisesta, eikä sitä siis koskaan edes tehty, kun devalvaation ja Nokian vedolla päästiin rakentamaan uutta kuplaa.
Nykyään meillä on siis herttainen sekasotku taloutta ja lainsäädäntöä, jonka laatijat vastaavat myös toimeenpanosta, ja läpeensä korruptoitunut ylätason rakenne, joka halvaannuttaa päätöksenteon lisäksi kaiken taloudellisen toiminnan. Yhteistyösopimukset ja eurokytkös tekevät korjaavat toimet mahdottomiksi ilman valtavia kansantaloudellisia vahinkoja. 90-luvun sopeutuslama oli näpertelyä siihen verrattuna, mitä nyt on edessä.
Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä voi herkistää itsensä ajatukselle, että Suomen itsemääräämisoikeuden taso on ollut viimeksi näin heikolla tolalla ennen vuotta 1860, jolloin silloinen Suomen suuriruhtinaskunta sai oman rahayksikkönsä, markan. Juhlittakoon siis vaikka itsenäisyyden nimipäivää, koska muuta siitä ei ole jäljellä".
