Mainos

Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 179 289
  • 10 753

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jos hallitus ei ala purkamaan säädöksiä yritystoiminnan tieltä, niin saa puolestani erota vaikka huomenna. Odottakaamme ensi kesään, kun ravintolayrittäjä maksaa tuhat euroa siitä, kun terdellä on vääränvärinen auringonvarjo. Noin niinkuin kärjistäen.

Mitä luulet @sampio ,esittelisikö Juha isoa munaansa tänään kaikelle kansalle? Heilutellen.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Niin se olisi eittämättä normaalia, että Sipilä tekisi pääministerin ilmoituksen eduskunnan täysistunnossa, jonka Yle televisioisi. Tällöin puheesta päästäisiin myös keskustelemaan eduskunnassa. Mutta kuten jo todettua, Sipilä tuntuu pitävän enemmän yksin- kuin vuoropuhelusta.

Ja mitä kysymykseesi tulee, niin Yle kertoo omista arvoistaan seuraavasti: "YLE on kaupallisesti ja poliittisesti riippumaton. Ohjelmistossa pyritään tasapuoliseen käsittelytapaan ja puolueettomuuteen."

Kyllähän tuota päästään moneen kertaan kokemaankin. YLE televisioi varmasti esim. eduskunnalle esitettävän tiedonantokeskustelun yhteiskuntasopimuksen korvaaviin toimiin liittyvistä lakiesityksistä. Poden parantumatonta Kepuangstia mutta siitä huolimatta minusta on ihan kiinostavaa kuunnella Sipilän sanottava ilman toimittajan keskeytyksiä ja välihuutelua.

Isoin haloo tuosta Sipilän puheesta tuntuu muuten olevan nyt kaupallisten medioiden edustajilla. Syynä tietenkin se että Sipilä puhuu YLE:llä. Maikkari ottaisi aivan varmasti pääministerin puhumaan kanavalleen ja siirtäisi ohjelmiaan jos sitä heille tarjottaisiin. Hauska juttu sinänsä että Kauppalehden, Maikkarin ja muiden yleisesti porvarillisina pidettyjen medioiden edustajat ja vasemmisto ovat nyt löytäneet toisensa tässä Sipilän puheen arvostelussa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvin huomaa että Suomi on entinen Venäjän ja Ruotsin alusmaa. Kummastakin on omittu niiden huonoimmat puolet. Kun pääministeri haluaa kertoa hallituksen politiikan sisällöstä suoraan kansalle, sisältö ei kiinnosta ketään. Muoto eli se että pääministeri puhuu YLE:ssä sen sijaan saa jatkuvaa parkumista. Milloin asialla ovat elämäntapamielensäpahoittajat, milloin kaupalliset toimijat. Kun Sipilä on puheensa pitänyt, some täytyy kommenteista jotka koskevat Sipilän kampausta, kravattia sekä sitä, miksi se piti päästää YLE:een puhumaan. Kaksi professoria selittää miksi Sipilän YLE-esiintyminen oli mahdollisesti joko perustuslain, Pariisin rauhansopimuksen tai ainakin EU:n viestintäpuitesopimuksen vastainen. Tuomioja pohtii välikysymystä Sipilän esiintymisestä ja Rinne vaatii niiden kameroiden takavarikointia jotka Sipilän esiintymisen kuvasivat ja luovuttamisesta ay-aktiivien käyttöön.

Puheen sisältö? Mitä väliä! Melkein sanoisin että suomalaiset ovat ansainneet -5 prosenttia + lomarahoista 50 prosenttia pois ja lomapäivät 38/30 -> 24 päivään. Luin Rinteen näkemyksiä muutamana päivänä ja tänään sen vässykän twitterin. Ymmärrän entistä paremmin Sipilän suoran esiintymisen.
 
Viimeksi muokattu:

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Toivottavasti Sipilä taas vetoaa johonkin vitun talkoisiin osallistumiseen. Hieno esimerkki osallistumisesta on Sipilän puoluetoveri, pers'aukisena tunnettu veroparatiisi-Berner.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toivottavasti Sipilä taas vetoaa johonkin vitun talkoisiin osallistumiseen. Hieno esimerkki osallistumisesta on Sipilän puoluetoveri, pers'aukisena tunnettu veroparatiisi-Berner.

Toisaalta yksin valtion eläkerahastolla on yli viiden (5) miljardin sijoitukset veroparatiiseissa. Bernerin puuhastelut on ihan pähkinöitä näissä kisoissa:

Finnwatch: Työeläkevaroja veroparatiiseissa 37 miljardia euroa - veroparatiisi - Talous - Helsingin Sanomat

Lisäksi valtio- ja kuntaenemmistöiset yritykset sijoittavat veroparatiiseihin monilla muillakin tavoilla.
 
Toivottavasti Sipilä taas vetoaa johonkin vitun talkoisiin osallistumiseen. Hieno esimerkki osallistumisesta on Sipilän puoluetoveri, pers'aukisena tunnettu veroparatiisi-Berner.
Joka hänkin maksoi ilmeisesti viime vuonna jonkun 160 000 € veroja, kun ansiotuloja oli vajaa 100k€ ja pääomatuloja vajaa 400k€. Varmaan keskimäärin maksoi a) enemmän kuin käytti palveluja b) enemmän kuin muut.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille

Ei nyt kuitenkaan lähdetä tälle linjalle. Väärinkäytös on väärinkäytös, aivan sama kuinka paljon maksaa veroja. (tässä en viittaa Berneriin, jota ei kai ole vielä "syylliseksi" mihinkään todettu). Vai rustaillaanko sopiva taulukko sille, mitä kaikkea eri verosummilla saavuttaa? Vanhemmilta yhteensä 100000 euroa vuodessa vapauttaa miespuolisen jälkikasvun asevelvollisuudesta, 50000 euroa vuodessa antaa oikeuden ajaa 10 kilometriä normaaleja nopeusrajoituksia kovempaa...
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Ainakin tässä maassa yritetään tehdä edes jotain ja mitä enemmän kitinää tulee niin jossakin mielessä jopa sitä parempi.

Nalle eilen: "Mistä tulee tämä idioottimainen ajatus, että konsensuaalisessa mössössä on meidän tulevaisuutemme ja se on se meidän voimavaramme?"

Eikös tässä nyt olla Nallen toivomalla tiellä. Konsensusmössö on heitetty sivuun ja nyt yritetään, miten hommat sujuu ilman konsensusta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei nyt kuitenkaan lähdetä tälle linjalle. Väärinkäytös on väärinkäytös, aivan sama kuinka paljon maksaa veroja. (tässä en viittaa Berneriin, jota ei kai ole vielä "syylliseksi" mihinkään todettu). Vai rustaillaanko sopiva taulukko sille, mitä kaikkea eri verosummilla saavuttaa? Vanhemmilta yhteensä 100000 euroa vuodessa vapauttaa miespuolisen jälkikasvun asevelvollisuudesta, 50000 euroa vuodessa antaa oikeuden ajaa 10 kilometriä normaaleja nopeusrajoituksia kovempaa...
Eihän tuo 100 000€ vuodessa ole edes älyttömän paljon jos kyse on yhteenlasketuista tuloista. Ja jos Berner ei ole rikkonut mitään lakia niin sitten saa jatkaa noin jatkossakin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mitä luulet @sampio ,esittelisikö Juha isoa munaansa tänään kaikelle kansalle? Heilutellen.
Olisi kyllä hienoa, jos Juha vetäisi kunnon helikopterit kameran edessä vinon hymyn kera ja lähtisi sitten mitään sanomatta pois. Korkeintaan lievä yskähdys ja kravatin korjaus itse tapahtuman jälkeen. Valtionmiesmäisesti. Jäisi hetkeksi talous- ja pakolaiskeskustelu sivummalle.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Eihän tuo 100 000€ vuodessa ole edes älyttömän paljon jos kyse on yhteenlasketuista tuloista. Ja jos Berner ei ole rikkonut mitään lakia niin sitten saa jatkaa noin jatkossakin.
Tarkoitin siis maksettuja veroja, en tuloja. Ja juu, lain puitteissa antaa ehdottomasti mennä vaan. Tarkoitus oli lähinnä kritisoida sitä, että maksettujen verojen määrä antaa ihmisille jotain tiettyjä etuoikeuksia yleisen normiston suhteen.

Edit. huonosti luettu
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei nyt kuitenkaan lähdetä tälle linjalle. Väärinkäytös on väärinkäytös, aivan sama kuinka paljon maksaa veroja. (tässä en viittaa Berneriin, jota ei kai ole vielä "syylliseksi" mihinkään todettu). Vai rustaillaanko sopiva taulukko sille, mitä kaikkea eri verosummilla saavuttaa? Vanhemmilta yhteensä 100000 euroa vuodessa vapauttaa miespuolisen jälkikasvun asevelvollisuudesta, 50000 euroa vuodessa antaa oikeuden ajaa 10 kilometriä normaaleja nopeusrajoituksia kovempaa...
Mikä väärinkäytös? Mitä lakia on rikottu?
 
oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Mikä väärinkäytös? Mitä lakia on rikottu?

Bernerin kohdalla ei mitään. Silti pitäisin huolestuttava sitä, että tämä hallitus aikoo kokoomuksen aloitteesta poistaa varakkailta tiettyihin törkeisiin veropetoksiin syyllistyneiltä rikosseuraamukset, jos teon tehnyt taho itse tunnustaa veropetoksen.

Hallitus aikoo myös selvästi lieventää kyseisten varakkaiden rikollisten jälkiverotusta. Kokoomus ikään kuin tarjoaa armahduksen joukolle talousrikollisia.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Bernerin kohdalla ei mitään. Silti pitäisin huolestuttava sitä, että tämä hallitus aikoo kokoomuksen aloitteesta poistaa varakkailta tiettyihin törkeisiin veropetoksiin syyllistyneiltä rikosseuraamukset, jos teon tehnyt taho itse tunnustaa veropetoksen.

Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Eikä siis tuo koske ainoastaan varakkaita. Tämä armahduskäytäntöhän on tarkoitus olla parin vuoden mittainen. Mielestäni laittomien aseiden kohdalla tämä käytäntö on ollut toimiva. Jos olet ilmoittanut itse laittoman aseen poliisille, olet säästynyt rangaistukselta.
 
oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Eikä siis tuo koske ainoastaan varakkaita. Tämä armahduskäytäntöhän on tarkoitus olla parin vuoden mittainen. Mielestäni laittomien aseiden kohdalla tämä käytäntö on ollut toimiva. Jos olet ilmoittanut itse laittoman aseen poliisille, olet säästynyt rangaistukselta.

Aika harva keskituloinen on pystynyt syyllistymään niihin rikoksiin, joita tämä tuleva käytäntö koskisi. Laittomia aseita saattaa olla lähes kenellä tahansa. Sen sijaan harvalla meistä on miljoonia euroa ulkomaisilla pankkitileillä, joita ei vain ole muistanut ilmoittaa verottajalle.

Itse olisin armahduskäytännön sijaan lisännyt reippaasti verohallinnon resursseja tämän kaltaisten talousrikollisuuden torjunnassa. Toki onhan se ymmärrettävää, että Kokoomus ei halua mitään pahaa omille tukijoileen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Taloudellisesti ajalteltuna armahduskäytäntö on selkeästi tehokkaampi vaihtoehto, valtio saisi huomattavasti enemmän rahaa.
 
I ro1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja JM Aaltonen

Tähän täytyy sanoa, että idea on tullut Verohallinnosta itsestään: Sen ylitarkastaja on verotuslehdessä ehdottanut tätä ja koska tämä käytäntö on useissa maissa osoittautunut hyväksi, niin on järkevää, että niin tehdään Suomessakin. Kyseessä on ns. tehokas katuminen. Verotus 4/2013 sisällysluettelo

Yleensäkin kaikenlaiset ideat tulevat ministeriöistä ja virkamiehistöltä, siis sellaiset, jotka valtiota vievät reippaasti eteenpäin. On poliitikoista kiinni, että mitkä viedään laiksi. Kaikenlainen peruslainvalmistelutyö yms tehdään ihan muualla kuin kansanedustajien toimesta. Näin niinku tiedoksi.
 
oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Taloudellisesti ajalteltuna armahduskäytäntö on selkeästi tehokkaampi vaihtoehto, valtio saisi huomattavasti enemmän rahaa.

Olet varmaan oikeassa. Itse ajattelen asiaa sekä taloudelliselta että lailliselta kannalta. On ikävää, jos törkeistäkin rikoksista voi selvitä pienillä sakoilla tai veronkorotuksilla.

Lisäksi nyt eletään 2010-lukua jolloin pankkisalaisuus mm. Sveitsissä ja Liechtensteinissa on jo murrettu. Sopivalla lainsäädännöllä ja verottajan tai poliisin resursseja lisäämällä saataisiin vuodessa miljoonien eurojen tuotto.
 
oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Tähän täytyy sanoa, että idea on tullut Verohallinnosta itsestään: Sen ylitarkastaja on verotuslehdessä ehdottanut tätä ja koska tämä käytäntö on useissa maissa osoittautunut hyväksi, niin on järkevää, että niin tehdään Suomessakin. Kyseessä on ns. tehokas katuminen. Verotus 4/2013 sisällysluettelo.

Onko sinulle yllätys että yksi Verohallinnon virkamies on kokoomuslainen?
 
I ro1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja JM Aaltonen
Tiedän varmasti, että hän on demari.
 
oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Tähän täytyy sanoa, että idea on tullut Verohallinnosta itsestään: Sen ylitarkastaja on verotuslehdessä ehdottanut tätä ja koska tämä käytäntö on useissa maissa osoittautunut hyväksi, niin on järkevää, että niin tehdään Suomessakin. Kyseessä on ns. tehokas katuminen.

Huono esimerkki sikäli, että Verohallinnossa EI ehdotettu lievennystä jälkiveroihin, jos katuu. Kokoomuksen junailemassa lakiehdotuksessa näin tehdään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös