Mainos

Halli, makkarat ja show

  • 692 012
  • 2 286

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hallilta varmaa saa tänäänkin ovelta lippuja. Kuopiossa käymässä ja jos vaan kerkiän niin pelinkin voisi katsomassa käydä. Ei liene seisomaliput olleet kertaakaan loppuunmyyty.
Täytyy kyllä nostaa hattua jos ulkopaikkakuntalainen ei KalPan tai Bluesin fani maksaa vapaaehtoisesti lauantai-iltana päästäkseen katsomaan tätä jääkiekkohurmosta. Itsellä tekee tiukkaa raahautua hallille 30-vuotta KalPaa kannattaneena kausikortin omistajana, sellaista kuraa on viimeajat olleet.

Ja noista lipuista, niin eiköhän siellä se noin 2000 lippua jää vielä myymättäkin, eli ei tarvitse pelätä ettet sisälle pääsisi.
 

Belsebuubi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Niiralanmonttu, United
Äläs nyt. Asun toki paikkakunnalla mutta KalPan otteet ei aiheuta juuri tuntoja, siitä huolimatta tulen katsomaan kohta jo toisen pelin tälle viikkoa. Ehkä se helpompaa on tulla katsomaan tuota rämpimistä kun se ei vituta niin raikkaasti.

Seuraamani IFK:n peli kulkee tällähetkellä kun ajatus joten tiedän kyllä miksi tuota hallille lähtemistä miettii yksi sun toinen. Kiekkoa on mukava seurata paikanpäällä siksi sinne tulee lähdettyä, okei ja ehkä parin erätauko bissen vuoksi myös.

edit.
Ei muuten tarvitse kauheasti jonoissakaan värjötellä jos väkeä ei edellistä peliä enempää tule.
 

Kuuhinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Winnipeg Jets, Let's Go Oilers!
Hei. Minäpä sain hyvän idean. Tiedätte sen ison helium/tms-KalPa-ukon siinä C-oven tienoilla? Eikö olisi hyvää esimakua Trust Kapital Arenalle tuleville katsojille illan ottelusta, jos se helium-ukko pieraisisi jokaisen ohikulkijan päälle?

Tuli tämä siis mieleen tuosta päivän tiedotteesta, joka tuntui KalPa-organisaation pierulle fanien kasvoille.
 
Viimeksi muokattu:

Ceze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vieraskatsomo?

Mikä/mitkä katsomot Kuopiossa on osoitettu vieraskannattajille/vieraskannattajaporukoille? Joulukuussa pitää yrittää ehtiä Kuopioon mökkeilyn lomassa, kun ei ole tuolla tullut vielä käytyä ja ottaa omat liput EP:n vierestä...
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Mikä/mitkä katsomot Kuopiossa on osoitettu vieraskannattajille/vieraskannattajaporukoille? Joulukuussa pitää yrittää ehtiä Kuopioon mökkeilyn lomassa, kun ei ole tuolla tullut vielä käytyä ja ottaa omat liput EP:n vierestä...

Kuopiossa vierasfanien paikat on katsomossa A6, joka on siis seisomakatsomo. Vieressä istumakatsomot A5 ja A4 saatetaan varmaankin varata myös EP:n toimesta, riippuen kuinka paljon porukkaa on tulossa.

Linkki katsomokarttaan
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Töissä on taas vähän tylsää niin laskin huvikseen, että perjantain peliin on jäljellä 285 istumapaikkalippua. Kenellä ei tikettiä vielä ole niin ei muuta kun lippukauppaan ja heti. Täysi halli olisi varsin mukava asia.
 
Töissä on taas vähän tylsää niin laskin huvikseen, että perjantain peliin on jäljellä 285 istumapaikkalippua. Kenellä ei tikettiä vielä ole niin ei muuta kun lippukauppaan ja heti. Täysi halli olisi varsin mukava asia.

Nyt sitten joukkueen pitää näyttää yleisölle ja Tapparalle mistä kana pissii. Ei mitään paineita siis..

Onneksi on viikon ensimmäinen peli, joten energiaa pitäisi ainakin olla ajaa ukkoja seinälle.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Reipas sata istuinta myymättä. Ottakaa loppukiri niin saadaan perjantaisaunan lauteet täyteen!
Onhan panosta taas korostetusti kolmen sarjapisteen verran. Yleisöä houkuteltu hallille. Saadaan näköjään muutakin kuin vettä lauteille. +4tuhatta katsojaa on hieno suoritus, samaa ei voi sanoa budjetoidusta yleisömäärästä.
Se 2500 siellä varmaan istuu loppukauden, tapahtui mitä tahansa. Häviöllä pääsee organisaatio taas houkutteluhommiin, kotivoitolla voi seuraavassa viikkopelissä olla yleisöä +3000,enemmän tai vähemmän maksanutta katsojaa. Raakapeli ja ennen kevättä olisi sarjapisteitäkin pakko saada, rennosti vaan pojat!
 

Saukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Se 2500 siellä varmaan istuu loppukauden, tapahtui mitä tahansa. Häviöllä pääsee organisaatio taas houkutteluhommiin, kotivoitolla voi seuraavassa viikkopelissä olla yleisöä +3000,enemmän tai vähemmän maksanutta katsojaa. Raakapeli ja ennen kevättä olisi sarjapisteitäkin pakko saada, rennosti vaan pojat!

Jep, kausikorttilainen ainakin istuu ja kärsii, kun ei rahojaankaan (valitettavasti) enää takasin saa. Nyt tulis Saatana kyllä hyvään saumaan...

Illan parasta antia oli tänään fanikatsomon mökä, erityisesti ekassa erässä. Mutta mihin on unohdettu hieno "Ei tunnu missään"-huuto? Tapparan ekan maalin jälkeen ois sopinu ku nyrkki silmään.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
KalPa vs Tappara vai lohikäärmemainos? Näin molemmat nähneenä valitsen lohikäärmeen.
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Twitterissä näyttää joku jypinkylän räppäri twiitanneen, että on alustavasti sopinut tekevänsä KalPa vs Jyp-biisin yhdessä Kuopiolaisen Timi Lexikonin kanssa.

Olenkin jo pitkään odotellut ainakin Lexikonilta KalPa aiheista biisiä.
Jäädään innolla odottelemaan!
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Pistetään tänne kun tämä kuitenkin KalPaankin liittyy vahvasti.

Eli Niiralaan suunnitellaan uusia rakennuksia ja rakas monttukin näissä suunnitelmissa tulee saamaan osansa. Ainakin uusi parkkihalli suunnitelmissa siis.
Hienohan tuo on ja varmasti tuo peleihinkin lisää porukkaa tulevaisuudessa.

Linkki vie ylen uutiseen: Niiralaan suunnitellun Areenan toteutus halutaan aloittaa pian | Yle Uutiset | yle.fi

Se on sitten KalPa YIT:n kanssa torppaamassa koko hanketta omien lehmien ollessa ojassa: YIT ja KalPa syrjäyttämässä Areena-matkailuhankkeen - Savo - Savon Sanomat

Onhan se hienoo, jos halli paranee, mutta tuo nyt taitaa syrjäyttää paljon isomman ja hienomman hankkeen tieltään. Jutun perusteella kaupungin toiminta vaikuttaa suorastaan törkeältä.
 

Blunttis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat KalPa
Onhan se hienoo, jos halli paranee, mutta tuo nyt taitaa syrjäyttää paljon isomman ja hienomman hankkeen tieltään. Jutun perusteella kaupungin toiminta vaikuttaa suorastaan törkeältä.

En ole perehtynyt aiheeseen, mutta tämä isompi hanke olisi minusta ollut jotain kerrankin riittävän kunnianhimoista. Tuolla lapin hiihtokeskuksissa on pistänyt silmään, että etenkin norjalaiset ja osittain nämä meille tutummat venäläiset on varoissaan ja suorastaan etsivät palveluja mihinkä rahojansa laittaa. RAY:lle vielä painetta, että kaupunkiin saatas kunnon kasino, niin alkas olla houkuttelevuutta.

Toivottavasti "Meidän KalPa", pistää sen "Me" nyt etusijalle.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Torstaina on sitten savolaisyleisöllä näytönpaikka. Vastassa siis Pelicans Lahdesta ja kyseessä on supersaver-ottelu eli liput ovat puoli-ilmaisia! Nyt jos jäädään alle 4000 katsojan rajan niin tulee todistetuksi, että Kuopio ei Liigajoukkuetta ansaitse.

Niin ja ennen kun joku tulee avautumaan klaanista, neekeristä tms. Niin totean, että tekosyitä kaikki.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Tuntuu olevan sellainen trendi KalPan kannattajilla, että tarvitaan tarpeeksi pitkä voittoputki, että sinne hallille uskalletaan raahautua. Silloin kun siellä hallilla on se +4000 silmäparia katsomassa peliä, niin KalPan pelaaminen kusee täysin. Niille "extra-2000" gloryhunter-ihmiselle jää huono kuva ja paska maku suuhun, että "ei olis kannattanu kyllä tulla" ja sitten heitä ei taas hallilla näy enää moneen otteluun. Vaikka minkäs sille mahdat...
 

Kennel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kellään sattuisi olemaan Kuopion turvapäällikön numeroa tai keinoja sen selvittämiseksi? Saamani on virheellinen ja toimisto menee perjantaisin kiinni hassuun aikaan.

e. sainkin kiinni
 
Viimeksi muokattu:

Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olipas taas aikamoista toimintaa monttupubissa. Lähdettiin kaverin kanssa 2 min ennen toisen erän loppua, että päästäis kaljalle. Jouduttiin jonottamaan pubin ulkopuolella ainakin 10 min kun sisälle pääse sitä mukaa kun joku tuli ulos ja pubi ei ollut läheskään täynnä. Siinä oluen myynti kärsi pahasti.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Melkoinen show käy KalPa ovissa ja (:ikku:)nnoissa. Pennasen vuoro poistua. Puolustus kun vielä vaihdetaan lue myydään/annetaan niin sitten alkaa olla kaikki kokeiltu. Vai pelattaisko tuplajäillä/kuopiohallin kupeella ulkojäillä joulutauon jälkeinen peli ilvestä vastaan...
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Mikä se pelin lopussa ollut palohälytys(?) oikein oli? Oliko joku vittuuntunut fani kiskaissut jotain nappia?
 

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Mikä se pelin lopussa ollut palohälytys(?) oikein oli? Oliko joku vittuuntunut fani kiskaissut jotain nappia?

Kyseessä oli harjoitus. Ei siis mitään oikeaa vaaraa vaan täysin tarkoituksellinen palohälytys ja järkkäreiden oli ohjailla kaikki lähimmistä uloskäynneistä pihalle.
 

Nereid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, JYP
Menee vähän viime tinkaan kun tämän illan peliin ollaan tulossa, mutta jospa joku vielä huomaisi. Onko niiralassa käytössä laitteet joilla lipun saa luettua kännykän näytöltä? Sen enempää ajattelematta lippupalvelusta tuon sms toimitusvaihtoehdon valitsin ja nyt iski epäilys. Jyväskylässä ei (yllättäen) ainakaan ole moisia aparaatteja.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Menee vähän viime tinkaan kun tämän illan peliin ollaan tulossa, mutta jospa joku vielä huomaisi. Onko niiralassa käytössä laitteet joilla lipun saa luettua kännykän näytöltä? Sen enempää ajattelematta lippupalvelusta tuon sms toimitusvaihtoehdon valitsin ja nyt iski epäilys. Jyväskylässä ei (yllättäen) ainakaan ole moisia aparaatteja.

Joo, kyllä löytyy ne laitteet, jolla saa luettua kännykän näytöltä. Hyvin on ainakin kyseinen palvelu toiminut itsellä iPhonessa. Tervetuloa Niiralaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös