Guns N' Roses

  • 795 803
  • 4 528

Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Samaa mieltä. Tämän levyn menestymättömyys kertoo taas surullisesti siitä, millä perusteella suuri yleisö levyjään ostaa. Nyt kun levystä ei tehty hienoa musiikkivideota ja Axl ei jakanut lukemattomia haastatteluja eri julkaisuille, ei kiekko käynyt kaupaksi. Tuostahan se jäi kiinni, ei musiikista.

No juu. Itsepetosta pahimmillaan.

Itse olisin lätyn ostanut, jos sillä olisi ollut jotain mihin tarttua. Pari ok biisiä ja muutama yhdentekevä; niillä ei ainakaan meikäläistä saada ostoksille.

Nyt ainakin tiedän kuka oli Use Your Illusionien paskojen vetojen takana...
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nyt ainakin tiedän kuka oli Use Your Illusionien paskojen vetojen takana...

Parhaitenhan tuo tietty selviää lukemalla UYI:n sisälehtiset.

Mielenkiintoinen kitaristi sitten valittu, sinänsä aika Finckin näköinen valinta. Eli se teinipoika olisi kyllä ollut sellainen virhediili, että oksat pois ja pari muutakin heitettyä nimeä oli aika hirveitä. Sinänsä siis voi olla ihan tyytyväinen, toki itse olisin mieluiten nähnyt Bucketheadin palaavaan, mutta Herbie (Bucketin "manageri") ei ole varmaan ottanut puheluita vastaan.

Lisäksi tämähän on positiivista, koska jotain on sentään tekeillä. Nyt vain odotellaan virallista ilmoitusta - ilmeisesti Eurooppaan eivät tule kesällä kuitenkaan vaan virittävät sitä stadikkarundia (festarimuodossa?) USAan yhdessä Van Halenin kanssa (huhu).
 

Disaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs
Axl Rose - Chinese Democracy

Voi jeesus minkälaista kauheaa popahtavaa paskaa tämä koko levy on. Jäljelle ei ole jäänyt mitään siitä, mitä Guns N’ Roses oli ennen. Eniten tässä harmittaa se, että tätä "levyä" myydään Guns N´ Rosesina, mitä tämä ei todellakaan ole, vaan Axl Rosea. Slashin sekä Duffin lähdettyä pois katosi biiseistä asenne, eikä Axl Rosen henkinen tasapaino riitä tekemään enää mitään, kuin siis tällaista paskaa. Naurattaa kun porukka pettää itseään ja vakuuttelee tämän olevan hyvä ja aito Guns N´ Roses, tai ovat muuten vain niin junnuja, etteivät edes muista enää sitä aitoa ja alkuperäistä Guns N´ Rosesia.
 

kovalev

Jäsen
Todellakin - vuoden -09 Gunnarit on aivan eri juttu kuin vuoden -87! Mitä helvettiä!

Vuoden -09 Metallica on myös aivan eri juttu kuin vuoden -86, vaikka se kovasti yrittääkin tehdä taas yhtä pitkiä, moniulotteisia, ja raskaita biisejä.

Kumpi näistä yrittää tavoitella jotain, mitä se ei voi enää saada?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Naurattaa kun porukka pettää itseään ja vakuuttelee tämän olevan hyvä ja aito Guns N´ Roses, tai ovat muuten vain niin junnuja, etteivät edes muista enää sitä aitoa ja alkuperäistä Guns N´ Rosesia.

En mä ainakaan ole koskaan väittänyt, että tämä on aito ja sama GnR kuin vuonna kivi sekä paperi. Makuja on monia, haittaako sinua niin kovasti jos ihmiset (valtaosa tämänkin palstan) pitävät tästä tästä levystä. Minä pidän ja mielestäni se on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Toisaalta kuten olen aina sanonut, niin minuun on uponnut GnR:n UYI-aikakausi paremmin ja sieltä vieläpä ne Axlin pensselistä tulleet biisit. Joten tältä pohjalta homma uppoaa mulle kybällä, taas AFD-katurokin ystävälle tämä ei lienee ole se mieluisin tekele.

Ja edelleen olen myös sitä mieltä, että tälle mainostamallesi "aidolle" GnR:lle Izzyn lähtö oli pahempi isku kuin Saulin tai Dufin lähdöt.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Minä pidän ja mielestäni se on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Levyhän on "ihan jees" varsinkin kun odotukset olivat alta nollan. Mutta en kyllä pysty olemaan samaa mieltä siitä, että levy olisi jäänyt liian vähälle huomiolle. 14 vuoden mediapelin jälkeen tämän tunnettavuusluokan bändi kun julkaisee levyn, niin mahdollinen vähäinen huomio on kyllä suoraa seurausta musiikin tasosta.


Ja edelleen olen myös sitä mieltä, että tälle mainostamallesi "aidolle" GnR:lle Izzyn lähtö oli pahempi isku kuin Saulin tai Dufin lähdöt.

Juuri näin. Izzy sävelsi Slashin kanssa Appetiten (joka on ylivoimaisesti paras gnr julkaisu) ja kaverin lähdettyä alkoi jyrkkä ja loputon alamäki, jota bändi ei kestänyt.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Jäljelle ei ole jäänyt mitään siitä, mitä Guns N’ Roses oli ennen. Eniten tässä harmittaa se, että tätä "levyä" myydään Guns N´ Rosesina, mitä tämä ei todellakaan ole, vaan Axl Rosea.

Pidän todella Chinese Democracysta, kun taas vanha GnR ei erityisemmin kolahda. Samoin muutamat kaverini ovat kavahtaneet levyä vain nimen perusteella, mutta ovat sitten lämmenneet kun olen "pakottanut" heidät kuuntelemaan pari biisiä.

Siksi olenkin samaa mieltä, että tämän uuden levyn olisi saanut julkaista vaikka nimellä Axl Rose & Friends tai jotain.

Piti kumpaa vaan parempana, vanhaa tai uutta, vanhan nimen käyttämisessä on oma taakkansa.
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
14 vuoden mediapelin jälkeen tämän tunnettavuusluokan bändi kun julkaisee levyn, niin mahdollinen vähäinen huomio on kyllä suoraa seurausta musiikin tasosta.

Tuo väittämä on kyllä niin kaukana totuudesta kuin olla vain voi, enkä edes tässä ota kantaa tämän kyseisen levyn laatuun tai laaduttomuuteen.

Musabisneksessä on nyt enemmän kuin koskaan (miinus ehkä 50-luku ja aika ennen rockin vallankumousta) kyse markkinoinnista ja isojen levy-yhtiöiden jylläyksestä. AC/DC:n uusin promottiin erittäin isolla kädellä ja sen seurauksena bändi soi mm. NRJ:llä ja sen biisiä renkutetaan mainoks(i)en taustalla. Waldo's Peoplen hirvitys puskee 17:ta viikkoa lautauslistan kärkisijoilla, ja väitän että pysyy siellä niin kauan kunnes Euroviisut on ohi, sen jälkeen mystisesti kadoten.

Järjestäen ovat Idols-ihmetykset jokaisen lehden kannessa ja kaikilla TV sekä radiokanavilla puffattavana. Ja levyt myy. Puhutaanko näissä tapauksissa musiikin tasosta? Tuskin.

Tässä vaiheessa sanottakoon että eiskadeiska on minusta hienoa musaa, otin sen mukaan vain koska sen ja Democracyn vertailu on sinällään helpointa suorittaa yksi yhteen. AC/DC tuotiin väkisin jokaisen, jopa sen musiikista mitään ymmärtämättömän tietoisuuteen pitkällä, laajalla ja todennäköisesti kalliilla kampanjalla jonka lisäksi bändi hoiti medianäkyvyytensä (haastikset ynnä kissanristiäiset) ammattimaisesti ja varsin onnistuneesti. Axl taisi suostua yhteen haastatteluun(?), ei tehnyt videoita eikä lähtenyt tien päälle, lisäksi kai taasen kerran riitatui lafkansa kanssa eikä sen vuoksi kyennyt toteuttamaan järkevää promokampanjaa. Näin ollen GnR-uutukaisen löysivät enimmäkseen ne ihmiset joita levy kiinnosti jo etukäteen. Menestys tunnetusti tulee silloin kun onnistuu ylittämään genrerajat.

Axl saa kyllä monessa mielessä syyttää itse(ppäisyytt)ään levyn huonosta menestyksestä, mutta sisällöllä on nykyään hyvin vähän tekemistä menestyvän musiikin kanssa.


Valitettavasti.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Tuo väittämä on kyllä niin kaukana totuudesta kuin olla vain voi, enkä edes tässä ota kantaa tämän kyseisen levyn laatuun tai laaduttomuuteen.

Musabisneksessä on nyt enemmän kuin koskaan (miinus ehkä 50-luku ja aika ennen rockin vallankumousta) kyse markkinoinnista ja isojen levy-yhtiöiden jylläyksestä. AC/DC:n uusin promottiin erittäin isolla kädellä ja sen seurauksena bändi soi mm. NRJ:llä ja sen biisiä renkutetaan mainoks(i)en taustalla. Waldo's Peoplen hirvitys puskee 17:ta viikkoa lautauslistan kärkisijoilla, ja väitän että pysyy siellä niin kauan kunnes Euroviisut on ohi, sen jälkeen mystisesti kadoten.

Järjestäen ovat Idols-ihmetykset jokaisen lehden kannessa ja kaikilla TV sekä radiokanavilla puffattavana. Ja levyt myy. Puhutaanko näissä tapauksissa musiikin tasosta? Tuskin.

Tässä vaiheessa sanottakoon että eiskadeiska on minusta hienoa musaa, otin sen mukaan vain koska sen ja Democracyn vertailu on sinällään helpointa suorittaa yksi yhteen. AC/DC tuotiin väkisin jokaisen, jopa sen musiikista mitään ymmärtämättömän tietoisuuteen pitkällä, laajalla ja todennäköisesti kalliilla kampanjalla jonka lisäksi bändi hoiti medianäkyvyytensä (haastikset ynnä kissanristiäiset) ammattimaisesti ja varsin onnistuneesti. Axl taisi suostua yhteen haastatteluun(?), ei tehnyt videoita eikä lähtenyt tien päälle, lisäksi kai taasen kerran riitatui lafkansa kanssa eikä sen vuoksi kyennyt toteuttamaan järkevää promokampanjaa. Näin ollen GnR-uutukaisen löysivät enimmäkseen ne ihmiset joita levy kiinnosti jo etukäteen. Menestys tunnetusti tulee silloin kun onnistuu ylittämään genrerajat.

Axl saa kyllä monessa mielessä syyttää itse(ppäisyytt)ään levyn huonosta menestyksestä, mutta sisällöllä on nykyään hyvin vähän tekemistä menestyvän musiikin kanssa.


Valitettavasti.

Näin on. Ja niistäkin, jotka levyn löysivät ja kuuntelivat, osa on näitä jotka joko odottivat Appetite 2:sta tai ovat muuten vain periaatteesta sitä mieltä, että levy/bändi ei voi olla hyvä jos sen kannessa on Guns n´ Roses ja kepin varressa ei heilu Slash niminen jannu.

Täydellisessä maailmassa vain musiikilla olisi merkitystä, mutta valitettavasti näin ei ole. Olisi ollut ihan mukava nähdä millaisen suosion levy olisi kohdannut jos hommat olisi hoidettu tyylillä. Eli Axl median eteen, kiertue pystyyn, jakelu jotenkin muuten kuin Best Buyn kautta, videota kehiin jne. Eihän se välttämättä olisi ollut siltikään mikään huippumenestys, mutta varmasti olisi mennyt paremmin mitä nyt.

Saa nähdä lähteekö homma jonkinlaiseen nousuun, kun bändi joskus saa Better-videon ulos ja lähtee kiertueelle. Joka tapauksessa etsikkoaika tuli ja meni markkinoinnin osalta.

Niin tai näin. Minä tykkään levystä ja se nyt on itselleni se mikä merkkaa. Jos toivomuksia saa esittää niin laittaisivat sen kiertueen pystyy ja tulisivat Suomeen asti.

Meikäläisenkin huomion on muuten kiinnittänyt se, että kaikki kenen tiedän levyä oikeasti kuunnelleen ovat siitä pääsääntöisesti tykänneet. Joukkoon on mahtunut sekä vanhoja GnR-diggareita että bändiä juurikaan aiemmin tunteneita tyyppejä.

Tuli muuten luettua eilen Kimi Räikkösen haastattelu F1 Racing lehdessä. Aika lailla samaa mentaliteettia löytyy näistä kaveruksista ainakin suhtautumisessa mediaan. http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2009/04/859656
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Naurattaa kun porukka pettää itseään ja vakuuttelee tämän olevan hyvä ja aito Guns N´ Roses, tai ovat muuten vain niin junnuja, etteivät edes muista enää sitä aitoa ja alkuperäistä Guns N´ Rosesia.

"Aidosta ja alkuperäisestä" Guns N' Rosesista oli jo suurimmalla osalla Use Your Illusion -touria jäljellä enää Axl Rose, kun Izzy lähti. Mutta tarkoitat tietysti tätä AFD-kokoonpanoa, jolla oli oma aikansa kiistatta huippuna, enkä sitä ole unohtamassa. Mutta en koe mitään pahaa omatuntoa, kun sanon että myös uusi materiaali toimii hyvin.
 

Sic

Jäsen
Toki pientä mainosta levylle saadaan uuden Chinese Democracy - Rockbandin ansiosta, peli julkaistiin tossa viitisen päivää sitten, ja näköjään tuo on saanut mainostustakin ihan kiitettävästi. Voishan tuokin olla hyvä syy lähteä rundille, mutta mitään varmaa uutista tuolta saralta ei ole, joten paha mennä sanomaan mitään.

http://www.nme.com/news/guns-n-roses/43991
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Toki pientä mainosta levylle saadaan uuden Chinese Democracy - Rockbandin ansiosta, peli julkaistiin tossa viitisen päivää sitten, ja näköjään tuo on saanut mainostustakin ihan kiitettävästi.

Rock Bandiin julkaistaan viikoittain uusia ladattavia biisejä, ja tämän viikon annos oli Chinese Democracy. Eipä tuo mikään erityinen "tapaus" ollut.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun täällä Use Your Illusionit tulee aina puheeksi myöskin Chinese Democracyyn verrattaessa, niin mitäs mieltä arvon palstalaiset ovat näiden paremmuudesta? Itse pidin ennen kakkosta selvästi parempana, tai selvästi ja selvästi, mutta kuitenkin. Vaikka nyt siellä lopussa My World täysin turhana olikin.

Viime aikoina valinta on kuitenkin kääntynyt taas selvästi ykkösen puolelle. Molemmissa albumeissa on toki low pointtinsa, mutta olen sitä mieltä, ettei parhaimmistoa olisi yhdelle levylle saanut koottua. Monta loistovetoa olisi jäänyt sivuun, vaikka yhteensä 30 raitaa onkin liikaa. Mutta sanotaan nyt, että päälle 20 biisiä yhteensä on onnistuneita.

Use Your Illusion I on myös mielestäni bändin selvästi monipuolisin tähän astisista albumeista. On hittiä (Don't Cry, Live and Let Die jne), raakaa rokkia tyyliin Perfect Crime, eeppisiä balladeja (November Rain), bluesrockia (Dust N' Bones) ja jopa kantriakin eli myös Izzyn biisi You Ain't The First. Olkoonkin, että materiaali on paikoin epätasaista, koska levyllä on pari turhaa täytebiisiä (Bad Apples, The Garden, Bad Obsession), joskin moni on varmasti näistä eri mieltä mikä on täytekamaa.

Hyvä levy kakkonenkin on, mutta ehkä olen hieman kyllästynyt sen biisimateriaaliin, hittiä toisensa perään Yesterdays, Heaven's Door jne. Samoin tässä alkoi jo vaaka selvästi kallistua biisienteossa Axl:n suuntaan. Suurin osa kuulostaa täysin Axl:n pianomelodian pohjalta tehdyiltä, joissa on toki joukossa bändin ehkä upein teos Estranged. Loistava biisi ajasta 00:00-09:22 tjsp. Toki mukana levyllä on myös raivoisatkin hetkensä You Could Be Minen, Get In The Ringin muodossa.
 

Sic

Jäsen
Itselleni UYI II on ollut aina se parempi noista, jostain syystä noi hieman "uudenlaiset" vedot vei minut mukanaan. UYI I sisältää pari melko tylsää rock-vääntöä, joista puuttuu ehkä särmää.

UYI I:n onnistuneisiin biiseihin voidaan laskea kaikki muut paitsi hieman heikommat Dust N' Bones, You Ain't The First, Bad Obsession, Garden Of Eden, Dont Damn Me ja Bad Apples. Noi on itelle niitä vähiten soitetuimpia vetoja kyseiseltä levyltä.

Ykköseltä löytyy kuitenkin muutama todellakin upea teos, kuten Perfect Crime (livenä vielä parempi, kuten monet muut GNR-biisit), November Rain, Don't Cry ja Coma. Coma varmaan on noussu pikkuhiljaa omaksi suosikikseni levyltä, kyseessä on sen verran upean tunnelman omaava biisi, ettei tollasia enää tulla tekemään nykypäivänä. The Garden omaa myös hyvän tunnelman, vähän sellanen hämyinen meno läpi biisin, kuten musiikkivideossakin, Alice Cooper tekee läsnäolollaan viimeisen silauksen.

UYI II:sen heikoimmat biisit omasta mielestäni ovat Get In The Ring (vaikka onkin täynnä asennetta), Shotgun Blues ja yllätys yllätys: My World, vaikka en tuota vihaakkaan, silti se on vain niin ulkopuolisen tuntuinen kyseiselle levylle.

UYI II edustaa sitä soundirikasta Guns N' Rosesia minulle parhaimmillaan, tulee vähintään kakkospaikalla jos kaikki GNR levyt pitää listata rankingiin. Monia kulumattomia vetoja löytyy, kuten: Civil War, Knockin' On Heaven's Door, Estranged ja You Could Be Mine. Tossa ne ihan ykkösbiisit mulle levyltä onkin, toki So Fine, 14 Years ja Yesterdays voidaan pistää tonne myös. Jostain syystä toi pianorikkaampi GNR uppoaa jos näitä kahta levyä pitää vertailla, toki sitä on myös ykkösellä, mutta minusta tällä levyllä on hieman enemmän vaihtelua biisien tyyleissä mitä ykkösellä.

UYI I & II kaksikko sisältää aika tarkalleen 2h 30min musiikkia, joista kyllä sais tiivistettyä melko timanttisen hieman yli tunnin paketin, joka pärjäis mennen tullen Appetitellekkin, toki tyyli vois olla hieman erilainen, mutta silti.

Bändikin oli tikissä tuolloin, Axlin ääni oli niin hyvin kuosissa kuin voi olla ja levythän soundaa omasta mielestäni niin hyvälle kuin ne vain voi soundata. Slashin kitaroinnissakaan ei ole moitteen sijaa, sama koskee muita kitaroita, pianoa ja bassoja. Ainoa pieni miinus soittopuolelta tuleekin rummuista, joissa sais olla enemmän monipuolisuutta. Hyvänä esimerkkinä tästä yksinkertaisuudesta ja konemaisuudesta on rumpufillit jotka on pääosin aika samanlaisia. Toisaalta tähän voi olla syynä Axl, joka on saattanut Chinese Democracyn malliin haluta tarkkaa rummutusta levylle. Civil Warista kuitenkin huomaa heti alusta asti, kuka siellä rumpujen takana oikein on, tuossa on sitä energisyyttä mitä Sorumin soitosta puuttui tällä levyllä.

Kyllä tuo paketti tehtiin, ja varmasti markkinointiinkin ihan onnistuneesti, vaikka bändin sisällä alkoi jo tuolloin kuohua ja Axl otti eroa muihin jäseniin. Tuplalevyn julkaisu ja vielä samana päivänä on kuitenkin ton luokan bändiltä aika kova teko, johon ei varmasti moni pystyisi. Omasta mielestäni GNR astui myös eteenpäin urallaan onnistuneesti näillä levyillä, harmi että se edistyminen pysähtyi aikalailla tuohon mammuttimaiseen maailmankiertueeseen.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Mulle on aina UYI I maistunut enemmän vaikka II:selta löytyy loistavia biisejä kuten Estranged, You could be mine, Civil War etc. Jokeriarskan tavoin pidän siitä monipuolisuudesta mikä ykköseltä löytyy. Lisäksi levyn päättävä Coma on kaikessa "outoudessaan" aivan loistava biisi.
 

kovalev

Jäsen
Muistaakseni olen alusta asti pitänyt ykkösestä enemmän.
Saattaa jopa olla, että kun Right Next Door to Hell pärähti ensimmäisen kerran mankasta, minä sain elämäni ensimmäisen orgasmin - ainakin jollain tasolla.

Aluksi koukuttivat eniten slovarit Don`t Cry ja November Rain, jotka sen lisäksi, että olivat hyviä biisejä, olivat sitä myös meidän luokan tyttöjen mielestä. Se taas tarkoitti sitä, että kyseiset viisut soivat aika tiiviisti silloisissa mehudiskoissa ja kotibileissä.

En nyt lähde kaikkia biisejä arvioimaan, koska melkein kaikki ovat hyvin tärkeitä ja niistä olisi paljon - liikaa sanottavaa.

Erikseen täytyy silti mainita Coma, joka on käsittämättömän, sanoinkuvaamattoman ainutkertainen biisi!!!
Ja tästä lähtee Credittiä erityisesti Axl:n suuntaan.
Miksi? Siksi, että nuo biisin riffit ovat pääosin aika simppeliä kauraa, eivätkä ne itsessään olisi vielä paljon mitään, mutta lisätäänpäs keitokseen Axl:n loistavat laulumelodiat ja Nobel-tason novelli elämästä ja elämän varjopuolista (varsinkin se hengästyttävä loppu!)...
ja kas - siinä on Coma.

November Rain tai Estranged ovat toisen ääripään esimerkkejä ja Coma toisen ääripään esimerkki siitä, miksi oli tärkeätä, ettei bändi jäänyt jumittamaan AFD-lokeroon.
 

Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Miksi? Siksi, että nuo biisin riffit ovat pääosin aika simppeliä kauraa, eivätkä ne itsessään olisi vielä paljon mitään, mutta lisätäänpäs keitokseen Axl:n loistavat laulumelodiat ja Nobel-tason novelli elämästä ja elämän varjopuolista (varsinkin se hengästyttävä loppu!)...

Coma on Slashin kirjoittama biisi.

Ja Illusioneiden rummuista sen verran, että kyllä se Axl tosiaan taisi olla, joka Sorumin "pakotti" noi fillit yksinkertaisina pitämään. Räikeimpänä esimerkkinä November Rain, josta ei taida löytyäkään kuin yhdenlainen filli.

Eipä siinä, aika HMV-rumpali Sorum on muutenkin...
 

axe

Jäsen
Onko noin?

Miten mä muistan lukeneeni, että nimenomaan Slash kirjoitti lyriikat ns. umpitunnelissa ;)

Axlinkin muistan joskus biisistä todenneen, että "Its Slash`s monster."

Alla on hyvin hyvin raa'asti yhdistelty pätkiä eri lainauksista. Tarkemmat quotet (ja jopa lähteet niille) löytyy gnrsource.comista. Tällä linkillä suoraan Coman info-sivulle.

Axl: It's Slash's baby - it's his monster. I used to curse him, going, "Man, that son of a bitch has written this thing and I've got to write lyrics to it and I don't know what to write. I started writing about when I OD'ed 4 years ago and ended up in the hospital. I sat down and wrote the whole end of the song, like, just off the top of my head. It was like, don't even know what's coming out, man, but it's coming. I think one of the best things that I've ever written was maybe the end segment of the song "Coma". It just poured out.

Slash: Like "Coma," I just wrote all the music from one end to the other. I don't know how, it was just the way I heard it... that arrangement. Axl adapted the lyrics to that.
 

kovalev

Jäsen
Tiedän toki, että Slash on vastannut Coman riffeistä. Se on aikoinaan opiskeltu jo Suosikin haastattelusta.
Ja kuten sanoin, se on biisin "vähiten loistavaa" antia.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse en voi sietää tuota Heaven's Doorin studiovetoa. Minun mielestä yksi bändin yliarvostetuimpia biisejä. Nykyinen liveveto, jossa on atettu askelia Dylanin alkuperäisen suuntaan tehoaa huomattavasti paremmin. Ja 2002 mukana oli myös Bucketheadin upea ja omaperäinen soolo.

Kakkosen pidemmistä biiseistä Locomotive ja Breakdown ei sitten oikeastaan ole kyllä myöskään kummoisia. Locomotivessa alku on ihan ok, mutta sitten alkaa kyllästyttää. Oikeastaan loppujamit tästä on ainoa hyvä kohta biisissä minulle.

Molempaa albumia (kuten CD) olisi saanut paremmaksi tiivistämällä vähän biisilistaa. Näitä ylijäämiä voisi käyttää sitten vaikka sinkkujen "B-puolina" jos on pakko, mutta Guns N' Roses on hoitanut hommat omalla tavallaan.

Liesia taas en ole koskaan pitänyt oikein minään. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aika munaton levy. Vähän välityön makua.
 

Sic

Jäsen
Itse en voi sietää tuota Heaven's Doorin studiovetoa. Minun mielestä yksi bändin yliarvostetuimpia biisejä. Nykyinen liveveto, jossa on atettu askelia Dylanin alkuperäisen suuntaan tehoaa huomattavasti paremmin. Ja 2002 mukana oli myös Bucketheadin upea ja omaperäinen soolo.

Kyllähän toi 90-luvun liveveto kamppailee aika tasasesti 2000-luvun liveversion kanssa, riippuu sit kuka tykkää enemmän rauhallisemmasta versiosta ja kuka tuosta 90-luvun versiosta. 90-luvun liveen laitettiin myös pientä reggaeta mukaan ja jamittelua + sitten tietysti yleisön huudatus, siihenhän tuo biisi on ihan mainio. 2000-luvun versioista parhaimmat on tehty yllätys yllätys Bucketheadin kanssa, esim. Rock In Rio 3:n veto on todella hieno, tuo Bucketin soolohan viimeistelee sen upeasti. Jotenkin tossa versiossa saavutettiin se biisin syvin olemus. Nyt 2006-2007 versiot sit oli vähän heikompia jos noihin 2000-luvun alun vetoihin vertaa, mutta kyllähän se yleisön jaksaa yhä sytyttää ja Axl pääsi kunnolla tossa osoittamaan pari vuotta sitten, että ääni on tallella vielä.
 
Viimeksi muokattu:

kovalev

Jäsen
Jos Illusionit olisi tiivistetty yhdeksi levyksi, olisi tulos ollut sama kuin melkein minkä tahansa tuplalevyn (sillä tuplalevyhän se on) kanssa; joukosta olisi jäänyt myös huippumateriaalia paljon pois.
Se on Gunnareiden Valkoinen tupla: tavaraa laidasta laitaan ja paljon, taiteellista vapauttakaan unohtamatta. Hyvä niin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös