Tämä on iso riski eikä välttämättä niinkään fanien toimesta, mutta jos omat odotukset ovat liian kovat, homma menee vaikeaksi. En tiedä miksi riskiä/ongelmaa kutsuisi, ehkä toisen kauden kiroukseksi, mutta miten minusta tuntuu, että toinen varsinainen liigakausi (vakiokokoonpanossa) on se vaikein. Näitä esimerkkejä on lukemattomia, ensin tullaan pimeydestä ja nuoruuden innolla kikkaillaan liigassa tähtien joukkoon. Sitten tulee se kausi, jolloin kaikki odottavat pelaajalta paljon, jos tuo viime vuonna oli noin hyvä, mitähän se mahtaakaan olla tänä vuonna. Höysteenä vielä se, että kansa syvällä rintaäänellä toteaa "nuori sälli, joka takuulla on tänä vuonna taas paljon parempi kuin viime vuonna".RoopeS kirjoitti:Toivotaan, että fanien rakentamat odotukset Hankkiin ei laita miestä sekaisin.
Näin se ei vaan mene. Joku kiekkofriikki pitäisi nakittaa tekemään vaikkapa ihan tilastollinen tutkimus siitä, miten huippulupausten ensimmäinen liigavuosi sujuu suhteessa toiseen vuoteen. Jotenkin mulla on sellainen näppituntuma, että toinen täysi liigakausi on jostakin syystä se kaikkein vaikein. Toki tästäkin on poikkeuksia eli huippujen huiput, mutta kuitenkin.
Tässäkin yksi hyvä syy seurailla Pikkaraista hieman tarkemmin ensi kaudella. Jos täältä naapurileiristä sen verran kantaisin kortea kekoon, niin onhan Pikkaraisen nyt ihan selkeästi oltava liigan parhaiden pakkien joukossa ensi kaudella. Ja ennen kaikkea suoritusvarmuuttaa ja virheettömyyttä odottelen...