Mainos

Giorgio Estephan – JYPinkylän kaivattu soihdunkantaja(?)

  • 67 829
  • 485
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Myöskään mies itse ei sano missään haastattelussa että liike olisi vahvuus, eikä niin sano myöskään Viitanen. Ainoa missä nopeudesta mainitaan on Eliteprospectsin arvio vuodelta 2014.

Sen sijaan Estephan on sanonut kesällä mm.näin ”Pudotuspelit ovat eri maailma runkosarjaan verrattuna ja näen pärjääväni kovissa peleissä juuri sen takia, että pelitavassani on sitä särmää ja röyhkeyttä, mies kuvailee.”
No onhan se sitten pelimies ainakin puhumaan itselleen jatkoaikaa kevääseen. Ensin pitää kuitenkin päästä pelaamaan niitä pleijareita ja nyt nakutetaan pisteitä sitä silmälläpitäen.

Odotellaanko siis? ;)

Kyllä kiistaton totuus on, että tältä mieheltä pitää odottaa tulosta nyt eikä joskus hamassa tulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Joo ei JYPillä ole aikaa odotella maaliskuulle oletetun ykkössentterin kanssa että sitten se kyllä syttyy.
Se ”Kontiolan” ilmestyminen antaisi kummasti hengitystilaa ja Estephan voisi sitten olla siellä kolmossentterinä keräämässä itseään mutta mikä sitten senkin hyöty on niin pitkään kun Lassila ja jopa Perttu pelaa samalla tasolla tai paremmin.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Odotellaanko siis? ;)

Kyllä kiistaton totuus on, että tältä mieheltä pitää odottaa tulosta nyt eikä joskus hamassa tulevaisuudessa.

Laittaisin rastin ruutuun odotellaan nyt. Viisikkotyönsä tuo on ihan hoitanut ja tässä sentteritilanteessa on tärkeämpää saada yksi ukko lisää sisään kuin ketään olevista ulos, jos tuloksen perään haikailee.

Kai sitä miettii niin, että jos viisikkonsa porskuttaa plussalla ja tuottaa, on kokolailla sama kuka sen tuottaa, kunhan tuottaa.

Oikeasti kiistaton totuus on, että kaikilta viisikoilta pitää odottaa tulosta tasaisesti, vaikka aina ei loistaisikaan juuri tietyt nimet, se on sitä rahaa kevään pankkiin. Eilisessä pelissä ärsytti kuinka viisikkotyö tuppasi pelaajilta unohtumaan ja homma meni kuskailuksi pelaamisen sijaan, sillä ei luo niitä laatupaikkoja maalin tekoon riittävästi tulokseen, vaikka eilen riittikin.

Toistaiseksi pelaaja on osoittanut pystyvänsä liigasentteriksi, se on lähtökohta, kehittyä pitää jotta auttaa roolissaan, mutta näin muutamalla pelillä ei oikeastaan kannata antaa kuin huomioita, ei tuomioita ja seurailla.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pisti kyllä silmään lauantain pelissä livenä Estephanin "puujalat". Todellä nihkeän näköistä oli herran luistelu ja liikkuminen, vaikka luistelun piti käsittääkseni olla nimenomaan yksi vahvuuksista. Ei hjuva, mutta josko se vielä sieltä.
 
Naska Paapuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPes, Dallas Stars
Lopettakaa nyt joka iikka! JYP ja Giorginho on pelannut 4 (!) ottelua vasta tälle kaudelle. Maltetaan nyt hetki. Enkä tarkoita että maaliskuulle mutta katsotaan nyt se 15 peliä ja tuomitaan vasta sitten yhdessä tuumin herra Estephan alimpaan helvettiin.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Neljä peliä on varsin lyhyt otanta vielä suuntaan ja toiseen. Pistesarake ei Estephanilla ole toistaiseksi karttunut ykkössentterille toivotulla tahdilla. Myöskään aloitus% ei ole toivotulla tasolla, mutta onneksi muut sentterit hoitaa sitä tällä hetkellä paremmin. Myöskään jalka ei liiku toivotulla (tai kehutulla) tahdilla. Eli toisin sanoen kaikki ne osa-alueet, jossa Estephanin piti JYPiä nimen omaan avittaa, ovat vielä loistaneet poissaolollaan.

Mutta positiivisen puolelle menee sitten se, että tasaviisikoin yhtään maalia ei olla päästetty Estephanin ollessa kentällä. Kolme maalia JYP on tasaviisikoin tehnyt Estephanin ollessa kentällä (edellä vain Seve ja Reijo). Näin ollen +/- tilastossa Estephan on yhdessä Winbergin ja Seven kanssa joukkueen kärjessä.

Minä en ole vielä valmis Estephania tuomitsemaan alinmpaan helvettiin. Welshinkin kohdalla otteiden paraneminen on edennyt yllättävän nopeasti sitten kun alkoi tapahtumaan. Jaksan siis vielä toivoa parempaa Giorgionkin kohdalla. Mutta onhan se toki rehellisesti myönnettävä, että otteet eivät tällä hetkellä ole vielä ole ollut ykkössentterin tasolla.

Muissa seuroissa mm. Antti Pihlström, Marko Anttila, maalitykki Markus Nenonen ja esim. Teemu Engberg ovat samassa 1+0=1 tehopisteessä, joillakin heistä jopa 2 ottelua enemmän pelattuna kun Giorgiolla. Immos Jakelle on 0+1=1. Jonkinasteisista pistenikkareiksi toivotuista pelaajista esimerkiksi Davidsonin veljekset ja Jesse Joensuu Ässissä on vielä nollilla. Ei heitetä siis kirvestä ihan vielä kaivoon. Toivottavasti peli alkaa kulkemaan Estephanilla, ja jos ei, niin sitten Lokakuun lopussa pitää tehdä ratkaisuja (jos en ihan väärin katsellut, niin 16 peliä olisi silloin pelattuna).
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Lopettakaa nyt joka iikka! JYP ja Giorginho on pelannut 4 (!) ottelua vasta tälle kaudelle. Maltetaan nyt hetki. Enkä tarkoita että maaliskuulle mutta katsotaan nyt se 15 peliä ja tuomitaan vasta sitten yhdessä tuumin herra Estephan alimpaan helvettiin.
Kyllä kannattajat saa ja jopa oikeus keskustella pelaajien otteista heti ensimmäisen vaihdon jälkeen.

Moni on myös antanut posia Yrjölle tietyistä otteista kuten kuuluukin, silti sitä negaa pelaamisessa on ja siitä myös herraa saa kritisoida.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mutta onhan se toki rehellisesti myönnettävä, että otteet eivät tällä hetkellä ole vielä ole ollut ykkössentterin tasolla.

Jos odotusarvo jollakulla on tämä, niin tietty se negaa aiheuttaa, mutta asioita voi ja minun mielestä pitääkin katsella vähän laajemmassa kontekstissa. Kuten totesit, kys. pelaaja on vetänyt ruutuaan ihan mukiin menevästi, otanta on pieni, ja huomioita enempää ei ole mitään järkeä ilmoille laittaa tällä pohjalla.

Minä itse katselen asioita varmaan eri vinkkelistä kuin valta osa kommentoijista ja minulle sentteri on viisikossa palanen, iso, mutta vain palanen viisikko kokonaisuutta. Siltä pohjalta ajatellen meidän sentterit on olleet positiivinen kokonaisuus odotuksiin nähden. Mitään ykkössentteri höpinää minä en osta, jos pitää arvottaa jotenkin, niin se menee kai sitten tulosviisikko etc pohjalla ja siinä viisikossa tehoilijat voi olla ihan jotkut muut, kuin sentteri. Oleellista on, että se viisikko kykenee tuottamaan peliä, jolla yltää tulokseen, eli tehoihin.

Tuolla ajatuskaaviolla mennään kohtalaisen hyvässä asemassa ja vielä niin joukkuekin kuin pelaajat saa sen saman verran pelejä tahkota lisää, ennen kuin ihmetellään tarkemmin missä kukakin menee. Mun ajatus on siis, että sentteripaketin, siinä kuin muidenkin roolien pitää olla riittävän leveitä, jotta stuntit tarpeen mukaan löytää ilman tason liikaa tippumista. Se minun käsityksen mukaan korreloi eniten sarjassa pärjäämiseen peilaten.

Myös se pitänee hoksata itsekunkin, kuulun itse tähän kastiin myös, että meidän odotusarvojen mukaan pelaajan piti olla jonkun tyyppinen, nopea yms. mitä kukin omissa ajatuksissaan helli, voi seura miettiä asian ihan toisin, tietäen tasan paremmin kuin me, mitä olivat hakemassa. Tämä on saanut itseni ainakin muuttamaan kuinka pelaajan tekemistä katson ja arvotan, unohtaen ne kuvitelmani ja oletukseni. Tuloksen pelaaja tekee aina suhteessa laatuunsa, ei odotuksiin.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä itse katselen asioita varmaan eri vinkkelistä kuin valta osa kommentoijista ja minulle sentteri on viisikossa palanen, iso, mutta vain palanen viisikko kokonaisuutta. Siltä pohjalta ajatellen meidän sentterit on olleet positiivinen kokonaisuus odotuksiin nähden. Mitään ykkössentteri höpinää minä en osta, jos pitää arvottaa jotenkin, niin se menee kai sitten tulosviisikko etc pohjalla ja siinä viisikossa tehoilijat voi olla ihan jotkut muut, kuin sentteri. Oleellista on, että se viisikko kykenee tuottamaan peliä, jolla yltää tulokseen, eli tehoihin.
Estephan on hoitanut sentterin tonttia, kyllä juu. Ei se nyt tasoltaan mikään Koskela tai Perttu ole, mutta viisikossa ei nyt ole olennaista miten hyvä joku on. Kunhan yhdessä mennään ja touhutaan.

Löpinät sikseen. Neljä peliä on lyhyt otanta, totta, mutta jos katsoo harkkakauden ekoja pelejä, niin Welsh on hissun kissun koko ajan parantanut otteitaan ja kahdessa viime pelissä on näyttänyt jo ihan Liiga-pelaajalta. Estephanin pelaaminen on ihan samannäköistä kuin ekassa harkkapelissä 11.8. Mikään ei ole mennyt eteenpäin. Eli posia: säilyttää hyvin tasonsa.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Oma veikkaus on se, että Estephanilla ottaa aikansa päästä sisään vähän strukturoidumpaan viisikkopeliin. Sen takia oletan, että näyttää vielä hitaammalta ja tuntuu vain katselevan peliä välillä. Toki taitaa olla joku palstatotuus lähinnä tuo jalkojen nopeus, perustuen johonkin junnuraporttiin muutenkin. Eli mitään Pavel Bureta en hänestä odotakaan, vaan sellaista Immonen-tyyliä.

Vilauksin on nähty taitoa ja kuti myös lähtee napakasti. Uskon, että kunhan pääsee paremmin sinuiksi pelikirjan kanssa, niin syntyy niitä tehojakin. Toivottavasti jo tällä viikolla.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Yritin seurata Estephanin peliä tänään, aika näkymätön oli. Pari harhasyöttöä ja luisteli viimeisenä hyökkäyksistä viimeisenä puolustamaan.
Vielä en näe mitään, miten voi vahvistaa joukkuetta, mutta annetaan vielä vähän aikaa, mutta parantaa pitää.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen mitä peliä ehdin seurata niin puujalat on vaan pahentuneet. BC kun palaa kokoonpanoon niin Gio vois siirtyä poppareille ja luistelukouluun..
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Jos jotain positiivista voi hakee, niin vei tänään aloitukset 65,2%.
Aivan se ja sama vaikka olis kuinka näkymätön ja hidas tahansa jos tuohon tahtiin ottaa hyökkäys ja puolustuspään aloituksia ja tehotilasto pysyy plussalla eikä pakkasella.

Ihan liikaa ei viimekausina oo näitä kunnollisia alottajia ollu, joten ei pliis viskata sellasia pois vaan sen takia, että kaveri ei voita tälläkaudella pistepörssiä. Sitä varten on Turkulaisen Jerry ja Gardiner sit komppaa kilpailemalla maalipörssin voitosta. Neljä hyvää alottajaa tossa jengissä ei tee ollenkaan pahaa.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun Christoffer palaa, niin saa nähdä, löytyykö sentterihommia enää. Lassila on aivan eri tason ukko ja Koskela sekä Perttu pelaavat myös hyvin.

Tuo jatkoajan hölmöily jotenkin kruunasi Estephanin pelin. Tilanteessa, jossa olisi pitänyt nöyrästi vaihtaa kiekolla, kaveri lähti väsyneillä jaloilla säätämään yksin hyökkäykseen ja menetti kiekon heti hyökkäyssinisellä. Tästä meni varmaan 1,5 min että saatiin kiekko seuraavan kerran. Vaatimaton on tällä hetkellä taso sentterinä, vaikka aloituksia raapiikin ihan Ok. Saa nähdä, miten homma kehittyy.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Varmaan täällä on Estephania jo suolattu laidasta laitaan ja päädystä päätyyn, mutta yksi huomio, omiin se pelaa pirun hyvin. Oma vihu ei liihottele otteesta mihinkään ja osaa sijoittua. Offensiiviseen peliin hakee kyllä vielä isosti. Ei hänestä nyt ilon voltteja heittele, mutta ruutunsa hoitaa vakaasti. Ymmärrän, että niille jotka jotain dominaattoria odottivat pettymys on päällimmäisenä, mutta minä näen hommansa tekevän sentterin.
 
-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koska peliaika pitää aina tulla peliesitysten mukaan niin Rautakorvelle tiedoksi että kentälliset tulisi olla seuraavanlaiset.

Lahtinen - Christoffer - Gardiner

Niku - Winberg

Turkulainen - Lassila - Puustinen

Eronen - Vainio

Siikanen - Perttu - Heljanko

Malinen - Welsh

Vidgren - Estephan - Rooba

Tumanovs

Edellyttäen että Christoffer on pelikuntoinen.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45

Komppaan. Tänään oli monta kertaa meiltä se, joka oli keskialueella ekana hakemassa kiekkoa, kun kiekko hyökkäysalueelta tuli pois. Vastaavasti omassa päässä sijoittuu keskisektorille ja oli sielläkin muutamaan otteeseen katkomassa kiekkoja.

Kamppailupelaamisessa ja etenkin tasapainossa ihmeellisiä vaikeuksia. Mitä tulee Lahtisen kanssa pelaamiseen, niin ovat kyllä ihan eri sivulla pelikirjaa. Toisaalta Lahtinen rakastaa tällä hetkellä kiekkoa niin, että välillä karvasi sen pois Estephaniltakin.

Aloituksissa ollut parhaimmillaan oikein hyvä ja veto on laadukas, kun vetopaikkaan pääsee.

Näen tuolla aineksia pisteiden tekoon, mutta, kun Christoffer palaa niin Estephanin paikka on 3-4 -ketjuissa.
 
Mä laittaisin Estephanin kolmoseen ja Koskela ja Perttu saisivat kinastella nelossentterin roolista. Tuossa kolmosessa Estaphanin hitaus ei niin haittaa, kun ei siellä tunnu tällä hetkellä tapahtuvan paljoa muuta kuin että Siikanen kuskaa. Estephan voi siinä takavasemalla odotella onetimereita. Toivottavasti eivät laita Lassilaa takaisin neloseen Estephanin tieltä sitten kun herra Christoffer palaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Komppaan. Tänään oli monta kertaa meiltä se, joka oli keskialueella ekana hakemassa kiekkoa, kun kiekko hyökkäysalueelta tuli pois. Vastaavasti omassa päässä sijoittuu keskisektorille ja oli sielläkin muutamaan otteeseen katkomassa kiekkoja.

Kamppailupelaamisessa ja etenkin tasapainossa ihmeellisiä vaikeuksia. Mitä tulee Lahtisen kanssa pelaamiseen, niin ovat kyllä ihan eri sivulla pelikirjaa. Toisaalta Lahtinen rakastaa tällä hetkellä kiekkoa niin, että välillä karvasi sen pois Estephaniltakin.

Aloituksissa ollut parhaimmillaan oikein hyvä ja veto on laadukas, kun vetopaikkaan pääsee.

Näen tuolla aineksia pisteiden tekoon, mutta, kun Christoffer palaa niin Estephanin paikka on 3-4 -ketjuissa.

Niin, näillä otteilla on minkä tahansa viisikon takuumies omiin, onko sitten kehitystä odotettavaksi siihen toiseenkin puoleen jää nähtäväksi, mutta en minä sitä itsestään selvänä pitäisi, että BC edelle menisi kokonaisvaltaisessa viisikkotyössä, vaan saas nähdä, näyttää saa varmaan kumpikin, sillä jos joku ei ole huomannut, niin kokeiluahan viisikoihin edelleen tehdään, vaikka mitään kenttien mylläämistä ei tapahdukaan, kausi on vasta alullaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös