Gatorade Center

  • 235 318
  • 830

-TMA-

Jäsen
Kyllä minä mielestäni viime kaudella vielä pistin Areenalla pitkävetoa menemään ennen pelien alkua. Ihan satavarmaksi en toki väitä, mutta jotenkin muistikuvissa tälläinen on. Ja jos tosiaan on niin, että aikaa on kulunut jo noin kauan niin tästä olisi hyvä infota hallin henkilökuntaa, että osaisivat tiedottaa tästä asiakkaita kun heiltä asiasta kysytään. :)

Joo, ehdottomasti olisi hyvä, että tapahtumanjärjestäjän henkilökunta tuollaisen tietäisivät vaikka ei varmaan kovin aktiivista tiedustelua olekaan ollut. Pistän vinkkiä eteenpäin heille!
 

-TMA-

Jäsen
Aitiotarjouksesta tuli viimeksikin juttua. Siihen tapaukseen viitaten valitettavasti nytkään ei ole kovin pitkää myyntiaikaa luvassa, mutta 10 hengen yläaitio lippuineen 31. lokakuuta pelattavaan Roosa nauha -otteluun TPS-Blues maksaa vain 420 €. Tästä summasta tilitetään suoraan 100 euroa lyhentämättömänä Roosa nauha -keräykseen. Lisätiedot HK Areenan sivuilta.

Tänään järjestetyn #PinkBreakfast-tilaisuuden kautta kerättiin lopulta yli 1500 euroa Roosa nauha -keräykseen. Suuri kiitos myös tätä kanavaa käyttäen kaikille osallistuneille ja yhteistyökumppaneille.
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Oletan että tämä on oikea paikka kysellä peleistä ja pelien paikoista.

Eli olisi tarkoitus ostaa liput mulle ja paremmalle puoliskolle keskiviikon TPS-Ässät matsiin, koska turkulaistuneena porilaisena tämä olisi hyvä mahdollisuus päästä näkemään kotikaupungin joukkueen matsia. Mihin päin hallia sitä uskaltaa vierasjoukkueen kannattajana mennä istumaan? Ettei vaan tule Ässien maalin kohdalla turpaan viereiseltä tepsifanilta. Heh.
 

-TMA-

Jäsen
Oletan että tämä on oikea paikka kysellä peleistä ja pelien paikoista.

Eli olisi tarkoitus ostaa liput mulle ja paremmalle puoliskolle keskiviikon TPS-Ässät matsiin, koska turkulaistuneena porilaisena tämä olisi hyvä mahdollisuus päästä näkemään kotikaupungin joukkueen matsia. Mihin päin hallia sitä uskaltaa vierasjoukkueen kannattajana mennä istumaan? Ettei vaan tule Ässien maalin kohdalla turpaan viereiseltä tepsifanilta. Heh.
Sanoisin, että mihin vaan, jos tuo on kriteerinä. Ehkä silti eniten pelistä irti saisi D-päädyssä, johon Ässät hyökkää 2. erää.

Tepsin kannattajakatsomo on juuri toisessa päädyssä pääosin B3- ja B4-katsomoissa.
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oletan että tämä on oikea paikka kysellä peleistä ja pelien paikoista.

Eli olisi tarkoitus ostaa liput mulle ja paremmalle puoliskolle keskiviikon TPS-Ässät matsiin, koska turkulaistuneena porilaisena tämä olisi hyvä mahdollisuus päästä näkemään kotikaupungin joukkueen matsia. Mihin päin hallia sitä uskaltaa vierasjoukkueen kannattajana mennä istumaan? Ettei vaan tule Ässien maalin kohdalla turpaan viereiseltä tepsifanilta. Heh.

Keskiviikkopelissä tuskin tarvitsee vierustovereista välittää nykyisellään. Lähinnä virkistävää jos samalla rivillä istuu ylensäkään joku. Heh.
 

Tiiviste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, Isles, Flyers, Ässät
Sanoisin, että mihin vaan, jos tuo on kriteerinä. Ehkä silti eniten pelistä irti saisi D-päädyssä, johon Ässät hyökkää 2. erää.

Tepsin kannattajakatsomo on juuri toisessa päädyssä pääosin B3- ja B4-katsomoissa.
Kiitoksia. D-päätyä tässä lippupalvelun pelaajakartassa itsekin katselin juuri
Keskiviikkopelissä tuskin tarvitsee vierustovereista välittää nykyisellään. Lähinnä virkistävää jos samalla rivillä istuu ylensäkään joku. Heh.
Noh, D-päätyyn tieni käy. Sai vielä paremmalle puoliskolle halvemmalla lipun opiskelijakortilla. Hienoa.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onkos HK:n sponssaus loppu vai kyltit remontissa? Ainakin etelän suuntaan olevalla seinällä lukee pelkkä Areena.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Onkos HK:n sponssaus loppu vai kyltit remontissa? Ainakin etelän suuntaan olevalla seinällä lukee pelkkä Areena.
Viiden vuoden sponssiaika toisaalta sopisi melko hyvin ajankohtaan - tämä ketju on perustettu 02.12.2010.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
20-vuotias Turkuhalli on nyt HK Areena
Nyt sitten vaan odottelemaan Tepsin suuruuden päiviä, jolloin voidaan alkaa puhumaan teurastamosta.
Makkarahalli, nakkikoju, Bleu Arena [blöö a'riina] jne - näitä saadaan varmasti kuulla etenkin muiden joukkueiden kannattajilta. Teurastamo on kyl aika hyvä, pointsit Ramchesterille.

Tervetuloa vastustajat Turun lihamyllyyn! TPS on valmis marinoimaan teidät, luonnollisesti hunajamarinaadilla.
Lenkkimakkaraareena.
Ylen sivuilla tarjotaan jo Sikalaa ja Sika/Possu-Areenaa...
Jos/kun (?) HK:n ja Turkuhallin välinen sponsorisopimus oli viiden vuoden mittainen - eli juuri päättynyt - niin lienee paikallaan kerätä hieman muistoja yhteiseltä taipaleelta!

- Teurastamo
- Makkarahalli
- Nakkikoju
- Bleu Arena
- Turun lihamylly
- Lenkkimakkaraareena
- Sikala
- Sika/Possu-Areena

Mikään näistä viiden vuoden takaisista lempinimiehdotuksista ei osunut kohdilleen! Nakkikattila taisi vääntyä lopulliseksi suosikiksi?

Tässä ketjussa @liuzka mainitsi termin "Nakkikattila" ensimmäisen kerran 02.10.2013...

Onko kellään tietoa johtuuko tuo nakkikattilan huono jää liian vanhasta jäähdytinkalustosta?

Oletettavasti kuitenkin Banjo saanee kunnian ensimmäisestä Nakkikattila-nimityksestä. Lempinimi on toisaalta hieman harhaanjohtava, sillä lähinnä Kehä Kolmosen sisäpuolella "poika" eli Kanadamalja tunnetaan "nakkikattilana". Banjon heitto noin viisi kuukautta sponsorisopimuksen julkaisemisen jälkeen on kuitenkin ensimmäinen Turkuhalliin viittaava nakkikattila-heitto TPS-osiossa.

Ja kun taivaalta sataa räntää, nakkikattila ammottaa tyhjyyttään ja B2 huutaa "taistele tepsi taistele" niin yläparvelta voi huomata että hups, siellähän se Marko Anttila vaan painaa 23min ykkösen laidalla ja HK-areenan tulostaululla hohkaa 1-6.
Mahdollisesti Otteluketjufoorumin puolelta voi löytyä vieläkin aiempia nakkikattila-kommentteja - niitä en (vielä?) tutkinut!

EDIT: ei, kyllä Nakkikattila-kunnian saa nimimerkki Banjo!

Otteluketjufoorumissakin Turkuhallia kutsui ensimmäiseksi Nakkikattilaksi @Jaakko - tämäkin tapahtui tosin vasta keväällä 2012...

Nakkikattila on kuumana. Istumapaikat alkavat pikkuhiljaa olla aika finaalissa, nakin katkuinen matsi voi alkaa.
 
Viimeksi muokattu:

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Aikamoista salapoliisin töytä @Mr.Fox. Minä myönnän ainakin törkeästi lainanneeni tuon termin joltain muulta.

Asiaan. Toivottavasti TPS saa jonkun hyvän yhteistyökumppanin sponsoroimaan. En tiedä miten jääkiekossa nämä menee, mutta fudiksessa hallinimestä joutuu maksamaan hunajaa. Toisaalta itse asun Espoossa ja täällä on pikkulinnut kertoneet että paikallisen luisteluseuran hallin nimen saa lähestulkoon ilmaiseksi.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Aikamoista salapoliisin töytä Mr.Fox. Minä myönnän ainakin törkeästi lainanneeni tuon termin joltain muulta.
Mennäänkö vielä pidemmälle?

02.12.2010 - YLE: Turkuhalli on nyt HK Areena
"20-vuotias Turkuhalli on saanut uuden nimen HK Areena. Turkuhalli on solminut yhteistyösopimuksen juuriltaan turkulaisen HKScanin kanssa."

Kyseisen jutun kommenteissa esiintyy nimimerkki "pv":
03.12.2010 - "Muilla joukkueilla kotihalli on hornankattila.TPS:lla nakkikattila.Kahvat vaan Turkuhallin kylkiin;)"

Olisiko tämä ollut se aivan ensimmäinen nakkikattila-vertaus?

Toivottavasti TPS saa jonkun hyvän yhteistyökumppanin sponsoroimaan.
Kuten -TMA- tuossa aiemmin ehti asiaa jo kommentoida, niin kyseessä on ennemminkin myrskynjäljet kuin sponsorisopimuksen päättyminen. Toisaalta tuolla on ollut muissakin ketjuissa juttua tästä olemattomasta tiedotuksesta. HK:n ja Turkuhallin välisen yhteistyösopimuksen pituus ei tainnut tulla aikoinaan joulukuussa 2010 missään uutisoinnissa esille. Sikäli vain tämä lähes päivälleen viiden vuoden pituus olisi sopinut kuin nenä pyllyyn. Toisin sanoen tuskin Turkuhalli aivan lähiaikoina uutta nimisponsoria tarvitsee.

Muutenkin kun tuon YLEn jutun lukee läpi, niin siellä tulee esille mielenkiintoinen yksityiskohta. HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtajanahan toimii Matti Perkonoja - mies, joka useimmiten esitellään Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtajana SEKÄ HKScanin ex-toimitusjohtajana. Noh... ketkäs tätä Turkuhallin nimisponsorointia olivat aikoinaan silloin 2010 suunnittelemassa?

"HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Kari Hietarinta sanoo, että HK Areena yhdistää vahvat varsinaissuomalaiset toimijat ja antaa uutta potkua hallin toiminnan kehittämiseen."

"- Yhteistyö Turkuhallin kanssa on luontevaa juuriltaan turkulaiselle HKScanille ja konsernin Suomen toiminnosta vastaavalle HK Ruokatalolle. Lounais-Suomen Osuusteurastamona vuonna 1913 aloittaneeseen yritykseen liitettiin myöhemmin mm. Helsingin Kauppiaat Oy, jonka kautta käyttöön otettiin HK-tuotemerkki. Lihantuottajien LSO Osuuskunta on konsernin suurin omistaja ja pääkonttorimme sijaitsee Kupittaanpuiston laidalla Turussa, kertoo HKScan Oyj:n toimitusjohtaja Matti Perkonoja."

"Kari Hietarinta on myös hallin ravintolatoiminnoista vastaavan Turkuhallin Palvelu Oy:n toimitusjohtaja. Turkuhallin Palvelu on TPS:n tytäryhtiö."

Näin siis joulukuussa 2010 - joulukuussa 2015...

Mika Eskola - toimitusjohtaja, HC TPS Turku Oy
Mika Eskola - toimitusjohtaja, Turkuhallin Palvelu Oy
Matti Perkonoja - hallituksen puheenjohtaja, HC TPS Turku Oy
Kari Hietarinta - development director, Turvanasta Oy
 

-TMA-

Jäsen
Testaamme runkosarjan viimeisten kotiotteluiden aikana, alkaen 17.2. TPS-Tappara-matsista, Lasten synttäriaitiopakettia HK Areenalla. Hintaan 320 € sisältyy liput, aitio, hodarit, popparit ja limut 10 henkilölle. Tarkemmat tiedot sivuiltamme. Konsepti on tosiaan testauksessa ja lisäideoita tai parannusehdotuksia otetaan erittäin mielellään vastaan.

Hinnasta en oikein pysty enää paljoakaan vastaan tulemaan, vaan nyt aletaan olemaan äärirajoilla niin lippujen, tarjoilujen kuin myös aition osalta. Pieni lisä tuohon on tulossa lahjan muodossa synttärisankarille ensi kaudella, jos tuota vielä silloin jatketaan, mutta tälle kaudelle ei valitettavasti saatu enää sitä toteutettua.
 

-TMA-

Jäsen
Lukko lanseeraa uudenlaisen palvelun katsojille - SM-liiga - Jääkiekko - Sport - MTV.fi

Raumalaisten uudistus on varmaan huomattu TPS:n toimistollakin. Minusta tuossa on ideaa, hyvin toteutettuna voi lisätä asiakkaiden viihtyvyyttä sekä oheispalveluihin käytettyjä rahamääriä. Varmaan kannattaa seurailla miten tuo Raumalla (sääli)pleijareissa toimii.

Tämä homma on kyllä hyvin Tepsillä jo hallussa, mutta viimeisiä asioita ilmeisesti viilaillaan. Odottaisin piakkoin lisätietoja heidän suunnalta vastaavan osalta.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Tämä homma on kyllä hyvin Tepsillä jo hallussa, mutta viimeisiä asioita ilmeisesti viilaillaan. Odottaisin piakkoin lisätietoja heidän suunnalta vastaavan osalta.

Hieno juttu, että ollaan tässäkin ajan hermolla! Vaikka kai tätä olisi Eskolan kommentit ja TPS:n taustayhteisön mobiiliosaaminen huomioiden voinut jo osata odottaakin.

Mulla ainakin saattaisi lisätä oheispalveluihin käytettyjä rahamääriä, jos säästyisi jonottamiselta hallin käytävillä.
 

-TMA-

Jäsen
Hieno juttu, että ollaan tässäkin ajan hermolla! Vaikka kai tätä olisi Eskolan kommentit ja TPS:n taustayhteisön mobiiliosaaminen huomioiden voinut jo osata odottaakin.

Mulla ainakin saattaisi lisätä oheispalveluihin käytettyjä rahamääriä, jos säästyisi jonottamiselta hallin käytävillä.

No, niin eli tulihan se julkaisu Tepsin sivuillekin.
HK Areenalla julkaistaan mobiilipalvelu, jota käyttämällä TPS-fanit voivat nauttia tapahtumista ilman jonottamista. Jääkiekkoseura TPS aloittaa toisena Liiga-seurana yhteistyön espoolaisen startup-yritys Yonoton Oy:n kanssa.

Palvelu lanseerataan Turussa pudotuspelien aikana. Maksuttomalla kännykkäsovelluksella fanit pääsevät maksamaan ja tilaamaan ruokaa, juomaa ja fanituotteita suoraan istuimelleen tai jonottomille pikatiskeille. Myös pääsyliput ja kausikortit pystyy tallentamaan Yonoton-palveluun, joka mahdollistaa tapahtumaelämyksen vaikka ilman lompakkoa.

Lue lisää.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joko hallin äänentoiston rikkinäiset kajarit on muuten korjattu? Elementtejä vissiin rikki, jonka takia matalat äänet kuulostaa kumisaappaan läpsytykseltä lattiaan.

Hyvä uudistus tuo joka nyt tuli.
 

-TMA-

Jäsen
Joko hallin äänentoiston rikkinäiset kajarit on muuten korjattu? Elementtejä vissiin rikki, jonka takia matalat äänet kuulostaa kumisaappaan läpsytykseltä lattiaan.

Hyvä uudistus tuo joka nyt tuli.

Edellisen palautteen jälkeen AV-puolen vastaava tarkasti tilanteen ja poisti rikkinäisen elementin eli tuon ongelman ei pitäisi enää vaivata.
 

-TMA-

Jäsen
Tästä on tulossa vielä lisätietoa asioiden varmistuessa ja markkinointia muuallakin kuin somessa, mutta heitetään nyt tännekin tiedoksi eli HK Areena ja TPS järjestävät kaikille avoimen ja maksuttoman yleisöluistelun hiihtolomalla ma 22. helmikuuta klo 14.00–16.00 välisenä aikana HK Areenalla. Lisätiedot toistaiseksi Facebookin puolelta.
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisikohan alkuvaiheessa parilla kioskilla ja Sport Caféssa nuo pikatiskit noutoa varten eli ilmeisesti tuo olut onnistunee myös.
Kuinka varmistetaan ostajan ikä tai juopumustila? Ja jos vasta noutovaiheessa, kuinka rahojen palautus? Tai missä vaiheessa teknisesti ottaen myynti tapahtuu, ollaanko metsässä jo siinä kohtaa kun raha on otettu vastaan ja tarkastus/arvio tehdään vasta jälkikäteen? Ei välttämättä läpihuutojuttu tuo oluen etämyynti. Vai ymmärsinkö tuon toimintaperiaatteen jotenkin väärin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös