Mainos

Gameshow

  • 13 359
  • 31

Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olin viime viikolla katsomassa New Yorkissa kolmea NHL-matsia. Yksi Madison Squer Gardenissa ja kaksi uudessa Barclay arenassa. Päällimmäisenä jäi ottelun show ennen matsin alkua. Se oli todella mieleenpainuva! Valoshow ja äänen toisto oli vertaansa vailla!! Lisäksi t-paitojen ammuskelut ympäri areenaa jäältä omilla "tykeillä".
Toinen asia oli oluen myynti katsomoon. Se toimi todella hyvin eikä minkään näköisiä järjestyshäiriöitä ollut katsomoissa!! Miksi Suomessa EI saa myydä olutta katsomoon?? Onko se laissa kielletty?
No toisaalta siellä ei ollut pahemmin ravintoloita hallin ulkopuolella ja katsojat palasivat halliin kannustaen (kuka enemmän ja kuka vähemmän).
 

SASamuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Seattle Kraken
Laissa on nimenomaan kielletty anniskelu yleisötapahtumien katsomoon. Omasta mielestä aivan turhaa hyysäämistä ja eipä ainakaan nosta kävijämääriä. Tuohon itse showhun, veikkaan että esim ns. Jäävideot rantautuu suomeenkin muutamassa vuodessa ja toivottavasti pikkuhiljaa saadaan paremmin ottelu iltoja teemoitettua ja tuotteistettua niin saadaan satunnaiskävijät paremmin hallille. Teemoittamisessa on jo monella paikkakunnalla otettu harppauksia eteenpäin viime vuosina, esimerkkinä sunnuntain perhematsi ja taisipa Lahdessakin vasta olla jonkuntyyppinen Ladies night.
 

Meeps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Frölunda
Tässä kun tulee kohta kaksi vuotta siitä kun olen viimeeksi Raksilassa käynyt niin olisi ihan mielenkiintoista tietää, että minkälainen se show siellä nykyään on? Yleisesti Liigassa ei tätä puolta ole kovin hyvin hoidettu ja mielestäni kannattaisi ottaa mallia muista liigoista, jo SHL:ssä asia hoidetaan paljon paremmin. Rahaahan se tietystii vaatii, mutta uskosin sen myös tuovan rahaa.

Noihin teemoihin liittyen olen ollut siinä uskossa, että Kärppä Ladiesin järjestämä halloween-teema on ollut suosittu ja ainakin mysteerikiekot on käynyt hyvin kaupaksi. Ilmeisesti tänä vuonna tuota ei kuitenkaan järjestetä? Ja onko koko Kärppä Ladies enää aktiivinen tällä kaudella kun ainakaan Facebookissa ei ole mitään näkynyt?
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Tässä kun tulee kohta kaksi vuotta siitä kun olen viimeeksi Raksilassa käynyt niin olisi ihan mielenkiintoista tietää, että minkälainen se show siellä nykyään on?

Eihän siellä mitään showta ole. Samalla kaavalla ollaan menty vuosikausia, eikä Kärpät ole tehnyt oikein minkäänlaista effortia shown eteen. Toki se tärkein, eli peli on kunnossa ja joukkue on voittava, mutta Kärpillä olisi todella paljon mahdollisuuksia ja keinoja parantaa pelikokemusta laajemmassa kuvassa.

Teema peli-illat, valoshow, erilaiset kisat esimerkiksi erätauoilla, joukkueen sisääntulo jne. Paljon parannettavaa ja kehitettävää löytyy.
 

Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Ainakin Oulussa peleissä ei ole mitään ekstraa, pelkkä peli ja erätauolla ahtaat ja hitaat nakkikiskat ja olutpisteet. Enkä kyllä usko, että mitään erityistä oululaisiin uppoavaa erätaukoviihdettä löytyy, sillä hallin käytäville ei mahdu eikä siellä jäälläkään juurikaan ehdi mitään järjestää erätaukojen aikana. Erätauolla jäisikin oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi tällä hetkellä mediakuutiolla pyörivät videot.

Yleisön huudatus saattaisi onnistua pelin aikana, esimerkiksi pelikatkojen aikana fanikatsomon ja (kutsutaan nyt esimerkin vuoksi) pelinviihdeohjaajan kanssa sopimat chantit ja kannatukset pyörimään mediakuutiolla. Itseä ainakin kiehtoisi, että saisi koko hallin mukaan muulloinkin, kuin mestaruuden ratkaisevissa peleissä mutta taitaapi moinen Oulussa olla vain kaukainen kaunis haave...
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olin viime viikolla katsomassa New Yorkissa kolmea NHL-matsia. Yksi Madison Squer Gardenissa ja kaksi uudessa Barclay arenassa. Päällimmäisenä jäi ottelun show ennen matsin alkua. Se oli todella mieleenpainuva! Valoshow ja äänen toisto oli vertaansa vailla!! Lisäksi t-paitojen ammuskelut ympäri areenaa jäältä omilla "tykeillä".
Toinen asia oli oluen myynti katsomoon. Se toimi todella hyvin eikä minkään näköisiä järjestyshäiriöitä ollut katsomoissa!! Miksi Suomessa EI saa myydä olutta katsomoon?? Onko se laissa kielletty?
No toisaalta siellä ei ollut pahemmin ravintoloita hallin ulkopuolella ja katsojat palasivat halliin kannustaen (kuka enemmän ja kuka vähemmän).

No jenkkilässähän urheilutapahtumat ovat viimeisen päälle SHOWTA. Siellä se osataan, siellä siihen panostetaan älyttömästi rahallisestikin.
T-Paitoja ammuskellaan täällä härmässä käsittääseni ainakin Kuopiossa. Moista voisi kyllä vaikka Raksilassakin harrastaa, todella pieni investointi. Toisaalta se vaatisi sitten jotain "maskottia" sinne jäällekin häröilemään.
Laki tosiaan kieltää oluen myynnin katsomoon, itse en juuri niin välitä, että myydäänkö/saako sitä viedä sinne vai ei.
Jenkkilässähän nämä urheilutapahtumat ovat myös monelle melkoinen "syömistapahtuma". Itse EN pidä siitä, että tuodaan se vitun iso nacho-lautanen oluen kera sinne katsomoon ja ahtaudutaan (esim. vaikkapa nyt se MSG jossa on aika ahtaan jakkarat, imo) sinne katsomoon ja siinä sitten koitetaan syödä ja onnistutaan "sotkemaan" naapuritkin.
MSG:ssä ei tosiaan hirveästi niitä juottoloita katsomon ulkopuolella ole, mutta ko. halli nyt on muutenkin niinvanha. Kyllä niitä olutpisteitä sitten hyvin tuntuu uudemmissa halleissa löytyvän, eli ei se kyllä siitäkään jää kiinni.

Ts. tuota jenkkilän meininkiä on ihan turha edes koittaa myydä sellaisenaan suomeen, ei vain toimi. Ennemmin hakisin vaikutteita keski-euroopasta. Siellä kun se yleisö on edes jotenkin samansuuntaista kun meillä. Imo.

Jajoo, Kärppien (kuten todella monen muunkin Ligue-seuran) alkushowt ovat ihan paskaa. Pienillä panostuksilla niistäkin saisi paljon enemmän irti. Ottelutapahtumiin kun ei vain jostain kumman syystä panosteta käytännössä yhtään.
 

pehmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On siellä erätauolla aiemmin ollut ihan tapahtumiakin, ei niiden järjestäminen täysin mahdotonta ole. Minulla on ainakin ollut ikävä Puukeskuksen Gyproc -lätkäkisaa. Sitten on ollut erillaisia taitoluistelunäytöksiä, palkinnonjakoja ja jopa automainoksia joissa autoliikkeet ovat mainostaneet uusia autoja ajamalla niitä kentälle. Oikeastaan ennen konkurssia oli sikäli samankaltainen meininki, että erätaukoshowt olivat vähenemään päin ja sitä, ettei henkilöautoja päästetty enää kentälle seliteltiin sillä, että pakokaasussa on ikävä pelata.

Vuosituhanteen vaiheessa usein kummallakin erätauolla oli jäällä erätauon aikana jotain ohjelmaa. Nyt ei taida olla mitään. Jotenkin tuntuu siltä, että ne erätauoilla ruudulla näkyvät koosteetkin ovat olleet valjumpia, kuin silloin kun tulostaulu päivitettiin mediakuutioksi. En ole kuitenkaan käynyt ihan viimeisimmissä otteluissa, niinpä jollakulla saattaa olla minua tarkempaa tietoa siitä, mitä siellä hallissa tapahtuu erätauolla.
 

Puliukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kysymys: Miksei Kärppien peleissä heiluvat maskotit ole kärppiä vaan jotain apinoiden planeetan porukkaa????
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Eikös ne apinat käy kaiken maailman tapahtumissa ja eivät siten edes liity Kärppiin? Ovat vaan jotain ekstraa tuomassa ja viihdyttämässä(lähinnä lapsia).
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
HIFK oli tänään Oulussa kolmen raakilepakin kanssa + Taipalus joka on melkoinen unissakävelijä, se ei poista sitä tosiseikkaa että Kärpät oli täysin suvereeni molempien maalien edustoilla. Hyvä esitys teiltä, saamaton meiltä. Numerot sen mukaiset.
Kysymys Raksilaan liittyen: jossain pelikatkolla soi modernimpi versio Simon & Garfunkelin kappaleesta
"The Boxer", onko tietoa esittäjästä?
 

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
jossain pelikatkolla soi modernimpi versio Simon & Garfunkelin kappaleesta
"The Boxer", onko tietoa esittäjästä?

En osaa kyllä yhtään sanoa, mutta tuntuu Raksilan DJ:llä olevan muutenkin aika mielikuvituksellinen musiikkilista käytössä. Mm se Back in Blacking pohjalle tehty We Will Rock You.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
En osaa kyllä yhtään sanoa, mutta tuntuu Raksilan DJ:llä olevan muutenkin aika mielikuvituksellinen musiikkilista käytössä. Mm se Back in Blacking pohjalle tehty We Will Rock You.
AC / DC + Queen, sopii omaan genreeni mutta en sekoittaisi. 60-ja 70-luvun evergreeneihin olen joskus kaipaillut reippaanpia versioita, mutta jos tämä biisi vanhoilta-ajoilta on teidän DJ:n omaa tuotantoa, niin ehkä uutta levytystä saadaan odottaa vielä.
 

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Minäkin olen sen verran vanhaa kaliiberia, että noi teinivuosien hitit kolahtaa hallilla aina. Olen myös sen verran vanhoillinen, että haluaisin nämäkin kaksi kipaletta pitää erillään. Taitaa oikeussyistä pyöriä enimmäkseen näitä mäsappeja. Onneksi sielä vielä kuitenkin soi originaaliakin tavaraa, Kickstart my heart ehdoton suosikki ennen kiekon pudottamista. Vaikka sekin tosin muualta "lainattu" pikku speksi.
 
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
T-Paitoja ammuskellaan täällä härmässä käsittääseni ainakin Kuopiossa. Moista voisi kyllä vaikka Raksilassakin harrastaa, todella pieni investointi. Toisaalta se vaatisi sitten jotain "maskottia" sinne jäällekin häröilemään.
Voisin vannoa muistavan että 15-20 vuotta sitten olen ollut Raksilassa jääkiekkotapahtumassa, jossa muutaman katkon aikana oli timmeihin t-paitoihin sonnustautuneita neitokaisia ampumasta katsojille paitoja. Siitä en mene takuuseen oliko kyseessä Kärppien tai Leijonien peli vai jopa joku höntsä.
 

Petr Vousky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämän aiheen nykyinen vastuunkantaja on mainoskatkojen aikainen jäänpuhdistusnelikko, joka saattaa aiheuttaa huvitusta/myötähäpeää panikoimisillaan, unohtamisillaan, luistelutaidoillaan (junnuja, tiedän kyllä) tai sitten myös tuuletuksillaan, sukellusliu'ullaan ja muuten vaan antaumuksellisella toiminnallaan. Joukossa on myös kunnon show-"miehiä", seuratkaapa heitä ennen kuin singahdatte sinne kärkkärijonoon kesken erää.

Henk.koht. olisin toivonut näkeväni jäällä ennen joulua Tiernapojiksi pukeutuneet jäänputsausveljekset...
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Käsittääkseni tänään on Raksilan ilmettä hieman muutettu. Parhaiten ja tarkemmin tätä muutosta voinee ihailla, jos eksyy hallille hyvissä ajoin ennen matsia ja kiertää käytäviä. Asia kuitenkin liittyy Kärppien juhlavuoteen ja on jatkumoa tälle historian kertaamiselle.
Edit: no ei menny kauaa, kun Kärpät tekikin asiasta fb postauksen
Oulun Kärpät - Aikajanakuvat | Facebook
 
Viimeksi muokattu:

Elmox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllähän se on niin että tapahtuman perussabluuna on "junnannunna" paikoillaan parikymmentä vuotta.
Tosin mediakuutio yms. hässäkkä on uusiutunut ja sitä kautta jotakin.
Musaosasto apinoi samaa mitä muutkin paikkakunnat paitsi HIFK joka on rokkenroll.
Tapahtumantekijät kantsis kiikuttaa Luulajaan - yx matsi.
Raksilasta esimerkki CHL-finaali joka oli ihan eri planeetalta - kantsis edes nyt siitä jotakin ainakin oppia.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä Kärppien kotiotteluiden ottelutapahtumaan pitäisi alkaa pikkuhiljaa panostamaan vähän enemmän. Alkushow on jo muutaman vuoden ollut todella pliisu ja viime kaudella huolestuttavasti musiikki alkoi kuulostaa enemmän siltä että ollaan Tivolin tanssilattialla eikä lätkäpelissä. Kaiholla muistelen niitä 2000 luvun alun ottelutapahtumia ja ylipäätään tunnelmaa Raksilassa. Nykyinen meininki on ihan eri planeetalta siihen verrattuna.
 

snaphappy

Jäsen
Kommentoidaan nyt kaiken muun ketutuksen keskellä tännekin: Tuntuu, että tällä kaudella ottelutapahtuman musiikkikuviot ovat menneet entistä huonompaan suuntaan. Musiikilla ei "reagoida" tilanteisiin, minkäänlaista show'ta ei saada musiikilla luotua ja musiikkivastaava tuntuu olevan koko ajan puoli askelta perässä tilanteita. Onko korvissani vikaa, mutta volyymi tuntuu vaihtelevan pelin aikana ja pelien välillä.
 

Pikos79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kommentoidaan nyt kaiken muun ketutuksen keskellä tännekin: Tuntuu, että tällä kaudella ottelutapahtuman musiikkikuviot ovat menneet entistä huonompaan suuntaan. Musiikilla ei "reagoida" tilanteisiin, minkäänlaista show'ta ei saada musiikilla luotua ja musiikkivastaava tuntuu olevan koko ajan puoli askelta perässä tilanteita. Onko korvissani vikaa, mutta volyymi tuntuu vaihtelevan pelin aikana ja pelien välillä.

Gameshow tai miksi sitä nyt voitaisiin kutsua kun sekä game että show ovat vähän hakosellaan. @snaphappy kommentointiin on helppo yhtyä mm. eilisen Pelicans pelin osalta kun oltiin maali perässä ja 5vs3 yv peli alkamassa niin screeniltä/kaiuttimilta ajettiin erään keskustan kauppakeskuksen mainosta. Ei se hirveästi nostata tunnelmaa, ainakaan allekirjoittaneella.

Pelejä ei kyllä edes hyvällä tahdolla voi kutsua gameshowksi jos on käynyt katsomassa isoimmilla kylillä otteluita ja tapahtumia. Kauden ainoa panostus lienee ollut pelaajien puolisoiden järjestämä Halloween tapahtuma. Surkeaa, tämäkin..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös