Niin, no onhan se kai vaikea ajatella näin 2020-luvulla omaa napaansa pidemmälle. Siis että esimerkiksi tämä käytäntö josta olet pahoittanut mielesi, johtuu täysin koronaviruksesta ja ylimääräisen fyysisen kontaktin ehkäisemisestä. Tai että myyjätkin on vain ihmisiä, joiden mielestä on varmasti tosi kiva siivota asiakkaiden jättämiä sotkuja.
Mä otin kerran Alepassa sellaisen about 3-4 kuitin pituisen "rullan" irti siitä koneesta ja heitin sen vieressä olevaan roskiin. Myyjä muisti kyllä heti kiitoksella. On periaatteita ja sitten on piittaamattomuutta. Sitten on tietysti mielipiteitäkin, jollainen myös tämä on joten älä ota itseesi.
Mua itseä vaan ainaki vituttaa enemmän ne lattiaa kohti kurkottavat kuittimadot kuin kuitin ottaminen ja poisheittäminen, joten mielelläni autan myyjää jos tällainen jono kuittikoneeseen roikkumaan jätettyjä kuitteja sattuu osumaan omalle kohdalle. Toimin myös pikakassalla täysin samalla tavalla.